Suomen hallitus, eduskunta, viranomaiset, valtamedia: Don't Look Up älkää uskoko Kiurua!

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Jos nyt summaa mitä koronapassilla saatiin aikaiseksi niin.. tartuntojen tsunami ja hirveä vastakkainasettelu sekä kansalaisten perusoikeuksien romuttaminen.

Itä-Suomen yliopisto on julkaissut mielenkiintoisen tutkimuksen koronapassin perustuslaillisista valuvioista.

Tutkimus: Perustuslakivaliokunta sivuutti terveiden rokottamattomien aseman koronapassin yhdenvertaisuuspohdinnoissa

14.1.2022 TALOUS JA YHTEISKUNTA TERVEYS JA HYVINVOINTI

Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden yliopistonlehtorin, dosentti Matti Muukkosen tuoreen vertaisarvioidun tutkimuksen mukaan perustuslakivaliokunta ei käsitellyt asianmukaisesti eri ihmisryhmien asemaa puoltaessaan koronapassin kansallista käyttöä loppuvuonna 2021.

Koronapassi, perustuslaki ja yhdenvertaisuustarkasteluasetelman kritiikki -tutkimuksen (Edilex 2/2022) mukaan niin tartuntatautilain muuttamiseen johtaneesta hallituksen esityksestä kuin perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, kuinka lainsäädännön oli tarkoituskin asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan rokotusstatuksen perusteella, mutta tätä ei pidetty ongelmana. Muukkosen mukaan tilanne muodostui kuitenkin ongelmalliseksi, kun tarkastelua ei viety riittävän pitkälle sen tunnistamiseksi millaisessa asemassa eri ihmisryhmät terveydentilansa perusteella olivat.

– Pauli Rautiainen ja Ida Koivisto ovat aiemmassa tutkimuksessaan kirjoittaneet oikeusjärjestyksen luomista hahmoista. Koronapassin tapauksessa terveille rokottamattomille kirjoitettiin rooli, jonka mukaan he olisivat ikään kuin käyttäytyneet väärin, vaikka missään vaiheessa rokotusta ei ollut määrätty kenellekään velvollisuudeksi, Muukkonen tuo esiin.

Muukkosen mukaan se, ettei rokottautumisvelvollisuutta ole asetettu, on tarkoittanut harkintavallan myöntämistä yksityisille henkilöille, jolloin on hankala ajatella, että tuota valtaa käyttäneisiin kohdistetaan tosiasiallisesti kielteisiä seuraamuksia. Heitä pidettiin ikään kuin vaarallisina muille ja heille asetettiin velvollisuus todistaa puhtautensa, Muukkonen kertaa tutkimuksensa havaintoja.

– Koronapandemia on monessa kohdin osoittanut oikeusvaltion haavoittuvuuden. Lainvalmistelua on tehty kiireellä ja monessa kohdin perustuslakivaliokuntakin on kiinnittänyt valtioneuvoston vakavaa huomiota siihen, että sillä tulisi olla riittävä määrä aikaa käsitellä lakiehdotuksia, Muukkonen summaa.

Hänen mukaansa tulevien perusoikeusrajoitusten käsittelyn yhteydessä on erittäin tärkeää, että jokainen rajoituksen kohteeksi joutuva ryhmä on asianmukaisesti tunnistettu ja lainsäädännön vaikutukset heihin tulee asianmukaisesti arvioiduksi.

Muukkosen tutkimus on avoimesti luettavissa osoitteesta: https://www.edilex.fi/artikkelit/25547.pdf
 
Aika kylmäävää luettavaa näin jälkeenpäin.

"Näkemys maksuttoman rokotteen vaikutuksesta yhdenvertaisuutta koskevan potentiaalisen ongelman ratkaisemiseen tietyllä tavalla tuo esiin sen, mikä osaltaan koronapassin perimmäinen tarkoitus on ollut. Tekemällä rokotteesta kaikkein kannattavin muoto saada koronapassi, on kyse mitä ilmeisemmin tavoitteesta luoda kannustin rokotuskattavuuden parantamiseen. Kyse on siten eräällä tavalla korvikkeesta pakkorokottamiselle. Sen sijaan, että pakkorokotuksiin ryhdyttäisiin tartuntatautilain 47 §:n tai tätä tarkoitusta varten erikseen säädettävien säännösten nojalla, luodaan koronapassilla olosuhteet, jossa muista kuin lääketieteellisistä syistä rokottamattomilta poistetaan osa heille normaalisti kuuluvista perusoikeuksistaan tai vähintäänkin vaikeutetaan niiden käyttämistä. Tämän oletettavasti ajatellaan ohjaavan käyttäytymistä sinänsä hyväksyttävään tarkoitukseen eli koko väestön suojautumistason paranemiseen. Hallituksen esityksessä koronapassin käyttöönoton tavoitteeksi ei missään kohdin kuitenkaan ole mainittu rokotuskattavuuden kasvamista."
 
vierailija
Jos nyt summaa mitä koronapassilla saatiin aikaiseksi niin.. tartuntojen tsunami ja hirveä vastakkainasettelu sekä kansalaisten perusoikeuksien romuttaminen.

