Marinin II hallitus olisi keskittynyt köyhällistön ja duunarien leikkausten sijaan veropohjaan

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Velka-Sanna sai kansalta potkut ja äänestäjät halusivat kokoomuksen ja persujen muodostavan hallituksen.

Sen kanssa pitää nyt elää seuraavat neljä vuotta ja sitten pääsee taas äänestämään eduskunnan kokoonpanosta.
Ei tarvitse. Syksyllä puhaltavat raikkaat tuulet. Purra voi perustaa kaltaistesi kanssa harrastateatterin, jossa esitätte Aleksis Kiven klassikoita säkkipuvuissa.
Yleisöä saatte esiintymällä kroonikkojen vuodeosastoilla.
 
vierailija
Ruotsilla ja Tanskalla oma valuutta eikä pohjalla 106 400 000 000 euroa porvarien perintövelkaa sekä 2008 alkanutta ja koko 2010-luvun tuhoisaa "menetetyn vuosikymmen" porvaripolitiikkaa jossa jäimme BKT:ssä, palkoissa, varallisuudessa, ostovoimassa, työllisyydessa muita Pohjoismaita jälkeen

Ruotsilla ei ole 1340 km yhteistä maarajaa Venäjän kanssa joka vaatii nyt puolustusmenojen nostoa, lisäksi F-35 maksut, David's Sling pitkän matkan ilmapuolustushankinnan maksu.

Suomi auttoi myös miljardeilla eurolla elonkeinoelämää koronakriisin aikana ja EK sekä kokoomus huusivat vielä paljon lisää rahaa tukiin.

Sotekin Suomessa saatiin vihdoin maaliin, tietenkin lisämenoja.
 
Puten ruplille haiseva Paavo Lipponen (SDP), Sannan puoluetoveri siis, vei Suomen euroon.
 
vierailija
Ruotsilla ja Tanskalla oma valuutta eikä pohjalla 106 400 000 000 euroa porvarien perintövelkaa sekä 2008 alkanutta ja koko 2010-luvun tuhoisaa "menetetyn vuosikymmen" porvaripolitiikkaa jossa jäimme BKT:ssä, palkoissa, varallisuudessa, ostovoimassa, työllisyydessa muita Pohjoismaita jälkeen

Ruotsilla ei ole 1340 km yhteistä maarajaa Venäjän kanssa joka vaatii nyt puolustusmenojen nostoa, lisäksi F-35 maksut, David's Sling pitkän matkan ilmapuolustushankinnan maksu.

Suomi auttoi myös miljardeilla eurolla elonkeinoelämää koronakriisin aikana ja EK sekä kokoomus huusivat vielä paljon lisää rahaa tukiin.

Sotekin Suomessa saatiin vihdoin maaliin, tietenkin lisämenoja.
Juuri näin.
 
vierailija
Verotus olis ollu parempi, kuin leikkaukset jälleen duunareita. Mut ehti kai ne saada jo vähän lisää liksaa edellisten leikkausten jälkeen! :D
On se ihme, et vaikka kuinka leikataan, niin ei silti ole Suomi noussut. No, ehkä persutkin huomaa ton aikanaan...
 
vierailija
Li Andersson: Hallitusohjelma lisää syrjintää – vasemmistoliitto esitti omat lääkkeensä leikkauksien tilalle

"Puolueen kesäkokouksessa kritisoitiin myös hallituksen kaavailemia leikkauksia sosiaaliturvaan.

– Millaista ”vastuunkantoa” on leikata sairailta, työttömiltä, lapsilta ja köyhiltä – eniten tukea tarvitsevilta? Se, että hallitus edes kehtaa kutsua kylmää ja eriarvoistavaa politiikkansa “vastuulliseksi”, kertoo kaiken oleellisen kokoomuksen ja perussuomalaisten maailmankuvasta, Andersson ruoti.

Vasemmistoliitto esittää leikkausten sijaan uudistuksia verotukseen.

Puolue esimerkiksi ”kohtuullistaisi” listaamattomien yritysten omistajien osinkoverotukea, ottaisi käyttöön lähdeveron osinkoverosta vapautetuille yhteisöille ja ulkomaisille rahastoille sekä asettaisi 0,5 prosentin varallisuusveron yli miljoonan euron arvoisille omistuksille. Tähän ei kuitenkaan lasketa omaa asuntoa."

