Naurattaa persujen aluevaalimainos radiossa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Siinä sen näkee ja kuulee, kun on asiatietämys ja substanssiosaaminen ihan nolla. Aluevaaleissa valitaan edustajat päättämään sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä. Pitääkö persut kansaa niin tyhmänä, että kuvittelee polttonesteiden verotuksesta ja hinnoista päätettävän aluevaltuustoissa. Ne ei kuuluu aluevaltuuston asioihin millään tavalla. Ehkäpä he yrittävät vedota vain oman kannattajakunnan syviin riveihin, että saisivat heidät äänestämään. Eivät varmaan ymmärrä yhtään, mistä asioista aluevaaleissa on kysymys.
 
vierailija
Näin se on. Kunnallisivaaleissakin on käynyt niin, että jopa ehdokkaat ovat olleet tietämättömiä, mitä valtuustossa päätetään ja mihin voi vaikuttaa, ja ovat sitten valituksi tultuaan kyllästyneet eivätkä ole osallistuneet kokouksiin tai käyvät niissä kuittaamassa kokouspalkkion tekemättä mitään, ei yhtään aloitetta, esimerkiksi.

En itse äänestäisi tällaista henkilöä enää, kokisin, että luottamus on mennyt. Seuraankin suht aktiivisesti henkilöitä, joita olen äänestänyt, ja heidän aikaansaannoksiaan ja voin sanoa olevani vakuuttunut ja tyytyväinen.
 
Näitä piisaa kaikissa puolueissa, mutta persuissa varmasti eniten. Toki luonnollista, koska uudempana puolueena joutuneet suorastaan haalimaan ehdokkaita. Aika monen persuehdokkaan poliittinen ymmärrys on sitä tasoa, että vastustetaan ma muja ja sitten oikeastaan kaikkia verojen ja hintojen korotuksia (toki polttoaine ensisijaisesti). Sitten kun kunnallisvaltuustossa huomaa, että näitä asioita harvemmin edes sivutaan, niin ollaan aika nollatasolla.

Toki olihan sama ilmiö jo aikoinaan eduskunnassa. Tony Halme meni sinne ja sitten ihmetteli kun siellä käsitelläön tylsistäkin tylsempiä asioita. Nyt toki persuissakin on ihan asiataustaisia tyyppejä.
 
Totta! Ilman Halmetta Soini ei olisi saanut puoluetta pystyyn ja toisaalta taas nykyinen kokoopano edellytti näitä, noh,, ei niin fiksuja hahmoja.

"Perussuomalaisten puheenjohtajan paikasta luopuva ulkoministeri Timo Soini saa kiittää menestyksekkäästä poliitikon urastaan edesmennyttä Tony Halmetta. Ilman ammattilaisnyrkkeilijä-showpainija Halmeen tuomaa nostetta vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Soinista olisi tuskin koskaan tullut ministeriä. Jytky olisi jäänyt putkeen.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa kuitenkin jytisi. Television Gladiaattorit ohjelmasta tunnetuksi tullut "Viikinki" Tony Halme sai Helsingissä kertaheitolla uskomattomat 16 390 ääntä. Halmeen tuoma noste veti eduskuntaan myös perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin, joka siihen asti oli ollut melko tuntematon politiikan marginaalihahmo.

Tony Halme (1963-2010) oli Helsingin Lauttasaaresta kotoisin oleva ruotsinkielinen työläispoika."

No populismi olis noussut Suomessa ennemmin tai myöhemmin ilman Halmettakin.

Itse otin Halmeen tavallaan piristysruiskeena Suomen politiikassa. Petyin kyllä mieheen rajusti. Mutta samalla opin itsekkin tajuamaan, että politiikka ei ole aina mitään "halki-poikki-ja-pinoon"-toimintaa.

Halmeen kohdalla eduskuntaan mentiin tyypillisellä populismilla: rikolliset kuriin! Tuolloin ma muja oli aika vähän, että se ei ollut hirveen isossa roolissa, toki mukana jo.

Ja tässä vielä pätkä omassa roolissaan mainiosta tyypistä.

Tony Halme suomenruotsalaisena - YouTube
 
vierailija
Kovat oli puheet ja "rikolliset kuriin". Etenkin huumeita vastaan kauheesti oli, mutta itse narkkari... ja väkivaltainen.

