Hyvä hyvä, että julkisuuden henkilö tukee abortin vastaista kansalaisaloitetta. Sikiö on alusta asti elävä olento, kehittyvä ihminen.
Ihmisten olisi hyvä miettiä asioita etukäteen, eikä olla helposti omien himojensa vietävänä.
Se on parasta ehkäisyä .Parempi katsoa kuin katua!!!
Varmasti juuri näin. Asiat ei kuitenkaan aina mene kuten pitää, vaikka tekisit parhaasi välttyäksesi raskaudelta. Jopa vasektomia voi itsestään "purkaantua".
Sikiö ei ole alusta asti elävä olento. Sikiön kehitys alkaa kahdesta erillisestä solusta ja alkaa jakaantua. Se missä vaiheessa tietoisuus sikiöön tulee on tiedemiehillekkin vielä mysteeri. Eri uskonnoilla on erilaisia (mutta jokaisella tietysti ainut oikea käsitys) näkemyksiä sen suhteen, milloin tietoisuus sikiöön tulee. Yhdessäkään pyhässä kirjassa asiaa ei kuitenkaan taida olla käsitelty sen perusteellisemmin, vaan käsitykset perustuvat erinäisten johtajien käsityksiin.
On toisaikaista uskoa sokeasti mihin tahasa uskontokäsitykseen ja vaatia yhteiskuntaa toimimaan oman uskomuksensa perusteella. Näissä asioissa on nojattava siihen tieteelliseen näkemykseen, joka on siinä hetkessä todennäköisin vaihtoehto. Se, että on elämää, ei välttämättä viittaa tietoisuuteen ja tietoisuus onkin todella suuri mysteeri tiedealalla, johon monet haluaisivat saada vastauksen. On toki helppoa kuitata asia "Jumalalla", mutta minusta se on mutkien oikomista.
En kiellä Jumaluuden olemassaoloa, mutta syvästi uskovat ihmiset usein unohtavat uteliaisuuden ja tutkimisen. Sellainen tie ei vie ketään eteenpäin. Yhteiskuntamme olisi aika alkeellisissa olosuhteissa, jos meistä kaikki olisi syvästi uskonut omaan pyhään kirjaansa ja pidättäytynyt siinä. Minusta sellainen on Jumalan pilkkaamista. On ihmisen omalla vastuulla kehittyä ja kartuttaa tietoa sekä ymmärrystä.
Jos minä uskoisin, että sielu tulee sikiöön vasta syntymän hetkellä ja vaatisin (vain siksi, että se tukee omaa uskomustani), että abortti on mahdollinen siihen asti kunnes lapsi on syntynyt ja muiden tulee ajatella kuten minun, niin miten moraalista se olisi?
Kullakin on vapaus elää omien uskomustensa mukaan lakien puitteissa. Minusta tämä on varsin hyvä ohjenuora ja ei, lait eivät voi perustua kenenkään uskomuksille, vaan faktoille.