Bu ha haa. J. Piho puhisee ”Amerikka-yhtiö puretaan ja Trumpista tulee presidentti uuteen pääkaupunkiin”.

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Hämmästykää, sillä nyt on suuri sekoboltsi kirjoittanut aivan hulluja. Paitsi että tämä varmasti uppoa kyllä Ekkoon ja muutamaan muuhun hourumammaan

Profetiani Trumpin virkaanastujaisista 20.1.2021 oli oikea

Ilmoitin etukäteen, että Trump jatkaa presidenttinä ja että hän vannoo virkavalansa 20.1.2021.

Virkavalan vannoi tänään kuitenkin Joe Biden.

Monien mielestä erehdyin ja olen siis väärä profeetta.

Paitsi että en ole väärä profeetta.

Jumalan ensisijainen suunnitelma oli nimittäin asettaa Trump virkaan 20.1.2021, ja niin olisi käynytkin, jos Yhdysvaltojen tuomioistuimet olisivat toimineet oikein eli jos ne olisivat edes ottaneet lukuisat syytteet käsittelyyn. Näin korruptoituneet ja pelotellut tuomarit estivät oikeutta tapahtumasta ja vaalivilpillä ”voiton” saanut Biden asetettiin tänään virkaan.

Myös Kongressi perääntyi eikä sielläkään löytynyt tarpeeksi kannatusta vaalipetosten tutkintaan, joten Kongressi äänesti 13.1.2021 Bidenin ”voittajaksi”.

Kun näin kävi, niin monien eri ihmisten pelkuruus ja petollisuus yhdistettynä patologiseen Trump-vihaan aiheutti sen, että tämä ihmisten syntinen toiminta esti Jumalan tahdon toteutumista, joka olisi ollut Trumpin asettaminen virkaan toiselle kaudelleen 20.1.2021.

Mutta kun näin kävi, niin Jumalalla oli tilanteen varalta suunnitelma B, joka tulee toteutumaan tämän kevään aikana. Tämän varasuunnitelman mukaan Bidenin vaalihuijaus tullaan paljastamaan niin selvästi ja aukottomasti, että edes valtamedia ei pysty sitä enää kiistämään.

Kun näin tapahtuu, Biden joutuu syytteeseen vaalipetoksista ja myös maanpetoksesta, koska hän ja Demokraattinen puolue vehkeilivät ”voiton” Bidenille yhteistyössä ulkovaltojen, kuten Kiinan, Saksan ja Italian, kanssa.

Sen jälkeen Trump vannoo virkavalansa ja jatkaa presidenttinä.

Profetiani oli siis oikea. Vain päivämäärä muuttui, koska monet ihmiset vastustivat Jumalan suunnitelmaa ja valitsivat mieluummin vääryyden eli vaalien törkeän varastamisen Trumpilta Bidenille.

Oikeus ja oikeudenmukaisuus tulevat siis lopulta voittamaan ja Valkoisen talon isäntänä jatkaa oikea mies, jonka Jumala on siihen tehtävään valinnut ja valtuuttanut.

Jouko Piho
Suosittelen lääkärissä käyntiä ja lääkityksen tarkistamista.
 
vierailija
No kävin lukee sen viimeisimmän jutun ja noi kemikaali jutut. Sitä vaan ihmettelen et miksi ihmisten elinikä nousee jos niistä halutaan eroon?. Nojoo mua harmittaa kun en osaa tehdä terveellisiä ruokia jotka olisi viellä maukkaita ku e koodit on myrkkyä. Mut luin tiedemiesten juttui et elinikä voisi nousta 150vuoteen. Ja miksi kehitellään hoitomuotoi eri sairauksiin jos jengistä halutaan eroon? Hiviin löytyi pelastus ja moniin muihin juttuihin. Mut nyt lentokoneet on tappamassa näitä. Onko jouko lennellyt paljon? Ja jos lentokoneet myrkyttää jatkuvasti ni miksi eliitti kuitenkin ulkoilee ja hengittää samaa ilmaa rahvaan kanssa?. Ku se on myrkyllistä
 
vierailija
Jouko Piho on ihan normaali ihminen, kirjailija ja mielipidevaikuttaja, poliitikko, Israelin tuntija, joka on kirjoittanut useita kirjoja Israelista.
Pihalla on myös profetian Armolahja. Hänen Jumalalta saamansa profetian mukaan Donald Trump tulee nousemaan uudelleen Yhdysvaltain presidentiksi, koska Biden on syyllistynyt vaalivilppiin.
Uskon että näin tulee käymään.
Pian alkaa tapahtua....
Pian?! 😗