Li Andersson komppaa aloittajaa.
 
vierailija
Verotus olis ollu parempi, kuin leikkaukset jälleen duunareita. Mut ehti kai ne saada jo vähän lisää liksaa edellisten leikkausten jälkeen!
On se ihme, et vaikka kuinka leikataan, niin ei silti ole Suomi noussut. No, ehkä persutkin huomaa ton aikanaan...
Vaikka kuinka on verotusta kiristetty ja velkaa otettu, niin ei silti ole Suomi noussut. No, ehkä vasemmistokin huomaa ton aikanaan...
 
vierailija
Iltalehdestä poimittua.

"Suomen entinen pääministeri Sanna Marin (sd) julkaisi Instagramin Tarinat-osiossa kryptisen päivityksen, jossa hän lainasi edesmenneen yhdysvaltalaisen naispoliitikon Madeleine Albrightin sanoja, joka tunnettiin myös motivaatiopuhujana.

– Helvetissä on erityinen paikka niille naisille, jotka eivät auta toisia naisia, Marinin kirjoituksessa lukee suomennettuna."
 
Ei siinä viestissä ole mitään kryptistä.
Viesti on suomeksi: Joka toiselle kuoppaa kaivaa itse siihen lankeaa.
Orpo meni ”naimisiin” Purran kanssa, ja hääväki jäi ilman hääkakkua.
Get over it Petteri. Hajota hallitus niin ettei Anna-Majan tarvitse tehdä likaista työtä.
Kaikki me joskus erehdymme raskaasti. Errore humanum est. Divide et impera.
 
vierailija
Ei siinä viestissä ole mitään kryptistä.
Viesti on suomeksi: Joka toiselle kuoppaa kaivaa itse siihen lankeaa.
Orpo meni ”naimisiin” Purran kanssa, ja hääväki jäi ilman hääkakkua.
Get over it Petteri. Hajota hallitus niin ettei Anna-Majan tarvitse tehdä likaista työtä.
Kaikki me joskus erehdymme raskaasti. Errare humanum est. Divide et impera.
Errare humanum est on latinankielinenlentävä lause, joka tarkoittaa suomeksi"Erehtyminen on inhimillistä". Sanonta esiintyy ensimmäisen kerran kirkkoisä Hieronymuksella muodossa erasse humanum est (Epistulae 57,12). Vastaava ajatus löytyy kreikkalaiselta Theognikselta, ja Cicero käytti sitä muodossa Cuiusvis hominis est errare; nullius nisi insipientis in errore perseverare (Kuka tahansa voi erehtyä, mutta vain tyhmyri puolustelee jääräpäisesti erehdystään).[1][2]

Kauhukabinetin on vaikea tunnustaa tyhmyryyttään.
 
vierailija
Marinin II hallitus olisi keskittynyt köyhällistön ja duunarien leikkausten sijaan veropohjaan

1. Ansiotuloverotusta Marinin II hallitus ei olisi nostanut, kuten SDP on monesti kertonut.

2. Solidaarisuusvero olisi pysynyt ennallaan, nythän sen alaraja nousi 150 000 euroon. 2%:n veronalennus suurituloisille.

3. Pääomatuloverotusta 30%/34% SDP ei ole luvannut nostaa.

4. Listaamattomien yritysten veroetuun Marinin II hallitus olisi halunnut puuttua. Tämä maailmalla ainutlaatuinen erityisesti varakkaita suosiva vero laskee miljonäärien veroja jopa 4,7%:iin.

Koneen Herlinin osinko 160 miljoonaa, vero 4,7 %
"Pörssiyhtiö Koneen pääomistaja Antti Herlin saa Koneen vuoden 2015 tuloksesta osinkona yli 160 miljoonaa euroa. Päätös osingosta tehtiin tänään maanantaina Finlandia-talossa pidetyssä Koneen yhtiökokouksessa. Herlin maksaa osingostaan pääomaveroa yhteensä 7,5 miljoonaa euroa. Veroprosentti on siten 4,7."

