Puhkaisin myös ainejärjestön jäsenten käyttöön ostamat kondomit kun opiskelin 😈

vierailija
Minut syrjäytettiin koska sanoin heti opintojen alussa tutorin kuullen että tunnen yhdistyslainsäädäntöä ja sen noudattaminen on tärkeää. Vähät tiesin silloin että ainejärjestössä niin ei tehty vaan sitä hoidettiin kuin suljettua klubia. Ne tiesi että olisin voinut aiheuttaa valtavat määrät hankaluuksia jos olisin saisin selville todellisen kuvion ja halusi pitää minut etäällä hintaan mihin hyvänsä.
Ja se ainejärjestökö oli ainut missä muut ihmiset pyöri? Ei taatusti ollut, järjestöjä on vaikka kuinka paljon, ja osahan ei osallistu mihinkään toimintaan. Olisit etsinyt kaverisi reilusti muualta. Tyhmää tuollainen katkeruuden vaaliminen.
 
Kyllä siinä pääsi muodostumaan pieni kaveripiiri opintojen ajaksi. Daamillani oli enemmän kavereita mutta molemmilla ne häipyi kuvioista viimeistään kun muutettiin maalle.
 
näppärä kepponen, lissu varmaan tykkää myös
En nyt tuommosii viittis.
Keksisin jotakin ei niin peruuttamatonta.

Sehän vois jollekin olla jopa suuri suru.
Esim. jos ei kykenisi lasta juuri sillä hetkellä maailmaan tuomaan niin lähteä sitten tekemään aborttia.😕

No no, en mä ole julma sentään, eikä tuossa ole mitään naurettavaa. Minun kepposet vähintääniin naurattavat jotakuta.❤
 
  • Tykkää
Reactions: KalaMies
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Algoma
En nyt tuommosii viittis.
Keksisin jotakin ei niin peruuttamatonta.

Sehän vois jollekin olla jopa suuri suru.
Esim. jos ei kykenisi lasta juuri sillä hetkellä maailmaan tuomaan niin lähteä sitten tekemään aborttia.😕

No no, en mä ole julma sentään, eikä tuossa ole mitään naurettavaa. Minun kepposet vähintääniin naurattavat jotakuta.❤
minusta tuo palautuu hauskaksi kun ottaa huohmijoon että kepponen tapahtui kilttiksen mielikuvituksessa

ei kukaan (edes kilttis) voi olla oikeesti noin kaunainen
 
On se. Koulukiusattu, ulostettu opiskelijaporukoista ei ystäviä jne. Aspergerin syndrooman sopivia juttuja; jos kaikki tekisivät niin kun minä sanon. Häneltä pitää julkisesti pyydellä anteeksi kaikkien, jotka eivät toimi hänen toiveidensa mukaisesti mm kauppaepisodit.
Äärimmäisen herkällä ottamaan nokkiinsa kaikesta ja suuttuu jos joku tietää asioista hänen tietämyksestään enemmän. Ei usko mitään mitä hänelle sanotaan jos tietoa ei pysty sitomaan mustaa valkoisella jne eikä sittenkään. Elää kuplassaan, jota kehuu mutta silti mielessään kyseenalaista omaa elämistään. Epävakaa persoona.
 
Kohtele muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan toimii myös toisinpäin. Miksi olisi pitänyt nuoleskella muita kun takaisin tulee pelkkää v🤬ulua?
 
On se. Koulukiusattu, ulostettu opiskelijaporukoista ei ystäviä jne. Aspergerin syndrooman sopivia juttuja; jos kaikki tekisivät niin kun minä sanon. Häneltä pitää julkisesti pyydellä anteeksi kaikkien, jotka eivät toimi hänen toiveidensa mukaisesti mm kauppaepisodit.
Äärimmäisen herkällä ottamaan nokkiinsa kaikesta ja suuttuu jos joku tietää asioista hänen tietämyksestään enemmän. Ei usko mitään mitä hänelle sanotaan jos tietoa ei pysty sitomaan mustaa valkoisella jne eikä sittenkään. Elää kuplassaan, jota kehuu mutta silti mielessään kyseenalaista omaa elämistään. Epävakaa persoona.
Sillä rehtorilla oli tapana pakottaa muita pyytämään anteeksi koko koulun edessä. Miksei häneltä voisi edellyttää samaa kun hän tiesi että se ahdistelusyytös oli aiheeton?
 
vierailija
Et näe itsessäsi tai omassa käytöksessäsi mitään korjattavaa?
Olitko/Oletko nörtti, ulkonäkösi jotenkin poikkeava, äärimmäisen tiukka noudattamaan pilkuntarkasti kaikkea, etkö ymmärtänyt mitä tai mistä muut puhuivat (kokemattomuus, pumpulissa kasvanut, iäkkäät vanhemmat...), ikä (olit muita vanhempi) vai mikä mielestäsi sai muut käyttäytymään sinua kohtaan väärin?
 
