Luettavaa puritaaneille: seksistä voi nauttia!

Nyt on vanhempi täti osunut kirjoituksessaan! (y)
Tutkijat eivät tiedä, mistä tämä johtuu, joten esitän vapaasti oman tulkinnan. Taidamme elää kavahduttavan puritanistista ja seksikielteistä aikakautta. Menneiden vuosikymmenten vapautumishuuman jälkeen sellaisen ei olisi voinut kuvitellakaan koittavan 2000-luvulla.

Syytän siitä muiden lailla sosiaalista mediaa. Siellä loukkaannutaan kollektiivisesti ihan kaikesta. Toimittajat lietsovat jutuissaan paheksuntaa klikkausten toivossa, ja pian tuntuu kuin some olisi koko yhteiskunta.
Setämiehiksi pilkatut keski-ikäiset purnaavat, ettei ”mitään saa enää sanoa”, ja he ovat osittain oikeassa. Miesten julkinen puhetila etenkin seksistä on tukahdutettu.

  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
”Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja terveysviestinnän tutkija, joka luottaa avoimuuden poistavan häpeää ja historian toistavan itseään.”

Kirjoittaja on elänyt onnellisten tähtien alla eikä ole joutunut ikävyyksiin.
Hyvähän silloin on suoltaa tekstiä, josta ei tarvitse ottaa mutään vastuuta.
Olet vastenmielinen nettipersoona nm mies.
Tekisit suuren palveluksen läheisillesi hakeutumalla ammattitaitoiseen hoitoon seksiriippuvuutesi takia.
 
Mä olen nyt aikalailla eri mieltä.

Kyllähän miehet seksistä puhua saavat.

Kunhan eivät tee sitä naisen kustannuksella, tehden jostakusta nimetystä tai edes naisista ylipäätään objektia.

Kun SE aika todella on jo ohi! Nykyään nainenkin saa nauttia ja päättää ihan itse.
 
  • Tykkää
Reactions: Boobis2
vierailija
Tämä setämies ja eläkeläinen antaa piupaut muille, ja toimii kuten parhaakseen kokee

Leijailen vieläkin onnesta kun puolta nuorempi, kaunis ja upeavartaloinen ulkkis-salarakas kävi eilen kylässä. Alkoi heti kiehnäämään mikroshortseissaan ja molemmat hyväiltiin pian toisiamme

meni 5 min ja mentiin yläkerran parisänkyyn, ja sitten pitkä rakastelusessio. Huilittiin hetki ja sitten hän halusi doggyä. Peppunsa on niin upea etten kestänyt kauaa ja laukesin 🥰
tiedän ettei sillä tyylillä pidä aloittaa kun se on ns. liian tehokas orkkumaakari

Aaaahhhh, kyllä elämä on upeaa (ja tarina on ehdottoman tosi, että ”ja sitten heräsit” jutut menee harakoille)
 
vierailija
Mä olen nyt aikalailla eri mieltä.

Kyllähän miehet seksistä puhua saavat.

Kunhan eivät tee sitä naisen kustannuksella, tehden jostakusta nimetystä tai edes naisista ylipäätään objektia.

Kun SE aika todella on jo ohi! Nykyään nainenkin saa nauttia ja päättää ihan itse.
Ei kaikki halua lähteä uudelle kierrokselle eron jälkeen. Kannattaa tottua yksinoloon.
Uudesta miehestä on enemmän riesaa kuin iloa. Vapaus on tärkeintä.
 
  • Surullinen
Reactions: m1es
vierailija
Tämä setämies ja eläkeläinen antaa piupaut muille, ja toimii kuten parhaakseen kokee

Leijailen vieläkin onnesta kun puolta nuorempi, kaunis ja upeavartaloinen ulkkis-salarakas kävi eilen kylässä. Alkoi heti kiehnäämään mikroshortseissaan ja molemmat hyväiltiin pian toisiamme

meni 5 min ja mentiin yläkerran parisänkyyn, ja sitten pitkä rakastelusessio. Huilittiin hetki ja sitten hän halusi doggyä. Peppunsa on niin upea etten kestänyt kauaa ja laukesin
tiedän ettei sillä tyylillä pidä aloittaa kun se on ns. liian tehokas orkkumaakari

Aaaahhhh, kyllä elämä on upeaa (ja tarina on ehdottoman tosi, että ”ja sitten heräsit” jutut menee harakoille)
.. ja sitten heräsit :)
 
”Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja terveysviestinnän tutkija, joka luottaa avoimuuden poistavan häpeää ja historian toistavan itseään.”

Kirjoittaja on elänyt onnellisten tähtien alla eikä ole joutunut ikävyyksiin.
Hyvähän silloin on suoltaa tekstiä, josta ei tarvitse ottaa mutään vastuuta.
Olet vastenmielinen nettipersoona nm mies.
Tekisit suuren palveluksen läheisillesi hakeutumalla ammattitaitoiseen hoitoon seksiriippuvuutesi takia.
Sinä et ole vastenmielinen, vaan lähinnä surkuhupaisa. Jatka vain samaan malliin. :LOL:
Hehkeää Juhannusta....
 
