Kuinka suoraan olette kertoneet lapsille eron syyn, kun se on miehen pitkäaikainen ja julkea pettäminen?

[teijo]

Mun mielestä missään nimessä ei kerrota lapsile että isä on pettänyt. jo tuon kertominen, että isä on loukannut äitiä on mielestäni väärin, koska lapset saattavat alkaa syyllistämää isää, mikä tuossa tialnteessa ei ole toivottavaa. Se että isä on loukanut äitiä ei pidä johtaa siihen, että kinaa tulee isän ja lasten välille. Mun mielestä erotilanteessa aina kerrotaan lapsille että erotaan yhteisymmärryksessä oli syy mikä tahansa. Väkivaltatilanteet tietysti erikseen, koska kyse turvallisuudesta. Vanhempien parisuhdeongelmat ei kuulu lasten korville. En tosiaan ymmärrä miksi lapsille pitäisi muka olla rehellinen tässä asiassa.

Mun mielestä erotessa lapsille sanotaan, että vanhemmat eivät rakasta enää toisiaa niinkuin aviopuolisot rakastaa. Voi sanoa että silti välitetään toisesta, mutta ei voida enää asua yhdessä. Ja erotilanteissahan tuo on totta, eli lapsille ei tarvitse edes valehdella.

Tuota noin. Erosin itse kun lapsemme oli 9-vuotias. Ero johtui siitä, että paljastui että vaimo oli pettänyt vakavasti jo vuosien ajan. Vaimo halusi sitten erota, että voisi olla uusien miesten kanssa. Itse olisin yrittänyt antaa anteeksi. Lapselle kerroin, että erosimme koska emme enää tulleet keskenämme toimeen ja että emme halunneet jatkaa yhdessä.

Kun lapsi oli aikuinen, hän kertoi minulle, että äiti oli kertonut eron johtunee siitä, että minulla oli muka ollut muita naisia. Ei ollut. Ei koskaan. Lapsi oli tuntenut kaunaa minua kohtaan 30-vuotiaaksi asti, jolloin lopulta kerroin hänelle todellisen syyn eroon. Asia on siis monipiippuinen - kertoako totuus vai ei?

 

[vierailija]

Minä sanoisin, että meillä oli isän kanssa avioliitoksi kutsuttu sopimus, mutta isä rikkoi sopimuksen sääntöjä, eikä sopimusta siksi enää ole. Ja kun nyt on todistettu, ettei sopimus enää isän ja äidin välillä onnistu, pitää muuttaa eri koteihin. Isä ja äiti edelleen rakastavat toisiaan ja lapsiaan, mutta yhteiselo ei enää onnistu.

 

[ihmettelen vaan]

Miksi lapsille pitää eritellä, kuka on se paha? Voisiko joku nyt perustella tämän hyvin?

 

[vierailija]

Miksi joidenkin mielestä totuuden kertominen on sama asia, kuin toisen mustamaalaaminen ja haukkumminen? Kyllähän lapselle voi totuuden kertoa myös ihan neutraalisti ilman turhia draamailua. "Miksi erositte?" "Isällä on toinen nainen emmekä enää ole sen vuoksi enää yhdessä." Sehän ei poista sitä tosiasiaa, että esimerkiksi se isä on edelleen lapsen isä, isää ei tarvitse sen enempää haukkua, lapselle ei tarvitse sen enempää avautua omasta katkeruudesta. Faktat faktoina ja elämä eletään eteenpäin. Yleensä siitä peittelystä ja valehtelusta on enemmän haittaa, kun lapsi saattaa kuvitella vääriä asioita. Tehdä itse toisesta vanhemmasta tai itsestään syntipukin, kun ei tiedä mistä on kyse ja tajuaahan sen nyt lapsikin, ettei sitä erota jos kaikki on hyvin ja onnellista - tai jos ei tajua, alkaa se vääntö siitä miksi äiti ja isä ei edelleen voi olla yhdessä.

 

[endis]

Kertoisin kyllä tuon ikäisille, että isä on pettänyt ja että äiti ei enää luota isään. Mutta että hän on edelleen isä lapsilleen, vaikka äiti ei isän kans enää voi olla

Kyllä ne kuitenkin saavat asian selville. Pahinta olisi se, että he saavat tietää eron syyn olleen isän pettämisen kavereidensa kautta.

Toisin sanoen, kertoo asiat siten kuin ne ovat, mutta muistaa sen, ettei pidä lapsia eroriitojen välikappaleena.

