Ensi vuonna seksuaalirikollisuus lisääntyy Suomessa isosti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mieltään saa muuttaa kesken kaiken ja silloin toisen kuuluu lopettaa heti, mutta eihän sitä nyt voi vaikka seuraavana päivänä enää muuttaa, kun tilanne on ohi.
Kyllä voi muuttaa seuraavana päivänä. Koko tämän lakiuudistuksen ideana on, että siinä tilanteessa ei tarvitse tehdä mitään koska jopa se "ei" on liikaa vaadittu. Eli uuden lain mukaan se tilanne ei ole koskaan ohi.
 
No sitten se jota syytetään voi sanoa vastaan, että joo en mäkään halunnut. Sana sanaa vastaan, kumpikin syyttää toistaan. Kumpikaan ei halunnut, kumpikaan ei antanut suostumusta, pantiin silti, kumpikin vankilaan. Täysin naurettavaa ajatellla, että tästä nyt oikeasti tulisi jokin ongelma.
 
vierailija
Ihan vapaaehtoisesti naiset ovat Rydmania tavanneet.
Oikeasti en ole seurannut kovin tarkasti tätä juttua, mutta otsikoiden perusteella olen saanut kuvan, että Rydamn on puhunut härskejä alaikäisille ja tarjonnut myös alkoholia heille. Ja yrittänyt lähennellä ilamn, että siihen on suostumusta. Korjaa toki jos olen väärässä, kuten sanoin, en ole oikein jaksanut tätä kohua seurata.
 
vierailija
No sitten se jota syytetään voi sanoa vastaan, että joo en mäkään halunnut. Sana sanaa vastaan, kumpikin syyttää toistaan. Kumpikaan ei halunnut, kumpikaan ei antanut suostumusta, pantiin silti, kumpikin vankilaan. Täysin naurettavaa ajatellla, että tästä nyt oikeasti tulisi jokin ongelma.
Ei kai kukaan sitä varsinaisesti suurena ongelmana pidä, mutta tosiasiat ovat tosiasioita. Ap kirjoitti, että seksuaalirikollisuus tulee lisääntymään ja niin toden totta tulee käymään koska laki on mitä on. Moni on sitä mieltä, että oikeaan suuntaan mennään ja moni on sitä mieltä, että poliisin ja oikeusistuimien aikaa tullaan tuhlaamaan ja varmasti tapahtuu jonkin verran oikeusmurhiakin.
 
Katsotaan, että lapsi ei kykene antamaan pätevää suostumusta seksuaaliseen kanssakäyntiin aikuisen kanssa.

Tämä on hyvä uudistus. Vieläkin kylmää se tuomio, jossa 10-vuotiasta ei oltu raiskattu, koska lapsi ei vastustellut. Toisaalta uudistuksessa olisi pitänyt alin tuomio määrittää siihen kahteen vuoteen.
 
vierailija
Oikeasti en ole seurannut kovin tarkasti tätä juttua, mutta otsikoiden perusteella olen saanut kuvan, että Rydamn on puhunut härskejä alaikäisille ja tarjonnut myös alkoholia heille. Ja yrittänyt lähennellä ilamn, että siihen on suostumusta. Korjaa toki jos olen väärässä, kuten sanoin, en ole oikein jaksanut tätä kohua seurata.
Niin no sinähän sen sanoit. Ilman suostumusta ja kymmenen vuotta sitten. Ja nyt on juttu ilmoitettu. Eli juuri niin kuin tuo joku tuossa totesi, niin vuosikymmenen takaakin voidaan sitä suostumusta kysellä. Mitään rikollistahan ei kukaan väitä edes tapahtuneen.
 
Voidaan kysyä, mutta jos suostumus on ollut, niin silloin ei ole tapahtunut mitään rikosta. Samalla tavallahan niitä on ilmoitettu kymmenen vuotta sitten tapahtuneita raiskauksia ennenkin. Eiköhän siinä edelleen ole syyttäjällä jonkinlainen todistustaakka. Muutenhan tässä ollaan vain sana sanaa vastaan.
 
vierailija
En viellä lukenut loppuun mut jäi kohta mietityttämään. Tossa oli itsensä paljastelut. Aika moni nainen instagramissa paljastelee itseään. Et eiks sekin ole kuvien lähettelyä ainakin ton jutun mukaan? Vai tarkottiko se et jos lähettää kahden kesken tollasia kuvia?
 
vierailija
Voidaan kysyä, mutta jos suostumus on ollut, niin silloin ei ole tapahtunut mitään rikosta. Samalla tavallahan niitä on ilmoitettu kymmenen vuotta sitten tapahtuneita raiskauksia ennenkin. Eiköhän siinä edelleen ole syyttäjällä jonkinlainen todistustaakka. Muutenhan tässä ollaan vain sana sanaa vastaan.
Miten voisi olla todistustaakka kun kyse on suostumuksesta? Eli ei ole. Kun ei ole mitään todistettavaa. Vanhan lain mukaan piti pystyä todistamaan, että seksi on tapahtunut pakolla. Enää ei tarvitse. Riittää, että ei ole suostumusta ja suostumuksen voi peruuttaa koska tahansa ja siitä nimenomaisesti ei tarvitse ilmoittaa sille vastapuolelle. Koska se ilmoittaminen (=ei) katsottiin juurikin ongelmaksi siinä vanhassa laissa. Kyse on ainoastaan siitä millaisia tuomioita näistä aletaan jakaa sitten kun niitä aletaan jakaa.
 
vierailija
Jos AP:tä kovasti pelottaa, niin pyydä aina yhden illan juttujasi sanomaan todistajien läsnäollessa ääneen, että hän suostuu seksiin. Ei tarvi sitten arvailla.
Tämä auttaa ainoastaan niin kauan kuin ne todistajat ovat läsnä. Suostumus kun voidaan peruuttaa koska tahansa. Sen takia nykyään kuulemma tallennetaan seksipuuhia todistusaineistoksi, mutta ei sekään auta kun uhrin ei tarvitse nykyään vastustella tai kieltää.
 
Yhteistyössä