5. SDP on myös halunnut institutionaalisille sijoittajille 2-5%:n lähdeveron. Se tulisi mm. Kojomolle, Nuorisosäätiölle, Sipilän henkilösäätiöille ym. yhteisöille. Oikeisto ja elinkeinoelämä on vastustanut tätä veroa henkeen ja vereen.

”Täysin epärealistinen ajatus” – EK yrittää estää sdp:n esittämän uuden veron
14.5.2019
"Elinkeinoelämän järjestöt EK, Keskuskauppakamari, Perheyritysten liitto ja Suomen Yrittäjät vetoavat hallitusneuvotteluihin osallistuviin puolueisiin, jotta sdp:n ajamaa institutionaalisten sijoittajien lähdeveroa ei toteutettaisi."

6. Yritystukien leikkaus, joista monet ovat jopa Etlan ja VM:n mukaan turhia, osin jopa haitallisia. Orpon-Purran hallitus ei Sipilän hallituksen tapaan näihin koske.

7. Arvonlisätasaveroja SDP ei halua nostaa, kuten Orpon-Purran oikeistohallitus tekee.

Tällainen on siis Marinin veropohjan laajennus, nekin osallistuisivat Suomitalkoisiin, joilla siihen on eniten varaa ja jotka nyt Orpon-Purran oikeistohallituskaudella jäävät kaikkien leikkausten ulkopuolelle.
No täytyy myöntää, että olisin ottanut mieluummin tän kun OrpoPurran jättileikkaukset hyvinvoinnista ja ensi vuoden 11,5 mrd euron velanoton sekä koko hallituskauden 46-50 mrd euron alijäämän + 4 mrd euron valtion omistuksen myynnin, riippuen siitä onko maassa 100 000 lisätyöllistä vai lisätyötöntä.
 
vierailija
Marinin II hallitus olisi keskittynyt köyhällistön ja duunarien leikkausten sijaan veropohjaan

1. Ansiotuloverotusta Marinin II hallitus ei olisi nostanut, kuten SDP on monesti kertonut.

2. Solidaarisuusvero olisi pysynyt ennallaan, nythän sen alaraja nousi 150 000 euroon. 2%:n veronalennus suurituloisille.

3. Pääomatuloverotusta 30%/34% SDP ei ole luvannut nostaa.

4. Listaamattomien yritysten veroetuun Marinin II hallitus olisi halunnut puuttua. Tämä maailmalla ainutlaatuinen erityisesti varakkaita suosiva vero laskee miljonäärien veroja jopa 4,7%:iin.

Koneen Herlinin osinko 160 miljoonaa, vero 4,7 %
"Pörssiyhtiö Koneen pääomistaja Antti Herlin saa Koneen vuoden 2015 tuloksesta osinkona yli 160 miljoonaa euroa. Päätös osingosta tehtiin tänään maanantaina Finlandia-talossa pidetyssä Koneen yhtiökokouksessa. Herlin maksaa osingostaan pääomaveroa yhteensä 7,5 miljoonaa euroa. Veroprosentti on siten 4,7."

5. SDP on myös halunnut institutionaalisille sijoittajille 2-5%:n lähdeveron. Se tulisi mm. Kojomolle, Nuorisosäätiölle, Sipilän henkilösäätiöille ym. yhteisöille. Oikeisto ja elinkeinoelämä on vastustanut tätä veroa henkeen ja vereen.

”Täysin epärealistinen ajatus” – EK yrittää estää sdp:n esittämän uuden veron
14.5.2019
"Elinkeinoelämän järjestöt EK, Keskuskauppakamari, Perheyritysten liitto ja Suomen Yrittäjät vetoavat hallitusneuvotteluihin osallistuviin puolueisiin, jotta sdp:n ajamaa institutionaalisten sijoittajien lähdeveroa ei toteutettaisi."

6. Yritystukien leikkaus, joista monet ovat jopa Etlan ja VM:n mukaan turhia, osin jopa haitallisia. Orpon-Purran hallitus ei Sipilän hallituksen tapaan näihin koske.

