Halut mieheeni on menneet

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Meillä on pitkä 15 vuoden avioliitto takana ja yhdessä ollaan oltu hyvin nuoresta lähtien. Lapsia meillä on kaksi. Mieheni on yhdessäolon aikana aika lihonnut 40kg eikä oikein huolehdi terveydestään. Meillä kyllä on seksiä, mutta minkäänlaista halua tai intohimoa minulta miestäni kohtaan ei ole. Miten kipinän voi taas löytää? Itseasiassa mieheni on minun elämäni ainoa seksikumppani ja väistämättä yhä enemmän huomaan ajattelevani, että haluaisin kokemuksia myös muiden miesten kanssa.
 
vierailija
Tsemppiä, hei!

Eroprosessi on rankka ja kaikinpuolin perseestä mutta siihenhän toi johtaa. Toki ekaksi voinet ehdottaa miehelle vapaampaa suhdetta mut harvemmin siihen kukaan suostuu.
Tuskin lihavuus on eroperusteiden ranking-listan kärjessä. Minä katsoin liittoni viimeiseen tappiin. Uutta ukkoa en enää tarvitse. Niistä on liikaa varoittavia esimerkkejä. En viitsi esim. alkaa kirjeenvaihtoon linnakundien kanssa kuten moni nainen miehenpuutteessa ryhtyy. Jotkut haksahtavat nettihuijariin. Psykopaatti, pedofiili, seksiaddikti, juoppo, narkkari, terroristi ja sitä rataa. Hampaani alkoivat kalista suussani. Nyt alan juoda aamukahvia. Nukuin pitkään ja heräsin uneen, jossa ajoin punaista Lontoon bussia mäkisellä tiellä ja kotikulmillani.
Tein myös töitä koko yön unissani.
Hitto soikoon. Minähän olen jo loinen lue eläkeläinen.
 
Sanoisin, että kyllä kumppanin lihoaminen voi olla iso syy eroon. Itse en voisi edes kuvitella seksiä lihavan naisen kanssa!
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis
Sanoisin, että kyllä kumppanin lihoaminen voi olla iso syy eroon. Itse en voisi edes kuvitella seksiä lihavan naisen kanssa!
Eron syyhän voi olla melkein mikä tahansa.
Voin ajatella seksiä lihavan naisen kanssa ja olen ajatellutkin
Seksi lihavan naisen kanssa on jäänyt suhteellisen vähiin kuitenkin.
Se vaatii tuuman- pari pidemmän huushollipiiskan.
 
  • Haha
Reactions: m1es

Miten Algoma on päässyt lisääntymäån, jos vaimon pulskistuminen on noin iso mörkö? Asuitko odotusajat eri kortteerissa?
 
vierailija
Meillä on pitkä 15 vuoden avioliitto takana ja yhdessä ollaan oltu hyvin nuoresta lähtien. Lapsia meillä on kaksi. Mieheni on yhdessäolon aikana aika lihonnut 40kg eikä oikein huolehdi terveydestään. Meillä kyllä on seksiä, mutta minkäänlaista halua tai intohimoa minulta miestäni kohtaan ei ole. Miten kipinän voi taas löytää? Itseasiassa mieheni on minun elämäni ainoa seksikumppani ja väistämättä yhä enemmän huomaan ajattelevani, että haluaisin kokemuksia myös muiden miesten kanssa.
Ja itse et ole lihonut?
 