Itä-Suomen yliopisto on julkaissut mielenkiintoisen tutkimuksen koronapassin perustuslaillisista valuvioista.

Tutkimus: Perustuslakivaliokunta sivuutti terveiden rokottamattomien aseman koronapassin yhdenvertaisuuspohdinnoissa

14.1.2022 TALOUS JA YHTEISKUNTA TERVEYS JA HYVINVOINTI

Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden yliopistonlehtorin, dosentti Matti Muukkosen tuoreen vertaisarvioidun tutkimuksen mukaan perustuslakivaliokunta ei käsitellyt asianmukaisesti eri ihmisryhmien asemaa puoltaessaan koronapassin kansallista käyttöä loppuvuonna 2021.

Koronapassi, perustuslaki ja yhdenvertaisuustarkasteluasetelman kritiikki -tutkimuksen (Edilex 2/2022) mukaan niin tartuntatautilain muuttamiseen johtaneesta hallituksen esityksestä kuin perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, kuinka lainsäädännön oli tarkoituskin asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan rokotusstatuksen perusteella, mutta tätä ei pidetty ongelmana. Muukkosen mukaan tilanne muodostui kuitenkin ongelmalliseksi, kun tarkastelua ei viety riittävän pitkälle sen tunnistamiseksi millaisessa asemassa eri ihmisryhmät terveydentilansa perusteella olivat.

– Pauli Rautiainen ja Ida Koivisto ovat aiemmassa tutkimuksessaan kirjoittaneet oikeusjärjestyksen luomista hahmoista. Koronapassin tapauksessa terveille rokottamattomille kirjoitettiin rooli, jonka mukaan he olisivat ikään kuin käyttäytyneet väärin, vaikka missään vaiheessa rokotusta ei ollut määrätty kenellekään velvollisuudeksi, Muukkonen tuo esiin.

Muukkosen mukaan se, ettei rokottautumisvelvollisuutta ole asetettu, on tarkoittanut harkintavallan myöntämistä yksityisille henkilöille, jolloin on hankala ajatella, että tuota valtaa käyttäneisiin kohdistetaan tosiasiallisesti kielteisiä seuraamuksia. Heitä pidettiin ikään kuin vaarallisina muille ja heille asetettiin velvollisuus todistaa puhtautensa, Muukkonen kertaa tutkimuksensa havaintoja.

– Koronapandemia on monessa kohdin osoittanut oikeusvaltion haavoittuvuuden. Lainvalmistelua on tehty kiireellä ja monessa kohdin perustuslakivaliokuntakin on kiinnittänyt valtioneuvoston vakavaa huomiota siihen, että sillä tulisi olla riittävä määrä aikaa käsitellä lakiehdotuksia, Muukkonen summaa.

Hänen mukaansa tulevien perusoikeusrajoitusten käsittelyn yhteydessä on erittäin tärkeää, että jokainen rajoituksen kohteeksi joutuva ryhmä on asianmukaisesti tunnistettu ja lainsäädännön vaikutukset heihin tulee asianmukaisesti arvioiduksi.

Muukkosen tutkimus on avoimesti luettavissa osoitteesta: https://www.edilex.fi/artikkelit/25547.pdf
Koska koronapassilla on ollut tarkoitus auttaa pääosin talous- ja elinkeinoelämää pitämään erityisesti pahimmat koronatartuntariskialat, tartuntojen "sylttytehtaat/koronalingot" matkailu- ja ravintola-ala (MaRa) sekä tapahtuma-ala auki ja asiakkaissa epidemiatilanteen vakavuudesta huolimatta, luotiin tämä perustuslain vastainen rokotepakkojärjestelmä, jossa kansalaiset painostetaan ottamaan säännölliset pistokset palvelujen käytön ja jopa työssäkäynnin, palkanmaksun ja työttömyysturvan saannin ehtona. Kokoomus ja elinkeinoelämä tätä ajoivat ensimmäisinä ja myös kepu on ollut mukana moottorina, joka painosti todennäköisesti hallituserouhkailulla myös pääministerin ajatuksen taakse. Kokoomus on edelleen vaatinut koronapassia jopa työssä- ja Alkossa käynnin ehtona, vaikka täysrokotettujen on todettu tartuttavan ja saavan tartuntoja (ainakin delta ja omikron) siinä missä rokottamattomienkin.