7. Arvonlisätasaveroja SDP ei halua nostaa, kuten Orpon-Purran oikeistohallitus tekee.

8. Yritysten yhteisöverokantaa 20%, joka on yksi EU:n ja Euroopan alhaisimmista ei myöskään nostettaisi.

9. KiKy-maksujen palautukset työnantajille.

10. Yritysten ja niiden omistajien palkka(sossu)tukemista pitäisi ehdottomasti vähentää minimiin.

11. Yhtäläinen progressiivinen henkilötuloverotus, jossa työn ansiotuloista, pääomatuloista, bonuksista ja optioista maksetaan yhden yhtäläisen veroprogression mukaan. Veroja maksetaan siis henkilön kokonaisvuositulojen mukaan ei tulolajin mukaan. Tässä pienten pääomatulojen veroprogressio laskis0i, isojen nousisi. Veronmaksu oikeudenmukaisesti maksukyvyn mukaan kuten kuuluu.

Tällainen on siis Marinin veropohjan laajennus, nekin osallistuisivat Suomitalkoisiin, joilla siihen on eniten varaa ja jotka nyt Orpon-Purran oikeistohallituskaudella jäävät kaikkien leikkausten ulkopuolelle.

Muistutuksena että vaihtoehtoja köyhien leikkauksille löytyy kun suppea porvarin mieli avataan.
 
vierailija
Tanska on maailman kilpailukykyisin maa vaikka:

Työläisten palkat keskimäärin 1000€/kk korkeammat

Sosiaaliturva/työttömyysturva huomattavasti korkeampi

Liittoihin järjestäytyminen paljon Suomea korkeampi ja liitot vahvempia

Yritysten yhteisövero korkeampi

Tanskassa Arvonnousu-maastapoistumisvero

Tanskasta puuttuu listaamattomien yritysten veroetu
Tämä on totta!
 
vierailija
Kokoomusjohtoiset hallitukset ovat nostaneet Suomen valtionvelkaa Holkerista alkaen ja niin tekee tämäkin hallitus. Velanottoa voi tietenkin piilottaa myymällä kansallista omaisuutta, ja niin Orpon johtama hallitus on luvannut tehdäkin 4-5 miljardin euron edestä. Leikkauspolitiikka ei estä kokoomusjohtoisten hallitusten velanottoa, sillä he ovat aina johtamillaan kausilla leikanneet pienituloisilta, duunareilta ja julkisista hyvinvointiperuspalveluista mm. terveydenhuollosta ja koulutuksesta niiden resursseista ja silti sen lisäksi ottaneet paljon velkaa, joka päätyy pääosin hyväosaisten, rikkaiden, elinkeinoelämän omistajien ja pääomapiirien pohjattomiin taskuihin.
Näin käy nytkin jo tänä vuonna 14,4 mrd euroa valtionvelkaa ja vain kasvaa seuraavina vuosina kun ankeuttava leikkauspolitiikka lisää huomattavasti työttömyyttä ja köyhyyttä ajaen THL:n mukaan 100 000 henkeä lisää toimeentulotuelle ja lisäten lapsiköyhyyttä kymmenillä tuhansilla. Hallituskaudella 14,5×4 eli 58 mrd euroa valtionvelkaa ja päälle 4 mrd eurolla valtion omistusta joka on piilotettua velanottotarvetta, siis 62 mrd euroa alijäämää köyhällistön jättileikkauksista huolimatta. Orpon ja Purran oikeistohallitus tekee Suomen Ennätyksen velanotossa.
 
vierailija
Porvarijohtoisten hallitusten johtama menetetty vuosikummen 2010-luku on ihan heidän omaa aikaansaannostaan, 15-vuotta olisi ollut aikaa korjata ankeuttava leikkauspolitiikka, jonka syytä palkkojen, ostovoiman, varallisuuden, bkt:n, työllisyyden jääminen jälkeen muista Pohjoismaista sekä jättimäinen 500 000 ihmisen rakennetyöttömyys(Nairu-konsepti).
Oikeistojohtoiset hallitukset kasvattivat Suomen valtionvelan 106,4 miljardiin euroon ja nyt samaa tuhopolitiikkaa turbovaihteella!
 
