Näin Saksassa (huhu)

Niin ja Echo, vielä minä, joka kerroin ystävästäni jne. niin siitä "pakosta" puheen ollen, niin Italiassa, jossa on ollut muutenkin rokotevastaisuutta viime aikoina, mm. mun pari ystävää, toinen adoptoi lapsen Venäjältä, ei ole mitään rokotteita annettu ja kas, siellä on tuhkarokko levinnyt uudelleen.

Sit toisessa maaassa en olisi saanut lapsia kouluun ilman pakollista rokotusohjelmaa, joka on pitkälti samanlainen kuin Suomessa, pari jutskaa muistaakseni lisäksi. En kokenut kamalaksi pakoksi, vaan velvollisuudeksi, jotta vältytään vakavilta sairauksilta

Ja kun olen noiden kertomieni juttujen lisäksi muistakin surullisista kohtaloista kuullut nyt koronan aikana, niin ei olisi tullut mieleenkään olla rokotteita ottamatta. Plus että meillä on yksi riskiryhmään kuuluva perheessä ja todennäköisesti olen itsekin siinä rajalla, kun oottelen yksiä labratuloksia.
Tuhkarokkorokotteesta
-sitä ei tarvitse antaa 3 x vuodessa
-siitä ei ole jäätävä elektroninen koneisto, mediarummutus, passit ja ajojahti päällä.

Mä tässä jopa harkitsin ottavani influenssarokotteen. Mutta kun influenssaa ei ole lähipiirissä missään, niin en jaksa.
 
Ikinä ei kannata luopua kehollisesta vapaudesta.
Annat tunkea itseesi jotain nyt pakon edessä, ja tulevaisuudessa se "jokin" tarjottava muuttuu vakavammaksi.

Ja kappas koko maailman väestö on 10 vuoden päästä kätsysti satelliitista syynättävissä. Et pääse pakoon enää ikinä.

No, ehkä se ei jaksa kiinnostaa jotain kontulalaista masentunutta hupparityyppiä "jos en saa ganjaa ja kakkosta niin mulle voi antaa eutanasian".
 
  • Haha
Reactions: Lispetti
Käyn nukkumaan, mutta vielä yks ajatus...
Jonkun ankean ja takapajuisen Itävallan kova koronakontrolli toi suomalaisissa THL:n päättäjissä mielipiteitä "no ehkei nyt rokotepakkoa, vaan pehmeät keinot näin sivistysmaassa..."

Entäpä nyt Saksa? Melkein johtava EU-maa?
Sanna Marin on nimenny Merkelin yhdeksi esikuvistaan.

Kauanko THL tai HUS uskaltaa NYT vastustaa pakkorokotusta?
 
En tiedä löytyykö varmistus joiltain virallisilta uutissivuilta, mutta kopsasin netistä:

"Saksassa muutamassa osavaltiossa päättäjät ovat ajaneet läpi asetuksen, jonka mukaan jopa ruokakaupat (!!) voivat halutessaan ottaa käyttöön 2G-mallin jolloin rokottamattomat eivät pääsisi edes ruokakauppaan ... Samalla rokotettujen ja taudin jo sairastaneiden ei tarvitsisi käyttää maskia asioidessaan kaupassa.
--> Rokottamattomia ei päästetä edes ruokakauppaan
--> rokotetut saavat tartuttaa siellä toisiaan ilman maskeja
--> tartuntaluvut nousevat tämän takia
--> kotiin suljettuja rokottamattomia syytetään pandemian jatkumisesta"

Siis tässä EI ole kyse lääketieteellisistä perusteista enää. Korona tarttuu äärimmäisen harvoin kaupassa.

Avatkaa silmänne jo. Vapaamuurariaate lähti aikoinaan Saksan Baijerista.

Koronapassi ei ole pedon merkki mutta sen esiaste. 2023 tulee digitaalinen kansalaispassi.
Jos ruokakaupassa käymiseen puututaan, niin se on vakava ihmisoikeusrikkomus.
Eipäs yritetä esittää tietämätöntä Echo. "Lähteesi" löytyi helposti, sen on "huippuluotettava uusi MV-lehti, Olet siis siirtynyt Ano Turtiaisen kannattajakuntaan?

huhun tuotemerkki

Kysymys on vain siitä, voiko kauppa asettaa ehtoja kauppaan tulevalle asiakkaalle. Koska kysymys ei ole ihonväristä tai muusta synnynnäisestä ominaisuudesta vaan asiakkaan piittaamattomasta käytöksestä, ovat tuollaiset ehdot ihan hyväksyttäviä. Jos olisit kauppias, hyväksyisitkö asiakkaat, jotka tupakoisivat kaupassa, räkisivät lattialle ja tarjoaisivat ”n*gga”, ”b*tch”, ”hoe” -räppiä ghettoblasterilla? Jos et, miksi olisit valmis "rajoittamaan heidän ihmisoikeuksiaan"?

