"Nyt köyhät perheet saavat kahdesta lapsesta kustakin noin 4 000 tukieuroa vuodessa. Kevään 2017 jälkeen syntyneistä kolmansista ja sitä useammista lapsista ei lisätukia saa.
Labourin kapinalliset olisivat halunneet kumota rajoituksen.
Parlamenttiryhmästä erotettu seitsikko kuuluu labourin vasempaan siipeen. Osa edustaa vaalipiirejä, joissa on paljon maahanmuuttajia ja muslimeja eli keskivertoa enemmän monilapsisia perheitä.
Pääministeri Starmer on luvannut käydä lapsiperheköyhyyden kimppuun muilla keinoin.
Erotetut kansanedustajatkin päässevät jäähyn jälkeen takaisin työväenpuolueen ryhmään.
Starmerin viesti on kuitenkin selvä: Hän ei siedä kapinointia. Valtion kassasta ei myöskään irtoa miljardien lisätukipottia pelkän lapsimäärän perusteella."
Fiksuhan työläishallituksen pääministeri Keir Starmer on.
"Alkavalla viikolla kylmää kyytiä voi saada vuorostaan Britannian varakkaampi väestönosa.
Valtiovarainministeri Rachel Reevesin on määrä valottaa maanantaina taloussuunnitelmiaan. Moni uskoo, että samalla alkaa tulevien veronkorotusten pohjustaminen.
Financial Times -talouslehden mukaan Reeves aikoo ilmoittaa, että konservatiivihallitukselta jäi perinnöksi lähes 24 miljardin euron ”aukko” taloudenpidossa.
Uudelle hallitukselle on nyt tärkeää osoittaa, että edessä olevat vaikeat päätökset – eli mahdolliset menoleikkaukset ja veronkorotukset – johtuvat edeltäjäin erheistä
TYÖVÄENPUOLUE lupasi vaalien alla, että työtätekevien ihmisten verot eivät nouse. Tämä oli tärkeä sitoumus, koska perinteisesti labouria on pidetty hanakkana verottajana.
Vaikka tulovero ja arvonlisävero eivät nousisikaan, on uudella hallituksella pelivaraa useiden muiden verojen suhteen. Reeves voi päättää nostaa vaikkapa myyntivoittoveroa tai perintöveroa.
Näin veronkorotukset iskisivät rikkaisiin, mutta myös perusvarakkaaseen keskiluokkaan."
Fiksulta vaikuttaa. Lisäarvon tuottavia ahkeria työläisiä ja työntekoa ei rangaista, vaan pääomilla ja perinnöillä sohvilla makailua.
Nämä pitäisi ottaa ohjenuoraksi myös Suomessa