Magneettikuvaan puolen vuoden välein omakustanteisesti

vierailija
Perusteettomia tutkimuksia tuskin lähtevät edes tekemään. Magneettikuviin pitää olla painavat syyt ja niihin nyt ei vain lukeudu jonkun vanhemman ylisuuri huoli siitä, että musta tuntuu et lapsen mahassa ei nyt solut voi hyvin. Elämä on riskinottoa väistämättä myös terveyttä hoidettaessa. Kuvaukset eivät kuitenkaan kuulu ns. perusterveydenhuoltoon tutkimusmenetelminä. Sen sijaan voit ja sinun pitääkin vaikuttaa lapsesi elintapoihin ja - ympäristöön. Terveellinen, ravitseva ruoka, liikunta, uni jne. perusasiat. Tiesit varmasti, että passiiviset tupakoitsijat sairastuvat keuhkosyöpään. Mutta tupakoija itse voi sen jopa välttää. Harmillista mutta totta.
Minusta reagoit nyt liian vahvasti röntgenissä käyntiin ja kasvatat siitä kohtuutonta ongelmaa. Rauhoitu ja ota etäisyyttä asiasta. Tilannetta tuskin helpottaa, että suuntaat nyt energiasi solubiologiaan ja tulkitset asioita vain itsesi tilanteeseen nähden suotuisasti. Jäitä hattuun.
 
vierailija
Villi veikkaus et rikkaat tekee juuri niin. Onhan niillä kattavat terveystarkastukset joka vuosi siksi elävätkin pitempään. Kun käy joka vuosi tarkastukseesss tiedetään missä mennään
Ei raha tuo terveyttä. Toki sillä voidaan tehdä operaatioita, joihin kaikilla ei ole varaa, mutta ei se kaikkea pelasta.

Liikemies Toivo Sukarille tehtiin hiljattain yksityisellä kallis pallolaajennus ja kaikki meni hyvin, mutta sitten vointi petti uudelleen ja hänet vietiin yliopistolliseen keskussairaalaan, jossa tehtiin uusi operaatio. Kiireellisissä tapauksissa kaikki ohjataan sairaalaan ja hinnat ovat samat kaikille.
 
9MM
Perusteettomia tutkimuksia tuskin lähtevät edes tekemään. Magneettikuviin pitää olla painavat syyt ja niihin nyt ei vain lukeudu jonkun vanhemman ylisuuri huoli siitä, että musta tuntuu et lapsen mahassa ei nyt solut voi hyvin. Elämä on riskinottoa väistämättä myös terveyttä hoidettaessa. Kuvaukset eivät kuitenkaan kuulu ns. perusterveydenhuoltoon tutkimusmenetelminä. Sen sijaan voit ja sinun pitääkin vaikuttaa lapsesi elintapoihin ja - ympäristöön. Terveellinen, ravitseva ruoka, liikunta, uni jne. perusasiat. Tiesit varmasti, että passiiviset tupakoitsijat sairastuvat keuhkosyöpään. Mutta tupakoija itse voi sen jopa välttää. Harmillista mutta totta.
Minusta reagoit nyt liian vahvasti röntgenissä käyntiin ja kasvatat siitä kohtuutonta ongelmaa. Rauhoitu ja ota etäisyyttä asiasta. Tilannetta tuskin helpottaa, että suuntaat nyt energiasi solubiologiaan ja tulkitset asioita vain itsesi tilanteeseen nähden suotuisasti. Jäitä hattuun.
Mikä siinä on niin vaikeaa se mitä on aina ollut voi muuttua herranjestas sentään. Eli kuvaukset voi tietenkin tulla normiksi terveydenhoidossa. Niin se maailma kehittyy. Niin moni syöpä on jo laajentunut kun ei ole ajoissa kuvattu ja sä puolustat tuollaista järjestelmää huheijjaa
 
Kiitos! Tätä olen yrittänyt toitottaa, mutta menee näköjään kuuroille korville.
 
9MM
Ei raha tuo terveyttä. Toki sillä voidaan tehdä operaatioita, joihin kaikilla ei ole varaa, mutta ei se kaikkea pelasta.