 

[vierailija]

Luulin, että aloitus on pelkkä provo, koska ei kukaan voi noin hullu olla. Mutta näköjään täällä on moni muukin yhtä hullu...

Ei todellakaan ole mitään järkeä ala-aste ikäiselle alkaa kertomaan mistään pettämisistä. Siitä tulee vain lapselle paha ja turvaton olo. Avioliiton päättyminen on aikuisten välinen juttu, sen syyt eivät kuulu noin pienille lapsille. Voi rehellisesti sanoa, että äiti ja isä eivät enää halua olla naimisissa, ja keskittyä muuten vakuuttamaan lapselle, että suhde lapsen ja vanhempien välillä säilyy ikuisesti.

 

[vierailija]

Tuota noin. Erosin itse kun lapsemme oli 9-vuotias. Ero johtui siitä, että paljastui että vaimo oli pettänyt vakavasti jo vuosien ajan. Vaimo halusi sitten erota, että voisi olla uusien miesten kanssa. Itse olisin yrittänyt antaa anteeksi. Lapselle kerroin, että erosimme koska emme enää tulleet keskenämme toimeen ja että emme halunneet jatkaa yhdessä.

Kun lapsi oli aikuinen, hän kertoi minulle, että äiti oli kertonut eron johtunee siitä, että minulla oli muka ollut muita naisia. Ei ollut. Ei koskaan. Lapsi oli tuntenut kaunaa minua kohtaan 30-vuotiaaksi asti, jolloin lopulta kerroin hänelle todellisen syyn eroon. Asia on siis monipiippuinen - kertoako totuus vai ei?

Niin, mutta miten tuo asia olisi LAPSEN kannalta ollut onnellisempi, jos hän olisi sinun sijaan vihannut äitiään?
Erotilanteessa katkeruus on lähes aina väistämötöntä jommalle kummalle tai molemmille osapuolille. Asia pitäisi kuitenkin pystyä käsittelemään niin, ettei anna katkeruuden vaikuttaa siihen, miten asia lapselle esittää.

 

[vierailija]

Jotenkin on hassua, että peittelijöiden lapsille niin kovin moni asia tulee järkytyksenä ja shokkina sitten myöhemmin aikuisena ja tämä on monien mielestä ok. Kun se oma pieni lintukoto ei ollutkaan lintukoto, serkku ei ollutkaan serkku, isä ja äiti eivät olleetkaan yhdessä onnellisia ja mummolla heitti päässä. Vaikka näin esimerkkinä. Joidenkin mielestä on ihan normaalia siis, että parikymppisenä käydään jotain kriisiä minäkuvasta, perhekuvasta ja maailmankuvasta, jotka osottautuvat olevan valheellisella pohjalla.
Omalla äidilläni on ollut aina periaate olla valehtelematta ja näin ollen hyvin monet asiat ovat olleet itselleni ihan normaaleja - siinä missä esimerkiksi osalle sukulaisista on tullut myöhemmin järkytyksiä, yllätyksiä ja maailmankuvan romahtamista. Eikä se faktoissa pysyminen ole tarkoittanut mitään katkeruutta tai toisten haukkumista. Lapsi pystyy ottamaan yllättävän paljon vastaan kunhan vain ei lähde sille märehtimisen ja haukkumisen tielle. Kun vain toteaa että asia näin, ei sitä tarvitse surra sen enempää, niin ei se lapsi sitä sure. Eikä tule myöhemmin shokkeja siitä, että on elänyt valhekuplassa tajuamatta miten asiat ovat.

 

[Kapteeni]

Ei missään nimessä kerrota lapsille tuollaisia. Itse olen eroperheen lapsi, ja itse ero ei varmasti satuttanut minua niin paljon kuin se kun äiti avautui minulle syistä miksi ei isääni enää jaksa. Ei lapsi tuollaisia halua kuulla, siinä syntyy omaa vanhempaa kohtaan niin isoja tunteita (vihaa, sääliä, katkeruutta, epäluottamusta) ettei vanhemman sellaista pitäisi lapsensa niskoille ehdoin tahdoin vierittää. Ja meillekkin äiti aina sanoi ettei vika ole meissä jnejnejne, mutta vahinko oli jo tapahtunut kun ekan kerran meni isää minun kuullen parjaamaan.

