FDA: Muutamia koronarokotusten aiheuttamia haittavaikutuksia:

vierailija
Huippuja on klipit "rapakuntoisista" jalkapalloilijoista ja koripalloilijoista, jotka suorilta jaloilta naamallensa kaatuu. On toki annettu ymmärtää, että "kokaiinia ja muut päihteet on yleistynyt urheilijoiden parissa".

Koronarokote on siitä vempuli pistettävä, että se ei saa päätyä verenkiertoon. Se on suunniteltu vain lihaksessa toimintansa aloittavaksi prosessiksi.
Mutta kun liukuhihnalla tökitään ja harjoitellaan, saattaa injektio osua verisuoneen. Silloin ongelmat alkaa.
Kaikki ei saa haittoja, mutta he joilla niitä vakavampia tulee, on rokotteen osoite päätynyt laajemmalle jakeluun verenkierron ansiosta.

Koronarokotteen sisällön tutkimuksia on vaadittu suomessakin tehtäväksi, mutta jostain syystä luotetaan eu:n omaan "tutkimukseen".

Hieman herättää kysymyksiä myös se, että pfizer yrittää salata rokotteen kaikki tutkimuksen osa-alueet. Myös eu:ssa tehtyjä rokotevalmistajan sopimuksia lukiessa, on ihmeteltävää. Rokotteen sisältö on valmistajan toimesta muunneltavissa ilman, että sitä rokottajalle tai rokotettavalle kerrottaisiin.

Arpapeliä ja arpanumeroilla pelataan. Mutta aika näyttää, oliko tämän ketjun jutut tosia vai epätosia.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Harmaa tollo vastaa tälle fiksulle rokotusvastaiselle. Oletko aivan varma? Impotenssia voi ja esiintyy miehillä ilman rokotustakin samoin sydänlihaksen tulehdusta ja tuo "hysteria". Kuolinsyyt jos on selkeästi osoitettavissa johtuviksi rokotuksista niin voi pitää paikkansa.
Kyllä! Harmaa tollo ei tiedä taustoja. KAIKKI nuo ongelmat ovat alkaneet pian myrkkypiikitysten jälkeen! En epäile yhtään tervepäisten rokotekriittisten ystävieni sanomisia.

Ymmärrän täysin että sinua(kin) ahdistaa lähitulevaisuutesi, mitä seurauksia sinulle onkaan tulossa… Toivottavasti ei mitään ikävää, kuten niin valitettavan monille on tullut.
 
En minä ole lainkaan huolissani kun on kolme rokotusta ja sairastettu omikron takana.
 
vierailija
Ei ne ymmärrä. Mun äiti ei ole pysynyt jaloillaan ollenkaan rokotuksien jälkeen mut hänelle aloitettiin kyllä diabeteslääkityskin ja silmiin tropicamide. Mut makrogoli vei lihasvoimat! Eikös se ole samaa kuin PEG?
Tietoa PEGstä. "PEG on perkutaaninen endoskooppinen gastrostooma eli maha-laukkuun vatsanpeitteiden läpi viety syöttöletku. Sitä tarvitaan ravinnon saannin turvaamiseksi silloin, kun ruokailu normaalia reittiä ei onnistu riittävästi."
 
Nyt teillä menee jo virus, piikkiproteiini ja RNA sekaisin....
Samaten rokotehaitat ja itse taudin haitat ei näköjään ole selvillä.
Ette viittis enää jatkaa näitä tärkeileviä spekulaatioitanne, te yhdistätte eri nettilähteitä ilman mitään lähdekritiikkiä, ja jaatte omia mielipiteitänne täynnä argumentaatiovirheitä. Kilpailette siitä kuka löytää ja osaa yhdistää eniten hienolta kuulostavia nimiä ja pitkiä lauseita.
Kerratkaa nyt ensin vaikka lukion biologiaa, että perusasiat tulee selville.
Ei mulla muuta. Heippa.
Näitä ihan samoja asioita immuniteetista opetetaan lääketieteen opiskelijoille yliopistoissa.

Ei kyse ole kilpailusta vaan siitä miksi menestyneiden virologien argumentteja ei haluta ottaa huomioon. Asioita joita he ovat huomioineet, ei tuoda esiin.
Niistä olisi hyvä käydä keskustelua ja niinhän mekin tässä teemme?

Esim. palstalla koko ajan kerrotaan että hyöty kattaa haitat. Millä perusteella näin on kun risk-benefit analyysia ei ole tehty?
Tässä ketjussa myös väitettiin että rokotteen piikkiproteiini poistuu kehosta. Millä perusteella kun rokotteen valmistajatkaan eivät tätä kerro?
 
vierailija
Voi hyvänen aika, tietysti rokottaja tarkistaa ettei ole osunut verisuonen. Mistä ihmeestä näitä keksitään.
Ja miten niin tietysti?
On terveydenhuollon tiedossa, että rokotteita ovat antaneet myös hoitajat, joilla ei ole rokotuslupaa.

Rokotteiden opetus ei ole kuulunut muutamaan vuoteen lähihoitajan tai hoitajien koulutukseen intensiivisesti. Nykyään pitää olla rokotuslupa, joka erikseen pitää hommata.

