Nyt kyllä oon kerrankin samaa mieltä räsäsen kanssa

Uutiset

Uutiset
Politiikka
KD:n Räsänen: ”Päätös translaista on surullinen ja vahingollinen”
Päivi Räsänen: ”Pidän järkyttävänä, että valiokunnan enemmistö ponnessaan haluaisi laajentaa sukupuolen vaihtamisen koskemaan myös alaikäisiä lapsia ja nuoria.”
KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen lyttää translain. Arkistokuva viime joulukuulta. Jani Korpela
Mika Koskinen
mika.koskinen@iltalehti.fi
Eilen klo 12:03
KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoo olevansa ”syvästi pettynyt” siihen, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistö päätyi hyväksymään translain, jonka mukaan kuka tahansa voi muuttaa sukupuolensa ilman mitään lääketieteellistä perustelua.

– Tämä laki muuttaa sukupuolen käsitteen biologiselta perustalta ihmisen omaan tunnekokemukseen pohjaavaksi, Räsänen linjaa.
Kristillisdemokraateilla ei ole sosiaali- ja terveysvaliokunnassa edustajaa, mutta Räsänen sanoo, että KD-ryhmä tulee esittämään täysistunnossa lain hylkäämistä.
– Pidän järkyttävänä, että valiokunnan enemmistö ponnessaan (lausuma) haluaisi laajentaa sukupuolen vaihtamisen koskemaan myös alaikäisiä lapsia ja nuoria, Räsänen arvostelee.
Räsäsen mukaan kokoomuksen vaatima pieni korjaus ei poista perusongelmaa.

– Esityksessä sukupuolen käsite irrotetaan biologiasta ja sen määrittäjäksi tulee sisäinen kokemus omasta sukupuolestaan, joka on irrallinen hänen kehostaan. Esityksen mukaan sukupuolen voi vaihtaa hakemusmenettelyllä ilman mitään muutosta sukupuolen ilmaisuun tai juridisen sukupuolensa tyypillisiä ulkoisia piirteitä, Räsänen sanoo.
– Jos sukupuoli merkitsee käsitteenä väestöryhmän sijaan identiteettiä, miten väestöryhmään kuuluvien ihmisten oikeuksia voidaan edistää? Biologinen sukupuoli on muodostanut perustan tasa-arvolaille, jonka tarkoitus on edistää naisten asemaa, Räsänen jatkaa.
”Tahallista harhaanjohtamista”
Esitystä on perusteltu muun muassa transihmisten pakkosterilisaatioiden poistamisella.
– Tämä on tahallista harhaanjohtamista, sillä Suomessa ei transsukupuolisuuden perusteella ole tehty yhtään sterilisaatiota, ei pakolla eikä vapaaehtoisesti.
Toteutuessaan esitys lisää Räsäsen mukaan entisestään sukupuolihämmennystä nuorten keskuudessa, jos nuoruusiän ahdistuksen selitykseksi yhä useammin tarjottaisiin ajatusta väärään sukupuoleen syntymisestä.
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis ja Gustafwa
vierailija
Tämä on hyvin järkyttävää! Eniten tästä kärsivät nuoret, kehittymässä olevat ihmiset, kun tällä lailla hämmennetään ja viedään yksi oleellinen pysyvä pohja kehitykseltä ja sen sijaan tuokin asia pitäisi miettiä ja päättää itse! Eiköhän nuorilla ole riittävästi epävarmuutta identiteetistä ja tulevaisuudesta ilman, että pitää vielä tämmöistäkin asiaa heittää siihen heidän vastuulleen!
 
vierailija
En ole tutustunut kyseisen lain yksityiskohtiin.
Ylen aamun jälkiviisaissa Anu Partanen sai Timo Soinin takajaloilleen keskusteltavasta
translaista.
Jokainen ihminen saa olla oma itsensä ja elää niin kuin haluaa.
 