vierailija
Sosiaalidemokratia ei ole nykyään sosialismia. Se on hyvinvointivaltiodemokratiaa markkintaloudella. Tulen tapaan markkinavoimia ei vaan päästetä isännäksi, vaan ne ovat ihmisten renki, toisin kuin talousoikeiston finanssikapitalismissa, jossa markkinavoimat vie ja ihminen vikisee, ja tämä uusliberalismiglobalismi johtaa yövartijavaltioon eli rahaeliitin johtamaan epätasa-arvoiseen antikristilliseen mammonan epäjumalan palvojien plutokratiaan ja kleptokratiaan, jossa materialistisena jumalana on raha.
Nimenomaan.
 
vierailija
Suomen sosiaaliturvamenot vuonna 2021 yli 78 000 000 000 euroa

Sosiaaliturvan menot ja rahoitus 2021 :

Sosiaaliturvamenot olivat 78 miljardia euroa – kasvua edellisvuodesta alle prosentti

Vuonna 2021 Suomen sosiaaliturvamenot olivat 78,1 miljardia euroa. Reaalinen kasvu vuoteen 2020 verrattuna oli 0,8 prosenttia. Sosiaaliturvan menot asukasta kohden olivat 14 120 euroa. Inflaatio kasvoi yli kahteen prosenttiin vuonna 2021, mikä heikensi sosiaaliturvamenojen reaalikasvua.

Sosiaaliturvamenot olivat 78 miljardia euroa – kasvua edellisvuodesta alle prosentti

PÄÄLÖYDÖKSET

• Sosiaaliturvamenot olivat 78 miljardia euroa vuonna 2021.

Työttömyysturvan menot laskivat 7 prosenttia edellisvuodesta.

Suurin sosiaaliturvan menoosuus (42 %) liittyy ikäihmisten toimeentuloturvaan ja palveluihin.

• Valtion ja kuntien osuus yhteensä sosiaaliturvan rahoituksesta oli 49,4 prosenttia. Työnantajien rahoitusosuus kasvoi 30,5 prosenttiin.

Sosiaaliturvamenojen suhde bruttokansantuotteeseen laski 0,7 prosenttiyksiköllä 31,2 prosenttiin.

• Suomen sosiaaliturvamenojen suhde bruttokansantuotteeseen oli Pohjoismaiden toiseksi suurin. (tosin meidän bkt on vuodesta 2008 pudonnut muiden Pohjoismaiden kelkasta ja koko 2010-luvun)

Suomessa asukasta kohden lasketut sosiaaliturvamenot olivat Pohjoismaiden toiseksi pienimmät.

Ikääntyminen

Sosiaaliturvan menoista suurin osuus, 42 prosenttia (32,7 miljardia euroa) oli ikääntymiseen liittyviä menoja. Reaalisesti menoissa ei tapahtunut muutosta edellisvuoteen.

Menot pääryhmittäin Ikääntyminen Ikääntymiseen liittyvien menojen osuus oli 42 prosenttia (32,7 miljardia euroa) sosiaaliturvan kokonaismenoista. Menot vähenivät edellisvuodesta reaalisesti 0,1 prosenttia. Ikääntymiseen kohdistuvat menot ovat reaalisesti kasvaneet 138 prosenttia 2000-luvulla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvua on ollut 44 prosenttia.

Ikääntymiseen kohdistuvat menot koostuvat valtaosin (84 prosenttia) vanhuuseläkkeistä. Eläkemenojen kasvun syynä ovat työeläkkeiden tason nousu, työeläkkeiden saajien määrän kasvu sekä eläkkeisiin tehtävät vuosittaiset indeksikorotukset.

Työeläkkeensaajien vanhuuseläkkeen keskieläke on kasvanut reaalisesti 67 prosenttia 2000-luvulla. Samalla ajanjaksolla työeläkkeensaajien lukumäärä on kasvanut 70 prosenttia.

Sairaus ja terveys

Sairaus ja terveys -pääryhmään kohdistui toiseksi eniten menoja. Menot olivat vuonna 2021 noin 17,7 miljardia euroa eli 23 prosenttia sosiaaliturvan kokonaismenoista. Menot kasvoivat reaalisesti edellisvuodesta 3,6 prosenttia. Sairaus- ja terveys -pääryhmässä toimeentuloturvan osuus oli 2,7 miljardia euroa ja palvelujen osuus 15 miljardia euroa. Toimeentuloturvan osalta suhteellisesti eniten menot kasvoivat sairausajan palkoissa (+30 %), ja palveluiden osalta erikoissairaanhoidossa (+4 %) sekä sairausvakuutuksesta korvattavissa yksityisissä sairaanhoitopalveluissa (+4 %).