  • Vihainen
Reactions: Lispetti

En ollut nörtti, ulkonäkö ei ole poikkeava, aloitin opinnot normaalisti lukion jälkeen, vanhemmat ei ole iäkkäitä. Mutta otin opinnot vakavasti ja tein kaiken aina kunnolla.
Oman käsitykseni mukaan minut eristettiin koska olisin halunnut kiinnittää huomiota lainsäädäntöön ainejärjestön toiminnassa ja sehän ei käynyt päinsä.
 
Ja silti olen selvinnyt tähän asti aika hyvin.
Omet kokenut suurta vääryyttä, se on selvä ja tuntuu pahalta puolestasi.

Se on hienoa, että olet kuitenkin selvinnyt hyvin. Mutta sinulle on muodostunut selkeä trauma mikä hämärtää moraalikäsitystäsi.:(

Ihmisen tulisi olla hyvä jotta saa sisäisen rauhan.
Vaikka väittäisit, että sinulla on nyt kaikki hyvin, niin ehkä jollain tasolla tuo asia vaivaa, ja ihminenhän voi vaikka sairastua ihan fyysisestikin jos asioita ei käsittele.🤷‍♀️

Emme aina saa anteeksipyyntöä kokemastamme vääryyksistä mutta voit silti käsitellä asian itse, ja antaa anteeksi - itsesi vuoksi.

Anteeksi nyt jos sanomani loukkaa, mutta olen ainakin ymmärtänyt olevani huomattavasti vanhempi kuin sinä, joten uskallan sanoa näin:
Kun tuosta hiukan vielä saat ikää lisää ja lapsiakin, niin, ymmärrät miten lapset ja nuoret voivat olla raadollisia tyhmyyttään/vailla tapakasvatusta jne.
He luultavasti häpeävät tekojaan syvästi jo nyt, tai viimeistään jos heidän omia lapsia kiusataan.

Tsemppiä Kilttis!💪❤
 
Nämä ihmiset eivät oleet lapsia vaan aikuisia ja täysi-ikäisiä. Aivan varmuudella tietää siinä vaiheessa että teoilla on tiettyjä seuraamuksia.
 
Et näe itsessäsi tai omassa käytöksessäsi mitään korjattavaa?
Olitko/Oletko nörtti, ulkonäkösi jotenkin poikkeava, äärimmäisen tiukka noudattamaan pilkuntarkasti kaikkea, etkö ymmärtänyt mitä tai mistä muut puhuivat (kokemattomuus, pumpulissa kasvanut, iäkkäät vanhemmat...), ikä (olit muita vanhempi) vai mikä mielestäsi sai muut käyttäytymään sinua kohtaan väärin?
Oletko vähän yksinkertainen?
Ei mikään tuollainen oikeuta syrjintään!
Meitä on täällä erilaisia ihmisiä, eikä ketään saa jättää ulkopuolelle! Minne ihmisten empatiakyky on kadonnut?!
Tämän huomaa myös nyky rikostilastoista mitä tulee nuorisokulttuuriin!!! Empatia on kuollut!🤬

Eri asia jos pakolla tuputtaa huumeita tai yrittää pakolla viedä huonoille teille, tällöin on viisasta kertoa jollekin ja ottaa etäisyyttä!
 
Nämä ihmiset eivät oleet lapsia vaan aikuisia ja täysi-ikäisiä. Aivan varmuudella tietää siinä vaiheessa että teoilla on tiettyjä seuraamuksia.
Täysi-ikäisiä ja täysi-ikäisiä…lapset ovat lapsia pitkään nykyään, muutenhan se on ihan hyvä, mutta tuo lasten/nuorten ja nuorten aikuisten julmuus on ongelma johon on puututtava Suomessa!
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis

Yhteistyössä