Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olipa hikinen keikka Aitoossa! Tykkään tuosta Aitoon Rytmiliiteristä, koska siellä keikasta tulee todella intensiivinen. Paikka on sellainen perinteisen tanssilavan tyylinen, joten kun meno yltyy, niin lattia tosiaan notkuu jalkojen alla. Tapahtuma oli loppuunmyyty ja väkimäärä valtava. Tää keikka oli ikärajaton, ja omaan mieleeni turhankin suitsittu. K otti lapset hyvin huomioon, keräili pikkuhiljaa yleisön joukosta kaikki lahjat, jotka vaan huomasi. Lavalle kun ei saanut heittää mitään. Mutta itse olisin toivonut välispiikkeihin enemmän sitä räävittömänpää Käärijää. Varmasti vaikeaa tuollaisena artistina heittäytyä välillä lastenkonsertti meininkiin, mutta hyvin siitä tällä kertaa selviytyi.
Keikka oli kuitenkin hyvä, koska biisit on aina parempia livenä
Ja sitten, miltä tuntui nähdä K kaikkien näiden juttujen jäljiltä? No, vähän ehkä ensin nolotti ja huomasi niitten välispiikkejen aikana ajatusten harhailevan kaikenlaiseen Mutta ehkä yllättäen tajusin, että niissä klipeissä B kanssa, niissä on nimenomaan J ei K. Ja siitä tuli jotenkin hämmentynyt olo, että oikeestiko tässä on seurattu ihan todella reallife klippeinä, vaikka se välillä on tuntunut jopa joltain elokuvalta? Eli siis lavalla ainakaan tuolla, ei suinkaan ollut se hersyvän iloinen, välitön tyyppi, joka esiintyy niissä videoissa. Ystävällinen, energinen ja yleisön huomioonottava joo, mutta selkeästi eri tyyppi. Ja ei tuo tainnut ollut kunnolla edes Käärijä, kun piti himmailla niitten välispiikkien kanssa, vähän sellainen välimalli
Seuraavaa kokemusta kohti, lippu Tampereen Pakkahuoneelle valmiina, toivottavasti sielläkin eturivi
Kiitos keikkarapsasta💕. Mä oon aina välillä miettinyt samaa, että kun on kaipailtu ’sitä viisujen aikaista Käärijää’, mutta ainakin Bojanin kanssa, niissä pätkissä mitä me ollaan nähty, olikin Jere, ei Käärijä. Siksikin ero voi joistain tuntua suurelta. Että se tosiaan oli reallife.
 
vierailija
No niinkuin kirjoitin tuolla aiemmin, niin Jokereiden oikeaan ns. arki-keikka minään on ollut vaikea tottua viisujen jälkeen. Se on siis ihan minun päässäni. Bojan oli viisuissa sileäposkinen hymypoika sekä Käärijän suuri fani. Se ei kuitenkaan vastaa täysin hänen imagoaan ja on siis virheellistä tulkita, että jokin muuttui juuri viisujen jälkeen. Paremminkin hän palasi ennalleen. Käärijä taas on minusta aina ollut tuollainen. Ehkä he pääsivät nopeammin viisukuplasta irti kuin me palstailijat.
Millainen on sun mielestä B:n arkikeikkaminä? Tai siis eihän se keikka-B ole tuo some-B joka on vähän rähjäinen tai Addun släbäreissään vähän tavis, ihanasti tosin minusta. Mä tulkitsen nuo "krapulakuvat" jonkinlaisena fan servicenä niille nuorille faneille. Noi ryppyotsaposet ovat jotenkin sitä Bieber-kategoriaa 😁😉