Perheet ja lapset

Sosiaaliturvan menoista kolmanneksi eniten menoja kohdistui perheisiin ja lapsiin. Pääryhmän menot olivat 7,9 miljardia euroa, joka on 10 prosenttia kaikista sosiaaliturvan menoista. Perheisiin ja lapsiin kohdistuvien menojen reaalinen kasvu oli 5,3 prosenttia edellisvuodesta. Toimeentuloturvan osalta menot reaalisesti vähenivät hieman (-1,4 %), erityisesti väheni lasten kotihoidon tuen menot (-18,7 %). Vanhempainpäivärahoissa oli kasvua noin viisi prosenttia edellisvuoteen. Äitiysrahan saajien määrä kääntyi kasvuun vuonna 2020 useamman vuoden laskusuunnan jälkeen, ja vuonna 2021 kasvoi edelleen viisi prosenttia. 7 Perheisiin ja lapsiin kohdistuvien palveluiden menot puolestaan kasvoivat noin 10 prosenttia. Eniten kasvua oli lasten päivähoitomenoissa (+15 %).

Toimintarajoitteisuus

Toimintarajoitteisuus-pääryhmään kohdistui neljänneksi eniten sosiaaliturvan menoja. Menot olivat 7 miljardia euroa, joka on 9 prosenttia kaikista sosiaaliturvan menoista. Menot laskivat reaalisesti 1,4 prosenttia edellisvuodesta. Toimintarajoitteisuus-pääryhmässä toimeentuloturvan menoista suurin osuus oli työkyvyttömyyseläkemenoja (2,4 miljardia euroa). Työkyvyttömyyseläkettä saavien määrä väheni lähes 6 000 henkilöllä edellisestä vuodesta.8 Palveluiden menot kasvoivat reaalisesti edellisvuodesta puoli prosenttia.

Työttömyys

Työttömyyteen kohdistui viisi miljardia euroa sosiaaliturvan menoista. Menot olivat 6,4 prosenttia sosiaaliturvan kokonaismenoista. Työttömyysmenot laskivat reaalisesti noin seitsemän prosenttia edellisvuodesta. Menoista 4,7 miljardia euroa oli toimeentuloturvaa ja palveluiden menoja oli 0,4 miljardia euroa. Menojen lasku kohdistui toimeentuloturvaan (-8,7 %) ja palveluiden menot kasvoivat noin 16 prosenttia edellisvuodesta. Muutosten taustalla vaikuttivat edelleen koronaepidemian vuoksi säädetyt väliaikaiset lait, joilla työttömyysturvaa laajennettiin ja tasoa parannettiin.

Muu sosiaaliturva

Muu sosiaaliturva -pääryhmän menot olivat 2,4 miljardia euroa, joka on 3 prosenttia sosiaaliturvan kokonaismenoista. Kasvua edellisvuoteen oli reaalisesti neljä prosenttia. Muu sosiaaliturva -pääryhmässä toimeentulotuen menot (0,7 miljardia euroa) vähenivät reaalisesti 14 prosenttia edellisvuodesta. Maahanmuuttoon liittyvän kotoutumisen edistämisen ja vastaanottotoiminnan menot (0,3 miljardia euroa) vähenivät edelleen kansainvälisen suojelua tai turvapaikkaa hakevien määrän laskiessa 2 545 hakemukseen (3 209 vuonna 2020 ja 4 550 vuonna 2019).

Päihdehuollon menot olivat 0,4 miljardia euroa. Muiden palveluiden menot olivat 0,7 miljardia. Muut palvelut sisältävät muun muassa järjestöjen, valtion sekä kuntien ja kuntayhtymien työllisyyttä tukevia palveluita.

