Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kullä. Olen myös sitä mieltä, että nuori mies voi olla ilman sek*iä. Ei ole mikään automaatio, että kaikki sitä harrastaa. Kyllä se sitä ehtii vielä harrastamaan elämänsä aikana.
 
vierailija
Kyllä jo ysärillä käsite indie tarkoitti yhtyettä, jolla on pieni suosio tai ei varsinaisia listahittejä, ei sitä, että ei ole levy-yhtiötä.
Eikös Nirvanakin ollut indie rock bändi? Mun mielestä bändin suosio ei määritä sitä, kuuluuko indie rock skeneen. Mutta ehkä tuo on just sen verran epämääräinen käsite, että voi tarkoittaa monia eri asioita.
 
vierailija
Mun aseksuaalisuus loppui siihen kun tapasin sen ihmisen, johon tää shippikin mun elämässäni viittaa. Huhhuh niitä ajatuksia (real life ihmiseen, siis) sen jälkeen.
Harmillisesti se ei ikinä edennyt sille asteelle. Voin sanoa, että itselleni täysi turn on oli (henkilön eli miehen ihanuuden lisäksi) se, ettei hän tuntunut haluavan seksiä sinulta. Siis tietty viba siitä. (Tulee mieleen Kärtsän selitys HHH:n liittyen.) Eli flirttailee, on ihana, kuuma ja vaikka mitä, mutta ei yritä tulla sun niskaan silti MITENKÄÄN (eikä varsinkaan väärin, mutta ei muutenkaan). Tiedän, ettei omasta mielestään ollut homo (ilmeisesti vain jotenkin super estynyt, no, sama!) Oon kyllä miettinyt nyt tän K&B homman tiimoilta, että olikohan sittenkään ihan straight? Ei voi tietää.
Mun aseksuaalisen kauden lopetti umpihomo tyyppi (siis olen itse nainen), joka flirttasi mun kanssa todella rankasti. Nyt tulee ehkä vähän liian graafista matskua joillekin, sori tästä, mutta tyyliin että pukee mulle kohta strap onit päälle ja panee kakkoseen. Siis oli meillä ihan kiva henkinen yhteys myös ja tykkäsin ihmisestä aivan hirveästi jne, mutta ikinä en ollut enkä ole kenenkään kanssa sekstaillut tolla lailla. Meistä ei kuitenkaan tullut ystäviä enempää mutta voin kyllä vakuuttaa että koski kuohui ton jälkeen.
 
vierailija
Kullä. Olen myös sitä mieltä, että nuori mies voi olla ilman sek*iä. Ei ole mikään automaatio, että kaikki sitä harrastaa. Kyllä se sitä ehtii vielä harrastamaan elämänsä aikana.
Tai sit on harrastanut sitä jo niin paljon, ettei ole enää mikään ykkösprioriteetti? Onhan se heilunut nuorempana noissa opiskelijabileissä, joissa omien sanojensa mukaan tehtiin tuhmia juttuja.
 
vierailija
Mä just kävin yhdessä ketjussa, jossa jankattiin siitä, että miehet (ovat sitten heteroita, homoja jne.) haluavat aina seksiä ja ovat valmiita siihen melkein jokaisen vastaantulevan kanssa. Joo tiedän, että siihenkin ketjuun oli ajautunut varmaan tietyntyyppisiä ihmisiä, mutta stereotypiat elää silti vahvana.
poikkeuksiakin on, mutta kyllä ne miehet on *keskimäärin* hyvin motivoituneita seksistä. Siis eksimäärin. T: biologi
 
vierailija
Mun aseksuaalisen kauden lopetti umpihomo tyyppi (siis olen itse nainen), joka flirttasi mun kanssa todella rankasti. Nyt tulee ehkä vähän liian graafista matskua joillekin, sori tästä, mutta tyyliin että pukee mulle kohta strap onit päälle ja panee kakkoseen. Siis oli meillä ihan kiva henkinen yhteys myös ja tykkäsin ihmisestä aivan hirveästi jne, mutta ikinä en ollut enkä ole kenenkään kanssa sekstaillut tolla lailla. Meistä ei kuitenkaan tullut ystäviä enempää mutta voin kyllä vakuuttaa että koski kuohui ton jälkeen.
Joo, mulle ois voinut toimia tuollainen puhe myös (oikean tyypin kanssa). Normaali baarin jälkeen sänkyyn jonkun ”normien” kanssa; yak!
Tää mun estoinen(?) mies ei tosin tuollaisia puhunut, mutta jokin pidättelemättömyys sieltä myös paistoi läpi (vaikka siis samaan aikaan ei tehnyt mitään. Vaikea selittää! 😅)
Mutta siis oliko teillä seksiä vai ymmärsinkö väärin?
 
