Perussuomalaiset

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
:(

"Persujen leikkauslistalle joutuivat sotaveteraanit, eläkeläiset ja sairaat

Esimerkiksi sotiemme veteraaneille maksettavat veteraani- ja rintamalisät pienenivät absoluuttisesti kun Perussuomalaiset olivat hallituksessa 2015-2017. Kansaneläkkeisiin tehtiin historiallinen indeksileikkaus, ammatillista koulutusta ajettiin alas ja lääkekorvauksista leikattiin 150 miljoonaa. Lista on pitkä ja karu, eikä sillä pysäytetty velkaantumista vaan osaltaan rahoitettiin mm. hyvätuloisten veronalennuksia.

Perussuomalaiset syyttävät kaikesta Soinia, mutta todellisuudessa Halla-aho ilmoitti välittömästi puheenjohtajaksi valintansa jälkeen sitoutuvansa Sipilän hallituksen ohjelmaan, johon kaikki nämä päätökset kuuluivat. Halla-aho siis oli valmis jatkamaan perusturvan leikkaamista hallituksessa, mutta lopulta henkilösyistä persut heitettiin ulos.

Tämä on tärkeä muistutus äänestäjille. Halla-aho on sanonut, että julkisia menoja pitää leikata ja oheinen lista näyttää mistä leikkauksia ollaan valmiita tekemään. Samaan retkuun ei kannata mennä kahta kertaa. "

Vappusatasia..
 
vierailija
Kerrankin on toiveikas olo vaalien suhteen, jos hyvin käy, saattavat persut haalia melkoisen määrän ääniä!

Muutama tuttava, jotka eivät ole ikinä äänestäneet, ovat todenneet, että ensi kertaa tämän hallituksen aikana ovat heränneet siihen, että tälle sirkukselle on tehtävä jotain ja aikovat ensi kertaa äänestää, persuja tottakai 👌 Toivottavasti tämä on linjaus suuremmassakin mittapuussa ja entinen nukkuvien puolue heräisi ja suurin osa äänistä menisi persuille.

Omassa perheessä äänioikeudet on tottakai jo käytetty kahden sukupolven äänet perheemme sisällä menivät tietenkin persuille 💪
 
Yhteistyössä