Tarvitaanko tulkkia? IS: ”Lopulta tummatukkainen mies oli syytteen mukaan irrottanut äitinsä pään ja vienyt sen kuhmolaisen rivitalon roskakatokseen.”

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kuhmolaisen asuinalueen pihapiiristä löytyi jotain järkyttävää – syyttäjä: poika murhasi äitinsä silmitöntä väkivaltaa käyttäen
Syyttäjän mukaan poika surmasi äitinsä tämän asunnon ulkopuolella.
 
vierailija
vierailija
"Hän asuu osoitetietopalvelun tietojen perusteella Jyväskylässä.


Mies on työskennellyt yksityisenä elinkeinonharjoittajana hyvinvointialalla, mutta yritystoiminta on lakannut.

Sosiaalisen median päivityksissä mies on jakanut kuvia muun muassa kamppailulajiharrastuksestaan. Päivityksissä hän on myös käsitellyt uskonnollisia ja filosofisia teemoja.

– Ihmisen syntymisestä saa aina kiittää isää ja äitiä. Isä ja äiti ovat tavallaan samaan aikaan alkulähde ja juuri, josta ihminen kasvaa, mies on kirjoittanut seinälleen aiemmin tänä vuonna syntymäpäivänään.

Yhdessä viimeisimmässä päivityksistään mies on pyytänyt ”jättämään hänet rauhaan”. Hän myös kirjoittaa, ettei kyseessä ole avunpyyntö ongelmiin. Päivitys on julkaistu vain muutama päivä ennen epäiltyä murhaa.

– Mitään suurempaa nautintoa ei ole kuin kuulla elävän jumalan ääntä. Mutta saatana jättäkää muut ihmiset minut rauhaan, etsikää omat aivokanavat ja kuulonapit, hän kirjoittaa."



 
vierailija
Ono Kuhmossa paljokin mamuja? Jotenkin luulisin, että ei.
Ei ollut ei, kuulosti sellaiselta

-ap-

M-info ”Tunnen tämän perheen. Uhrilla on toinenkin poika joka asuu paikkakunnalla. Lapset äidin kuvissa ovat tämän pojan, hän on siis tavallinen perheellinen mies ja tekijällä ja tällä pojalla eri isät. Tämä Sami on kuulemien mukaan useaan otteeseen vuosien aikana pahoinpidellyt lievemmin äitiään ja uhannut myös veljeään ja tämän isää tappamisella.”

”On ollut hoidossa. Ainakin joitain osastojaksoja, mutta avopuolen asiakkaana ollut koko ajan. 5pv ennen murhaa kirjoittanut omalle FB seinälleen että kuulee ääniä.
Äidistään puhunut aina kauniiseen sävyyn. Valitettavasti silmittömien väkivallan tekojen uhreina on yleensä tekijälle läheinen henkilö.”
 
vierailija
– Mitään suurempaa nautintoa ei ole kuin kuulla elävän jumalan ääntä. Mutta saatana jättäkää muut ihmiset minut rauhaan, etsikää omat aivokanavat ja kuulonapit, hän kirjoittaa."
Eipä yllätä, uskiksilla jos joillain on mt-ongelmia turhankin paljon.
Helsingin metrossakin edes oli kuullut jumaltensa äänen päästään että lyö kirveellä tuota erästä matkustajaa päähän. Ja niin teki, ja henki pois
 
vierailija
Tämäkin oli hirveä tapaus!

"Murhasta syytteen saanut 18-vuotias mies kertoi nopeasti motiivin teolleen: hän halusi psykiatriseen hoitoon. Hän oli ollut erikoissairaanhoidon jonossa saman vuoden huhtikuusta asti.


Mielenterveysongelmista kärsinyt mies sanoi ajatelleensa jo kuukautta aiemmin, että jonkun surmaaminen voisi helpottaa hänen ahdistustaan. Puukon hän osti päivää ennen veritekoa.


18-vuotias kertoi poliisille, ettei olisi ehkä surmannut, jos olisi päässyt ajoissa hoitoon. Hän koki kuitenkin, että toisen ihmisen surmaaminen oli hänen kohtalonsa."



 
vierailija
Mitäs ääniä sinä oikein kuulet?
Yrität olla nokkela, mutta varmasti huomasit, että minä korjasin tuon kirjoitusvirheeni.

Useimmiten kuulen perheenjäsenten ääniä, just nyt ei kuulu mitään paitsi lumiaurat. Rauhoittumiseen tykkään kuulla esim. tätä, suosittelen sinullekin :)

 

Yhteistyössä