Nyt aikuisena toki osaan asioita paremmin jo käsitellä, mutta silloin 12- vuotiaalle ne oli liian isoja taakkoja kannettavaksi. Minulla olikin sitten nuorena paniikkihäiriötä ym ahdistusta joka puhkesi vanhempien eron aikoihin (eroprosessi kesti useamman vuoden, ensin huonossa suhteessa oloa, sitten jahkailua, asumiseroa, yhteenpaluuta, lopuksi lopullinen ero). Eikä ne eron syyt edes olleet noin brutaalit (räikeä pettäminen) vaan mm. isän peliriippuvuus.

Olen täysin samaa mieltä. Oli se sitten isä tai äiti joka on pettänyt, ei se ole toisen osapuolen tehtävä mennä vuodattamaan sitä lapsille. Jos asiasta täytyy päästä keskustelemaan, sitä varten on ystävät ja/tai ammattiauttajat. Mikäli tuntee tarvetta kostolle, se pitää tehdä jotenkin muuten kuin lasten kautta ja keräämättä turhaa taakkaa lasten harteille.

Lasta ei tule altistaa seksuaalissävytteiselle keskustelulle tai ajatuksille muutoinkaan. Se että puoliso on harrastanut seksiä, tai että itse on tehnyt sitä jonkun kanssa, ei kuulu lasten korville. Itse muistan vielä elävästi kun seksuaalivalistus ala-asteen lopulla alkoi. Tuolloin yksi poika totesi, että "minun isä ja äiti on tehneet sen ainakin kolme kertaa, koska meitä on kolme lasta". Tuo ehkä kuvastanee hyvin lapsen ajatusmaailmaa.

Toinen pointti on myös tämän seksuaalisuuden ulkopuolella se, että lapsella on oikeus rakastavaan äitiin ja isään. Tämän vuoksi mitään parjaamista ja herjaamista lapsen toista vanhempaa kohtaan ei pidä tehdä. Vaikka itsestä tuntuisi miten pahalta ja vaikka miten tekisi mieli kertoa lapselle "totuus", se on parasta jättää tekemättä. Sinä voit erota puolisostasi ja ottaa uuden, mutta lapsi ei voi vaihtaa vanhempaansa. Lapselle hänen vanhempansa haukkuminen on sama kuin että haukkuisit lasta itseään.

 

[Pessimisti]

Olen täysin samaa mieltä. Oli se sitten isä tai äiti joka on pettänyt, ei se ole toisen osapuolen tehtävä mennä vuodattamaan sitä lapsille. Jos asiasta täytyy päästä keskustelemaan, sitä varten on ystävät ja/tai ammattiauttajat. Mikäli tuntee tarvetta kostolle, se pitää tehdä jotenkin muuten kuin lasten kautta ja keräämättä turhaa taakkaa lasten harteille.

Lasta ei tule altistaa seksuaalissävytteiselle keskustelulle tai ajatuksille muutoinkaan. Se että puoliso on harrastanut seksiä, tai että itse on tehnyt sitä jonkun kanssa, ei kuulu lasten korville. Itse muistan vielä elävästi kun seksuaalivalistus ala-asteen lopulla alkoi. Tuolloin yksi poika totesi, että "minun isä ja äiti on tehneet sen ainakin kolme kertaa, koska meitä on kolme lasta". Tuo ehkä kuvastanee hyvin lapsen ajatusmaailmaa.

Toinen pointti on myös tämän seksuaalisuuden ulkopuolella se, että lapsella on oikeus rakastavaan äitiin ja isään. Tämän vuoksi mitään parjaamista ja herjaamista lapsen toista vanhempaa kohtaan ei pidä tehdä. Vaikka itsestä tuntuisi miten pahalta ja vaikka miten tekisi mieli kertoa lapselle "totuus", se on parasta jättää tekemättä. Sinä voit erota puolisostasi ja ottaa uuden, mutta lapsi ei voi vaihtaa vanhempaansa. Lapselle hänen vanhempansa haukkuminen on sama kuin että haukkuisit lasta itseään.

Komppaan. Jos puoliso jäisi kiinni pettämisestä niin olisinhan mä helvetin pettynyt ja vihainen enkä säästelisi sanojani, mutta en mä sitä avautumista lapselle vuodattaisi..

