Jenni Haukio Priden suojelijaksi, se siitä kristillisyydestä

vierailija
@Echo Lueppa alla oleva lainaus. Sinuna kiinnittäisin erityistä huomiota tuohon pilkkaamiseen. Sanon tämän kaikella rakkaudella ja varoituksena ja muistutuksena. Pilkkaamiseen syyllistyvä joutuu helvett11n. Jos Jumala tekisi palstakäytöksesi perusteella päätöksen siitä aukeaako taivaan portit sinulle, pysyisivät ne visusti suljettuna. Paranna tapasi ja lopeta vääryyden harjoittaminen, muuten joudut kadotukseen.

On syytä tähdentää, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on yksi esimerkki vääryyden harjoittamisesta. Kristittyjen on varottava myös muita Paavalin mainitsemia syntejä samalla tavalla ja niistä on yhtä voimakkaasti varoitettava: myös aviorikos, varkaus, ahneus, alkoholin liiallinen käyttö, pilkkaaminen ja riistäminen mainitaan synteinä jotka uhkaavat tulla kuolemansynneiksi eli johtaa kadotukseen.
 
vierailija
Nämä Echon homo- ja uskonto-ketjut menee aina tämmösiksi. Ensin paasataan tulikiveä ja omaa ainoaa oikeaa mielipidettä. Sitten kun väki kyseenalaistaa ja osin kääntyy mielipiteissä häntä vastaan, niin jurputetaan, kuinka me muut emme mitään ymmärrä kuplassamme ja kuinka hän meitä tyhmiä yrittää valistaa.
Ja sitten alkaa mykkäkoulu. Mikä selitetään pian sillä, että eihän hän nyt joka päivä ja aina ehdi palstalla olemaan. Saati että alentuisi vastailemaan hänelle osoitettuihin kysymyksiin.
Mutta kaiken kaikkiaan vastenmielisin ketju vähään aikaan. Vois hyvin joutaa poistettavaksi.
 
Sen ajan mitä olen ollut tällä palstalla, Echo on haukkunut ison määrän ihmisiä. Enimmäkseen julkisuuden henkilöitä henkilöitä ja minut hännän huippuna maan rakoon.
Ihmettelen, että nm Viisikymppinen isoäiti puolustaa häntä vuoden 2014 ylös nostetun ketjun viimeisessä viestissä päivättynä tälle päivälle.
Eihän se mitään keskustelua ole, kun yksi jyrä tällä palstalla painaa epämieluisien kurjoittajien päät veden alle upoksiin.
Minä sivuutan hänen viestit lukematta.
Sielunrauhaani en viitsi häiritä mokoman kaikuämyrin takia. On oma asiani elää itselleni sopivassa kuplassa tänä vuonna tässä hetkessä. Minua ei edes pelota Putin niin paljon kuin Echon uskoa käsittelevät postaukset. Niillä jutuilla hän kasaa mustia pilviä maailman onnellisimman maan taivaalle.
 
@Echo Lueppa alla oleva lainaus. Sinuna kiinnittäisin erityistä huomiota tuohon pilkkaamiseen. Sanon tämän kaikella rakkaudella ja varoituksena ja muistutuksena. Pilkkaamiseen syyllistyvä joutuu helvett11n. Jos Jumala tekisi palstakäytöksesi perusteella päätöksen siitä aukeaako taivaan portit sinulle, pysyisivät ne visusti suljettuna. Paranna tapasi ja lopeta vääryyden harjoittaminen, muuten joudut kadotukseen.

On syytä tähdentää, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on yksi esimerkki vääryyden harjoittamisesta. Kristittyjen on varottava myös muita Paavalin mainitsemia syntejä samalla tavalla ja niistä on yhtä voimakkaasti varoitettava: myös aviorikos, varkaus, ahneus, alkoholin liiallinen käyttö, pilkkaaminen ja riistäminen mainitaan synteinä jotka uhkaavat tulla kuolemansynneiksi eli johtaa kadotukseen.
Ketä olen pilkannut? :unsure:
Pilkkaamiseen liittyy ivallisuutta, jota en kohdista Jenni Haukiota kohtaan.

