Kokoomus heikentäisi suomalaisten sosiaaliturvaa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Lisäisin pienten firmojen yrittäjille tukea siinä muodossa, että työntekijän sairaslomasta alkaa saada heti kelan päivärhaa ja kenties jonkinlaista avustusta esim. lomarahoihin. Tunnen useita itsensä elättäviä yrittäjiä, joilla olisi tarjota töitä, mutta riskit ovat liian isot. Jos työntekijä sairastuisi pidemmäksi aikaa, olisi firma kusessa.
Näinpä ja kiitos helpotusta myös yksinyrittäjille. Kesällä mulle/meille iski korona, onneksi suurin harmi oli yskä ja hirvittävä väsymys (ehkä ilman rokotusta olisi ollut pahempi, etenkin astmaatikolla), niin siis joo, tein sairaana työn loppuun asiakkaalle, sain vähän lisäaikaa, mutta ei ollut varaa työstä ja rahasta luopua.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Niin ja entäs se poliisi?
Maanpuolustus, poliisi, palolaitos, tutkimus ym,. ovat sellaisia, joista ei mielestäni voi todellakaan leikata. Uskon, että koulutuksessa ja terveydenhuollossa monia asioita voisi järkevöittää ja näin edistää sitä, että samalla rahalla voisi saada enemmän hyötyä. Mutta siis myöskään en koulutuksesta tai terveydenhuollosta leikkaisi.
Varmasti on myös joitakin yhteiskunnalle tarpeellisia palveluita, joista ei pidä leikata.
 
Samoilla linjoilla!
 
vierailija
Sinua on koko ikäsi manipuloitu väittämällä, että suomessa on hyvä sosiaaliturva. Kuitenkin jos otat asioista selvää, on sosiasliturva monessa euroopan maassa parempi ja lapsia hankkivat saavat etuja (tietystä syystä, mitä sinä et pysty ikinä tajuamaan).

Misäksi monessa Eu-maassa joukkoliikenne ja julkinen terveydenhuoltokin on ilmaista.
 
vierailija
Jokaisen kirjoittajan kannattaa miettiä mistä on itse valmis luopumaan omassa taloudessaan. Jätetään valtion talouden hoito asiantuntijoille.
Ei kannata kadehtia kenenkään osaa.
Harva viitsii avata tätä palstaa ja puolustaa
valintojaan.
Heti aamusta olette taas alkaneet ihmisten tykittämisen. Välistä tuntuu, että eläisin mieluummin Ukrainassa kuin tässä kateellisten ääliöiden maassa.
 
Tämä on totta, tiedän sen ainakin yhdestä maasta, jossa olen asunut. Itse en onneksi mitään tukia tarvinnut, mutta ystäväperhe sai isommat tuet lapsista kuin Suomessa konsanaan.
 
vierailija
Jokaisen kirjoittajan kannattaa miettiä mistä on itse valmis luopumaan omassa taloudessaan. Jätetään valtion talouden hoito asiantuntijoille.
Ei kannata kadehtia kenenkään osaa.
Harva viitsii avata tätä palstaa ja puolustaa
valintojaan.
Heti aamusta olette taas alkaneet ihmisten tykittämisen. Välistä tuntuu, että eläisin mieluummin Ukrainassa kuin tässä kateellisten ääliöiden maassa.
👍

Ja valitettavasti tämä vain pahenee mitä lähemmäs vaaleja mennään 🙄
 
vierailija
Nice:

"Kokoomus esittää lukuisia keinoja, jotka vähentäisivät valtion menoja ensi vuonna. Monet keinot ovat tuttuja aikaisemmilta vuosilta.
Virastojen ja hallinnon (pois lukien poliisi, rajavartiolaitos, maanpuolustus, oikeuslaitos, Säteilyturvakeskus) toimintamenojen palauttaminen lähelle vuoden 2022 tasoa toisi kokoomuksen mukaan 300 miljoonan euron säästöt valtion budjettiin.
Puolue puolittaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston nykyisestä 400 päivästä 200 päivään (säästö 142 milj. euroa) ja samalla porrastaisi ansiosidonnaista (säästö 126 milj. euroa). Näistä syntyisi yhteensä 268 miljoonan euron säästö.
Lisäksi puolue palauttaisi ansiosidonnaisen työssäoloehdon 12 kuukauteen (säästö 97 milj. euroa), palauttaisi ansiosidonnaisen omavastuupäivät (säästö 11 milj. euroa), poistaisi eläkkeen kertymisen ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta (säästö 40 milj. euroa), purkaisi kannustinloukkuja työttömyyspäivärahan indeksijarrulla (säästö 45 milj. euroa) ja toteuttaisi ansiosidonnaisen euroistamisen (säästö 54 milj. euroa), josta Marinin hallitus äskettäin luopui.
Yhteensä heikennykset työttömyysturvaan toisivat 515 miljoonan euron säästöt.

Onnea vaan työttömille ja työttömiksi mahdollisesti joutuville!

No niin, kokoomushan säästäisi kaikesta muusta kuin omista menoistaan, eli suihkareilla lentelystä puolalaisiin bordelleihin ennen Eu-kokouksiin menoaan.