 

[vierailija]

Eli jotkut eivät osaa erottaa toisistaan sellaisia asioita, kuin totuus ja toisen haukkuminen. No kertoo aika paljon teistä...
Kyllä sille lapselle ihan hyvin voisi sanoa "isällä / äidillä on uusi kumppani ja siksi eroamme, se on aikuisten välinen asia" ilman mitään haukkumisia. Mutta ilmeisesti se on joillekin täysin mahdoton yhtälö, joko sitä esitetään valheellista näytelmää tai sitten pidetään lasta psykiatrin korvikkeena

 

[vierailija]

Eli jotkut eivät osaa erottaa toisistaan sellaisia asioita, kuin totuus ja toisen haukkuminen. No kertoo aika paljon teistä...
Kyllä sille lapselle ihan hyvin voisi sanoa "isällä / äidillä on uusi kumppani ja siksi eroamme, se on aikuisten välinen asia" ilman mitään haukkumisia. Mutta ilmeisesti se on joillekin täysin mahdoton yhtälö, joko sitä esitetään valheellista näytelmää tai sitten pidetään lasta psykiatrin korvikkeena

Ensinnäkin on eri asia kertoa, että on uusi kumppani kun tilittää pettämiskokemuksia lapselle. Toisekseen, pienelle lapselle en kyllä tuotakaan sanoisi syyksi eroon, eikä se edes syy ole, vaan seuraus huonosta suhteesta tai muusta. Jos lapselle kerrotaan, että äidin/isän voi vaihtaa kun kyllästyy, alkaa lapsi miettiä voidaanko hänetkin vaihtaa.

 

[vierailija]

Miksi joidenkin mielestä totuuden kertominen on sama asia, kuin toisen mustamaalaaminen ja haukkumminen? Kyllähän lapselle voi totuuden kertoa myös ihan neutraalisti ilman turhia draamailua. "Miksi erositte?" "Isällä on toinen nainen emmekä enää ole sen vuoksi enää yhdessä." Sehän ei poista sitä tosiasiaa, että esimerkiksi se isä on edelleen lapsen isä, isää ei tarvitse sen enempää haukkua, lapselle ei tarvitse sen enempää avautua omasta katkeruudesta. Faktat faktoina ja elämä eletään eteenpäin. Yleensä siitä peittelystä ja valehtelusta on enemmän haittaa, kun lapsi saattaa kuvitella vääriä asioita. Tehdä itse toisesta vanhemmasta tai itsestään syntipukin, kun ei tiedä mistä on kyse ja tajuaahan sen nyt lapsikin, ettei sitä erota jos kaikki on hyvin ja onnellista - tai jos ei tajua, alkaa se vääntö siitä miksi äiti ja isä ei edelleen voi olla yhdessä.

Se "isällä on toinen nainen" ei ole syy siihen eroon. Se toinen nainen on seurausta huonosta suhteesta, pettäjän omista ongelmista tms. Syyksi eroon voi siis sanoa, että "äiti ja isä eivät tule toimeen keskenään" tai "äidillä/isällä on parempi asua erillään" tmv.

 

[vierailija]

Jotenkin on hassua, että peittelijöiden lapsille niin kovin moni asia tulee järkytyksenä ja shokkina sitten myöhemmin aikuisena ja tämä on monien mielestä ok. Kun se oma pieni lintukoto ei ollutkaan lintukoto, serkku ei ollutkaan serkku, isä ja äiti eivät olleetkaan yhdessä onnellisia ja mummolla heitti päässä. Vaikka näin esimerkkinä. Joidenkin mielestä on ihan normaalia siis, että parikymppisenä käydään jotain kriisiä minäkuvasta, perhekuvasta ja maailmankuvasta, jotka osottautuvat olevan valheellisella pohjalla.
Omalla äidilläni on ollut aina periaate olla valehtelematta ja näin ollen hyvin monet asiat ovat olleet itselleni ihan normaaleja - siinä missä esimerkiksi osalle sukulaisista on tullut myöhemmin järkytyksiä, yllätyksiä ja maailmankuvan romahtamista. Eikä se faktoissa pysyminen ole tarkoittanut mitään katkeruutta tai toisten haukkumista. Lapsi pystyy ottamaan yllättävän paljon vastaan kunhan vain ei lähde sille märehtimisen ja haukkumisen tielle. Kun vain toteaa että asia näin, ei sitä tarvitse surra sen enempää, niin ei se lapsi sitä sure. Eikä tule myöhemmin shokkeja siitä, että on elänyt valhekuplassa tajuamatta miten asiat ovat.

Jotenkin hassua, että joillain on välttämättä tarve tuoda ikäviä, inhottavia ja surullisia asioita pienen lapsen elämään, vaikka niiden käsittelyä voi siirtää myöhemmäksi, kun lapsi ymmärtää enemmän.
Itse en näe järkevänä tai tarpeellisena kertoa pienelle lapselle murhista, pahoinpitelyistä, itsemurhista, huumeista, sodista, pornosta, katkerista riidoista tai muustakaan, mitä sen ikäinen ei pysty vielä kunnolla käsittelemään.

