Monet tämän palstan kirjoittelijat ovat ääriainesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kyl kansallispopulistit on eniten samalla linjalla Putinin kanssa. Enemmän, kuin ketkään vassarit ikinä olleet.
Tuosta juuri kirjoitin, eli vihervasemmisto määrittelee kaikki ideologiansa vastustajat vihollisikseen.
Jos kannattaa konservatiivisia arvoja, kansallisvaltioita, vastustaa EU:n muuttumista Eurostoliitoksi, hallitsematonta kansanvaihtoa vihervasemmisto tuomitsee ihmisen heti populistiksi, Putinistiksi, äärioikeistolaiseksi rasistiksi.
 
Itse asiassa aivan samalla tavalla toimii Putin Venäjällä, joskin hieman rankemmin ottein.
Vaientaa vastustajiaan, sensuroi, syyttelee natseiksi ym. aivan samalla kuin vihervasemmisto käyttäytyy toisinajattelijoita kohtaan suomessa, esim. tälläkin palstalla.
 
Tuosta juuri kirjoitin, eli vihervasemmisto määrittelee kaikki ideologiansa vastustajat vihollisikseen.
Jos kannattaa konservatiivisia arvoja, kansallisvaltioita, vastustaa EU:n muuttumista Eurostoliitoksi, hallitsematonta kansanvaihtoa vihervasemmisto tuomitsee ihmisen heti populistiksi, Putinistiksi, äärioikeistolaiseksi rasistiksi.
Niinpä. Vasemmisto samalla unohtaa olleensa kallellaan Venäjän suuntaan yli sata vuotta ja jopa aloittaneet aseellisen kapinan liittääkseen Suomen Venäjään.
 
Tuosta juuri kirjoitin, eli vihervasemmisto määrittelee kaikki ideologiansa vastustajat vihollisikseen.
Jos kannattaa konservatiivisia arvoja, kansallisvaltioita, vastustaa EU:n muuttumista Eurostoliitoksi, hallitsematonta kansanvaihtoa vihervasemmisto tuomitsee ihmisen heti populistiksi, Putinistiksi, äärioikeistolaiseksi rasistiksi.
No mikä se sit on, jos se näyttäö, haisee ja kuulostaa Putinilta? Mikä sä oikeen haluisit olla? Delfiini?
 
Ja just joku toinen sanoi että vihervassarit on ajettu pois palstalta
Vihervassarit eivät osaa keskustella, sillä heille ideologinen oikeaoppisuus on tärkeämpää kuin tosiasiat, joten he eivät viihdy palstoilla joissa media ei sensuroi vastakkaisia mielipiteitä heidän mielikseen ja he poistuvat nopeasti omiin kupliinsa taputtelemaan toisiaan selkään ja kehumaan kuinka jälleen kerran voittivat pulushakin natsien kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis

Valehtele vähemmän
 
Tästä viestistä selviää miksi tänne on pesiytynyt porukkaa, jota ei siedetä paremmin valvotuilla palstoilla.
Joku päivä tämä palsta nousee mediassa esille uuden sananvapauslain astuttua voimaan.
 
Tässä ollaan vihervasemmistolaisen ideologian ytimessä.
Kun te haluatte lisää sensuuria ja poistaa sananvapauden, eikö teidän pieneen mieleenne koskaan tule se tosiasia, että valtasuhteiden muututtua ja vihervasemmiston poistuttua vallankahvasta, niitä nyt säätämiänne sensuurilakeja voidaan käyttää teitä itseänne vastaan.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es

Teidän mielestä sais ajatella vain, et mitä Putin sanoo... Huoh...
 
Yhteistyössä