V
vierailija
Vieras
Moskovassa tapahtui aikaisin tiistaina drooni-iskuja, joissa tuli lieviä vaurioita useisiin asuinrakennuksiin. Osallisena oli useita drooneja, joista Venäjä ampui ainakin osan alas. Venäjä syyttää iskuista Ukrainaa.
www.iltalehti.fi
Iltalehden sota-asiantuntija Emil Kastehelmen mukaan tässä vaiheessa ei voida sanoa, kuka iskujen takana on. Osa tiedoista on vielä epäselviä, ja esimerkiksi droonien lukumäärästä ja tyypistä liikkuu vaihtelevia tietoja.
Sekä Venäjällä että Ukrainalla voisi Kastehelmen mukaan olla motivaatiota tehdä kyseiset iskut.
– Ukraina pystyisi näyttämään Venäjälle, että Venäjän jatkuvat drone- ja ohjusiskut ympäri Ukrainaa pystytään kostamaan, ja että sota on enenevissä määrin kaksipuolista. Eli että Ukraina pystyy toteuttamaan iskuja Venäjän puolelle niin ilma- kuin maateitsekin.
Toisaalta on mahdollista, että kyse on Venäjän operaatiosta. Tässä tapauksessa Venäjä pystyisi oikeuttamaan käymäänsä sotaa ja lietsomaan yhä enemmän pelkoa siitä, että ”kukaan venäläinen ei ole turvassa”.
Venäjä voisi oikeuttaa tilanteella esimerkiksi uuden mobilisaation. Toisaalta Venäjällä on melko vähän liikkumavaraa eskaloida tilannetta, koska esimerkiksi ydiniskun kynnys ei missään tapauksessa ylity.
Jos Ukraina on drooni-iskujen takana, kyse on poikkeuksellisen mittavasta iskusta.
– On jokseenkin poikkeuksellista, että Ukraina ylipäänsä tekisi iskuja Moskovaan. Nyt puhutaan poikkeuksellisen monella dronella tehdystä iskusta.
Venäjä puhuu mediassa terrori-iskusta, Venäjä itse on tehnyt terrori-iskuja Ukrainan kaupunkeihin/siviilikohteisiin jo yli vuoden.
Asiantuntija arvioi: Näin Venäjä voi vastata Moskovan drooni-iskuun
Jos Moskovan iskujen takana on Ukraina, kyse on poikkeuksellisen laajoista iskuista.