Mun on ollut ihan hyvin helppo tottua esim tähän keikka-B:hen 😅🔥🥰🤩🔥🌟

T. 🌙💜

vierailija
Kiitos keikkarapsasta. Mä oon aina välillä miettinyt samaa, että kun on kaipailtu ’sitä viisujen aikaista Käärijää’, mutta ainakin Bojanin kanssa, niissä pätkissä mitä me ollaan nähty, olikin Jere, ei Käärijä. Siksikin ero voi joistain tuntua suurelta. Että se tosiaan oli reallife.
Kyllä, klipeissä oli Jere, ja varmasti se hullaannutti myös B:tä. Kyllähän K lavahahmo ja J yksityishenkilö (okei tämä sana on mennyt aivan pilalle tässä shipissä haha) ovat aivan eri asioita ja on varmaan todella hullaannuttavaa päästä siihen sisäpiiriin kun ensin nähnyt lähinnä sitä julkista K-puolta.

Niille / meille jotka kaipailee viisu-K:ta, täydellinen ratkaisu olisi Leilan räppi 2:ssa hyvin selvästi esitetty toive: että K näyttäisi myös Jereä välillä, ei vain sitä roolihahmoaan. ❤ Maikkarin haastista oli ihana katsoa koska siinä oli Jere.

T. 🌙💜
 
vierailija
Sori, pakko hiukan jauhaa vielä siitä Suomen-visiitistä:

Mä uskon, että B tuli Suomeen niin pian viisujen jälkeen kahdesta syystä: Oli ikävä K:ta ja hankalaa irrottautua viisukuplasta JA siksi, että K:lla oli loppuunmyydyt Tavastia-keikat silloin kesäkuun alussa. Minusta B oli sanonut jossain haastiksessa, että hän haluaisi nähdä K:n Suomessa isolla keikalla, ja suomalaisittain artistin näkökulmasta iso ja tärkeä keikka on edelleenkin loppuunmyyty Tavastia.

Uskon, että reissu oli B:lle ammatillisesti tosi antoisa mut ehkä tunnetasolla hiukan pettymys. Vaikka hän nyt ei olisi mitään lupauksia tai rakkaudentunnustuksia odottanutkaan, niin yhteistä aikaa K:n kanssa (sillä ekan viisuviikon pienellä porukalla) ei tainnut olla kovin paljon.

💡🤔❤🔥
 
vierailija
Mä en kyllä usko mihinkään suureen pettymykseen suomen reissulla. Kaikki, mitä on sen jälkeen someista/keikoilta nähty on ollut niin minimaalista, että mahdotonta tulkita sen enempää. Viisuista sentään oli esim livejä ja muutenkin paljon materiaalia. Tuo, että lakkasivat julkisesti kommunikoimisesta vaikuttaa johtuvan ylimenneestä shippauksesta ja/tai siitä, et ovat oikeasti toisilleen tärkeitä (ainakin platonisesti) ja haluavat pitää juttunsa/ystävyytensä yksityisenä. Tai näin mä oon tän nähnyt.

Myös, mikä olisi seuraava hyvä tarot-luennan aihe? Alkaa vähän aiheet loppua. Olisi toisaalta kiinnostavaa, pystyisikö korteista saada selville tuota hiljenemisen syytä?
Onko luentaa tehty b&k tämän hetkisistä tunteista toisiaan kohtaan..?
 
vierailija
Sori, pakko hiukan jauhaa vielä siitä Suomen-visiitistä:

Mä uskon, että B tuli Suomeen niin pian viisujen jälkeen kahdesta syystä: Oli ikävä K:ta ja hankalaa irrottautua viisukuplasta JA siksi, että K:lla oli loppuunmyydyt Tavastia-keikat silloin kesäkuun alussa. Minusta B oli sanonut jossain haastiksessa, että hän haluaisi nähdä K:n Suomessa isolla keikalla, ja suomalaisittain artistin näkökulmasta iso ja tärkeä keikka on edelleenkin loppuunmyyty Tavastia.

