Olen kanssasi ihan samaa mieltä tuosta miesten välisen lämmön ja hellyyden normalisoimisesta. Kuitenkin tässä on myös kolikon kääntöpuoli, sellainen muita kuin heterosuhteita koskeva ”hienotunteisuus”, se että ikäänkuin kieltäydytään näkemästä selkeitäkään suhteita, jos ne eivät ole heterosuhteita. Kuin se ei olisi yhtä todellinen mahdollisuus, kuin heterosuhdekin. Tunnen vanhempia ihmisiä, jotka puhuvat selvästä miesten välisestä suhteesta siten, että toisella osapuolista on se ”ystävä” ja asiaa kierrellään, kun samaan aikaan tuoreistakin heteropareista puhutaan ihan suoraan tyttö-ja poikaystävinä. Nämä puhujat ovat siis ihan mukavia hyväntahtoisia ihmisiä. Toivoisin tähän normaalisuutta myös, että se kumppani voi olla kumpaa sukupuolta vaan, eikä sitä asiaa tarvitse sen enempää varoa kuin heteroparienkaan kohdalla.
Kenenkään itselleni tuntemattoman seksuaalisuudesta en osaa tietenkään sanoa mitään varmaa, niin kuin en siitäkään kenen kanssa ovat/ eivät ole suhteessa. Kun tulee kuitenkin välillä osallistuttua keskusteluun, niin lähden siitä mitä meille on somen välityksellä näytetty ja siltä pohjalta minusta on ihan luontevaa ajatella että aika tiiviissä tunnelmissa sylikkäin olevilla miehillä voi olla jotain keskenään, ihan kuin vastaavassa tilanteessa olevalla miehellä ja naisellakin voisi olla. Ainakin välillä täällä näkee niitä ”maanpinnalle palautuksia” että höpöhöpö, heteroita ne on kaikki. Ja lievemmin ilmaistuna myös samantyyppistä kommentointia. Rivien välistä voi lukea, että ajatellaan että vain heterosuhteet ovat realistisia ja muut harvinainen poikkeus. Tämä on se mikä itselläni tökkii.