 

[vierailija]

Jotenkin on hassua, että peittelijöiden lapsille niin kovin moni asia tulee järkytyksenä ja shokkina sitten myöhemmin aikuisena ja tämä on monien mielestä ok. Kun se oma pieni lintukoto ei ollutkaan lintukoto, serkku ei ollutkaan serkku, isä ja äiti eivät olleetkaan yhdessä onnellisia ja mummolla heitti päässä. Vaikka näin esimerkkinä. Joidenkin mielestä on ihan normaalia siis, että parikymppisenä käydään jotain kriisiä minäkuvasta, perhekuvasta ja maailmankuvasta, jotka osottautuvat olevan valheellisella pohjalla.
Omalla äidilläni on ollut aina periaate olla valehtelematta ja näin ollen hyvin monet asiat ovat olleet itselleni ihan normaaleja - siinä missä esimerkiksi osalle sukulaisista on tullut myöhemmin järkytyksiä, yllätyksiä ja maailmankuvan romahtamista. Eikä se faktoissa pysyminen ole tarkoittanut mitään katkeruutta tai toisten haukkumista. Lapsi pystyy ottamaan yllättävän paljon vastaan kunhan vain ei lähde sille märehtimisen ja haukkumisen tielle. Kun vain toteaa että asia näin, ei sitä tarvitse surra sen enempää, niin ei se lapsi sitä sure. Eikä tule myöhemmin shokkeja siitä, että on elänyt valhekuplassa tajuamatta miten asiat ovat.

Rehellisyys ei myöskään ole sitä että pitää jakaa aina ja kaikki kaikille. Erotilanteessa alaikäisille lapsille eu tarvitse kertoa kaikkea omista luurangoista "isi ja äiti eroaa koska isi tykkää pukeutua naisten vaatteisiin/ isi tykkääkin pojista/ äiti petti isää monien eri miesten kanssa, äiti veti isää turpaan niin että isältä murtu nenä", muttei, kyllä me SUA silti rakastetaan vaikka toisiamme inhotaankin!!!

Se on sitten eri asia jos lapsi aikuisena haluaa syitä tietää, mutta silloinkin minusta todellisia syitä ei ole pakko avata jos kumpikaan vanhempi ei sitä halua.

En tiedä mistä kriiseilystä nyt puhut, mutta minulla ahdistus puhkesi 15-vuotiaana kun ero tapahtui lopullisesti. Eikä se johtunut siitä että asioita olisi peitelty vaan päinvastoin. Kaikki oli rehellisesti vuodatettu tuon silottelun lomassa "kyllä me silti sua rakastetaan ja ei ole sun vika". En aio koskaan tehdä samaa omille lapsille, aikuisten ongelmat on aikuisten ja niistä aion lapsille vain todeta että aikuiset hoitaa omat ongelmansa, eikä lasten tarvitse niistä murehtia yhtään.

 

[vierailija]

Lapsella on oikeus rakastaa molempia vanhempiaan. Tietysti jokin perusteltu syy erolle on hyvä antaa mutta pienelle lapselle helpointa ja turvallisinta olisi todeta ettei äiti ja isi viihdy enää saman katon alla, eivät tykkää toisistaan tms ja tekevät toisensa vain surullisiksi jos yhdessä ovat. Ei lapsikaan halua vanhempiensa olevan surullinen.

Jos yltiörehellisyyttä halutaan niin sitten pitää avata myös petetyn osuus pettämiseen. "äiti ei enää halunnut halailla isiä joten isi löysi toisen naisen joka halusi isiä halia". "äiti ei jaksanut isiä mutta tarvitsi isin rahoja" "äiti muuttui isiä kohtaan niin ilkeäksi että isikin päätti olla äidille ilkeä lopulta". Samat myös voisi kertoa isi-versioina. Joten.. Ei aleta kaivelemaan lapsille niitä syitä eikä lasten kuulu katsoa peiliin vanhempien eron vuoksi.
Myöhemmin voi valaista toki asioita paremmin jos lapset vielä utelevat.

 

[vierailija]

Me kerrottiin lapsille yhdessä. Mies jäi kiinni sivusuhteesta, en nähnyt muuta mahdollisuutta kuin eron.

Kerroimme näin: tehän ootte lapset huomanneet, että meillä on ollut riitoja vaikka kuinka kauan, välillä tosi pahojakin. Nyt sitte on käyny niin, kuin helposti käykin, että isä on löytänyt uuden ihmisen, ja äitistä tuntuu, että tätä liittoa vaan ei enää millään konstilla voi korjata.