Olen osittain samaa mieltä, mutta toisaalta media ihannoi esim. prostituutiota ja esittelee sitä kuin varteenotettavana uravaihtoehtona. Siis "lopetin hoitajan työt ja tienaan nyt viikossa saman verran kuin kuukaudessa harrastamalla seksiä valitsemieni kumppanien kanssa."
 
Onko mieleesi tullut, että mediatalojen ei-julkisena agendana saattaisikin olla meidän valmistelumme tulevan liittovaltion käytäntöihin? Samaan tapaan kuin lehtitalot aikanaan sopivat EU-jäsenyyden ajamisesta?

Saksassa/Hollannissa prostituutio on normaalia yritystoimintaa, alkoholia myydään vapaasti ja huumepolitiikka on löysää. Ei ole vaikeaa löytää esim. Helsingin sanomista noita asioita hehkuttavia juttuja.
 
Ennemmin helvetti jäätyy kuin alkoholia myydään Suomessa vapaasti EU:n edellyttämällä tavalla. Viittaan nyt alkoholin etämyyntiin, jota yritetään estää pelottelemalla kuluttajia oikeuteen haastamisella. Mutta joo, voi toki olla näin, että prostituutiota yritetään normalisoida ja saada myös Suomeen bordellit ja katukauppaa.
 
Tuossa ensimmäisessä ei ole kysymys "kansanterveydestä" vaan rahasta, ALKO on mukava rahakone. Se peruste katoaa EU:n yhteisen budjetin myötä...
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Mä olen nyt aikalailla eri mieltä.

Kyllähän miehet seksistä puhua saavat.

Kunhan eivät tee sitä naisen kustannuksella, tehden jostakusta nimetystä tai edes naisista ylipäätään objektia.

Kun SE aika todella on jo ohi! Nykyään nainenkin saa nauttia ja päättää ihan itse.
Eivät välttämättä samalla tavalla kuin naiset. Tuosta Ulla Järven artikkelista. "Tunnettu oopperalaulajatar Karita Mattila herätti hiljattain huomiota twiitillään, jossa kertoi saaneensa ihanaa seksiä baari-illan päätteeksi. Kuusikymppiselle miehelle samanlainen twiitti olisi sosiaalinen itsemurha. Hänet ristiinnaulittaisiin vastenmielisestä machoilusta ja teilattaisiin muistuttamalla irtoseksin alistavuudesta."

Ullan kuvailema ilmiö näkyy palstallakin. Viime päivinä varttuneempi vierailijamies on hehkuttanut itseään nuoremman aasialaisnaisen kanssa löytämäänsä seksuaalista onnea. Ihan hirveästi ei positiivisia tsemppauksia ole hänelle sadellut....
 
Mistä tuleekin mieleeni, että tänään näin kaupassa (oli muuten hirveästi ihmisiä, iso kauppa) parikin pariskuntaa, suomalainen mies, toinen vanhempi ja toinen nuorempi, ja molemmilla pikkuiset söötit aasialaiset vaimot/kumppanit. Vanhempi puhui suomea naisensa kanssa, nuorempi englantia. Hyvä mieli näytti olevan kaikilla- En kytännyt, kunhan huomasin, kun parillakin hyllyvälillä osuttiin samaan kohtaan ja mietin samalla tätä palstan kirjoittelijaa.

Veikkaan, että nuo miehet eivät ryntää jollekin palstalle tänä iltana kirjoittelemaan ja kehuskelemaan, miten sitä nyt vietetään iltaa oman aasialaisen kullan kanssa jne., saati kehuskelemaan sänkypuuhilla ja mieskunnolla.

Luultavasti ihan normaalien onnellisten parien tapaan keskittyvät siihen, mitä heillä siellä kotona on, eivätkä koe tarvetta "elvistellä" asiasta "mammapalstalla":

Kun on itsetunto kohdillaan ja keskittyy siihen hyvään elämässään, niin ei moiseen ole tarvetta.

Tuon kirjoittelijan tekstit kuulostavat vähän kuin ihan pikkuiset pojat kilpailevat tyyliin "Meidän iskällä onkin isompi auto kuin teidän".

:)
 
Luulen että tämä "mieskuntoinen vierailija" pyrkii provosoimaan, mutta varmaankin tuota elvistelyäkin on mukana. Tosin kilpailu aasialaisnaisilla on järkevämpää kuin autoilla brassailu.
 
Miksi pitää kilpailla? Tuollaisilla asioilla ja kertoilla julkisella palstalla? Sen verran elämä on koulinut jo koulinut vuosikymmenet, että jonkinasteinen ihmistuntemus on syntynyt. SIksi pohdin.
 
Ei vierailija mielestäni kilpaile vaan hänellä on vain näyttämisen halu. Ehkä ajatusten tasolla exälle, joka ei seksistä pitänyt?
Minäkään en kilpaile, en naisilla enkä autoilla.

Tässä aiheeseen liittyvää mukavaa katsottavaa/kuultavaa. Naisia ja autoilla kilpailua, joka päättyy hyvin eli nainen voittaa.
 
Yhteistyössä