Haaveena vauva 2023

Minut saa siirtää plussanneisiin 😍

Sain klinikalta ohjeeksi testata kp29, mutta CB:n nettisivujen mukaan voi testata jo tänään (kp 26), eli päätin jo heti inssin jälkeen että tämä on se testipäivä ja that's it. Sen verran päätin, että jos sattuisi tulemaan nega tänään, tekisin uuden testin vielä kp30, jos täti ei siihen mennessä olisi tullut käymään. Helpotti jotenkin omaa mieltä kun oli tarkka suunnitelma!

Näin tänään koko aamuyön unta siitä, että olin tehnyt negatestin. Aamulla oli vaikeeta päästä kiinni todellisuuteen, mutta muistin sentään tehdä testin ja eihän tossa CB:n digissä ollut mitään arvailtavaa 😊
 
Mun oma näkemys on, että kaikessa itselle tärkeän asian odottamisessa / toivomisessa on pahinta se epävarmuus, jota tuntee. Olin esimerkiksi pitkään sinkkuna ja ei se sinkkuna olo haitannut (oli paljon matkustelua, harrastuksia, kavereiden näkemistä joten mikäs siinä ollessa) vaan se epävarmuus, että entä jos ei löydä ajoissa (lasten saamista ajatellen ajoissa) sopivaa kumppania. Voisin kuvitella, että lapsen yrittämisessä on vähän samaa. Että jos joku voisi varmaksi sanoa, että esim. "vuoden päästä onnistuu" niin ei se vuoden odotus olisi niin paha (näin siis esimerkkinä). Mutta kun eihän kukaan sellaista tiedä niin jokainen kierto voi tuntua pitkältä. Ja sit jos katsoo "ulkoapäin" ja isoa kuvaa niin ennemmin tai myöhemmin suurin osa onnistuu (esimerkiksi viime vuoden ketju oli ihana kun moni pitkään yrittänyt sai plussan). Mutta en tiedä tiedä kuinka paljon se yksilöä lohduttaa tai auttaa mahdollisten epävarmuuden tunteiden kanssa. Ehkä tän pitkän sepustuksen yhteenveto olisi, että en voi missään nimessä väittää oikeasti tietäväni, miltä pitkään yrittäminen tuntuu (kun itse vasta aloitin yrittämisen). Mutta on musta todella ymmärrettävää, jos pitkä yritys herättää negatiivisia tunteita ja epävarmuutta. Toivon, että kaikki me saataisiin se vuoden 2023 vauva♥
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ei tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Väsyttää. Mutta niin on väsyttänyt siitä asti kun lapsi tuli perheeseen.

En ees jaksais kirjottaa näitä sanoja, mutta luultavasti sieltä ne menkat taas tulee ensi viikolla.

Jotenkin oireista tuntuu, että vähintäänkin pitäisi olla lämmön nousu ja runsas vv, jotta olisi edes mahdollisuus plussaan.
 
Missäs vaiheessa tarkalleen oot?
 
Onnea plussasta @jjanni !
Mun oma näkemys on, että kaikessa itselle tärkeän asian odottamisessa / toivomisessa on pahinta se epävarmuus, jota tuntee. Olin esimerkiksi pitkään sinkkuna ja ei se sinkkuna olo haitannut (oli paljon matkustelua, harrastuksia, kavereiden näkemistä joten mikäs siinä ollessa) vaan se epävarmuus, että entä jos ei löydä ajoissa (lasten saamista ajatellen ajoissa) sopivaa kumppania. Voisin kuvitella, että lapsen yrittämisessä on vähän samaa. Että jos joku voisi varmaksi sanoa, että esim. "vuoden päästä onnistuu" niin ei se vuoden odotus olisi niin paha (näin siis esimerkkinä). Mutta kun eihän kukaan sellaista tiedä niin jokainen kierto voi tuntua pitkältä. Ja sit jos katsoo "ulkoapäin" ja isoa kuvaa niin ennemmin tai myöhemmin suurin osa onnistuu (esimerkiksi viime vuoden ketju oli ihana kun moni pitkään yrittänyt sai plussan). Mutta en tiedä tiedä kuinka paljon se yksilöä lohduttaa tai auttaa mahdollisten epävarmuuden tunteiden kanssa. Ehkä tän pitkän sepustuksen yhteenveto olisi, että en voi missään nimessä väittää oikeasti tietäväni, miltä pitkään yrittäminen tuntuu (kun itse vasta aloitin yrittämisen). Mutta on musta todella ymmärrettävää, jos pitkä yritys herättää negatiivisia tunteita ja epävarmuutta. Toivon, että kaikki me saataisiin se vuoden 2023 vauva
Juuri näin. Ja kyllä iälläkin on myös suuri merkitys siihen miten kiire asian kanssa tulee. Mahdollisuudet kun heikkenee iän myötä. Itse ehkä vähän yllätyin miten tosissaan yritysajan on ottanut kun alkuun mentiin ajatuksella että tulee jos tulee. Mies oli itse asiassa se joka lapsia on enemmän halunnut. Nyt päällimmäisenä on mielessä että saisi lapsettomuustutkimuksista jonkinlaisen varmuuden että onko sitä edes mahdollista saada lasta ja miten. Senkin luulisin jo rauhoittavan mieltä tästä epävarmuudesta.

