"Perussuomalaiset vaatii pakkoruotsista luopumista – ehdoton ja aukoton ruotsin pakollisuus ei vastaa suomenkielisten tarpeita"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Täytyy kyllä myöntää etten tällaista ole jostain syystä muistanut...
Se ei ole mikään ihme kun ei meillä tällaisia asioita opeteta tai nosteta julkiseen keskusteluun. Toki laajemmassa tarkastelussa nämä ovat mitättömiä detaljeja muutenkin, mutta varmasti taustalla on myös Suomen historia Ruotsin siirtomaana ja siitä seurannut ruotsinkielisen kulttuurin dominanssi. On kuitenkin kiistaton tosiasia, että ruotsi oli pieni paikalliskieli nykyisen Etelä-Ruotsin alueella ja Pohjois-Ruotsi oli suomenkielisten asuttama. Puhutaan sitten protosuomesta tai meänkielestä tai mistä tahansa. Suomenkieliset ovat joka tapauksessa olleet nykyisen ruotsin alueen alkuperäisasukkaita, mutta ruotsinkieliset eivät ole olleet nykyisen Suomen alueen alkuperäisasukkaita.
 
vierailija
Mutta kun sitten mietitään pakkoruotsia, joka siis edelleen tänä päivänä koskee meitä kaikkia, niin siitä ei saisi puhua. Sitä ei saisi vastustaa, vaikka se on selvästi maailmanlaajuinen poikkeus ja haittaa suomenkielisten lasten yhteiskunnallista asemaa. On heikkoa itsetuntoa kun vastustaa sitä, että lapsille opetetaan pakolla valloittajien kieli. Totta kai tuollainen vaikuttaa minäkuvaan! Siis hyvänen aika, jos on oikeutettua surra sitä, että joku tuntematon esi-isä joutui orjaksi afrikkalaisessa sodassa 400 vuotta sitten, niin kai sitäkin saa surra, että oma esi-isä joutui pakkovärvätyksi vieraan vallan sotaan 200 vuotta sitten? Ihan samat pakkoruotsalaistoimet ovat suomalaisia koskeneet kuin suomalaistamistoimet saamelaisia, mutta vain toisella ryhmällä kyseessä on ihmisoikeusloukkaus. Toinen ryhmä on vaan minäkuvaltaan heikko ja valittaa tyhjänpäiväisistä asioista.
Asiaa! (y)
 
Kuinka moni saksaa ja ranskaa lukenut on oikeasti tarvinnut sitä? Vain pieni prosentti.

Ei mikään ulkomainen kieli, englantia lukuunottamatta ole tärkeä.
Mutta Suomella on pitkä historia Ruotsin ja Venäjän kanssa. Olemme osa Pohjoismaita, maailman parhaimpia maita. Putinin Venäjä on pyllystä, mutta enemmän meillä on tekemistä naapurimaidemme kanssa kuin jonkun Ranskan.

Ja nyt tulee joku sanomaan "olen tehnyt töitä saksalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa". Joo, hienoa, mutta ei tavis suomalainen tarvitse saksaa mihinkään.

Eikä Ruotsi meitä sorra. Sortaja löytyis halutessaan heti idästä, ja myös Kiinasta. EU:kin sortaa meitä nykyisin enemmän, kuin Ruotsi.

On kuin metsäretkellä pelättäiisin kettua, kun takana on karhu.
 
Ei tavis suomalainen tarvitse ruotsia mihinkään.

Ruotsi haluaa ja vaatii Suomen kouluissa opiskeltavan pakkoruotsia, koska pakkoruotsi huonontaa suomalaisten kielitaitoa sekä lisää verorasitusta ja siten heikentää suomalaisten mahdollisuutta kilpailla Ruotsia vastaan ulkomaankaupassa.
 
Kyse on siitä, että vieraita kieliä tarvitaan. Pakkoruotsi rajaa meidän kielitaitoamme. Se on haitallista kokonaisuuden kannalta. Ei kukaan vastusta pakollisia vieraita kieliä, vaan pakollista ruotsin kieltä.

Ja suoraan sanoen tuon ilmeisen tosiasian ymmärtäminen tahallaan väärin tekee keskustelusta aika vastenmielisen harjoituksen.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

Se mitään heikennä. Ihan yhtä lailla voisi sanoa että opon tai kuviksen tunnit heikentää.

