Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kirjoitin, etten lue kaikkia heidän postauksiaan niin tarkasti. Tuskinpa olen ainoa fani. Pointti, jota et halua ymmärtää oli, että päivitykset tuosta olivat sellaisia, ettei Suomea mainittu ISOSTI niissä, eli ei ollut videolla esim englanniksi sanottu, että saatiin Suomesta kultalevy, videoon ei ollut laitettu mitään suomenlippukuvitusta eikä mitään tekstiä Suomi tai Finland.
Ihan tarpeeksi minusta mainittiin. Ja erikseen oli vielä suomeksi tehty story silloin kun palkinto luovutettiin.
 
vierailija
vierailija
Ei vaan väitit minun kertoneen jostain isoista lipuista ja suomihuudoista.

Aika kivaa käytöstä sinulta
No enhän väittänyt. Kirjoitin sinun tekstiisi vastauksena:
Suomi kyllä tuli huomioitua oikein hyvin. Jopa meidän kielellä. Uskon sen vaikuttaneen kun meillä otettu niin hyvin vastaan. Osa johtuu yhteydestä Käärijään, osa ihan omista asioistaan. Kyllähän täällä monet on ottaneet erityisen lämpimästi vastaan. Ei kaikkia bändejä oteta noin vaikka olisivat kuinka hyviä. Mutta he ovat samalla Käärijän ystäviä ja yksi heistä Maybe More.
Missä oli isot Suomen liput ja äänekkäät Kiitos Suomi -huudot (tekstinä kuvissa, en odota sentään audiona)? 😃
Siis tarkoitan, että tuo olisi ollut isosti huomioimista. Nyt ilman näitä palstoja en ole aivan varma olisinko tajnnut, että se tuli Suomesta (en lue kaikkia juttuja niin tarkkaan heiltä).
Enkä siis kritisoi, kun eivät tehneet noin, huomautan vain, että en sanoisi meitä maana ja että mistä se kultalevy oikein tuli nyt aivan erityisesti huomioidun.
 
vierailija

Nökyyhän se tuossa kuvauksessa kun mistä on saatu kultalevy. Mitä ihmettä nyt taas
Ei niille jotka eivät syvenny julkaisuun sen tarkemmin!!! That’s the point. Ei ollut niin isolla, että päällipuolin vilkaisijakin heti ymmärtää.
 
vierailija
Eikö tuo nyt ole itsestään selvää. Näitkö yhtään tallennetta tai olitko keikalla? Täydellisen selvää musiikin iskeneen kun suomalaiset laulaa mukana. Keikat myi hyvin vaikka K ei ollut varmuudella tulossa edes. Fiilis oli hyvä ilman häntäkin.
Öö? Olin keikalla itsekin kyllä. Mun viesti oli vastaus kommenttiin, jossa mainittiin Käärijä, ja halusin vaan korostaa, että nimenomaan kiva, kun tulee ihan konkreettista näyttöä musiikillisista ansioista. Onhan ne keikoilla ihan kaikkialla muuallakin otettu tosi lämpimästi vastaan, mutta kultalevy nyt on tullut vain Suomesta. Ja Spotifyssä Suomi ykkösenä. Vähän missasit mun pointin vissiin.
 
vierailija
Stoorissahan ei ole mitään instagramin julkaisun kuvausta. Haluaisin vain tietää, millä lailla stoori oli kokonaan suomeksi?? Tekstitetty, dubattu, puhuttu?
Olen kirjoittanut sinulle jo monta kertaa asian. Storyssä oli suomeksi kiitos. Se oli tekstimuodossa isolla ja yhteydessä oli Suomen lippu. Edellinen story koski tuota tapahtumaa jossa esittelevät palkintoa.

Kaikki ei ymmärrä kaikkea ccc
 
vierailija
Öö? Olin keikalla itsekin kyllä. Mun viesti oli vastaus kommenttiin, jossa mainittiin Käärijä, ja halusin vaan korostaa, että nimenomaan kiva, kun tulee ihan konkreettista näyttöä musiikillisista ansioista. Onhan ne keikoilla ihan kaikkialla muuallakin otettu tosi lämpimästi vastaan, mutta kultalevy nyt on tullut vain Suomesta. Ja Spotifyssä Suomi ykkösenä. Vähän missasit mun pointin vissiin.
Ihan selkeäähän se siis oli että ollaan kiinnostuneita musiikista. Sinä missasit minun pointin. Turha surra onko ihmisen kiinnostuneita vain yhteydestä.Käärijään kun näkeehän sen ettei
 
vierailija
Minäkin alan jo epäillä samaa. Ihan vasta käytiin samanlaista keskustelua (en nyt muista mikä oli asiana) mutta itse olin yksi niistä joita epäiltiin yhdeksi ja samaksi. Enkä ole tänä aamuna huomannut mitään negaa tai eripuraa. Jatkan linjallani eli ei huomiota myöskään tälle.
Jep. Tämä alkaa nyt jo muistuttaa sitä nimimerkkijahtia, jossa kaikki oli muka yksi sama henkilö (vai miten se meni, itse ohitin ne viestit parhaani mukaan). Ei nyt aloiteta vastaavaa.
 

Yhteistyössä