Asuminen

Vuonna 2021 asumiseen liittyvät menot olivat 2,2 miljardia euroa, joka on noin kolme prosenttia sosiaaliturvan kokonaismenoista. Menot vähenivät reaalisesti 0,6 prosenttia edellisvuodesta. (Liitetaulukot 2, 3, 4.) Joulukuussa 2021 yleistä asumistukea sai noin 391 611 ruokakuntaa, joka on 2,7 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Asumisen menoista suurin osa on vuokra-asumiseen kohdistuvaa tukea. Tukea maksettiin 1,6 miljardia euroa vuonna 2021. Vuoden 2017 syksystä alkaen Suomessa opiskelevien vuokra-asuminen siirtyi yleisen asumistuen piiriin. Eläkkeensaajan asumistukea maksettiin 0,6 miljardia euroa vuonna 2021. Omistusasumiseen asumisen tukea maksettiin 39 miljoonaa euroa.

Asumiseen liittyvää tuen tarvetta voidaan täydentää toimeentulotuella. Asumiseen kohdistuvaa toimeentulotuen osaa ei ole eritelty tilastossa toimeentulotuen kokonaismenoista, joten se kohdistuu tässä tilastossa Muu sosiaaliturva -pääryhmään.

Leski ja muut omaiset

Vähiten menoja kohdistui Leski ja muut omaiset -pääryhmään (2,4 prosenttia sosiaaliturvan kokonaismenoista). Menot olivat 1,9 miljardia euroa, joka on kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Pääryhmän menoista valtaosa on perhe-eläkkeitä (1,8 miljardia euroa). Perhe-eläke turvaa lesken ja lapsen toimeentuloa puolison tai lapsen vanhemman kuoleman jälkeen.
Leskeneläkkeen saajien määrä väheni vuonna 2021 noin 3 000 henkilöllä edellisvuodesta. Lapsen eläkkeen saajien määrä väheni puolestaan noin 500 henkilöllä edellisvuodesta vuonna 2021.

Suuri osa Suomen sosiaalimenoista on edellä kuvatun mukaisesti tuloperusteisia sosiaalimenoja, eli mitä suuremmat tulot, sitä enemmän saa sosiaalitukemista. Kyseisellä väestönosalla on todennäköisesti myös enemmän kerättyä varallisuutta turvanaan. Kaiken lisäksi suurituloiset eläkeläiset elävät 10-20 vuotta pidempään kuin persaukiset. Veronmaksaja maksaa suuren osan näistä eläkemenoista, koska eihän mitään kestävyysvajetta edes olisi jos eläkeläiset maksaisivat täysimääräisesti omat eläkkeensä eläkevakuutusmaksulla. Myös leskeneläke on kummajainen, tuetaan puolison saavutettua elintasoa.

Asumistukea menee myös omistusasujien sekä eläkeläisten tukemiseen, ei pelkästään vuokralla asuvien tai työttömien.

Lisäksi huomio kiinnittyi siihen että työttömyyteen, toimeentulotukeen ja asumistukeen liittyvät menot olivat laskeneet SDP-johtoisella Marinin hallituskaudella, joten omaehtoiseen työnhakemiseen panostaminen vähintään 4 työpaikkahakemusta kuukaudessa lähettäen (ainakin Manner-Suomea, kaupingeissa asuvia ja kantasuomalaisia koskien) näyttää toimineen hyvin.

Porkkana = mahdollinen työpaikka palkkiona siis riittää, eikä tarvita oikeiston keppiä eli rangaistuksia mikäli työpaikkaaa ei heti hakemisesta huolimatta saa.

Faktahan on että Marinin kaudella työllisyysaste nousi Suomen mittaushistorian korkeimmaksi ja kokoaikaiseksi laskettu työllisyysaste eli tehtyjen työtuntien määrä suhteutettuna väestöön nousi kaikkien Pohjoismaiden korkeimmaksi - teemme siis eniten työtunteja Pohjoismaista työväestömäärään nähden, melkoinen saavitus!

Myös työtuntien määrä, työn ansiotulojen määrä ja ansiotuloverotuottojen määrä kasvoi Marinin hallituskaudella.

