Yle Trump puolusti itseään toistamalla Vladimir Putinin sanoja
Trump kehui puheessaan Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia ja Unkarin pääministeriä Viktor Orbánia. Bidenin kampanja vertasi Trumpia Hitleriin.
Presidenttikaudellaan Trumpilla oli tapana kehua ja puolustella Putinia. Helsingin huippukokouksessa vuonna 2017 Trump seisoi Putinin vieressä lehdistötilaisuudessa ja kertoi luottavansa Putinin sanaan siitä, että Venäjä ei sekaantunut Yhdysvaltain presidentinvaaleihin Trumpin hyväksi.
Tämä siitä huolimatta, että Yhdysvaltain omien tiedustelupalveluiden mukaan Venäjä sekaantui vuoden 2016 vaaleihin.
Putin ei ollut ainoa itsevaltainen johtaja, jonka Trump kampanjapuheessaan mainitsi.
–
Viktor Orbán, Unkarin suuresti arvostettu pääministeri sanoi, että Trump on mies, joka voi pelastaa läntisen maailman, Trump sanoi.
Lisäksi Trump kehui suhteitaan Pohjois-Korean johtajaan
Kim Jong-uniin, jota hän kuvaili ”todella mukavaksi”.
– [Kim] ei tykkää Yhdysvaltain nykyisestä hallinnosta, mutta hän tykkää minusta.
Yhdysvalloissa
on herännyt pelko siitä, että voittaessaan vaalit Trump pyrkisi kääntämään Yhdysvaltoja ihailemiensa autoritaaristen johtajien mallin mukaiseen suuntaan.
Presidentti Bidenin kampanjatiimi
julkaisi varoittavan tiedotteen Trumpin kampanjapuheen jälkeen.
–
Tänä iltana Donald Trump kanavoi roolimallejaan matkiessaan Adolf Hitleriä, ylistäessään Kim Jong-unia ja siteeratessaan Vladimir Putinia. Presidenttinä hän on luvannut hallitsevansa diktaattorina ja olisi uhka Yhdysvaltain demokratialle, Bidenin kampanjan tiedottaja
Ammar Moussasanoi.