Yli 1,5 v on tässä nyt odotettu Trumpin paluuta! Taitaa vankila olla hänelle seuraava osoite kun on räikeästi rikkonut lakia, otti niitä salaisia asiakirjoja kotiinsa
 
vierailija
No kävin lukee sen viimeisimmän jutun ja noi kemikaali jutut. Sitä vaan ihmettelen et miksi ihmisten elinikä nousee jos niistä halutaan eroon?. Nojoo mua harmittaa kun en osaa tehdä terveellisiä ruokia jotka olisi viellä maukkaita ku e koodit on myrkkyä. Mut luin tiedemiesten juttui et elinikä voisi nousta 150vuoteen. Ja miksi kehitellään hoitomuotoi eri sairauksiin jos jengistä halutaan eroon? Hiviin löytyi pelastus ja moniin muihin juttuihin. Mut nyt lentokoneet on tappamassa näitä. Onko jouko lennellyt paljon? Ja jos lentokoneet myrkyttää jatkuvasti ni miksi eliitti kuitenkin ulkoilee ja hengittää samaa ilmaa rahvaan kanssa?. Ku se on myrkyllistä
Joo tutkin lisää ja sanoo että hänen ennustuksensa osuvat ja jumala on kaikkitietävä. Ja siis Jumala on kaikkitietävä siiyä samaa mieltä. Mut aika vihkoon on mennyt noi jutut. Mut tää asia jäi mietityttämään et puuhataan uutta maailmanjärjestystä jossa yksi johtaja. Miten se onnistuisi edes kyn niin monet himoitsevat valtaa ja mainetta ja on valmiita heittämään toisen bussin alle pienestäkin mokasta. Mut nytkun useempi valtio ni moni saa valtaa ja harvoinpa lukee ihmisestä joka jakaisi valtaa muille. Et en näe hetkeen tollaista tapahtuvan. Ellei se tarkoita et yhdessä valtiossa kaikki tekee vilpittömin mielin yhteistyötä onnellisuuden ja rakkauden eteen jossa henkistä pahoinvointia ei enään ole olevq vaan aito rakkaus kukoistaa.
 
Joo eli joukolla oli syöpä mut eliitti ei tappanut sitä vaan halusi pelastaa sen hengen vaikka onkin valtavirtaa vastaan. Luulis et ne ois halunnut viedä pois epämiellyttävän henkilön?.
 
vierailija
Lueskelin lisää noita juttui ja aika moni noista joukon unista on pelkkää synkkyyttä lupaavia ja muiden syyllistämistä. Kait nyt joskus jotain hyviäkin juttui tulisi ihmisille vastaan. Itelleenhän se halusi presidentin viran ilman kansanäänestystä et joukolle hyvää ja muille kurjuutta. Tottakait on hyvä ollakkin herran pelkoa. Mut liika on liikaa ja puhuisi herran rakkaudesta. Tää maailma on kait liikaa syyllistämisen vallassa ja luodaan pelkoa sydämmiin ja herkät menee ihan sekaisin pelosta. Kun rakkaudessa ei ole pelkoa ja se on suurin voima. Et jos rakkaus syttyy kaikkien sydämmiin ni koko maailma voi hyvin? Koska rakkaus ei alista eikä omista eikä halua tuhota toista?. Ja joo kyllä muakin pelottaa jumalan edessä. Mut olisi kiva välillä lukea kun joku puhuisi jumalan rakkaudesta. Eikä aina siitä mitä tehdään väärin. Jatkuvasti puhutaan synnistä. Mut mitä jos välillä puhuttaisiin armosta ja herran kirkkaudesta kuinka hänen rakkautensa tuudittaa lempeydellään niin että murhetta ja kaunaa ei ole enään oleva. Ja jatkuva ihmisten jaotteleminen eri ryhmiin joka aiheuttaa eripuraa. Eikös sen paimenen pitänyt kerätä kaikki yhteen eikä hajoittaa? Hyvä saada kukoistamaan täällä ja tehdä niitä tekoi joita monet toki tekee. Niin ne pienet teot. Mut jatkuva peloittelu on huono ja koskus voi sanoa toisellet vau hyvin tehty tai rohkaista toista eikä haukkua lyttyyn.
 