Jos olisi oikeasti asiaan koulutetut rokottaja, moni asiakas keskeyttäisi rokotustapahtuman kuullessaan rokottajan selvityksen tulevasta ja tuotteesta. Tämä on tietoisesti ohitettu ja törkeästi rikottu lakia.

  • Vau!

Näihin vielä lisäten, että rokotettavalla runsas rasvakerros voi olla ongelma rokotteen saattamiseksi lihakseen.
Tämä selittää suurelta osin myös ylipainoisten hoidot myös rokotettuina, koska annos on laskettu kesvertoisen ihmisen koon mukaan.
 
  • Vau!
Reactions: Lispetti
vierailija
Edelleen rokotteen haitat ovat pienemmät kuin hyödyt. Jokaisessa lääkkeessä ja rokotteessa on haittavaikutuksia. Eihän sitä ole kukaan kieltänyt.
Yleisestiottaen? Vai joku tietty ikäryhmä tai riskiryhmä huomioonottaen? Toivottavasti ymmärrät että rokotteen hyöty/haitta on hieman erilainen perusterveellä 20 vuotiaalla kuin riskiryhmään kuuluvalla 60 vuotiaalla vaikka? Ja jopa kyseenalaistan vanhan, riskiryhmään kuuluvankin ihmisen osalta tämän sinun väitteesi.
 
vierailija
Jos potilaalle määrätään tautiin x lääke x ja hän ottaa pillerin tai pistoksen, niin jos lääke ei sovi ja aiheuttaa haittavaikutuksia, niin oireet ilmenevät todella nopeasti. Sama on rokotteista eli haittavaikutukset tulevat a) välittömästi tai b) 2 vk kuluessa.
Se että haittavaikutukset ilmenee yleensä nopeasti, ei tarkoita sitä että näin kävisi aina. Tästä yhtenä esimerkkinä sikainfluenssa ja narkolepsiatapaukset.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Jos potilaalle määrätään tautiin x lääke x ja hän ottaa pillerin tai pistoksen, niin jos lääke ei sovi ja aiheuttaa haittavaikutuksia, niin oireet ilmenevät todella nopeasti. Sama on rokotteista eli haittavaikutukset tulevat a) välittömästi tai b) 2 vk kuluessa.
a) koronarokotteen toiminta perustuu elimistöön aiheutetulla keinotekoisella virusmuunnoksella ja uusilla apuaineilla, joita ei ole julkisuuteen annettu.

On yksilöllistä miten elimistö reagoi rokoteaiheeseen ja käynnistää prosessin, joka ei ole edes rokotteen tekijöillä hallinnassa.

Särkylääkkeet ovat usein pitkän ajan tuotteita, joiden käyttöönotto on tehty monivaiheisesti. Yllätykset haittavaikutuksen osalta on tiedossa useinmiten, mutta on yksilöllistä kuinka keho reagoi lääkeaineisiin. Välitön haittavaikutus on lääkkeillä helpommin kumottavissa, kuin elimistöön injektiona tuotu uusi rokote.

b) koronarokote ei perustu heikennettyn viruksen käyttöön tuttujen apuaineiden avustamana. Uusi teknologia vailla pitkän ajan seurantaa (rokotteen kokeellinen köyttö loppuu 2023). Eläinkokeet keskeytetty epäonnistuneena.

Monet lääkkeet aiheuttavat pitkän käytön jatkuessa vakavia haittavaikutuksia. Usein jää huomaamatta, koska käyttäjä on sopeutunut esim. painon nousuun, verenpaineen muutoksiin, mielialan ja libidon muutoksiin. Monet sisäelin vauriot huomataan vasta, kun vahingot ovat pahat. Esim. maksa- ja munuaisvauriot. Harvoin lääkärit seuraavat maksa-arvoja tmv. jos käyttäjällä ei esiinny muita huomattavia haittoja.
Lääkkevalikoiman lisääntyessä käyttäjällä, yhteisvaikutusten haitat tulevat esiin pitkällä aikavälillä. Nykyään onneksi osataan lähteä purkamaan lääkelistaa ja vähentämään haittatekijöitä.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Näitä ihan samoja asioita immuniteetista opetetaan lääketieteen opiskelijoille yliopistoissa.

Ei kyse ole kilpailusta vaan siitä miksi menestyneiden virologien argumentteja ei haluta ottaa huomioon. Asioita joita he ovat huomioineet, ei tuoda esiin.
Niistä olisi hyvä käydä keskustelua ja niinhän mekin tässä teemme?

Esim. palstalla koko ajan kerrotaan että hyöty kattaa haitat. Millä perusteella näin on kun risk-benefit analyysia ei ole tehty?
Tässä ketjussa myös väitettiin että rokotteen piikkiproteiini poistuu kehosta. Millä perusteella kun rokotteen valmistajatkaan eivät tätä kerro?
Vastaan tuohon viimeiseen, että sillä perusteella, että ihmisen elimistö havaitsee ja tuhoaa vieraat proteiinit. Jos sää oot opiskellut lääketiedettä, niin sun pitää tietää se.
 
Yhteistyössä