Täällä dpo 11 ja flunssa ollut kiusana nyt useamman päivän. Alkuun nosti hieman lämmöt ja sitten alkoi kauhea nuha, joka on nyt lähinnä nenän tukkoisuutta kun limakalvot on jo niin rikki niistämisestä. Ei kyllä mitään uutta kiertoon nähden, en laskisi oireeksi. Muutenkin ei oikeastaan mitään mainittavaa oiretta.

Muistaako kukaan muuten sperma-analyysistä kauan tuloksissa on mennyt?
 
Täällä ois doo 14, eikä oireita suuntaan tai toiseen ollu nyt pariin päivään.
Flunssa ollut nyt viikon verran, jatkuva nälkä ja parina päivänä oon nukkunut päikkärit, jotka ei kuulu mun normiarkeen.
En silti usko raskautumiseen, koska torstaina testi täysin nega.
 
Moi. Mäkin voisin liittyä mukaan. Oon seurannut vähän aikaa taustalla tätä ja viime vuoden ketjua. Kumppanin puuttuessa ei aiemmin ole tullut edes harkittua lapsen yrittämistä, ja olin/olen sopeutunut myös ajatukseen elämästä ilman lapsia. Nyt melko tuoreessa suhteessa päädyttiin kuitenkin jättämään ehkäisy pois, kun asiaa ei ikäni puolesta voinut oikein jäädä vatvomaan. Melko pessimistisesti suhtaudun raskautumismahdollisuuksiini, mutta emme vielä ole päättäneet, lähtisimmekö tutkimuksiin/hoitoihin. Alustavasti olen kuitenkin sopinut lääkärin kanssa, että hän vois tehdä lähetteen tutkimuksiin syksyllä, jos ei sitä ennen plussaa kuulu.
Listallekin mut voi lisätä. Ya 1/2022, 1. lapsi, kp 8/25
 
Oliko siellä mitään oireita havaittavissa?
No joku viikko sitten oli pari päivää menkkajomotusta ja tissit tuli kipeeks ja olleet siitä asti kipeät(tulleet muutenkin n. viikkoa ennen menkkoja kipeäksi), ja oon nyt muutamana yönä heränny keskellä yötä vessahätään, mihin en normaalisti herää. Mutta tuo parin päivän menkkajomotus oli omituinen, kun ei normaalisti tuu ku just vähän ennen ku menkat alkaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tibitii
@Yksinmatkassa pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta!

@Sipiriina halaus tiedän tunteen! Edellisessä yrityksessä ehdin jo niin monen vuoden listoissa pyörimään ja jotkut tuli uusintakierroksellekin, niin oli 3v jälkeen pakko pitää taukoa muutama vuosi.
@kANaNdA lle myös halaus ja toki muille pitkää tietä kulkeville

@Laurenzia voittehan te lähteä siitä, että käytte alkututkimuksissa, saisitte ainakin tietää missä mättää vai onko kaikki ok! Saatte sitten päättää haluatteko hoitoja vai ette. Niihin saa kuitenkin jonottaa sen verran aikaa että hyvinkin voi olla puoli vuotta aikaa miettiä

@Mirkkuli26 äh noita rfsun testejä! Mä oon niillä niin monet turhat viivat saanut, että en luota niihin yhtään! Toki ne toimii ja varmasti näkee vahvistumisen jos raskaana on.
Mä noita uusia digejä näin jossain netissä varmaan!

@Mardolly toivottavasti olis positiivinen tulos tuolla oireiden muuttumisella

Varmaan jäi puoliin vastaamattakin..

Kp 5 ja edelleen karseet vuodot. Kivusta melkein sai taas oksentaa
Ihana, kun @Wintersun aina jaksat tsemppailla meitä kaikkia. ❤

Mulla on ollut kans aina tosi kivuliaat menkat. Pahinta oli nuorena, kun kukaan ei ottanut tosissaan ja ehdoteltiin kävelylle lähtemistä. Kun makaa kaksinkerroin kivusta, ei todellakaan pysty lähtemään kävelylle. Nykyäänkin tosi kivuliaat, mutta joudun aika paljon syömään Buranaa, jotta pystyn toimimaan.

Mulla alkoi tänään rintojen arkuus (lähinnä sivuilta). Nännien arkuutta oli tosiaan alkuviikosta, mutta se helpotti jo parissa päivässä. Viime kierrossa mulla ei ollut yhtään rinnat kipeät, vain nännit. Nyt mulla on ollut palelua eilen ja tänään. Vaikka en ole omasta mielestäni palelluttanut itseäni eikä muuten tunnu kovinkaan flunssaiselta, nenä ehkä hieman tukkoinen. Yleensä mulla alkaa aina flunssa samalla kaavalla: kurkkuun tulee tosi omituinen tunne. Mutta eihän sitä tiedä, vaikka se kuitenkin jotain flunssaa olisi. Alavatsaa kummaltakin puolelta on juilinut ja ollut vihlaisuja, mutta niitä nyt on ollut aina joka kierrossa jossain määrin. Jotenkin tuntuu, että nyt niitä olisi ollut enemmän, mutta voi liittyä ihan vaan siihen, että tarkkailen omaa kehoa tosi paljon. Vielä kuitenkin viikko menkkoihin…
 
Onnea plussasta @jjanni !