vierailija
Jumankeuta, että täällä täytyy porukan kyllä olla jotain ikijumalia kun eivät vuosien saatossa ollenkaan vanhene! Pysyvät nuorina joka paikasta, ei tule rypyn ryppyä eikä painokaan heilu mihinkään suuntaan, hiuksetkaan ei harmaannu tai ohenee.
Eikä vissiin aivotoimintakaan kehity mutta eipä siinä, ei ne elävät zombiet taida sen kummosempia ollakaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Meillä on pitkä 15 vuoden avioliitto takana ja yhdessä ollaan oltu hyvin nuoresta lähtien. Lapsia meillä on kaksi. Mieheni on yhdessäolon aikana aika lihonnut 40kg eikä oikein huolehdi terveydestään. Meillä kyllä on seksiä, mutta minkäänlaista halua tai intohimoa minulta miestäni kohtaan ei ole. Miten kipinän voi taas löytää? Itseasiassa mieheni on minun elämäni ainoa seksikumppani ja väistämättä yhä enemmän huomaan ajattelevani, että haluaisin kokemuksia myös muiden miesten kanssa.
Naisillahan yleensä katoaa kiinnostus ensin, ihan biologinen/geneettinen juttu, jotta kiinnostus uusiin jännämiehiin säilyy ja käenpoikien mahdollisuus eli geneettinen monipuolisuus.

Kuka on miehesi lihottanut, eli ostaa ruuat? Terveellisellä ruokavaliolla esim. Välimeren ruokavalio, paino, energisyys, aktiivisuus ja seksivietti pysyvät kunnossa pitkälle ainakin 70v asti ja pidemmäskin. Jaksaa siis liikkua, kuntoilla, harrastaa, tehdä työtä, sekstata jne.
 
  • Tykkää
Reactions: setis
vierailija
Nälkiintyneet lommoposket ovat miehissäkin in, tyyliin Ville Valo. Ikävä että tällaisia löytyy vain harvoille naisille, koska nämä lommoposket voivat valita lauman seksikkäimmät iästä riippumatta.
 
vierailija
Meillä on pitkä 15 vuoden avioliitto takana ja yhdessä ollaan oltu hyvin nuoresta lähtien. Lapsia meillä on kaksi. Mieheni on yhdessäolon aikana aika lihonnut 40kg eikä oikein huolehdi terveydestään. Meillä kyllä on seksiä, mutta minkäänlaista halua tai intohimoa minulta miestäni kohtaan ei ole. Miten kipinän voi taas löytää? Itseasiassa mieheni on minun elämäni ainoa seksikumppani ja väistämättä yhä enemmän huomaan ajattelevani, että haluaisin kokemuksia myös muiden miesten kanssa.
Yleensä mies lihoo ja laiskistuu kun tällä ei ole enää tarvetta pitää reviiristään kynsin hampain kiinni. Kertoo usein myös naaraasta jotain.
 
vierailija
Nälkiintyneet lommoposket ovat miehissäkin in, tyyliin Ville Valo. Ikävä että tällaisia löytyy vain harvoille naisille, koska nämä lommoposket voivat valita lauman seksikkäimmät iästä riippumatta.
Ville Valo on aina saanut karvani pystyyn inhosta. Muistan kun hän asui jossain tornissa Munkkiniemessä loistonsa päivinä. Tuskin olen kuunnellut yhtään hänen biisiä. Makunsa kullakin en voi muuta sanoa.
 
vierailija
Oothan ap ite pysynyt mallinmitoissasi kaikki nämä vuodet?
Jos teillä muuten toimii suhde eli et nalkuta ja ukkos ei ole ihan mahdoton mulkku, niin miksei asiaa voi ottaa puheeksi? Pitäkää yhdessä terveistä elämäntavoista huolta, lenkkeilkää yhdessä, järjestäkää oikeesti parisuhde aikaa ilman lapsia. Ja pointti tuossakin, että kuka tekee ruuat, hankkii jääkaappiin täydennystä. Oma vaikutus silläkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Ville Valo on aina saanut karvani pystyyn inhosta. Muistan kun hän asui jossain tornissa Munkkiniemessä loistonsa päivinä. Tuskin olen kuunnellut yhtään hänen biisiä. Makunsa kullakin en voi muuta sanoa.
Kummasti keski-ikäiset pyylevät täditkin kuumenevat Ville tyyylisille luutsepeille, kun humalassa joutuu kuuntelemaan heidän keskinäistä jutusteluaan Ville-videon sattuessa soimaan jättiruudussa.
 
Yhteistyössä