vierailija
Kuusi vuotta. Niin pitkään 46-vuotias Jukka on elänyt seksittömässä avioliitossa vaimonsa kanssa.
– Emme ole oikeastaan puhuneet siitä, miksi seksiä ei ole. Vaimo ei ole suoraan sanonut, miksi hän ei enää halua.
Jukka kertoo, että seksin harrastaminen hiipui puoli vuotta parisuhteen alkamisen jälkeen. Silloin pariskunta meni naimisiin.
Avioliittoa on nyt takana 12 vuotta, josta puolet on ollut kokonaan ilman seksiä.
Seksittömyys aiheuttaa Jukalle häpeää. Hän kertoo, ettei ole kehdannut kertoa asiasta esimerkiksi ystävilleen.
20 prosenttia vastaajista oli sopinut seksittömyydestä yhdessä. Monella päätös johtui siitä, että toinen tai kummatkin eivät joko pystyneet tai halunneet harrastaa seksiä terveydellisten syiden vuoksi. Kuva: Senni Nieminen / Yle
Jukka ei ole tilanteensa kanssa yksin.
Kun Yle pyysi yleisöltä kokemuksia seksittömässä parisuhteessa elämisestä, vastauksia tuli yhteensä hieman yli 600. Vastaajista noin puolet oli miehiä ja puolet naisia. Reilu kaksi prosenttia vastaajista ei indentifioinut kumpaankaan sukupuoleen.
Vastaajista 80 kertoi, ettei seksittömyys ole yhteinen valinta.
Yleisimpiä syitä seksittömyydelle olivat puolison haluttomuus, terveydelliset syyt sekä arjen kuormittavuus.
Moni vastaajista kertoi, että seksittömyyteen oli ajauduttu pikku hiljaa. Moni ei osannut nimetä mitään syytä seksin loppumiselle.
Jukka ja muut tässä jutussa nimetyt henkilöt esiintyvät keksityllä nimellä asian arkaluontoisuuden vuoksi. Heidän henkilöllisyytensä ovat Ylen tiedossa.