Hei ansiosidonnainen päiväraha, joka suuruudeltaan noin 1000 euroa brutto kuukaudessa (mistä summasta luulisi, ettei suomalainen kusipääkään voi olla kateellinen), 3600 kuukausituloista ansiosidonnainen on 1300 euroa brutto, josta menee veroa 25 %. Ansiosidonnainen on nyt jo porrastettu, 300, 400 ja 500 päivään, eli mitään ei kokoomus ole keksimässä, mitä ei olisi jo käytössä. Se, miten pitkä ansiosidonnainen on, riippuu viimeisestä yhtäjaksoisen työsuhteen kestosta. 500 päivään pitää olla 58 ikää ja viimeisen työsuhteen kesto yli 5 vuotta.
 
vierailija
Ettekö tajua, sinne ne teidän verorahat menee kun maksetaan rikkaille sosiaaliturvaa, jota he eivät edes tarvitse, lapsilisää, lääkekorvauksia, puoli-ilmaista päiväkotia, äitiyspakkausta, vanhempainrahaa, ilmaista hammashoitoa, lista on loputon.

Jos edes sosiaaliturvaan saataisiin tulorajat, niin jo olisi säästöjä tiedossa.

No tämä ei tietenkään kiinnosta kokoomuslaisia, kun ovat itse hyödynkerääjiä. Ja pikku-eetvarttien pankkitilit pullistelevat veronmaksajien rahoja.
 
Tosiaankin näin.
 
vierailija
Lisäisin pienten firmojen yrittäjille tukea siinä muodossa, että työntekijän sairaslomasta alkaa saada heti kelan päivärhaa ja kenties jonkinlaista avustusta esim. lomarahoihin. Tunnen useita itsensä elättäviä yrittäjiä, joilla olisi tarjota töitä, mutta riskit ovat liian isot. Jos työntekijä sairastuisi pidemmäksi aikaa, olisi firma kusessa.
Onhan niin aina
 
Ettekö tajua, sinne ne teidän verorahat menee kun maksetaan rikkaille sosiaaliturvaa, jota he eivät edes tarvitse, lapsilisää, lääkekorvauksia, puoli-ilmaista päiväkotia, äitiyspakkausta, vanhempainrahaa, ilmaista hammashoitoa, lista on loputon.

Jos edes sosiaaliturvaan saataisiin tulorajat, niin jo olisi säästöjä tiedossa.

No tämä ei tietenkään kiinnosta kokoomuslaisia, kun ovat itse hyödynkerääjiä. Ja pikku-eetvarttien pankkitilit pullistelevat veronmaksajien rahoja.
Tämä nyt on aivan hemmetin älytön juttu. Sinusta varakkaiden pitää maksaa kaikkien muiden etuudet ja olla itse hyötymättä mistään? Voiko törkeämpää ja itsekeskeisempää näkemystä olla?

En näe siinä mitään järkeä, että joku on terävä päästään, opiskelee vuosia, erikoistuu ja näkee vaivaa oman ammattinsa kehittämiseen ja tekee ympäripyöreitä päiviä, ja hänen pitäisi olla velvollinen maksamaan kaikkien muiden etuudet, mutta sillä itsellään ei olisi oikeutta mihinkään, koska jonkun talikon mielestä on ihan epää, että joku tienaa häntä enemmän?
Ei ne rahat kenellekkään ilmaiseksi tipu. Mitä enemmän jengi tienaa, sen enemmän ne tekee myös töitä. Mitä vastuullisempi duuni, sitä enemmän aikaa kuluu töiden parissa. Voi unohtaa sen, että duunit jää työpaikalle kahdeksassa tunnissa.
Jotenkin todella absurdi tapa ajatella asioita.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: m1es
vierailija
Jokaisen kirjoittajan kannattaa miettiä mistä on itse valmis luopumaan omassa taloudessaan. Jätetään valtion talouden hoito asiantuntijoille.
Ei kannata kadehtia kenenkään osaa.
Harva viitsii avata tätä palstaa ja puolustaa
valintojaan.
Heti aamusta olette taas alkaneet ihmisten tykittämisen. Välistä tuntuu, että eläisin mieluummin Ukrainassa kuin tässä kateellisten ääliöiden maassa.
Sanna ja Saarikko eivät ole talouden asiantuntijoita.
 
vierailija
Mykkäsen puheet näyttäytyvätkin äänestäjien sumutuksena ja osoituksena kaksilla rattailla ajelemisesta. Kokoomuksen äänestyslinja osoittaa myös kokoomuksen olevan valmis edistämään haitallisen maahanmuuton vetovoimatekijöitä.

Kokoomuksen pelin politiikasta kertoo sekin, että eduskunnan asiakirjojen mukaan kokoomuksen ryhmästä äänestyshetkellä olisi ollut poissa 14 edustajaa, heidän joukossaan kolmikko Heikki Autto, Sari Multala ja Atte Kaleva. Asiakirjaan on merkitty kellonaika 13.27. Tosiasiassa kaikki kolme kokoomusedustajaa olivat salissa äänestyksen aikaan paikalla, sillä he äänestivät minuuttia aikaisemmin, kello 13.26 hallituksen rikoslain muutosesitystä koskevasta esityksestä.

Tämä on kuulunut Kokoomuksen pelikirjaan jo ammoisista ajoista. Luottavat siihen, että kansa ei ole tarpeeksi valistunutta selvittämään asioita. Sen takia voidaan puhua yhtä ja tehdä toista. Ja sitten tehdä yhtä ja puhua toista. Eikä kansa tajua tulevansa silmäänkustuksi.
Oikeesti?
 
Yhteistyössä