Juuri näin. Ja kyllä iälläkin on myös suuri merkitys siihen miten kiire asian kanssa tulee. Mahdollisuudet kun heikkenee iän myötä. Itse ehkä vähän yllätyin miten tosissaan yritysajan on ottanut kun alkuun mentiin ajatuksella että tulee jos tulee. Mies oli itse asiassa se joka lapsia on enemmän halunnut. Nyt päällimmäisenä on mielessä että saisi lapsettomuustutkimuksista jonkinlaisen varmuuden että onko sitä edes mahdollista saada lasta ja miten. Senkin luulisin jo rauhoittavan mieltä tästä epävarmuudesta.

Täällä dpo 11 ja flunssa ollut kiusana nyt useamman päivän. Alkuun nosti hieman lämmöt ja sitten alkoi kauhea nuha, joka on nyt lähinnä nenän tukkoisuutta kun limakalvot on jo niin rikki niistämisestä. Ei kyllä mitään uutta kiertoon nähden, en laskisi oireeksi. Muutenkin ei oikeastaan mitään mainittavaa oiretta.

Muistaako kukaan muuten sperma-analyysistä kauan tuloksissa on mennyt?
Meillä näkyi Maisassa kahdessa päivässä ja lääkärin soittoaika tuli automaattisesti 4 pv päästä
 
  • Tykkää
Reactions: Millis86
Onnea plussasta @jjanni !

Juuri näin. Ja kyllä iälläkin on myös suuri merkitys siihen miten kiire asian kanssa tulee. Mahdollisuudet kun heikkenee iän myötä. Itse ehkä vähän yllätyin miten tosissaan yritysajan on ottanut kun alkuun mentiin ajatuksella että tulee jos tulee. Mies oli itse asiassa se joka lapsia on enemmän halunnut. Nyt päällimmäisenä on mielessä että saisi lapsettomuustutkimuksista jonkinlaisen varmuuden että onko sitä edes mahdollista saada lasta ja miten. Senkin luulisin jo rauhoittavan mieltä tästä epävarmuudesta.

Täällä dpo 11 ja flunssa ollut kiusana nyt useamman päivän. Alkuun nosti hieman lämmöt ja sitten alkoi kauhea nuha, joka on nyt lähinnä nenän tukkoisuutta kun limakalvot on jo niin rikki niistämisestä. Ei kyllä mitään uutta kiertoon nähden, en laskisi oireeksi. Muutenkin ei oikeastaan mitään mainittavaa oiretta.

Muistaako kukaan muuten sperma-analyysistä kauan tuloksissa on mennyt?
Meillä meni felicitakselta 6päivää, soitin sinne kyllä että eikö vastauksen pitäis jo näkyy, ne sanoi että lääkärin täytyy kirjoittaa lausunto ja siitä seuraavana päivänä oli lausunto kirjoitettu. Sovittua aikaa ei ollut meillä sille lääkärille.

jotkut saattaa saada tuloksen samana päivänä mutta voi olla aika hepreaa yrittää tulkita, jollei vastaus ole nolla siittiötä niinkuin meille kävi . Siinä ei tartte miettiä onko hyviä vai huonoja enemmän 😢

missä teille tehtiin?
 
  • Tykkää
Reactions: Millis86
Sain itse viimeks kp25/28 selvän plussan cb: herkällä testillä Ehkä pitäis siis jotain näkyä jo
Jep, ois se jo pitäny näkyä, jos ois tärpänny. One-stepin testejä käytin, mitä raskauskeijulta tilasin joskus.

Varmaan ovis sit olikin vasta viikkoa myöhemmin, eli siihen aikaan, kun ne jomotukset tuli(kp20-21), kun mulla kierrot heitelly 26-35pv.
 
  • Surullinen
Reactions: nobelius
@Wintersun Voit poistaa mut kp ja dpo listalta.

Ei oo minkäänlaisia tuntemuksia, että menkat alkaisi tänään, nyt siis 29/28, listasta uupuu yks päivä. Testi oli myös nega.

Aloitin sen macan tänään ja toivon sen auttavan kiertoon. Imetys varmasti myös vaikuttaa tässä, yleensä mulla on menkat kyllä alkaneet jo n. 6kk synnytyksestä.
 
Täällä kp11 ja ovistestit hailakkaa viivaa vielä. Jännä nähdä ovuloiko ollenkaan km jälkeen tai miten pitkälle ovulaatio siirtyy. Yleensä siis kp 8-10 on jo ovis. Toivon kyllä kierron palaavan suht nopeasti normaaliksi. 😊
Onneksi kesä alkaa olla täällä niin saa ajatukset muualle 😊
 
Yhteistyössä