Uskon, että reissu oli B:lle ammatillisesti tosi antoisa mut ehkä tunnetasolla hiukan pettymys. Vaikka hän nyt ei olisi mitään lupauksia tai rakkaudentunnustuksia odottanutkaan, niin yhteistä aikaa K:n kanssa (sillä ekan viisuviikon pienellä porukalla) ei tainnut olla kovin paljon.
mä ostan tämän selityksen ihan täysin, näin ajattelen itsekin. Ja se että B olisi tullut sopimaan Nordic tourin asioista, en usko, ensinnäkin ei minkään bändin laulaja itsenäisesti vain sovi jotain asioita kiertueeseen liittyen ilman muita asiaan liittyviä tahoja ja toisekseen ne keikat julkistettiin muutamien päivien päästä vierailusta, asiat oli hyvin pitkälle jo sovittu siinä vaiheessa.
 
Jep, plus ulkomaankeikat yleensä sovitaan etäneuvottelujen kautta muutenkin, ei voi mitenkään vierailla kaikissa paikoissa etukäteen.
 
vierailija
Kyllä, klipeissä oli Jere, ja varmasti se hullaannutti myös B:tä. Kyllähän K lavahahmo ja J yksityishenkilö (okei tämä sana on mennyt aivan pilalle tässä shipissä haha) ovat aivan eri asioita ja on varmaan todella hullaannuttavaa päästä siihen sisäpiiriin kun ensin nähnyt lähinnä sitä julkista K-puolta.

Niille / meille jotka kaipailee viisu-K:ta, täydellinen ratkaisu olisi Leilan räppi 2:ssa hyvin selvästi esitetty toive: että K näyttäisi myös Jereä välillä, ei vain sitä roolihahmoaan. Maikkarin haastista oli ihana katsoa koska siinä oli Jere.

T.
Oon samaa mieltä, sana yksityishenkilö on kyllä vahvasti saanut uuden merkityksen 😄
Ja samaa mieltä myös siitä, että hieman voisi vilauttaa sitä J keikoilla.
Eilen siellä keikalla mietin, että kuinka helppoa sitä on niillä artisteilla, joilla on julkisuudessa vain se artistirooli. Se riittää, eikä kukaan ei odota mitään muuta. Tää euroviisumatka runsaan somematskun kera aiheutti sen, että väkisinkin sitä haluaa nähdä myös sitä J:tä K:n keikoilla. Ei voi mitään.
 
vierailija
Omassa ficissänihän K suree sitä, että Lordilla oli maskit ja sen lisäksi, ettei heitä niiden kanssaan tunnistanut, oli myös itsestäänselvää, kuka oli paikalla. Mutta Käärijällä ja Jerellä on samat kasvot.

- Joymuffin
 
vierailija
Musta on ihan selvää että Bojanilla oli jotain odotuksia Jeren suhteen. Miksi muuten sen olisi pitänyt päästä tänne niin pikasesti, kesken kiireisen aikataulun?
Tästä samaa mieltä. Ihmettelin itsekin sitä, miten kaveri tryykää lähes saman tien viisujen päätyttyä Suomeen. Tuskin ehti laukkuja purkamaan.

Ja siitäkin samaa mieltä, että odotukset olivat ehkä isommat kuin mitä matkasta sitten sai. Liverpoolin taika ei jatkunut Helsingissä, vaikka hän (ja me) ehkä sitä toivoimme. Vahva fiilis siitä, että Bojan viehtyy molemmista sukupuolista, mutta Jerelle suhde taisi olla sittenkin kaveripohjaista. Tai sitten hän ei vain ole vielä uskaltanut löytää itseään.
 
vierailija

Jaettiinko tänne jo K kaulapannassa?
 
