"Yhä useampi nuori tyttö kohtaa tuntemattomien aikuisten seksuaalista väkivaltaa – määrät isoja, vaikka ehdottelua ei edes laskettu"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ja samaan aikaan täälläkin palstalla meuhkataan siitä, että ei saisi kieltää miehiä huutelemasta naisille, että sulla on hyvä perse.
Häiriköitä on vaikea saada pois palstalta.
Olen yrittänyt huonolla menestyksellä.
Meno vain yltyy kun mainitsee heidät jollain tavalla.
Aamulla Yle uutisoi nuorisotutkimuksesta. Lukiolaistytöistä joka kolmas kärsii mt-ongelmista. Kyynisyys, toivottomuus ja paljon muita negatiivisia tuntemuksia.
En ymmärrä mistä tämä johtuu. Onko koronavuodet pahentaneet tilannetta?
Seksuaalisuus on kaunis asia, mutta monella kuva siitä on vääristynyt. Vallanhimo ja väkivaltaisuus eivät kuulu intiimiin kanssakäymiseen. Minulla on ollut satumainen tuuri, kun ei ole osunut kahjoa kohdalle. Monenlaista vikittelijää siitäkin edestä.
Hesarin artikkeli oli hyvin tehty, mutta jotain oli jätetty kirjoittamatta. Kai tarina jatkuu ja saa uusia sävyjä.
Minulla on vain hyviä kokemuksia ulkomaalaisista turisteista. Kerran istuin Espan kahvilassa lääkärireissulla. Fiksu ulkomaalainen mies istui pöytääni. Jäljeenpäin harmitti kun aloin höpisemään avantouinnista. Ehkä mies on myöhemmin kertonut kotimaassaan, että suomalaisilla naisilla on kylmät harrastukset.
Small talk menee joskus pieleen, mutta yleensä jutuilleni hohotetaan silmät vesissä.
 
vierailija
Kyllähän me kaikki muistetaan millaista 6-luokalla oli. Limudiskoja ja samanikäisiä onnettoman epävarmoja poikia sohimassa katkaravuillaan. Seiskalla pääsi sentään tutustumaan mopopoikiin ja sai niiltä myös sitä kyytiä. Mutta olisi kyllä aikuiset, autoilevat miehet, itsevarmat miehet saada minua lähestyä tuossa iässä.
 
Lapsilta hajoaa pää kun päivästä toiseen pelotellaan ilmastonmuutoksella. Voisivat moisen maailmanlopun maalailun lopettaa välittömästi.
 
Kyllähän me kaikki muistetaan millaista 6-luokalla oli. Limudiskoja ja samanikäisiä onnettoman epävarmoja poikia sohimassa katkaravuillaan. Seiskalla pääsi sentään tutustumaan mopopoikiin ja sai niiltä myös sitä kyytiä. Mutta olisi kyllä aikuiset, autoilevat miehet, itsevarmat miehet saada minua lähestyä tuossa iässä.
Kannattaa olla tarkkana. Ensi vuonna pojan jonkin osan kutsumista katkaravuksi pidetään seksuaalisena ahdisteluna. :unsure:
 
vierailija
Häiriköitä on vaikea saada pois palstalta.
Olen yrittänyt huonolla menestyksellä.
Meno vain yltyy kun mainitsee heidät jollain tavalla.
Aamulla Yle uutisoi nuorisotutkimuksesta. Lukiolaistytöistä joka kolmas kärsii mt-ongelmista. Kyynisyys, toivottomuus ja paljon muita negatiivisia tuntemuksia.
En ymmärrä mistä tämä johtuu. Onko koronavuodet pahentaneet tilannetta?
Seksuaalisuus on kaunis asia, mutta monella kuva siitä on vääristynyt. Vallanhimo ja väkivaltaisuus eivät kuulu intiimiin kanssakäymiseen. Minulla on ollut satumainen tuuri, kun ei ole osunut kahjoa kohdalle. Monenlaista vikittelijää siitäkin edestä.
Hesarin artikkeli oli hyvin tehty, mutta jotain oli jätetty kirjoittamatta. Kai tarina jatkuu ja saa uusia sävyjä.
Minulla on vain hyviä kokemuksia ulkomaalaisista turisteista. Kerran istuin Espan kahvilassa lääkärireissulla. Fiksu ulkomaalainen mies istui pöytääni. Jäljeenpäin harmitti kun aloin höpisemään avantouinnista. Ehkä mies on myöhemmin kertonut kotimaassaan, että suomalaisilla naisilla on kylmät harrastukset.
Small talk menee joskus pieleen, mutta yleensä jutuilleni hohotetaan silmät vesissä.
Olet harhainen hiekkapilde jolla ei ole huumorintajua. Sinulle nauretaan, ei jutuillesi.
 
vierailija
No pitääkö pervojen ja irstaiden pentujen kulkea vittuvakotrikoissa ja olemattomia kärpäslätkiään esittelevissä topeissa?
Ei ole kyse tuosta. Ne metsästää heikkoja. Yhdellä darraisella kotimatkalla mua ahdisteli kolme eri mamua, olin niin huonossa hapessa etten pystynyt puolustautumaan koska pelkäsin oksentavani. Oli hupparikin naaman peittona, sit viereen tullaan availemaan sitä ym koskettelemaan.. Suomalaiset miehet ajoi sen pois.
 
Kova sosiaalinen paine on hyvä. Miehet hereillä asian suhteen!

Olen useasti mennyt auttamaan kanssasisaria ahdistelutapauksissa ja niin on minuakin autettu.
Syöksyn vaikka jonkun triviaalin miehen viereen jos joku ahdistelee.😬

Jos ei ole koira mukana niin kandee pitää mukana joku kimakka äänilaite ja pippurisprayta tms.
 
vierailija
Ei ole kyse tuosta. Ne metsästää heikkoja. Yhdellä darraisella kotimatkalla mua ahdisteli kolme eri mamua, olin niin huonossa hapessa etten pystynyt puolustautumaan koska pelkäsin oksentavani. Oli hupparikin naaman peittona, sit viereen tullaan availemaan sitä ym koskettelemaan.. Suomalaiset miehet ajoi sen pois.
Hyvä on, sinä siis et tykkää esitellä sakkolihaa.
 
vierailija
Kyllähän me kaikki muistetaan millaista 6-luokalla oli. Limudiskoja ja samanikäisiä onnettoman epävarmoja poikia sohimassa katkaravuillaan. Seiskalla pääsi sentään tutustumaan mopopoikiin ja sai niiltä myös sitä kyytiä. Mutta olisi kyllä aikuiset, autoilevat miehet, itsevarmat miehet saada minua lähestyä tuossa iässä.
Ai jaa. Mä en kyllä sakkoikäisenä koskaan halunnut, että vanhat lerppakullit skubbet ois alkanu mua lähenteleen.
 
Yhteistyössä