Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Samaa mieltä K&Bstä. Vaikuttavat ihan puhkiväsyneiltä, burn outin partaalla olevilta. Toivottavasti saisivat jossain vaiheessa levättyä kunnolla, mutta se ei taida olla ikävä kyllä mahdollista vielä pitkään aikaan. Vähän olen huolestunut kummankin puolesta.
 
vierailija
Oon ollut av:lta pois sunnuntaista asti. On tehnyt hyvää. Täältä voi lukea kuulumiset.

En näe että muutamat stoorit kertoo mitään kovin syvällistä yhdestäkään suhteesta. Jään vähän sivummalle ja odotan, että tulee uutta yhteistä kontenttia, niin on jotain muuta juteltavaa kuin omat (yli)tulkinnat. Olen uppoutunut tähän vähän liikaa 😀 Vähän hävettää kun lapset on lomalla ja ruutuajat on paukkuneet kaikilla.

Kiitos tarot-mammalle ja ficcien kirjoittajille. Niitä on ollut tosi kiva lukea 💚
 
vierailija
Hei! 🔮 Pieni täsmennys kun minulle oli tullut ehdotuksia, että tekisin muista Jokereista luennan. Niin haluan vain täsmentää, että tietysti luentaan liittyisi esim pieni luonne näkökulma vaikka paljon puhutun Janin kohdalla, mutta pääasiassa näen muidenkin bändiläisten liittyvän kiinteästi Bojanin ja Jeren tilanteeseen. Esim muiden Jokereiden luennassa olisi kysymyksenä, että mitkä välit kullakin heistä on Bojaniin, miten he tämän monimutkaisen tilanteen näkevät yms. Halusin vain täsmentää kun eilen näköjään on ollut huolestunutta puhetta että meneekö juttu liian ohi pääaiheen, niin en ollut aikeissa tehdä muista Jokereista mitään syvällisempää henkilökohtaista luentaa vaan kaikki liittyy tähän samaan kontekstiin.

Jeren ja Bojanin henkilökohtaiset persoonallisuus luennat ehdin tekemään ehkä tänään tosi myöhään tai sitten huomenna. 😊
 
vierailija
Lisänä vielä että tää ihme alavire alkaa näkyä myös ulospäin - molemmat on hieman pyöristyny, molemmat on oudon epäsiistejä partoineen kaikkineen (ne on kumpikin komeita miehiä, ei ole nyt kyse mistään mollaamisesta) kumpikaan ei jotenkin tunnu pidävän huolta itsestään.. ja tämä on siis minusta vaan huolestuttavaa, tavallaan toivon että kyse on vaan työ uupumuksesta eikä vaikka siitä että he aina erossa ollessaan alkaa jotenkin vajota
Joo toi on kyl jännä et ne molemmat tuntuu olevan syöksykierteessä 🤔
 
vierailija
K:n jaksuista olen ollut ja olen huolissani mutta en ole hoksannut olla B:stä. Miten se alavireisyys hänessä näkyy teille?
Molemmat antaa hiusten rehottaa ja partojen kasvaa, kummallekin tullut kiloja ja ennenkaikkea kumpaakaan ei pahemmin tunnu kiinnostavan mikään mitä ne tekee tai ainakaan tuo somessaan esiin. Apaattisuus loistaa niin teoissa kuin ulkonäössä
 
smaa itekin huomasin ne vetää itsensä viellä liippuun ottaisivat levon keikkojen välissä sekin autais
 
vierailija
Molemmat antaa hiusten rehottaa ja partojen kasvaa, kummallekin tullut kiloja ja ennenkaikkea kumpaakaan ei pahemmin tunnu kiinnostavan mikään mitä ne tekee tai ainakaan tuo somessaan esiin. Apaattisuus loistaa niin teoissa kuin ulkonäössä
Tiedän ettet sano näitä pahalla, mutta musta toisten painojen tai kilojen kertyminen ei vaan oo ok. Tai muutenkaan ulkonäön. Vaikka ne sit kertoiskin jotain uupumuksesta.
 
vierailija
K:n jaksuista olen ollut ja olen huolissani mutta en ole hoksannut olla B:stä. Miten se alavireisyys hänessä näkyy teille?
Onhan se aika tekopyhää kun K aina ollaan heti haukkumassa jos se tekee vähänkään mitään puolihuolimattomasti tai "epäsiististi" mutta kukaan ei sano mitään tosta B viimeisestä stoorista jossa se kommentoi että Puolan keikan liput on myyty jo loppuun. Ja siinä on kuvana tosi rähjäisen, väsyneen ja epäsiistin näkönen B.
 
vierailija
Voi voi voi, ei tämä viime päivityksissä esiintynyt tyyppi ole se Jere, jonka olemme niin monesti nähneet Bojanin seurassa. Miettikää nyt, miten helppo hänen oli hymyillä ja hehkua onnea. Aivan erilaiset energiat silloin, kun olivat yhdessä, tai tapaaminen oli juuri edessä.

