Aiheeseen liittyen, taas persu, Mietin, mikä näiden kasvatuksessa on mennyt pieleen, mistä tuollainen kaikki kumpuaa. Ei vissiin ole kauheasti halittu ja rakastettu kotona.
"Poliisi on viime vuosina törmännyt usean äärioikeistolaiseen terrorismiin liittyvän rikostutkinnan yhteydessä salaperäiseen satanistiseen kirjaan
21 polkua pimeyden valtakuntaan.
uomessa vuonna 2018 julkaistu 21 polkua pimeyden valtakuntaa esittelee Britanniasta peräisin olevan, satanistisen Order of Nine Angles -liikkeen oppeja ja rituaaleja. Poliisin mukaan kirja on eräänlainen opas satanistisella polulla kohti ihmisuhria ja äärioikeistolaisia terrori-iskuja.
21 polkua pimeyden valtakuntaan on vaikeasti löydettävissä. Kirjaa liikkuu antikvariaateissa varsin vähän eikä sitä avoimesti jaeta netissäkään. Tämä on kuitenkin muuttumassa.
Espoolainen kaupunginvaltuutettu
Jiri Keronen (ps) kertoo aikovansa julkaista 21 polkua pimeyden valtakuntaan uudelleen. Hän ei ole vielä päättänyt, julkaiseeko kirjan vain netissä vapaasti ladattavana vai otetaanko siitä myös uusi fyysinen painos.
Julkaisupäätöksen Keronen on jo tehnyt, mutta tekijänoikeuskysymysten selvittäminen on yhä kesken.
– Kaikki ONA:n (Order of Nine Angles) Briteissä julkaisema aineisto on vapaasti levitettävissä. Näiden tekstien vaikutus syntyy nimenomaan siitä, että niitä levitetään ja luetaan.
– Mikäli kirjan kirjoittajat kokevat tekijäoikeuksien estävän uudelleenjulkaisun, he voivat ottaa minuun suoraan yhteyttä. Kunnioitan heitä merkittävästi, sanoo Keronen."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8ff3ca2e-f96a-4839-9fe2-823a32820a43