vierailija
Ihana Jertsukka onnistui täydellisesti. Mahtavaa että meillä Suomessa noin upea esiintyjä.
On täällä kyllä upeampiakin esiintyjiä, joilla oikeaa musiikkia. Kotkotukset ja herkkusienet ei oikein nappaa.Ihana Jertsukka onnistui täydellisesti. Mahtavaa että meillä Suomessa noin upea esiintyjä.
Sanoit eilen että musta college päällä. Stoorissa on kauluspaita. Nyt oikeasti sinne Specsaversille.Ja sama paita kuin eilen.
Käärijä kannettiin paareilla pois lavalta ICIP:n jälkeen. Siis osana show’ta.Mitä emoketjussa on kirjoiteltu paareista? Osan mielestä keikalla oli viittauksoa johonkin siellä keskusteltuun. Ts. siellä oli paarit, mutta miten liittyy fanien juttuihin?
Siellä se avokki kuitenkin oli, eilen js tämään. Mitä sä kuvittelet saavuttavas tällä?Sanoit eilen että musta college päällä. Stoorissa on kauluspaita. Nyt oikeasti sinne Specsaversille.
Siis ihan varmasti on voinut olla eilen kotonaan mutta jostain telkkarin heijastuksesta ei kyllä sitä pysty sen tarkemmin näkemään.Siellä se avokki kuitenkin oli, eilen js tämään. Mitä sä kuvittelet saavuttavas tällä?
-eri
Näki kyllä täälläkin useampi. Meepäs itse specsaversille.Siis ihan varmasti on voinut olla eilen kotonaan mutta jostain telkkarin heijastuksesta ei kyllä sitä pysty sen tarkemmin näkemään.
Jep. Sai ihailla Erikan herkkumeloneja lähietäisyydeltä.Kärtsy on isoista meloneista tykkäävä hetskumies.
Bojan ihan yhtä hetero kuin Kärtsäkin.Jep. Sai ihailla Erikan herkkumeloneja lähietäisyydeltä.
Ruskeat silmät ovat saaneet ihan uuden merkityksen. Enhän minä niistä ennen pitänyt.Ihanasti sanottu, olen niin samaa mieltä!
Uskon aina vaan enemmän, että näin on. Bojan varmaan siinä yhdessä livessä ihan aidosti ihmetteli sitä, että häntä pidetään homona. Mutta mitä ihmettä tapahtui näille kahdelle heterolle viisukuplassa. Mä epäilen että K siinä enemmän meni sekaisin. Hetkeksi.Bojan ihan yhtä hetero kuin Kärtsäkin.
Voi luoja, taasko tää alkaa...Uskon aina vaan enemmän, että näin on. Bojan varmaan siinä yhdessä livessä ihan aidosti ihmetteli sitä, että häntä pidetään homona. Mutta mitä ihmettä tapahtui näille kahdelle heterolle viisukuplassa. Mä epäilen että K siinä enemmän meni sekaisin. Hetkeksi.
Joo, mutta miten siitä oli puhuttu emoketjussa ennakkoon? Kun joku sanoi vitsillä, että ”lukeeko ne tätä palstaa?”Käärijä kannettiin paareilla pois lavalta ICIP:n jälkeen. Siis osana show’ta.
Ei näkynyt Joku sairas sen sijaan jaksaa jaksaa…Näki kyllä täälläkin useampi. Meepäs itse specsaversille.
Ai mikä?Voi luoja, taasko tää alkaa...
Ei nappaa Erika, Häärijä eikä seOn täällä kyllä upeampiakin esiintyjiä, joilla oikeaa musiikkia. Kotkotukset ja herkkusienet ei oikein nappaa.
Sähän sitä jatkat.Ei näkynyt Joku sairas sen sijaan jaksaa jaksaa…
Samat sanat. Ruississa haluan kuulla Joksujen musiikkia, nähdä ja kuulla niin ihanat pojat.Tää kokemus kyllä tavallaan vahvisti sen, että Ruississa minulle riittää Joksut. Ei K huono ole, todellakaan, mutta ei kuitenkaan ole aikatauluhankaluuden arvoinen. Ajoissa kotiin Turusta.
Niin minullakin. Viisukäärijä oli ihastuttava hahmo, normikäärijä ei ole vain mun juttuni sen syvemmin. Tosin olen tyytyväinen että tänään lähdin, oli kiva ilta ja näin hyvin. H irttää kiinni on hyvä biisi.Ei nappaa Erika, Häärijä eikä se
revohka siellä lavan täytteenä.
Käärijä itse on valloittava, hyvä esiintyjä.
Mutta ei riitä enää.
Lumous on haihtunut.
Se oli se Bojan&Käärijä together, joka sai sykkeet korkealle.
Aikansa kutakin.
Olen sitä mieltä myös. K unohti arkimaailman, uppoutui Bojanin vetoon ja sänkykamariääneen.Uskon aina vaan enemmän, että näin on. Bojan varmaan siinä yhdessä livessä ihan aidosti ihmetteli sitä, että häntä pidetään homona. Mutta mitä ihmettä tapahtui näille kahdelle heterolle viisukuplassa. Mä epäilen että K siinä enemmän meni sekaisin. Hetkeksi.
Miten niin alkaa täällä sitä ollaan ikuisessa kehässä, itsekin näytät olevan.Voi luoja, taasko tää alkaa...
Mä ottaisin ehkä sen K:n pelkästään, ei nappaa häärijät eikä daltonit.Ei nappaa Erika, Häärijä eikä se
revohka siellä lavan täytteenä.
Käärijä itse on valloittava, hyvä esiintyjä.
Mutta ei riitä enää.
Lumous on haihtunut.
Se oli se Bojan&Käärijä together, joka sai sykkeet korkealle.
Aikansa kutakin.
Mutta kaikki ei osaa laulaa.En usko tähän. Bojan on loppujen lopuksi todella tavallisen näköinen mies. Söpö mutta samannäköisiä on maailma pullollaan.