Tajuaakohan Jere itsekään, ja ehkä sama on Bojanilla. Anteeksi ruma sana, mutta vituttaakohan niitä kuin liito-oravia hakkuuaukealla kun asiat ovat niin kuin ovat? Onko ne niin sokeita, ettäivät näe mitä puuttuu? Jos näkevät, pitävät ehkä kuitenkin tarvittuja liikkeitä liian suurina uhkina. Paha mieli tuli heidän puolestaan, ei voi muuta sanoa.
 
vierailija
Voi voi. K:n uudet storyt. Miksi Are you on pitänyt pilata nyt näin.

Tämä oma laiva alkaa olla pahasti karilla. Uskomatonta miten nopeasti tunnelmat muuttuvat. Tänään on vauvalla ollut hyvää keskustelua, tosin nyt paljon gf kritiikkiä.

Vauvalla LadySLO kertoi B:stä ja miten nerokkaita ne sanoitukset kielellisesti ovat, kuinka on selvää että B lukee paljon jne. Alkaa tuo kuilu kaksikon välillä olla niin silmiinpistävä että en voi olla miettimättä, miltä kaikki on näyttänyt B silmin Suomessa.

Harmittaa itseäkin nyt ihan liikaa tuo tyttöystävän vilahtelu ja lähes deal breaker että Are you tungettu tähän yhteyteen.

Vieläkö purteni irtoaa karilta, armaat kanssaseilaajat? Ajatuksia?
Kyllä Jere nyt omalla toiminnallaan on oikeastaan tuhonnut mahdollisuuden suhteeseen KB. Ja jotenkin vaikuttaa, että ihan tahallaan. Vielä tuo Are you. Hyvä toisaalta, että ei tarvitse enää toivoa mitään. Toivottavasti B nyt viimeistään unohtaa tuon tyypin.
 
Mä olen ajatellut että se ylikasvanut hiusmalli on B:n juttu ja kiva pukea rennot vaatteet päälle keikkojen välillä (shortsit yms). Tämän päivän rähjälookiakin pidin harkittuna. Uusimmissa IG-päivityksissä (ei storyt) näyttää kyllä omaan silmään kovin hyvinvoivalta ja apua - minusta hoikistuneelta esim kahvikuppihaastiksen aikaan verrattuna. Pitkät hoikat raajat Tavastialla Kärden ympärillä. En pidä minäkään painon tai muun kyttäämisestä vaikka ymmärrän että esiintyvällä taiteilijalla voi korreloida henkisen hyvinvoinnin kanssa.

Ehkä mulla on jotkut vaaleanpunaiset lasit silmillä B suhteen. Hän on minulle se prinssi rohkea, lahjakas multitalentti extraordinaire, joka sai kyllä siipeensä meidän höntin takia. Ja on varmasti väsynyt viisukeväästä ja kaikesta pyörityksestä sen jälkeen. Mutta en ole osannut lainkaan ajatella että hänellä ei menisi hyvin kaikesta huolimatta. K sen sijaan on hukassa ja toivon että löytää takaisin itseensä.

Meinaa unohtua kuinka nuoria nämä nuoret miehet ovat. Paljonko jaksavat kantaa.
 
vierailija
Etenkin kun B viisujen aikaan monissa eri haastatteluissa sanoi että hän on tosi tarkka hiustensa suhteen ja häntä kiinnostaa vaatteet ja muoti ja nyt hän on ykskaks hälläväliä asenteella noiden asioiden suhteen
Onko ollut muutenkin B hällä väliä kuin tuo viimeisin stoori. En ole kiinnittänyt huomiota, että olisi. Minusta hän on jokereitten kanssa ollut ihan pirteä viime aikoina.
 
vierailija
Mä olen ajatellut että se ylikasvanut hiusmalli on B:n juttu ja kiva pukea rennot vaatteet päälle keikkojen välillä (shortsit yms). Tämän päivän rähjälookiakin pidin harkittuna. Uusimmissa IG-päivityksissä (ei storyt) näyttää kyllä omaan silmään kovin hyvinvoivalta ja apua - minusta hoikistuneelta esim kahvikuppihaastiksen aikaan verrattuna. Pitkät hoikat raajat Tavastialla Kärden ympärillä. En pidä minäkään painon tai muun kyttäämisestä vaikka ymmärrän että esiintyvällä taiteilijalla voi korreloida henkisen hyvinvoinnin kanssa.

