Riikka Purra petti köyhät

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Riikka Purra petti köyhät

Vaalivideolla kertoi kuinka Perussuomalaiset ei leikkaa köyhiltä, niin kuin kokoomus tekee. Näin sanoi Riikka Purra. Vaaleissa saivat hyvän kannatuksen ollen toiseksi suurin puolue. Neuvottelivat yhdessä kokoomuksen kanssa hallitusohjelman jossa leikataan valtion menoja, siinä näkyy molempien puolueiden kädenjälki.

Perussuomalaisten kesäpäivillä Riikka Purra sitten ilmoitti olevansa lähinnä fiskaalikonservatiivi, sellainen uskoo jokaisen olevan oman onnensa seppä.

Sehän ei sinänsä ole huono asia, mutta se että meni vaalien alla lupaamaan aivan jotain muuta, niin se taas on. Hän nimenomaan lupasi olla leikkaamatta köyhiltä, jonka nyt sitten tekee.

Eli Purra petti lupauksensa ja leikkaa köyhiltä lupaustensa vastaisesti. Purra leikkaa köyhiltä, samalla paljasti Perussuomalaisten arvomaailman.

Ei ollut persujen ensimmäinen petos. Myös persujen puheenjohtaja Timo Soini petti äänestäjänsä 2015 paljastuttuaan köyhän ystävästä neonkonservatiivikonnaksi. Kehuskeli, mutta vasta vaalien jälkeen olevansa Suomen ainoa republikaani Matti "omistajan ääni" Apusen ja kokoomuksen Kimmo Sasin ohella.
 
vierailija
Korvissani alkoi soida vanha iskelmä Pettäjän tie eli on niitä pettäjiä
tallustellut Suomen kamaralla ennen Riikkaakin.
Varoitin mennen tulleen vaalien aikaan tällä palstalla lähtemästä persujen kelkkaan. Ei Tiktok-nuoret notku tällä palstalla. He menivät kuin kalat vedessä
mediaosaajien katiskaan. Maahanmuuttajilla pelottelu ja rasistiset vaalipuheet
upposivat helposti höynäytettäviin äänestäjiin. Ei voi mitään. Suomi laski housuihinsa, ja tulossa on kovat pakkaset.
 
vierailija
Pettäjän tie
Kappale, Taisto Tammi

  • Sanoitukset

  • Videot

Tyttöni nuori kevään ensi hurman
Minä kanssas koin vaan syksy jo kaiken vei
Ei enää loista silmäs tähtein lailla
Vaan lempes tuo, se tuskia mulle suo
Vain talven myrskyt rintaan rauhan antaa
Tämä jäinen tuuli tunteeni viiltää pois
Sä kevään veit, nyt tuuli kauas kantaa
Murheeni saa, ei muistoas enää ois
En tyttöni sua tiennyt petturiksi
En tiennyt että valoja sä vannoit vaan
Pettäjän tie, on tuskainen käy harhaan
Vei valhees sun mun eloni ainaiseks
Vaan en sua soimaa, tuskaas itse kannat
Olet kohtalosi orja, mä tiedän sen
Ei palaa koskaan mennyt onni meille
Vaan unhoituksen lumi jo peitti maan
Mun tieni kulkee kautta vuorten tummain
Siell' monta kukkaa oottavi poimijaa
Vaan tiedän että kukka kaunein multa
Jo kuihtui pois, mun tieni jatkui vaan
Vaan tiedän että kukka kaunein multa
Jo kuihtui pois, mun tieni jatkui vaan
 
vierailija
#3

Jos on työtä vieroksuva köyhä, niin kyllä se paikka ei ole perussuomalaisissa. Vasemmistoliitto tai joku muu kommunistipuolue on se joka haluaa hyysätä niin kauan, että hyvinvointivaltio kuolee pois.
 
vierailija
Ai taas piti uutta avausta laittaa kun valheesi korjattiin toisessa ketjussa. Niin tyypillistä. :rolleyes:

Riikka Purra ei ole vaalivideolla sanonut, että Perussuomalaiset ei leikkaa köyhiltä. Riikka Purra vastasi Talouselämän Vaalivalvojien taloustentissä kysymykseen, että Kokoomus haluaisi leikata pienituloisilta ja se ei Perussuomalaisille käy, mutta toki hallitusohjelma on kompromissi ja näistä asioista sovitaan hallitusneuvotteluissa.

Mitä Purra sitten oikeasti sanoi vaalivideoilla? Esimerkiksi, että Perussuomalaiset eivät ole jakopuolue, joka lupaisi rahaa "tuonne ja tuonne ja tuonne ja tuonne":

Menot on sopeutettava vastaamaan tuloja eikä velaksi eläminen voi jatkua:

vierailija
Jos on työtä vieroksuva köyhä, niin kyllä se paikka ei ole perussuomalaisissa. Vasemmistoliitto tai joku muu kommunistipuolue on se joka haluaa hyysätä niin kauan, että hyvinvointivaltio kuolee pois.
Kaikki köyhät eivät ole työnvieroksujia, itse olen sairaseläkkeellä fyysisen syyn takia.

On myös vaikeaa olla köyhä, joka haluaisi äänestää persuja maahanmuuttoon liittyvistä syistä.

Niin, mitä vaihtoehtoja jää?

Vasemmisto - oma etu, mutta rajat auki?