Mikä ihmeen verorasitus??? Nyt on jo kaukaa haettua :D
 
Kyse on siitä, että vieraita kieliä tarvitaan. Pakkoruotsi rajaa meidän kielitaitoamme. Se on haitallista kokonaisuuden kannalta. Ei kukaan vastusta pakollisia vieraita kieliä, vaan pakollista ruotsin kieltä.

Ja suoraan sanoen tuon ilmeisen tosiasian ymmärtäminen tahallaan väärin tekee keskustelusta aika vastenmielisen harjoituksen.
"Vastusta sitä sun tätä", mutta ei saksalla ja ranskalla tee mitään.

Ei 14-v jonne vielä tiedä, tuleeko tekemään ulkomaankauppaa Saksassa, vai olemaan Ruotsissa jonkun Gunillan kanssa naimisissa.
 
Itse en hirveästi välitä minäkuvasta missään asiassa. Siinä mielessä siitä keskustelu on minulle yhdentekevää. Tiedostan toki sen, että se tuntuu olevan kovin tärkeä asia esim. kun puhutaan seksuaalivähemmistöistä. En ymmärrä sitä, mutta hyväksyn sen.

Mutta se on sanottava kun tässä nyt sitten piikitellään persuja minäkuvan heikkoudesta, että onhan se aika historiatonta vähätellä asiaa. Kuten tuossa totesin, itse en ymmärrä, mutta hyväksyn faktana sen, että Yhdysvaltojen mustalle väestönosalle orjuus on tärkeä asia. Mutta siinä puhutaan satojen vuosien takaisesta asiasta. Ei mustilla jenkeillä ole mitään tekemistä tämän päivän nigerialaisten kanssa, mutta niin vaan keksitään päästä etnisiä nimiä ja käytetään afrikkalaiselta näyttäviä koruja. Tai entäpä Suomen saamelaiset? Itku on kova mm. siitä, että pitkien etäisyyksien ja pienen väestön Lapissa lapset erotettiin perheistään ja pakotettiin sisäoppilaitoksiin oppivelvollisuuden perusteella. Tämä oli ihmisoikeusloukkaus eikä persujen arvostelijoilla varmasti ole mitään sanomista sen suhteen, että saamelainen vielä tänäkin päivänä itkee moisesta asiasta.

Mutta kun sitten mietitään pakkoruotsia, joka siis edelleen tänä päivänä koskee meitä kaikkia, niin siitä ei saisi puhua. Sitä ei saisi vastustaa, vaikka se on selvästi maailmanlaajuinen poikkeus ja haittaa suomenkielisten lasten yhteiskunnallista asemaa. On heikkoa itsetuntoa kun vastustaa sitä, että lapsille opetetaan pakolla valloittajien kieli. Totta kai tuollainen vaikuttaa minäkuvaan! Siis hyvänen aika, jos on oikeutettua surra sitä, että joku tuntematon esi-isä joutui orjaksi afrikkalaisessa sodassa 400 vuotta sitten, niin kai sitäkin saa surra, että oma esi-isä joutui pakkovärvätyksi vieraan vallan sotaan 200 vuotta sitten? Ihan samat pakkoruotsalaistoimet ovat suomalaisia koskeneet kuin suomalaistamistoimet saamelaisia, mutta vain toisella ryhmällä kyseessä on ihmisoikeusloukkaus. Toinen ryhmä on vaan minäkuvaltaan heikko ja valittaa tyhjänpäiväisistä asioista.
Kiitos! 🙏🏼
 
Jos mä saisin päättää, niin pakollisia ois...
Enkku isossa määrin
Sit semmosina 1 h/viikko: ruotsi, venäjä, ehkä viro, ehkä saksa ja espanja.
Kiinan kieltä tarjottaisiin myös joka koulussa valinnaisena.
 
Eivätkö ne niissä kolmessa maassa osaa puhua englantia?

Toisaalta niissä kolmessa maassa voitaisiin opiskella vähemmistökieltä suomea.
Suomi ei ole sukua niille muille. Enemmän tää on viron kanssa samanlainen kieli.

Mutta esim.Norjaan töihin menevä Sari Sairaanhoitaja hyötyy ruotsin kielen opiskelusta, ja mäkin tajuan norjan kielen lauseita, oon käynykin siellä.
 
Yhteistyössä