vierailija
Jos tuo laki vhentää mielenterveysongelmaisten hakeutumista kirurgisiin toimenpiteisiin, niin eikö sitä voi pitää positiivisena asiana?
Vihervasemmiston=uuskommunistien päämääränä on tuhota vanhoja konservatiivisia arvoja ja sukupuolenvaihdosleikkaukset olivat sen irvokkainta antia lapsille.
Jos nyt hieman himmaillaan ja annetaan kenen tahansa "vaihtaa" sukupuoltaan pelkästään paperilla, virallisella statuksella, onko tuosta suurempaa haittaa kenellekään?
Sekaisihan ne ihmispolot joka tapauksessa ovat ja jos tämän avulla saadaan heidät paremmin voiviksi ilman hormonihoitoja ja kirurgiaa, eikö se ole koko yhteiskunnan etu?
Sen lisäksi homma on helpompaa perua kun tulee katumapäälle, kun ei ole munia leikattu irti, rintoja poistettu, eikä hormonihoidoilla saatu koko elimistöä sekaisin.
 
vierailija
Alaikäisellä ei pitäisi missään tapauksessa olla mahdollisuutta tehdä tällaista päätöstä. Se vaatii melkoista kypsyyttä ja ymmärrystä.
Jos yhtä lasta tuhannesta on mainipuloitu perheen toimesta ja saatu hänet sekaiseksi kuin seinäkello ja halukkaaksi vaihtamaan sukupuoltaan, on helpompaa laittaa hakemus "sukupuolen vaihtamisesta" jollekin byrokraatille, kuin alkaa lähettämään häntä psykolgien ja kirurgien pakeille leikkelemään kehoaan ja alkaa muuttamaan ulkoista todellisuutta vastaamaan pään sisäistä fiktiota?
 
vierailija
Alaikäisellä ei pitäisi missään tapauksessa olla mahdollisuutta tehdä tällaista päätöstä. Se vaatii melkoista kypsyyttä ja ymmärrystä.
Jep, miettikää 14 poika ilmoittaa olevansa tyttö ja siirtyy tyttöjen liikuntaan, kiva siellä pukuhuoneissa muille tytöille.. Tai uimahallissa. Noh jos päättäjät sanoo ettei ongelmia tule niin okei sit.
 
En ole tutustunut kyseisen lain yksityiskohtiin.
Ylen aamun jälkiviisaissa Anu Partanen sai Timo Soinin takajaloilleen keskusteltavasta
translaista.
Jokainen ihminen saa olla oma itsensä ja elää niin kuin haluaa.
Höpö höpö

Kun nainen syntyy naiseksi ja mies mieheksi niin ei se ole todellakaan mikään mielipideasia vaan biologia sanelee mikä sinä olet. Ei tästä pelkästä halusta olla eri sukupuolta kuin on, voi edes vakavasti keskustella.

Sitten on eri asia jos leikellään ja annetaan hormonihoitoa tullakseen vastakkaiseksi
 
Käsittääkseni muutos ei onnistu yhdessä yössä vaan käsittelyynkin menee aikaa. Mutta tietysti jos on vaikka kuukauden kännissä, niin sitten
Kyse ei olekaan siitä, kuten sen pitäisi mennä, vaan kuten Päikkä toteaa:

”Tämä laki muuttaa sukupuolen käsitteen biologiselta perustalta ihmisen omaan tunnekokemukseen pohjaavaksi, Räsänen linjaa.”

Kerrankin olen tuon naisen kanssa samaa mieltä. Tuo lakiehdotus on kyllä syvältä ahterista.

Jos mies herää eräänä aamuna ja tuntee olevansa nainen niin eihän kyllä ikinä pysty kuitenkaan lasta synnyttämään sen tunteen perusteella.
 
vierailija
Ketä ajattelit äänestää? Uusimman gallupin mukaan KD:ta äänestäisi 3,9 prosenttia ja Perussuomalaisia 19,1 prosenttia äänioikeutetuista. Tuolla yhteenlasketulla 23 prosentin kannatuksella ei vielä enemmistöä saada.
 
vierailija
Kyse ei olekaan siitä, kuten sen pitäisi mennä, vaan kuten Päikkä toteaa:

”Tämä laki muuttaa sukupuolen käsitteen biologiselta perustalta ihmisen omaan tunnekokemukseen pohjaavaksi, Räsänen linjaa.”

Kerrankin olen tuon naisen kanssa samaa mieltä. Tuo lakiehdotus on kyllä syvältä ahterista.

Jos mies herää eräänä aamuna ja tuntee olevansa nainen niin eihän kyllä ikinä pysty kuitenkaan lasta synnyttämään sen tunteen perusteella.
Setis ehkä pelkää heräävänsä joku aamu taikkumiehen kupeesta.
 
Yhteistyössä