Tässä on purra unohtanut, että Suomessa on yli miljoona köyhää äänestäjää..
 
vierailija
Mitä varten esim. persuja ihmiset sitten äänestävät?
Juuri sen takia mitä noissa vaalivideoissa sanotaan. Eli leikkaukset ja talouskuri. Ja tietenkin maahanmuutto.

Se mistä vaalivideoilla ei pidetty meteliä ja joka tuli negatiivisena yllätyksenä on puuttuminen lakko-oikeuteen yms. sopimusyhteiskuntaa vastaan hyökkääminen. Se on se minkä johdosta persuäänestäjä voi tuntea olonsa kusetetuksi.
 
vierailija
Ihan turha puolustaa pettäjiä ja valehtelijoita. Olette itse samaa lajia kirjoituksistanne päätellen. Kuka haluaa pilata hyvän tuulensa Riikan videoita luukuttamalla?
 
vierailija
Ei ainakaan sellainen ihminen, jota ihan oikeasti kiinnostaa mitä on sanottu tai luvattu. On paljon helpompi valehdella kun voi itse keksiä faktat.
Vastauksesi voi tulkita monella tavalla. Minulle on täysin yhdentekevää mitä persut ovat sanoneet tai jättäneet sanomatta tänä vuonna ja niinä.vuosina, kun rupupuolue on ollut puoluekartalla. Jos koomikko laskee ironista leikkiä puolueen kustannuksella Ylen per,jantain ohjelmassaan, ja vitsit menevät täysin maaliin, kai minullakin on oikeus revitellä hölmöjen kustannuksella.
Ihminen on erehtyväinen. Jotkut heräävät houreesta nopeasti ja loput viiveellä.
 
Juuri sen takia mitä noissa vaalivideoissa sanotaan. Eli leikkaukset ja talouskuri. Ja tietenkin maahanmuutto.

Se mistä vaalivideoilla ei pidetty meteliä ja joka tuli negatiivisena yllätyksenä on puuttuminen lakko-oikeuteen yms. sopimusyhteiskuntaa vastaan hyökkääminen. Se on se minkä johdosta persuäänestäjä voi tuntea olonsa kusetetuksi.
poliittiset lakot ei kuulu sopimusyhteiskuntaan

kun työrauha on sovittu työehtosopimuksessa niin sopimusyhteiskunnassa siitä pidettäisiin kiinni
 
vierailija
Juuri sen takia mitä noissa vaalivideoissa sanotaan. Eli leikkaukset ja talouskuri. Ja tietenkin maahanmuutto.

Se mistä vaalivideoilla ei pidetty meteliä ja joka tuli negatiivisena yllätyksenä on puuttuminen lakko-oikeuteen yms. sopimusyhteiskuntaa vastaan hyökkääminen. Se on se minkä johdosta persuäänestäjä voi tuntea olonsa kusetetuksi.
Eli leikkauksia ja samalla jättimäärä velkaa lisää? Maahanmuuttajia on täällä edelleen ja on jatkossakin. Jotkut ressut oikeasti kuvittelivat, että he häipyisivät.
 
Eli leikkauksia ja samalla jättimäärä velkaa lisää? Maahanmuuttajia on täällä edelleen ja on jatkossakin. Jotkut ressut oikeasti kuvittelivat, että he häipyisivät.
Aivan. Kummin päin olisit sitten itse halunnut vaihtoehtoisesti toimia?

a) ottaa mainitsemasi jättivelan lisäksi vielä huomattavasti lisää velkaa?

b) jättää velka ottamatta ja tehdä jo nyt tehtyjen tiukennusten ja leikkausten lisäksi vielä lisää tiukennuksia ja leikkauksia?

Että kumpiko vaihtoehdoista olisi maistunut paremmin? Nyt tehtiin kompromissi niiden väliltä, mutta se ei selvästikään maistu.
 
vierailija
Riikka Purra petti köyhät

Vaalivideolla kertoi kuinka Perussuomalaiset ei leikkaa köyhiltä, niin kuin kokoomus tekee. Näin sanoi Riikka Purra. Vaaleissa saivat hyvän kannatuksen ollen toiseksi suurin puolue. Neuvottelivat yhdessä kokoomuksen kanssa hallitusohjelman jossa leikataan valtion menoja, siinä näkyy molempien puolueiden kädenjälki.

Perussuomalaisten kesäpäivillä Riikka Purra sitten ilmoitti olevansa lähinnä fiskaalikonservatiivi, sellainen uskoo jokaisen olevan oman onnensa seppä.

Sehän ei sinänsä ole huono asia, mutta se että meni vaalien alla lupaamaan aivan jotain muuta, niin se taas on. Hän nimenomaan lupasi olla leikkaamatta köyhiltä, jonka nyt sitten tekee.

Eli Purra petti lupauksensa ja leikkaa köyhiltä lupaustensa vastaisesti. Purra leikkaa köyhiltä, samalla paljasti Perussuomalaisten arvomaailman.

Ei ollut persujen ensimmäinen petos. Myös persujen puheenjohtaja Timo Soini petti äänestäjänsä 2015 paljastuttuaan köyhän ystävästä neonkonservatiivikonnaksi. Kehuskeli, mutta vasta vaalien jälkeen olevansa Suomen ainoa republikaani Matti "omistajan ääni" Apusen ja kokoomuksen Kimmo Sasin ohella.
Petos.
 
Yhteistyössä