vierailija
Se oli niin symppis. Aiemminkin kommentoi johonkin toiseen postaukseen myös suomeksi. Ja menikö se Belgiaan varta vasten K:n keikalle? Kai ne ehti sit aika paljon hengata, kun K siitä teki oman postauksen. Tietty niillä taitaa olla sama levy-yhtiö, mutta tosi kiva jos kaveruus syvenee. Mä välillä mietin et ig liveissä ja stooreissa K loistaa, kun sillä on joku henkilö, jonka kanssa voi olla vuorovaikutuksessa. Daltonit ja Häärijä ei ole niin hyviä, kun ne ei puhu tai tuo persoonaansa esille ja ehkä muutenkin liian K alisteisessa roolissa. Just esim B, tanssijat ja Essi kanssa toi uusia puolia esiin K:sta. Joost voi tehdä saman..
Hollannista Antwerpeniin nyt ei ole hirveän erityinen "reissu". :) Tai siis riippuu toki missä päin Hollantia asuu, mutta esim. Amsterdamista alle 2 h junalla ja Rotterdamista vielä vähemmän.
 
vierailija
En tiedä pitäisikö jakaa tämä kokemus, mutta kun täällä on puhuttu nänneistä ja aseksuaalisuudesta ym No kerrottakoon… Tapailin joskus kauan kauan sitten miestä, jonka kanssa seksuaalinen akti rajautui lähes ainoastaan nännien stimulointiin. Hän kykeni siis saamaan nänniorgasmin mutta kaikki muu tuntui hänestä epämukavalta, siis ihan kategorisesti. En tiedä miksi hänen seksuaalista suuntaumista kutsuttaisiin.
 
Oho, minusta tosi kiinnostavaa! Kiitos kun jaoit.
 
vierailija
Se oli niin symppis. Aiemminkin kommentoi johonkin toiseen postaukseen myös suomeksi. Ja menikö se Belgiaan varta vasten K:n keikalle? Kai ne ehti sit aika paljon hengata, kun K siitä teki oman postauksen. Tietty niillä taitaa olla sama levy-yhtiö, mutta tosi kiva jos kaveruus syvenee. Mä välillä mietin et ig liveissä ja stooreissa K loistaa, kun sillä on joku henkilö, jonka kanssa voi olla vuorovaikutuksessa. Daltonit ja Häärijä ei ole niin hyviä, kun ne ei puhu tai tuo persoonaansa esille ja ehkä muutenkin liian K alisteisessa roolissa. Just esim B, tanssijat ja Essi kanssa toi uusia puolia esiin K:sta. Joost voi tehdä saman..
Mietin tätä siitäkin näkökulmasta, kun jotkut nostaa aina esille vain sitä että B tai Joker Out olisi hyötynyt suhteestaan Käärijään, niin kyllä se oli toisinkin päin. Käärijä oli tottakai huomattu ja kovassa nosteessa jo silloin kun meni prepartyille ja viisuihin. Mutta kyllä se vuorovaikutus Joker Outin ja ihan erityisesti Bojanin kanssa sai hänet rentoutumaan toi hänestä esiin sitä hauskaa ja rentoa symppispuolta vielä enemmän. Sitä puolta mihin ihmiset ihastui. Oli lisäksi tietysti kaikki haastattelut ja omat tiktokit, mutta kyllä Käärijäkin hyötyi ystävyydestä Bojaniin. Eikä siis pahassa mielessä tämä, toivat luonnostaan toistensa parhaita puolia esille.
 
vierailija
Joo, mulle ois voinut toimia tuollainen puhe myös (oikean tyypin kanssa). Normaali baarin jälkeen sänkyyn jonkun ”normien” kanssa; yak!
Tää mun estoinen(?) mies ei tosin tuollaisia puhunut, mutta jokin pidättelemättömyys sieltä myös paistoi läpi (vaikka siis samaan aikaan ei tehnyt mitään. Vaikea selittää! )
Mutta siis oliko teillä seksiä vai ymmärsinkö väärin?
Ei ollut, siis puheita ja vähän muita etävirityksiä lukuunottamatta, mutta se mun oma pato purkautui tämän johdosta 😆. Kiitos ja anteeksi, taas.
(Ollaan tosin taas yhteyksissä parin vuoden tauon jälkeen, eli never say never. Mä kyllä muistan pilkulleen kaiken mitä se on mulle sanonut ja voisin kyllä muistuttaa häntäkin...)
 
vierailija
Mun aseksuaalisen kauden lopetti umpihomo tyyppi (siis olen itse nainen), joka flirttasi mun kanssa todella rankasti. Nyt tulee ehkä vähän liian graafista matskua joillekin, sori tästä, mutta tyyliin että pukee mulle kohta strap onit päälle ja panee kakkoseen. Siis oli meillä ihan kiva henkinen yhteys myös ja tykkäsin ihmisestä aivan hirveästi jne, mutta ikinä en ollut enkä ole kenenkään kanssa sekstaillut tolla lailla. Meistä ei kuitenkaan tullut ystäviä enempää mutta voin kyllä vakuuttaa että koski kuohui ton jälkeen.
Umpihomo? Siis mies vai? Flirttaili naiselle ja halusi seksiä tämän kanssa? Mä en tajua nyt mitään, vaikka palsta ehdottaakin joulua.
 
Siis kyllä. Mä nyt olen vähän rekkalesbotyyppinen (mutta en naisista kiinnostunut) tosin, anteeksi taas poliittinen epäkorrektius, ja miehellä oli sen oman homoutensa kanssa vähän ongelmia silloin. Mutta naiset, tai seksi naisten kanssa, ei kuitenkaan häntä ollut ikinä kiinnostanut vaan lähinnä ällöttänyt. Jotenkin meillä vaan lähti nuo jutut käsistä.
 
Yhteistyössä