Olen aina 100 % kehunu Haukiota, sen takia tuo uutinen hänestä surettaa mua erittäin paljon.
Tää mun aloittama ketju ei ole pilkkaa, vaan voimakasta pettymystä ja surua Haukiosta (ja Niinistöstäkin).
 
vierailija
Sen ajan mitä olen ollut tällä palstalla, Echo on haukkunut ison määrän ihmisiä. Enimmäkseen julkisuuden henkilöitä henkilöitä ja minut hännän huippuna maan rakoon.
Ihmettelen, että nm Viisikymppinen isoäiti puolustaa häntä vuoden 2014 ylös nostetun ketjun viimeisessä viestissä päivättynä tälle päivälle.
Eihän se mitään keskustelua ole, kun yksi jyrä tällä palstalla painaa epämieluisien kurjoittajien päät veden alle upoksiin.
Minä sivuutan hänen viestit lukematta.
Sielunrauhaani en viitsi häiritä mokoman kaikuämyrin takia. On oma asiani elää itselleni sopivassa kuplassa tänä vuonna tässä hetkessä. Minua ei edes pelota Putin niin paljon kuin Echon uskoa käsittelevät postaukset. Niillä jutuilla hän kasaa mustia pilviä maailman onnellisimman maan taivaalle.
👍😘
 
Ketä olen pilkannut?
Pilkkaamiseen liittyy ivallisuutta, jota en kohdista Jenni Haukiota kohtaan.

Olen aina 100 % kehunu Haukiota, sen takia tuo uutinen hänestä surettaa mua erittäin paljon.
Tää mun aloittama ketju ei ole pilkkaa, vaan voimakasta pettymystä ja surua Haukiosta (ja Niinistöstäkin).
”Pettymystä” Minkä vuoksi? Siksikö, että hänen uskontoonsa sopii myös homot
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
vierailija
Olen huomannut, että tämän palstan taso on surkea. Tänne on kasaantunut väkeä, jolla moni asia on vielä hakusessa.
Hauki on kala. Liian vaikea lause monelle.
Lause hyppää liian moneen asiaan.
Onko kyse Jenni Haukiosta vai jostakin runosta. Voiko hauki olla seksuaalivähemmistöä?
Tästä aiheesta voitte keskustella seuraavat 15 vuotta itkua vääntäen.
 
”Pettymystä” Minkä vuoksi? Siksikö, että hänen uskontoonsa sopii myös homot
Niin no, mä luulin että hänellä olisi Jumalan antama usko/uskonto. Silloin se pelastaisikin.

Kyllä jokainen voi kehitellä oman uskonnon jossa vaikka luomuperunoita syömällä pääsee Taivaaseen, mutta aika rohkeaa on yrittää pakottaa Jumala muuttamaan Hänen antamaa tietään.
Siinä omassa pelastustiessä iloisesti hylätään Jeesus.
Jeesus eli maantiesaarnaajana ja sai loppumetreillä Jerusalemin kuohuksiin, koki piinaavan kuoleman (ja se kuolema oli erityisen piinaava siksi, koska 100 mrd ihmisten synnit kipattiin Hänen harteilleen ja koki Jumalan hylkäämisen)...

....sit tulee joku Maija/Matti Meikäläinen joka iloisesti päättää pienessä mielessään että "ei sen väliä miten elää, kyllä me pelastutaan vaikka elettäis pellossa".

Mutta kun ei ole enää ihmisillä Jumalan pelkoa. Siis se pelko ei ole kauhunsekaista pelkoa, vaan rakkaudellista kunnioitusta.
 
Miten voisi rakastaa ja kunnioittaa olentoa joka paheksuu sitä että kaksi (aikuista) ihmistä rakastaa toisiaan?

Ja toi sun "ei ole väliä, miten elää" on aikalailla rankka siihen nähden että kyse tosiaan on ollut vain siitä, saako kaksi samansukupuolista olla ja elää yhdessä myös seksuaalisuuttaan toteuttaen.

Ja nyt et todellakaan vedä tähän mitään pedofiilejä sekaan koska silloin syytät myös mua siitä. Mä olen bi eli myös homoseksuaali.
 
Missähän vaiheessa Raamatussa lukee, että kaikki rakkaus on Jumalasta?
Vastaapa tähän kysymykseen.

Toki jossain Marja Kihlströmin oppaissa voi lukea, mutta nyt puhutaan kristillisyydestä.
 
Yhteistyössä