Huvittavaa ja ikävää, ettei se kannattajakunta ikinä näe tuon taakse. Siksi näitä sikiää lisää ja lisää. Ja nyt jo moiselle aatteelle perustuva puolue on Suomen isoimpia.
 
vierailija
Halme sai laukoa aika vapaasti, eikä niistä pahemmin tullut mitään oikeusjuttuja. Hänen muista toilailuista tuli sitten lievä tuomio. Wikipediasta lainattua:

" Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Tony Halmeen 29. tammikuuta 2004 salakuljetuksesta, laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä, ampuma-aserikoksesta, huumausaineiden käyttörikoksesta sekä aseen varomattomasta käsittelystä neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 80 päiväsakkoon."

Moni hölmöilee ja kantaa teoistaan vastuun. Mutta olihan se aika ironista, että nimenomaan "huumeet kuriin"-tyyppi niitä ite veti viimeistä päivää.

Moniongelmainen kaveri, joka kuitenkin sai tavallaan paljon aikaan. Joskaan ei kansanedustajan tehtävässä.
 
TYKS:n virologian ylilääkäri: Sairaalahoitoon joudutaan usein rokotehaitan eikä viruksen takia
Julkaistu UMV 10.01.2022 15:16, 9118 lukukertaa, 3 kommenttia

"Usein sairaalahoitoon joutuneilla on todettu puolustusjärjestelmän ylireagointi, josta oireet ovat johtuneet, ei niinkään viruksesta itsestään", sanoi Turun yliopistollisen keskussairaalan virologian ylilääkäri Tytti Vuorinen. Asiasta raportoi Janne Pohjala FB-sivullaan.
Mielenkiintoista!:unsure:
 
vierailija
vierailija
Siinä sen näkee ja kuulee, kun on asiatietämys ja substanssiosaaminen ihan nolla. Aluevaaleissa valitaan edustajat päättämään sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä. Pitääkö persut kansaa niin tyhmänä, että kuvittelee polttonesteiden verotuksesta ja hinnoista päätettävän aluevaltuustoissa. Ne ei kuuluu aluevaltuuston asioihin millään tavalla. Ehkäpä he yrittävät vedota vain oman kannattajakunnan syviin riveihin, että saisivat heidät äänestämään. Eivät varmaan ymmärrä yhtään, mistä asioista aluevaaleissa on kysymys.
Eikö se vielä sanonu kirosanan siihen perään. "Lasketaan bensan hintaa, kirosana".
Oikeen painokas esiintyminen..
 
vierailija
Upeaa porukkaa, on mistä valita!

Pari pikku pahoinpitelyä (sosiaali- ja terveysvaaleissa) tuo vain meriittiä!
 
vierailija
Tulipa selattua perussuomalaisten aluevaalilehteä. Sisältönä lehdessä oli mm. "maahanmuutolle stoppi" sekä vaatimus estää bensan hinnankorotukset.

Selkeästi perussuomalaiset eivät odota, että heidän äänestäjäkuntansa pystyisi hahmottamaan mistä asioista aluevaltuusto päättää ja mistä ei.
 
Enemmän mietityttää, tietävätkö ehdokkaat?
Jos he oikeasti on menossa laskemaan bensan hintaa sinne ja estämään maahanmuuttoa. Tuleekohan todellisuus yllätyksenä?
 
Kunnallisvaaleissa ainakin nöin kövi. Useemmassa kunnassa pari takapenkin TEROA, jotka ihmeissään kun ei pääse laittamaan "maahanmuutto- ja kehitysapuhanaa" kiinni ja siten pelastamaan koko kunnan talouden. Sitten tyydytään vastustamaan yksittäisiä asioita.

Sinällään itseä tämä sote + aluemallin lehmänkauppa harmittaa vietävästi, mutta pakko kai se silti on äänestää. Jonkunlainen sote-ratkaisu oli pakko tehdä. Melkoisen pas_a ratkaisu mielestäni, mutta minkäs teet. Oikeesti parempi silti tämäkin kun ei mitään, näin se vaan on, vaikka moni ei sitä tajua.
 
Joo, tuossa on kerrostunut jo niin paljon ongelmia, että nykyinen systeemi olisi varmaan ollut kestämätön. Systeemi saadaan ehkä toimimaan, mikäli siitä osaa ottaa tiukan otteen ja ymmärtää systeemiä.
Vastustamalla asioita vastustamisen vuoksi ei tule pitkässä tuottamaan muuta kuin harmia. Toivon oikeastaan, että persut saa vain vähän paikkoja juuri tämän asian takia. Järjestelmä kehittyy kalliiksi ja tehottomaksi. Nyt pitäisi aluksi pystyä hahmottamaan suuria kokonaisuuksia, joihin liitetään hyödylliset pikkupalikat.
 
Yhteistyössä