Toivottavasti Marinin kauden hyviä tuloksia ei nyt ryssitä ideologisella mielikuvapolitiikalla.
Köyhien tuet tässä pieni marginaali, pääosa sosiaalimenoista menee ansiosidonnaisiin sossutukiin, eli sitä enemmän sossutukea, mitä suuremmat tuet.
 
vierailija
Marinin II hallitus olisi keskittynyt köyhällistön ja duunarien leikkausten sijaan veropohjaan

1. Ansiotuloverotusta Marinin II hallitus ei olisi nostanut, kuten SDP on monesti kertonut.

2. Solidaarisuusvero olisi pysynyt ennallaan, nythän sen alaraja nousi 150 000 euroon. 2%:n veronalennus suurituloisille.

3. Pääomatuloverotusta 30%/34% SDP ei ole luvannut nostaa.

4. Listaamattomien yritysten veroetuun Marinin II hallitus olisi halunnut puuttua. Tämä maailmalla ainutlaatuinen erityisesti varakkaita suosiva vero laskee miljonäärien veroja jopa 4,7%:iin.

Koneen Herlinin osinko 160 miljoonaa, vero 4,7 %
"Pörssiyhtiö Koneen pääomistaja Antti Herlin saa Koneen vuoden 2015 tuloksesta osinkona yli 160 miljoonaa euroa. Päätös osingosta tehtiin tänään maanantaina Finlandia-talossa pidetyssä Koneen yhtiökokouksessa. Herlin maksaa osingostaan pääomaveroa yhteensä 7,5 miljoonaa euroa. Veroprosentti on siten 4,7."

5. SDP on myös halunnut institutionaalisille sijoittajille 2-5%:n lähdeveron. Se tulisi mm. Kojomolle, Nuorisosäätiölle, Sipilän henkilösäätiöille ym. yhteisöille. Oikeisto ja elinkeinoelämä on vastustanut tätä veroa henkeen ja vereen.

”Täysin epärealistinen ajatus” – EK yrittää estää sdp:n esittämän uuden veron
14.5.2019
"Elinkeinoelämän järjestöt EK, Keskuskauppakamari, Perheyritysten liitto ja Suomen Yrittäjät vetoavat hallitusneuvotteluihin osallistuviin puolueisiin, jotta sdp:n ajamaa institutionaalisten sijoittajien lähdeveroa ei toteutettaisi."

6. Yritystukien leikkaus, joista monet ovat jopa Etlan ja VM:n mukaan turhia, osin jopa haitallisia. Orpon-Purran hallitus ei Sipilän hallituksen tapaan näihin koske.

7. Arvonlisätasaveroja SDP ei halua nostaa, kuten Orpon-Purran oikeistohallitus tekee.

8. Yritysten yhteisöverokantaa 20%, joka on yksi EU:n ja Euroopan alhaisimmista ei myöskään nostettaisi.

9. KiKy-maksujen palautukset työnantajille.

10. Yritysten ja niiden omistajien palkka(sossu)tukemista pitäisi ehdottomasti vähentää minimiin.

11. Yhtäläinen progressiivinen henkilötuloverotus, jossa työn ansiotuloista, pääomatuloista, bonuksista ja optioista maksetaan yhden yhtäläisen veroprogression mukaan. Veroja maksetaan siis henkilön kokonaisvuositulojen mukaan ei tulolajin mukaan. Tässä pienten pääomatulojen veroprogressio laskis0i, isojen nousisi. Veronmaksu oikeudenmukaisesti maksukyvyn mukaan kuten kuuluu.

Tällainen on siis Marinin veropohjan laajennus, nekin osallistuisivat Suomitalkoisiin, joilla siihen on eniten varaa ja jotka nyt Orpon-Purran oikeistohallituskaudella jäävät kaikkien leikkausten ulkopuolelle.

Muistutuksena että vaihtoehtoja köyhien leikkauksille löytyy kun suppea porvarin mieli avataan.
Miksi Orpon ja Purran oikeistohallitus velkaannuttaa nyt maatamme ennätyksellisesti ilman globaalin koronapandemian, Euroopan laajuisen energiakriisin ja EU-elpymispaketin kuluja??? Miksi on varaa rahoittaa jättivelan otolla hyvätuloisten veronalennuksia samalla kun köyhimmiltä leikataan??? Miksi veropohjaa ei laajenneta Tanskan maailman kilpailukykyisimmän maan tapaan???
 
Yhteistyössä