Kokeellisia poikkeusluvalla käytössä olevia rokotteita ei oikein voitu alkaa rehellisesti vaatien pakkorokottamaan kansaan, koska hallinto voisi jälkikäteen joutua rikollisoikeudelliseen vastuuseen, jopa kansanmurhasta ja joukkotuhonnasta, mikäli rokotteet myöhemmin todettaisiinkin haitallisiksi ja vaarallisiksi. Siksi keksittiin keino miten kansa saataisiin käyttämään suuren koronariskin palveluita painostamalla heidät säännöllisiin piikityksiin niiden käytön ehtona, jotta olisivat kelvollisia kansalaisia joilla olisi normaalit kansalaisoikeudet. Kansalaiset ottaisivat itse poikkeusluvalla käytössä olevat piikit, ettei ketään voitaisi syyttää pakottamisesta. Kyseessähän on Ruotsista, Britanniasta ja Brasiliasta tuttu kuvitellun laumasuojan hankkiminen tartunnoilla, jossa rokotteet luovat puskurin, jonka pitäisi vähentää sairaala- ja tehohoitotarvetta sekä kuolemia, kun rokotteiden ja leviämään päästettävän epidemian tartuntojen yhteisvaikutuksella koitetaan saada tuo kuviteltu laumaimmuniteetti.

Covidilta ei siis pelasteta ihmisiä/kansaa vaan kaverikapitalistien suuren tartuntariskin bisneksiä, pitämällä ne näin auki ja asiakkaissa. Kysymys kuuluu, kuinka suuren kuolleisuusprosentin yleisvaarallisen tartuntataudin tapauksessa ollaan valmiita toimimaan samoin? Uhrataan siis ihmisiä talouden alttarilla. Entä kuinka suuren riskin pakkolääkitys = piikitykset ollaan valmiit ottamaan käyttöön "talouden vanhan normaalin" säilyttämiseksi? Entä kuinka monta pakkolääkeannosta vuodessa on talouden etujen takia hyväksyttävää, nykyiset kolme-neljä annosta vuodessa, vai jopa kuukausittaiset, viikottaiset tai ehkä jopa päivittäiset lääkeannokset olkavarteen kiinnitettävällä annostuslaitteella?

Näyttää että talous- ja elinkeinoelämä on tehnyt Suomessa, EU-tasolla ja yleisemmim länsimaissa vallankaappauksen, jossa ihmiset uhrautuvat ja ottavat suuria riskejä bisnesten normaalin säilyttämisen takia. Talous ei siis toimi ihmisten hyväksi, vaan ihmiset toimivat talouden vaatimusten mukaan.
 
vierailija
Sopii hyvin tähän koronapandemian agendaan, jossa kansan katse koitetaan pitää alhaalla kun agendaa puuhaava hallinto, terveysviranomaiset ja valtamedia häärää mm. valhepropagandalla ja sensuurilla. Takana ovat elokuvan tapaan rahavallan taloudelliset edut ja niiden lobbaus (MaRa-koronalinkobisnekset & BigPharman omistajat), joiden takia ollaan valmiit uhraamaan paljon, jopa koko ihmiskunta.
Hyvin ajankohtainen elokuva.
 
vierailija
Olen pahoillani, mutta se kertoo ilmastonmuutoksesta
”Pelosta ja paniikista huomiota vie leikittelevä kuvaus sosiaalisen median nurinkurisesta voimasta, jonka parissa maailmanloppu ei tunnu niin tärkeältä uutiselta kuin julkkisten erot ja kuka vilauttelee genitaalejaan kenellekin. Kaikesta nousee hyvin ilmi nykyajan keskustelukulttuurin suurin vallitseva ongelma: kuullaan, mutta ei kuunnella.”

Katkoin trailerin. Elokuva kertoo maata uhkaavasta avaruusmöhkäleestä.
En katso ko. genren leffoja.
Olisi kai joskus laskettava kuinka monessa elokuvassa olen nähnyt Merylin.
Upea nainen, jonka kohdalla ei ole tarvetta keskustella ikäsyrjinnästä.
 
  • Rakkaus
Reactions: Elena777 ja Echo

Yhteistyössä