Tätä kuvioohan tässä on pitkään pyöritelty. Mutta mulle edelleen aiheuttaa ihmetystä se, että eikö J muka huomannut B:llä olevan enemmän pelissä kuin pelkkä fanitus?
 
vierailija
Olisiko seuraavan tarot-luennan aiheena yrittää vielä saada selkoa Jeren tämänhetkisistä tunteista? Että tuleeko edelleen yhtä epäselviä kortteja. Ja siitä mihin energiahoitaja viittasi, eli mikä olisi se asia, jota J ei nyt saa sanotuksi, se möykky kurkussa tms?
Olen aiemmin tehny luennan molempien sen hetken tunteista mutta en muista koska sen tarkalleen tein 😅 vaikka luennat on mulla ylhäällä niin en näköjään ole tajunnu laittaa päiväyksiä ylös. Kun siis jos kysyy saman kysymyksen niin olisi hyvä olla noin kuukausi luentojen välissä. Sattuuko kukaan muistamaan onko siitä luennasta jo kk aikaa? 🔮
 
vierailija
Olen aiemmin tehny luennan molempien sen hetken tunteista mutta en muista koska sen tarkalleen tein vaikka luennat on mulla ylhäällä niin en näköjään ole tajunnu laittaa päiväyksiä ylös. Kun siis jos kysyy saman kysymyksen niin olisi hyvä olla noin kuukausi luentojen välissä. Sattuuko kukaan muistamaan onko siitä luennasta jo kk aikaa?
Tavastia oli kk (+pari pvää) sitten, luenta muistaakseni ainakin viikko sen jälkeen.
 
vierailija
"
Vahva fiilis siitä, että Bojan viehtyy molemmista sukupuolista, mutta Jerelle suhde taisi olla sittenkin kaveripohjaista. Tai sitten hän ei vain ole vielä uskaltanut löytää itseään.
Kaveripohjaista juu "Strange things happen" turkoosimatolla ja "Miksi sanon turkoosimattoa koko ajan carpe diemiksi" yms. :) Ja viisujen paras juttu oli Bojan, Bojan, sanoinko jo Bojan?
 
vierailija
Olen aiemmin tehny luennan molempien sen hetken tunteista mutta en muista koska sen tarkalleen tein vaikka luennat on mulla ylhäällä niin en näköjään ole tajunnu laittaa päiväyksiä ylös. Kun siis jos kysyy saman kysymyksen niin olisi hyvä olla noin kuukausi luentojen välissä. Sattuuko kukaan muistamaan onko siitä luennasta jo kk aikaa?
2.7. taisi olla jos löysin oikean luennan. Sivulla 114.
 
vierailija
Totta kai on tienny ja jotain fiiliksiä itselläänkin on ollu. Kaulapusut jo sen todistaa
Just eilen tuli mieleen taas ne K:n antamat kaulapusut, et ei tollaset ihan kaverillisia tosiaan ole. Muutenki se hetki on kyl niin ihana, ku B nappaa K:n kunnolla kainaloonsa ja pitää päästä kiinni <3 Ja silloin oli kuitenki tyttiskin paikalla näkemässä tota niiden välistä kemiaa.
 
vierailija
Tätä kuvioohan tässä on pitkään pyöritelty. Mutta mulle edelleen aiheuttaa ihmetystä se, että eikö J muka huomannut B:llä olevan enemmän pelissä kuin pelkkä fanitus?

Huomasi, mutta ei ehkä uskaltanut tunnustaa. Silti ruokki koko ajan nuoren miehen ihastusta, mutta tekikö sen tietoisesti vai tahattomasti olemalla vain se ihana Jere Vantaalta. Hänellä ei taida olla kauheasti aiempaa kokemusta miesten osoittamasta ihastuksesta.

Tiedä sitten, kumpi näistä on näissä asioissa kokeneempi. Jerellä takanaan pitkiä parisuhteita, Bojan ehkä eri tavalla kokenut.
 
vierailija
"

Kaveripohjaista juu "Strange things happen" turkoosimatolla ja "Miksi sanon turkoosimattoa koko ajan carpe diemiksi" yms. Ja viisujen paras juttu oli Bojan, Bojan, sanoinko jo Bojan?
Ei se kyllä ihme ole jos J:lle on tullut kotona sanomista varsinkin noista viisujen jälkeisistä haastatteluista. Miettikääpä jos se ois pihunut tolleen vaikka siitä Itävällan Salenasta🙈
 
Yhteistyössä