Olihan tuo pakko tarkistaa ja huomata, että MV-lehti valehtelee. Elintarvikkeiden ostaminen ja apteekit on rajattu tuon 2G-säännön ulkopuolelle.:
Als Konsequenz aus zuletzt massiv gestiegen Corona-Zahlen und medizinischem Personal an der Leistungsgrenze soll unter anderem das 2G-Modell in Hessen komplett auf den Einzelhandel ausgeweitet werden. Ausgenommen davon sei davon nur der Einkauf von Lebensmitteln für den täglichen Bedarf und der Besuch von Apotheken und Drogerien. Das bedeutet im Klartext: Menschen, die nicht gegen das Coronavirus geimpft oder genesen sind, bleibt der Besuch in Läden und Geschäften - mit den genannten Ausnahmen - verwehrt.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Ei ole totta, ruokakauppoihin, kosmetiikka/hygienia/kauneustuotekauppoihin ja apteekkeihin pääsee aina vaikka ei olisi rokotettu tai koronasta toipunut. Tuo on vain pelottelua.
Vaatekaupat, leffateatterit, kampaajat, uimahallit, kuntosalit ym kyllä kielletään maanantaista alkaen rokottamattomilta/koronasta toipumattomilta.

T. Saksassa asuva palstalainen
 
Hyvä jos näin on (tää sama viesti @m1es :lle).

Mutta kuinka kauan? Olen varma, että ruoka-ja vähittäistavarakaupat tullaan ulottamaan siihen viimeistään vuosien aikana.
Enkä pidä tätä minään väittelynä mikä pitäisi voittaa, vaan olen täysin varma.

Se mitä on sanottu Suomen hallituksessa keväällä, ei päde enää tänä syksynä. Takkia käännetään totalitarimin puoleen koko ajan.
Aina voi vedota "no tää tautitilanne on muuttunut".
 
Pandemiat kestää keskimäärin 2-3 vuotta. Tämä saattaa toki kestää pidempäänkin. Tilanne tietenkin muuttuu jatkuvasti.
Käsittääkseni kovin moni puolue ei ole ollut koronapassin kannalla. He vain tahtoisivat että otetaan se rokote.

En täysin ymmärrä koronavastustajien logiikkaa. Ensin vastustettiin maskeja, koska ne oli merkki orjuutuksesta, sitten oli rokote orjuutuksen väline, nyt toi passi.
Nyt saa käyttää jo maskeja myös vastustajien mielestä. Seuraavaksi varmaan saa ottaa rokotteen, kunhan ei ota passia.
 
vierailija
En tiedä löytyykö varmistus joiltain virallisilta uutissivuilta, mutta kopsasin netistä:

"Saksassa muutamassa osavaltiossa päättäjät ovat ajaneet läpi asetuksen, jonka mukaan jopa ruokakaupat (!!) voivat halutessaan ottaa käyttöön 2G-mallin jolloin rokottamattomat eivät pääsisi edes ruokakauppaan ... Samalla rokotettujen ja taudin jo sairastaneiden ei tarvitsisi käyttää maskia asioidessaan kaupassa.
--> Rokottamattomia ei päästetä edes ruokakauppaan
--> rokotetut saavat tartuttaa siellä toisiaan ilman maskeja
--> tartuntaluvut nousevat tämän takia
--> kotiin suljettuja rokottamattomia syytetään pandemian jatkumisesta"

Siis tässä EI ole kyse lääketieteellisistä perusteista enää. Korona tarttuu äärimmäisen harvoin kaupassa.

Avatkaa silmänne jo. Vapaamuurariaate lähti aikoinaan Saksan Baijerista.

Koronapassi ei ole pedon merkki mutta sen esiaste. 2023 tulee digitaalinen kansalaispassi.
Jos ruokakaupassa käymiseen puututaan, niin se on vakava ihmisoikeusrikkomus.
Riittää että kansanlampaat saavat syyttää ja tuomita toisia kuuluen enemmistöön ja se riittää syyksi jatkaa tätä sairasta ja absurdia pelleilyä "lupa tartuttaa" -passeilla. Suurimmassa osassa ihmisiä elää sadisti, joka odottaa vain ulospääsyä.
 
vierailija
Asun Saksassa. Ei vaadita ruokakauppaan koronapassia.
Minäkin asun Saksassa. Typerää löpinää tuollainen, ruokakauppoihin pääsee AINA jokainen, ei ole mitään koronatarkistuksia IKINÄ RUOKAkaupoissa tai apteekeissa tai näissä drogerie-kaupoissa (nimeltään esim. Müller, dm, Rossmann), niissä myydään shampoota, pesuaineita, tiskiaineita, roskapusseja, vaippoja, meikkejä, vauvanruokaa, kuivaruokia, saippuaa, vessapaperia ym maitohyllyjä tms ei ole. Näihin pääsee aina kaikki.

Vaatekaupat tms saavat rajoittaa. Ruokakaupat ei.
 
Yhteistyössä