Onko mahdollista antaa tilannepäivitystä elämästä, jota ei edes elä? No, katsotaan.
Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Samaa turhaa ja tyhjää edelleen. Muutama viikko sitten huomasin kuitenkin, että täälläkin esille tuomani yksinäisyyden ja surkeuden tunkeutuminen elämän jokaiselle alueelle on edelleen täysin validi teoria eikä edelleenkään ole mahdollista vain unohtaa tai jättää huomiotta omaa tilannettaan, koska ongelman ollessa näin laaja ja pitkäikäinen niin sitä ei pääse karkuun kuin muuttamalla kaiken - ja silloinkin vain osittain.
Nyt tämä tunkeutuminen tapahtui käydessäni pari viikkoa sitten lääkärin vastaanotolla puhumassa mahdollisesta leikkauksesta, joka pitäisi jossain vaiheessa olla edessä. Tämän lääkärikäynnin jälkeen, kun pääsin vielä hoitajan luokse käymään läpi leikkausohjeistusta potilaan kannalta. Kaiken muun infon lisäksi tietenkin tarkistettiin lähiomainen ja sairasloman tarve. En tiedä miten näihin keskiarvoisesti vastataan, mutta hieman epäilen, että keskiarvoisella keski-ikäisellä miehellä harvemmin on lähikontaktina oma äiti tai että sairaslomalle ei ole tarvetta, koska työtä ei ole ollut vuosiin tai vähään aikaan näkyvissä. Ennen olisin näihin kysymyksiin yrittänyt varmaan jotain lieventävää selitystä yrittänyt keksiä, mutta en mä enää jaksa. Mun lähikontakti on oma äiti ja kyllä, olen pitkäaikaistyötön.
Onko asian hyväksyminen sitten jonkinlainen askel eteenpäin vai se lopullinen osa liukumaa kohti poispääsemätöntä luuseriutta? En tiedä, mutta näinpähän taas, että miten kaukana normaalista tämä oma elämä onkaan. Oikeastaan jokaiselta kannalta.
Blääh. Saisipa vain istua aina kotona.
[ap]