Liikemies Toivo Sukarille tehtiin hiljattain yksityisellä kallis pallolaajennus ja kaikki meni hyvin, mutta sitten vointi petti uudelleen ja hänet vietiin yliopistolliseen keskussairaalaan, jossa tehtiin uusi operaatio. Kiireellisissä tapauksissa kaikki ohjataan sairaalaan ja hinnat ovat samat kaikille.
Niinkun heti lähti rehikmään. Sama oli löngvistilläkin sai stroken ja sydärin mut salille piti heti lähtee pumppaam rautaan ja seuraavasta sydäristä ei selvinnytkään. Johan sen järkikin sanoo et tollasten jälkeen ei voi rasittaa itseään. Vaan kevyttä liikuntaa
 
Ei vaan sitä ahtaumaa oli edelleen tai tuli uudelleen. Hesarista siitä luin juuri juttua, mutta se on maksumuurin takana, joten en lähde kopioimaan.
 
vierailija
Mikä siinä on niin vaikeaa se mitä on aina ollut voi muuttua herranjestas sentään. Eli kuvaukset voi tietenkin tulla normiksi terveydenhoidossa. Niin se maailma kehittyy. Niin moni syöpä on jo laajentunut kun ei ole ajoissa kuvattu ja sä puolustat tuollaista järjestelmää huheijjaa
Sinun täytyy perheinesi muuttaa Japaniin. Siellä sinuun yhdistetään tusina teknisiä laitteita jos kurkku on kipeä.
 
vierailija
Ööh mä venasin luu murtuneena monta tuntia ennenkuun pääsin kuviin ni ei siinä tilanteessa haittaa puolituntia jossain koneessa jokainen kestää kyllä. Ja jo luettu tässä et magneetilla saa tarkemman kuvan.
Tiedätkö, niin odottaa moni muukin kiltisti vuoroaan. Ja sen odotuksen päälle tulee minimissään se puolituntia lisää, lapsen kyseessä ollessa enemmänkinn koska Magneettikuviin lapsi joudutaan pääsääntöisesti rauhoittamaan lääkityksellä tai jopa anestesialla. Ei ihan paras mahdollinen juttu tuokaan, jos haluat pohtia solubiologian kautta. Mitä kaikkea lääkeaineet tuovat elimistöön tullessaan, niiden poistuminen elimistössä lääkeainejämineen kaikkineen yms. Magneeteilla ei oteta kirurgiseen operointiin riittäviä kuvia mutta hyvä, että sinulla on asiasta laajempi tieto ja käytännön toimintatapa monen vuoden koulutuksineen kaikkineen.
 
9MM
Sinun täytyy perheinesi muuttaa Japaniin. Siellä sinuun yhdistetään tusina teknisiä laitteita jos kurkku on kipeä.
Tehään kuule niin et ne ihmiset jotka haluaa terveystarkastukseen vuoden välein magneettikuvat ja te jotka menette sitten vasta kun alkaa oireilu ni menette sitten vasta katotaan kummalla suurempi kuolleisuus prosentti syövässä. Ennaltaehkäisy tuo säästöjä
 
9MM
Tiedätkö, niin odottaa moni muukin kiltisti vuoroaan. Ja sen odotuksen päälle tulee minimissään se puolituntia lisää, lapsen kyseessä ollessa enemmänkinn koska Magneettikuviin lapsi joudutaan pääsääntöisesti rauhoittamaan lääkityksellä tai jopa anestesialla. Ei ihan paras mahdollinen juttu tuokaan, jos haluat pohtia solubiologian kautta. Mitä kaikkea lääkeaineet tuovat elimistöön tullessaan, niiden poistuminen elimistössä lääkeainejämineen kaikkineen yms. Magneeteilla ei oteta kirurgiseen operointiin riittäviä kuvia mutta hyvä, että sinulla on asiasta laajempi tieto ja käytännön toimintatapa monen vuoden koulutuksineen kaikkineen.
Noh täällä on luettu ihan lääkärien kirjoittamia artikkeleitä jossa todetaan magneetin antavan paremmat tiedot. Mun lapsi ei ainakaan tarvitse lääkitystä kun menee magneettiin. Mutta totta sitä pitää miettiä miten pienemmät lapset saa pysymään paikoillaan
 
vierailija
Tiedätkö, niin odottaa moni muukin kiltisti vuoroaan. Ja sen odotuksen päälle tulee minimissään se puolituntia lisää, lapsen kyseessä ollessa enemmänkinn koska Magneettikuviin lapsi joudutaan pääsääntöisesti rauhoittamaan lääkityksellä tai jopa anestesialla. Ei ihan paras mahdollinen juttu tuokaan, jos haluat pohtia solubiologian kautta. Mitä kaikkea lääkeaineet tuovat elimistöön tullessaan, niiden poistuminen elimistössä lääkeainejämineen kaikkineen yms. Magneeteilla ei oteta kirurgiseen operointiin riittäviä kuvia mutta hyvä, että sinulla on asiasta laajempi tieto ja käytännön toimintatapa monen vuoden koulutuksineen kaikkineen.
Asiaa!
 
