Miksi PS ei pärjää aluevaaleissa?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Miksi PS ei pärjää aluevaaleissa? Minäpä kerron: sen kannattajakunnassa epäily pandemiaa kohtaan on kasvanut. Jos tappava kulkutauti jylläisi, kaduilla pitäisi olla ruumiita, mutta niitä ei näy; moni ei edes tunne ketään sairastunutta henkilökohtaisesti vaan on vain kuullut väitteitä, joita nyt voi repiä vaikka ahterista. Perussuomalaisten johto on silti myötäillyt äärimmäisen vallanhimoisen hallituksen leipomaa narratiivia pandemiasta. Jotkut persut kuten Ville Tavio ja Mika Niikko ovat uskaltaneet rohkeasti tuoda esiin totuuden: mitään ihmeempää ei ole, nuhan takia ei kannata tehdä yhtään mitään. Tässä kaikessa on tarkoituksena vain sosialistien vallan lisääminen. JOS KAIKKI PERSUT OLISIVAT ROHKEASTI JA AVOIMESTI MYÖNTÄNEET, ETTÄ KEISARILLA EI OLE VAATTEITA ELI KORONAHÖSSÖTYS EI POHJAUDU MIHINKÄÄN TODELLISUUTEEN, SE OLISI SAANUT NÄISSÄ VAALEISSA MASSIIVISEN VOITON, JOPA 20 % ÄÄNIOSUUDEN! Muistakaa se ensi kerralla, idiootit!!!
 
SivustaseuraajaXXXX
Et oikeen tykkää lispetistä? Vai miten tuo pitäisi ymmärtää
Minä voin kyllä suoraan sanoa, että en pidä. Levittää semmoista potaskaa täällä (ja kenties muuallakin). Mutta viittaiskohan tuo Lisko-Lissu sitten vaan siihen, että mennyt hörhöilyssö niin pitkälle, että kohta alkaa pitää kunnin porukkaa liskoihmisinä sun muuta.
 
  • Vau!
Reactions: Lispetti
SivustaseuraajaXXXX
Sitten ei kannata varmaan valittaa bensan hinnasta?
Siitä kannattaa aina valittaa. Ensi kerralla persut voisi ottaa teemaksi vaikka "Pas_an sään ennustajat ulos eduskunnusta!"

Sinällään persuillahan on pas_aa säätä vastaan suunnitelma. Eli ilmastonmuutoksen vähättely ja sitä kautta ilmeisesti usko ja toivo, että SUomessa senkus säät paranee...
 
SIVUSTASEURAAJAXXXX
Ei kaikkea tarvitse ottaa henkilökohtaisesti.
Eihän tässä siitä ole kyse. En vaan pidä henkilöistä, jotka mielestäni puhuvat pas_aa ja lisäksi kannattavat yhteiskunnalle minun mielestä haitallisia voimia. Mutta se siitä. Hänen juttunsa joka tapauksessa jätän nykyään ihan omaan arvoonsa.

Valitettavasti en kuullut Poru-Purran itkuja, ehkä ne katon, ehkä en. En yleensä hae nautintoa siitä, että vastustajieni itkuista.

Persut kyllä tulee kovaa takaisin kun saavat eduskuntavaaleissa puhua mieliaiheistaan: maahanmuutto ja varmaan nyt tuo bensan hinta etc. Näissä vaaleissa tuo sumutus ei menny läpi, mutta edareissa kaikki on mahdollista. Ja sitä paremmin pärjäävät, mitä huonommin Suomella menee.
 
  • Tykkää
Reactions: Algoma
vierailija
Siitä kannattaa aina valittaa. Ensi kerralla persut voisi ottaa teemaksi vaikka "Pas_an sään ennustajat ulos eduskunnusta!"

Sinällään persuillahan on pas_aa säätä vastaan suunnitelma. Eli ilmastonmuutoksen vähättely ja sitä kautta ilmeisesti usko ja toivo, että SUomessa senkus säät paranee...
Raakaöljyn hinnan nousu kertoo sen, ettei tuota suuresti mainostettua vihreää siirtymää oteta oikein muualla kuin EU:ssa, etenkin Suomessa, vakavasti, joten ilmastonmuutokseen ei usko noin 7000 miljoonaa ihmistä.
 
vierailija
Eihän tässä siitä ole kyse. En vaan pidä henkilöistä, jotka mielestäni puhuvat pas_aa ja lisäksi kannattavat yhteiskunnalle minun mielestä haitallisia voimia. Mutta se siitä. Hänen juttunsa joka tapauksessa jätän nykyään ihan omaan arvoonsa.

Valitettavasti en kuullut Poru-Purran itkuja, ehkä ne katon, ehkä en. En yleensä hae nautintoa siitä, että vastustajieni itkuista.

Persut kyllä tulee kovaa takaisin kun saavat eduskuntavaaleissa puhua mieliaiheistaan: maahanmuutto ja varmaan nyt tuo bensan hinta etc. Näissä vaaleissa tuo sumutus ei menny läpi, mutta edareissa kaikki on mahdollista. Ja sitä paremmin pärjäävät, mitä huonommin Suomella menee.
Tästä saamme kiittää kaltaisiasi ihmisiä.
 
SIVUSTASEURAAJAXXXX
Tästä saamme kiittää kaltaisiasi ihmisiä.
Eli tässä taas se vastakkainasettelu. Eli kun mainitsen, että persut on minulle NO, NO (eli jää aika monta puoluetta), niin olen osaltani syypää siihen, jos Suomella tulevaisuudessa menee huonosti? Näissä vaaleissa 89 prossaa äänestäjistä pisti äänen muualle kuin persuille.

Kaveri sen hyvin sanoi: "Persut ovat pudonneet kolmen vastuullisen puolueen kyydistä. Hyvältä näyttää."

Itse kyllä ajattelen, että enemmän toi turpaansaaminen oli vaalien luonteesta kiinni ja persut palaa populismihuuhaalla kärkinelikkoon eduskuntavaaleissa.
 
Minä voin kyllä suoraan sanoa, että en pidä. Levittää semmoista potaskaa täällä (ja kenties muuallakin). Mutta viittaiskohan tuo Lisko-Lissu sitten vaan siihen, että mennyt hörhöilyssö niin pitkälle, että kohta alkaa pitää kunnin porukkaa liskoihmisinä sun muuta.
Jos et kerran pidä minusta niin
en oikein ymmärtä motivaatiotasi lisätä minua jokaiseen ketjuun jossa en ole edes ottanut osaa ketjun keskusteluun.
Yleensä ihmiset puhuvat ja kirjoittelevat niistä jotka ovat tärkeitä.🥰

Luen jo ties monettako kertaa että minulla on jotakin tekemistä liskojen kanssa.
Mistä tämä liskojuttu tulee vai onko se joku uusi lempinimi minulle: ”LiskoLissu?” :D

Näet siis minut tällaisena?
 

Yhteistyössä