Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Minusta henkilö vaikuttaa siltä, että hänellä voisi olla dissosiatiivinen identiteettihäiriö eli DID. Minulla on ollut useita ystäviä joilla on se, sen perusteella arvelen näin. Ja DID:hän ei itsessään tee ketään vaaralliseksi, mutta useilla minun tuntemillani ihmisillä, jotka ovat olleet yleisesti ottaen todella mukavia, kilttejä ihmisiä, on ollut ihan karmaisevia altereita (eli sivupersoonallisuuksia), mm. kiusaajia tai jopa sadisteja. En tiedä pitäisinkö näitäkään vaarallisina sinänsä, mutta ihan järkyttävät vibat niissä oli.
Voisikohan tuohon liittyä myös se että kirjoittelee mukamas kahtena eri henkilönä mutta ei itse tajua kirjoittaneensa niitä kaikkia viestejä.
 
vierailija
Sun kannattais ennemmin hakea itsellesi apua noihin huoliisi, ei kuulosta ihan terveeltä olla noin peloissaan, kun asia ei ensinnäkään uhkaa sinua mitenkään, eikä tämä kirjoittajakaan ole kertonut mistään vaarasta ja lisäksi et voi muutenkaan tietää netistä, että jos joku trollaa saadakseen juurikin ihmiset kuohuksiin.
Anteeksi vaan, mutta olen palstaillut näissä ketjuissa jo keväästä asti ja tajunnut jo kesällä että kyseessä ei ole enää mikään normaali trolli. Aiemmin olen pystynyt olemaan reagoimatta mutta nyt oli sen verran huolestuttavaa settiä jo että herää huoli etenkin ko. henkilön itsensä puolesta.
 
vierailija
Toivottavasti tästä ei nyt lynkata pystyyn, mutta laitoin juuri yhdelle Kn crewhun kuuluvalle henkilölle noita tämän erään palstalle kirjoittamia viestejä. En kertonut, mistä viestit ovat ja sanoin, etten edes tiedä niiden kirjoittajan henkilöllisyyttä, mutta halusin kertoa, et sellaisia kuitenkin on. Ehkä ylireagoin, mutta tuli kamalan levoton olo nyt viimeistään. Anteeksi.
Ja nyt sain vastaukseksi kiitoksen tähän.
 
vierailija
https://www.tumblr.com/gasstationpopcorn/734306353640849409?source=share

Mikä tää Krisin paita on? Voisko B käyttää sellaista kostopitsin ollessa vielä tuoksuttelussa?
Ja onko tehty syntiä ja käytetty kostopitsin alla toista paitaa!?!!
Joo tuolla näyttäisi olevan alla se värikäs paita, jota B käyttänyt joskus yksistään keikalla. Onneksi tuon jälkeen kostopitsiä käytetty oikeaoppisesti ilman mitään aluspaitoja. 😬
 
  • Haha
Reactions: LadySLO:)
vierailija
Minusta henkilö vaikuttaa siltä, että hänellä voisi olla dissosiatiivinen identiteettihäiriö eli DID. Minulla on ollut useita ystäviä joilla on se, sen perusteella arvelen näin. Ja DID:hän ei itsessään tee ketään vaaralliseksi, mutta useilla minun tuntemillani ihmisillä, jotka ovat olleet yleisesti ottaen todella mukavia, kilttejä ihmisiä, on ollut ihan karmaisevia altereita (eli sivupersoonallisuuksia), mm. kiusaajia tai jopa sadisteja. En tiedä pitäisinkö näitäkään vaarallisina sinänsä, mutta ihan järkyttävät vibat niissä oli.
Normaalisti en tarttuisi näihin, mutta huomautan nyt kuitenkin, että DID on sen verran harvinainen diagnoosi ja kiistelty, etten ihan usko sen tulevan kyseeseen tässä tapauksessa, vaikka se internetin lempilapsi tällä hetkellä onkin. Toisekseen mun mielestä ei ole mitenkään asiallista lähteä diagnosoimaan ketään anonyymien viestien perusteella, varsinkaan kun ei voida olla ihan varmoja siitä, mitkä kaikki viestit oikeasti kuuluu tälle ihmiselle ja mitkä niistä hän on kirjoittanut tosissaan ja mitkä trollaten. Sitä ei kukaan kiistä, että tällä henkilöllä on oikeasti jotakin vakavia mielenterveysongelmia, joihin hän ehdottomasti tarvitsisi apua, mutta anonyymillä keskustelupalstalla tehdyt diagnoosit eivät auta asiaa yhtään, joten jos voitaisiin tällainen arvuuttelu jättää pois. Keskitytään siihen, että hyvä jos K crew on tietoinen tästä häiriköstä ja osaa varautua asiaan, ja toivottavasti saataisiin tämä häirikkö ymmärtämään oma tilanteensa ja poistumaan näiltä palstoilta.
 
vierailija
Voisikohan tuohon liittyä myös se että kirjoittelee mukamas kahtena eri henkilönä mutta ei itse tajua kirjoittaneensa niitä kaikkia viestejä.
Nyt! Miten kehtaat sanoa, että ”ei tajua kirjoittavansa kahtena eri henkilönä”????? Aivan, kuin sä NÄKISIT sen, ja ”diagnosoisit”, että ”henkilö itse ei tajua”???? Anteeksi mitä, onko vähän epätervettä väitettä? Sinä olet tässä se, joka ET NÄE, kuka viestit on kirjoittanut.
 

Yhteistyössä