Ehkä mulla on jotkut vaaleanpunaiset lasit silmillä B suhteen. Hän on minulle se prinssi rohkea, lahjakas multitalentti extraordinaire, joka sai kyllä siipeensä meidän höntin takia. Ja on varmasti väsynyt viisukeväästä ja kaikesta pyörityksestä sen jälkeen. Mutta en ole osannut lainkaan ajatella että hänellä ei menisi hyvin kaikesta huolimatta. K sen sijaan on hukassa ja toivon että löytää takaisin itseensä.

Meinaa unohtua kuinka nuoria nämä nuoret miehet ovat. Paljonko jaksavat kantaa.
Minusta B näyttää voivan ihan hyvin, onneksi.
 
vierailija
Kyllä Jere nyt omalla toiminnallaan on oikeastaan tuhonnut mahdollisuuden suhteeseen KB. Ja jotenkin vaikuttaa, että ihan tahallaan. Vielä tuo Are you. Hyvä toisaalta, että ei tarvitse enää toivoa mitään. Toivottavasti B nyt viimeistään unohtaa tuon tyypin.
Noh noh. Eipäs nyt tuoda tappuroita tännekin palstalle, jookos. K on ihan yhtä lailla olosuhteiden armoilla kuin B. Molemmat tekevät tässä kiireisessä arjessa väsyneinä parhaansa<3
 
vierailija
Mä olen ajatellut että se ylikasvanut hiusmalli on B:n juttu ja kiva pukea rennot vaatteet päälle keikkojen välillä (shortsit yms). Tämän päivän rähjälookiakin pidin harkittuna. Uusimmissa IG-päivityksissä (ei storyt) näyttää kyllä omaan silmään kovin hyvinvoivalta ja apua - minusta hoikistuneelta esim kahvikuppihaastiksen aikaan verrattuna. Pitkät hoikat raajat Tavastialla Kärden ympärillä. En pidä minäkään painon tai muun kyttäämisestä vaikka ymmärrän että esiintyvällä taiteilijalla voi korreloida henkisen hyvinvoinnin kanssa.

Ehkä mulla on jotkut vaaleanpunaiset lasit silmillä B suhteen. Hän on minulle se prinssi rohkea, lahjakas multitalentti extraordinaire, joka sai kyllä siipeensä meidän höntin takia. Ja on varmasti väsynyt viisukeväästä ja kaikesta pyörityksestä sen jälkeen. Mutta en ole osannut lainkaan ajatella että hänellä ei menisi hyvin kaikesta huolimatta. K sen sijaan on hukassa ja toivon että löytää takaisin itseensä.

Meinaa unohtua kuinka nuoria nämä nuoret miehet ovat. Paljonko jaksavat kantaa.
On Bojan myös erilainen tai vähän outo jos vertaa viisujen aikoihin tai sitä ennenkin
 
vierailija
Itse en edes ajatellu pahemmin asiaa, tuli vain muilla foorumeilla vastaan että aika monet sitä mieltä että kumpikin on menettäny "loistonsa" tässä lyhyen ajan sisällä
En minäkään ollut kummemmin asiaan kiinnittänyt huomiota, mutta nyt kun siitä tuli puhe, niin juu, tottahan se on. Ehkä se kuitenkin on luonnollista. Viisukevään aikana molemmat varmaan pitivät paremmin itsestään huolta ja lisäksi oli ihan ammattilaiset katsomassa vaatetuksen, hiukset, meikit. Lisäksi nyt on molemmilla jatkuvaa reissaamista keikkojen takia, muusikon keikkaelämä voi olla aika kuluttavaa, ei siinä aina jaksa kuntoilla ja pitää itseään freesinä.
 
vierailija
Kyllä Jere nyt omalla toiminnallaan on oikeastaan tuhonnut mahdollisuuden suhteeseen KB. Ja jotenkin vaikuttaa, että ihan tahallaan. Vielä tuo Are you. Hyvä toisaalta, että ei tarvitse enää toivoa mitään. Toivottavasti B nyt viimeistään unohtaa tuon tyypin.
Nyt pistetään taas mutkia suoriksi yhen ig jutun takia. Onko hysteerikot päätyny nyt tännekin?
 
Yhteistyössä