Sulla on kuule hirveän yksinkertaisia vastauksia ja ehdotuksia asioihin, jotka eivät välttämättä ihan tuosta vain ratkea. Ei se maailma toimi niin.
Joskus ne yksinkertaisimmat asiat ovat niitä parhaita. Niitä ei vain osata edes ajatella koska ollaan niin urauduttu, vai mistä mahtaa johtua se, että lääkärit eivöt keskity enää juurisyiden hoitamiseen tai parantamiseen? Vain oireita lääkitään.😕
 
  • Tykkää
Reactions: 9MM
vierailija
Tehään kuule niin et ne ihmiset jotka haluaa terveystarkastukseen vuoden välein magneettikuvat ja te jotka menette sitten vasta kun alkaa oireilu ni menette sitten vasta katotaan kummalla suurempi kuolleisuus prosentti syövässä. Ennaltaehkäisy tuo säästöjä
Jep mammografia, papa tai hpv näytteet, ulostenäytteet, eturauhasen palpomiset jne ihan ok.
Kuulin kerran eräältä lääkäriltä jutun, kuinka mies oli hakeutunut hänen vastaanotolleen ja vaatinut, että tehdään kaikki mahdolliset tutkimukset koska hän haluaa normaalin kuoleman. Lääkäri ihmetteli ja pyysi potilasta kertomaan hänelle mikä on normaali kuolema. Tutkimuksia ei tehty keskustelun jälkeen.
 
vierailija
Mikä siinä on niin vaikeaa se mitä on aina ollut voi muuttua herranjestas sentään. Eli kuvaukset voi tietenkin tulla normiksi terveydenhoidossa. Niin se maailma kehittyy. Niin moni syöpä on jo laajentunut kun ei ole ajoissa kuvattu ja sä puolustat tuollaista järjestelmää huheijjaa
Huheijaa, sinulla ei taida onneksi olla mitään käsitystä irl, mitä ja miten syöpä havaitaan ja miten paljon sen eteen silloin tehdään töitä. Kaikkea ei vain nähdä ja löydetä heti, se on faktaa. Ja syöpäsolu osaa olla sellainen, että kehittyy ja laajentuu salakavalasti eikä sitä aina edes huomata kuvaamallakaan, vaikka elimistössä asiat ovatkin pielessä, eikä verikokeillakaan. Näemmä ottaa koville asettautua ihan normi-ihmisen tasolle vaikka mieli onkin maailman kuninkaana. Kuningaskin joutuu odottamaan vuoroaan.
 
vierailija
Jep mammografia, papa tai hpv näytteet, ulostenäytteet, eturauhasen palpomiset jne ihan ok.
Kuulin kerran eräältä lääkäriltä jutun, kuinka mies oli hakeutunut hänen vastaanotolleen ja vaatinut, että tehdään kaikki mahdolliset tutkimukset koska hän haluaa normaalin kuoleman. Lääkäri ihmetteli ja pyysi potilasta kertomaan hänelle mikä on normaali kuolema. Tutkimuksia ei tehty keskustelun jälkeen.
Näin. Veikkaan, että jos tämä lapsen isä nyt hakeutuu kuvauksiin lapsen kanssa, hänelle selitetään, ettei moinen ole tarpeen, koska ei ole mitään näkyvää syytä kuvata. Näin ainakin pitäisi moraalisesti tehdä.
 
9MM
Huheijaa, sinulla ei taida onneksi olla mitään käsitystä irl, mitä ja miten syöpä havaitaan ja miten paljon sen eteen silloin tehdään töitä. Kaikkea ei vain nähdä ja löydetä heti, se on faktaa. Ja syöpäsolu osaa olla sellainen, että kehittyy ja laajentuu salakavalasti eikä sitä aina edes huomata kuvaamallakaan, vaikka elimistössä asiat ovatkin pielessä, eikä verikokeillakaan. Näemmä ottaa koville asettautua ihan normi-ihmisen tasolle vaikka mieli onkin maailman kuninkaana. Kuningaskin joutuu odottamaan vuoroaan.
Joo voi olla niin mut jos 99pros saadaan kuvauksella ni eihän mikään ole täydellinen mut veikkaan et tuolla seulalla saadaan syövän levinneisyyttä estettyä eikä odoteta kunnes on oireita. Mut en ymmärrä miksi olet niin vastaan ihmisten terveyttä ja syövän minimoimista vastaan
 
Yhteistyössä