Et näytä paljoa harhojes kanssa poikkeavan pihosta ja se ei ollut mitään kehua
 
vierailija
Mut tuli mieleen noista harhoista et olisko just ne lapset se viisain ryhmä ainakin alussa ne on vilpittömiä ja kyselee kaikkea ja on avoimia ja luottavaisia ja siis selväjärkisiä ne laittaa vaikeita kyssäreitä ja ihmettelevät maailmaa eikä erottele toisia värien mukaan ja pidä toisia alempi arvoisina vaan leikkivät keskenään
 
vierailija
Mut hei nyt mulle selvisi lapsuudesta yksi juttu ja ongelma viksi välttelen "kunnon" väkeä. Moni äiti kielsi leikkimästä mun kanssa lapsena. Siksi mulla vissiin on kauheen epävarma olo niitä perheitä kohtaan jotka asuu omakotitaloissa ja viettää normi arkea ja päihdeporukoissa kotoisampi olo. Mä oon kauheen tönkkö just näissä normi perhe kohtaamisissa. No en kaikkien kaa. Mut se tuntui kyl sillon pahalta. Onkohan se alemmuuskomplexi et niitten kaa ei voi olla kun lapsena se oleminen niitten kanssa kiellettiin.
 
  • Surullinen
Reactions: Echo

Ja ainiin mä pelkään sitten niiden reaktoita ja ajattelen et mun ulkonäkö ei kelpaa ja olen vääränlainen niihin porukoihin ja siksi välttelen. Just niin se on. Huh on tää vaikeeta kun terapeutti tulee vast syyskuussa. Mut tota täytyy työstää harmi vaan kun se on uus.
 
Hämmästykää, sillä nyt on suuri sekoboltsi kirjoittanut aivan hulluja. Paitsi että tämä varmasti uppoa kyllä Ekkoon ja muutamaan muuhun hourumammaan

Profetiani Trumpin virkaanastujaisista 20.1.2021 oli oikea

Ilmoitin etukäteen, että Trump jatkaa presidenttinä ja että hän vannoo virkavalansa 20.1.2021.

Virkavalan vannoi tänään kuitenkin Joe Biden.

Monien mielestä erehdyin ja olen siis väärä profeetta.

Paitsi että en ole väärä profeetta.

Jumalan ensisijainen suunnitelma oli nimittäin asettaa Trump virkaan 20.1.2021, ja niin olisi käynytkin, jos Yhdysvaltojen tuomioistuimet olisivat toimineet oikein eli jos ne olisivat edes ottaneet lukuisat syytteet käsittelyyn. Näin korruptoituneet ja pelotellut tuomarit estivät oikeutta tapahtumasta ja vaalivilpillä ”voiton” saanut Biden asetettiin tänään virkaan.

Myös Kongressi perääntyi eikä sielläkään löytynyt tarpeeksi kannatusta vaalipetosten tutkintaan, joten Kongressi äänesti 13.1.2021 Bidenin ”voittajaksi”.

Kun näin kävi, niin monien eri ihmisten pelkuruus ja petollisuus yhdistettynä patologiseen Trump-vihaan aiheutti sen, että tämä ihmisten syntinen toiminta esti Jumalan tahdon toteutumista, joka olisi ollut Trumpin asettaminen virkaan toiselle kaudelleen 20.1.2021.

Mutta kun näin kävi, niin Jumalalla oli tilanteen varalta suunnitelma B, joka tulee toteutumaan tämän kevään aikana. Tämän varasuunnitelman mukaan Bidenin vaalihuijaus tullaan paljastamaan niin selvästi ja aukottomasti, että edes valtamedia ei pysty sitä enää kiistämään.

Kun näin tapahtuu, Biden joutuu syytteeseen vaalipetoksista ja myös maanpetoksesta, koska hän ja Demokraattinen puolue vehkeilivät ”voiton” Bidenille yhteistyössä ulkovaltojen, kuten Kiinan, Saksan ja Italian, kanssa.

Sen jälkeen Trump vannoo virkavalansa ja jatkaa presidenttinä.

Profetiani oli siis oikea. Vain päivämäärä muuttui, koska monet ihmiset vastustivat Jumalan suunnitelmaa ja valitsivat mieluummin vääryyden eli vaalien törkeän varastamisen Trumpilta Bidenille.

Oikeus ja oikeudenmukaisuus tulevat siis lopulta voittamaan ja Valkoisen talon isäntänä jatkaa oikea mies, jonka Jumala on siihen tehtävään valinnut ja valtuuttanut.

Jouko Piho
On tuo Pihon jumala kovin mitätön ja voimaton. Hänella on tahto ja suunnitelma Trumpin suhteen, mutta se ei onnistunut, koska ihmiset päättivät toisin. Kumpis siis maailmaa hallitsee, jumala vai ihmiset? Onko tuollainen "näin jumala olisi halunnut mutta kun nuo pilasivat suunnitelman"-tarina profetia?
 
Pihon oskari on täysin olematon
Paha silloin on tehdä mitään ihmistä vastaan 😅
 
Yhteistyössä