Sanna Ukkola: Koraaneja pitää saada polttaa myös Suomessa

Saman lain on tasapuolisesti koskettava Raamatun ja Koraanin käsittelyä. Toista kirjaa ei voi kohdella silkkihansikkain.

"Suomessa uskonrauhan rikkominen on lailla kielletty.

Esimerkiksi Ruotsi luopui auttamattomasti vanhentuneesta ja taantumuksellisesta lakipykälästä jo yli 50 vuotta sitten, Tanska vuonna 2017.
Nämä maat pitivät sanan- ja ilmaisunvapautta tärkeämpänä arvona kuin uskovaisten tunteiden suojelemista."

Nut Ruotsi kerää satoa päätöksestään.
 
vierailija
"Kirjarovioista saa olla mitä mieltä tahansa, mutta avoimessa demokratiassa symbolien tuhoamisen ei pitäisi olla laitonta.

Ilmaisunvapauden pitäisi aina olla tärkeämpi kuin uskonnollisten tunteiden suojelemisen. Meidän ei tarvitse pyydellä lupaa typeriinkään mielenilmauksiin Turkilta tai miltään muultakaan valtiolta.

Sananvapaudella ei ole arvoa, ellei se suojele myös loukkaavia, järkyttäviä ja häiritseviä ilmauksia.

Länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän tehokkuus nojaa siihen, että vallanpitäjiä on voitava kritisoida. Edes Natoon pääseminen ei ole sen arvoista, että luopuisimme yhteiskuntamme peruspilareista.

Länsimaiden luulisi oppineen läksynsä. Täällä ei käy päinsä, että joku uhkailee väkivallalla – eikä sen edessä pidä koskaan kumartaa. Ei sitä sallita jätetyille, humalaisille aviomiehille, ei huumekauppiaille, ei ydinaseilla uhkailevalle Venäjän diktaattorille.

Demokratian edellytys on sananvapaus; tyrannian edellytys on sen puute"

Tämä tuntuu aika monilta nykyään unohtuvan. Tällähän jopa oikeuskansleri kehottanut poistamaan netistä kirjoituksia jos epäilee niiden myöhemmin muuttuvan laittomiksi..
 
vierailija
Jos polttaa julkisesti tietyn kirjan niin saa siitä koston itselleen. Voi vaikka oma koti palaa palkkioksi.
Poliisin ja yhteiskunnan ylipäätään pitää olla tarkkana ettei tällaista lain omiin käsiin ottamista tapahdu. Siinä on ehdottomasti asennekasvatuksen paikka. Ehkä jonkinlaista siedätyshoitoa pitää harkita. Huivikielto, pilakuvat satiirilehdissä, sketsit viihdeohjelmissa, poliitikkojen puheet yms. On tärkeää tuoda esille, että länsimaissa on länsimainen kulttuuri ja kotien polttaminen ei ole hyväksyttävää.
 
Jos pitäis valita Raamatun ja Koraanin suhteen että poltetaanko julkisesti molempia tai ei sais polttaa kumpiakaan julkisesti, niin valitsisin jälkimmäisen.
Koska Raamattua polttaessa tulee tehtyä hallaa oikean Jumalan ja itsen välisen suhteen kans.

En mä viitsi polttaa julkisesti kaikkea mitä en hyväksy. Kai siinä roihuais sopivasti Harry Potterit, New Age-kirjat, sateenkaarikirjat ja Maon Punainen Kirja, mutta ei semmoinen julkinen provosointi ole järkevää.

Mieluummin lämmittäisin niillä oman kodin takkaa. :)
(enkä jaksa vastata "niuniu, mitä vikaa Pottereissa"-kysymyksiin)
 
Poliisin ja yhteiskunnan ylipäätään pitää olla tarkkana ettei tällaista lain omiin käsiin ottamista tapahdu. Siinä on ehdottomasti asennekasvatuksen paikka. Ehkä jonkinlaista siedätyshoitoa pitää harkita. Huivikielto, pilakuvat satiirilehdissä, sketsit viihdeohjelmissa, poliitikkojen puheet yms. On tärkeää tuoda esille, että länsimaissa on länsimainen kulttuuri ja kotien polttaminen ei ole hyväksyttävää.
Alkeellista opetusta länsimaisesta kulttuurista polttamalla heidän pyhä kirja.
 
Yhteistyössä