Ja sitte ne normaalit löpinät että ollaan rakastettu toisiamme, rakastetaan teitä kaikkia aina ja ollaan aina teidän vanhemmat.

Lapset oli yli 11 ja alle 17 kaikki kolme.

 

[vierailija]

Lapsille pitää kertoa eron syy. Jos sitä ei kerro tai jättää liian epämääräisesti auki, niin sitten vasta lapsen itsesyytökset alkavatkin. Minusta voi ihan hyvin sanoa, että isällä on uusi nainen.

 

[vierailija]

Lapsella on oikeus rakastaa molempia vanhempiaan. Tietysti jokin perusteltu syy erolle on hyvä antaa mutta pienelle lapselle helpointa ja turvallisinta olisi todeta ettei äiti ja isi viihdy enää saman katon alla, eivät tykkää toisistaan tms ja tekevät toisensa vain surullisiksi jos yhdessä ovat. Ei lapsikaan halua vanhempiensa olevan surullinen.

Jos yltiörehellisyyttä halutaan niin sitten pitää avata myös petetyn osuus pettämiseen. "äiti ei enää halunnut halailla isiä joten isi löysi toisen naisen joka halusi isiä halia". "äiti ei jaksanut isiä mutta tarvitsi isin rahoja" "äiti muuttui isiä kohtaan niin ilkeäksi että isikin päätti olla äidille ilkeä lopulta". Samat myös voisi kertoa isi-versioina. Joten.. Ei aleta kaivelemaan lapsille niitä syitä eikä lasten kuulu katsoa peiliin vanhempien eron vuoksi.
Myöhemmin voi valaista toki asioita paremmin jos lapset vielä utelevat.

Että petetyn syytä aina. Just.

 

[vierailija]

 

[vierailija]

Kyllä me kerrottin että äiti ja isä erosivat, koska isä löysi itselleen uuden naisystävän.
Meidän ero vielä suhteellisen tuore ja varsinkin esikoisen kanssa siitä useasti juttelen, jos hänelle tulee siitä tarve puhua.
Olen kertonut että äidistäkin tuntuu kurjalta, mutta aikuiset eivät voi elää onnellisina yhdessä jos toinen tykkää jostakin muusta henkilöstä.

Sanallakaan en ole isää haukkunut ja olen tehnyt kaikkeni, että lapset saavat tavata isäänsä niin paljon kuin vain mahdollista. Ja paljon toisiaan näkevätkin.
Enkä mä miestä vihaa. Elämässä kaikki ei vaan aina mene niinkuin itse oli suunnitellut, mutta kupruista selviää.
Lapset kuitenkin on yhteiset ja heistä haluamme huolehtia niin hyvin kuin vain on mahdollista.

 

[vierailija1992]

Itse kysyin äidiltäni ollessani teini-ikäinen, että onko olemassa miehiä, jotka eivät petä, ja kysyin, onko isä joskus pettänyt äitiä. Äiti sanoi, että ei ainakaan hänen tietääkseen. Ja hymyili tyytyväisen, että no kyllä kunnollisiakin miehiä sitten tosiaan on olemassa jos kerran oma isänikin on sellainen!... Jonkin aikaa myöhemmin sain kuulla serkultani, että enkö tosiaan tiennyt isäni salasuhteesta toiseen naiseen, kun olin ollut noin 10 vuotias. Siinä mureni kertaheitolla luottamus molempiin vanhempiin, kun tajusin heidän valehdelleen minulle päin naamaa. Tajusin, että tilanteet, joissa olin lapsena elänyt, jossa isä oli sanonut yhtä ja äiti toista, oli kaikki ollut pelkkää kusetusta. Olisin mielummin kuullut totuuden, sillä kyllä sen sitten aikuisena viimeistään tajuaa miten itsekkäitä ihmiset ovat. Putoaa korkealta jos vanhemmat ovat pehmittäneet kaiken. Edelleen katkera vanhempien valehtelusta, sillä olen saanut arvostelua myös anopiltani "että kuulun sellaiseen pettäjäperheeseen, eikä omena kauas puusta putoa". Koko kylä tiesi, minä ja siskoni emme. Miten nöyryyttävää.

 

[viisikymppinen isoäiti]

mun lapset oli jo aikuisia,joten kerroin asian suoraan. lastenikä ratkaisee paljon, miten tuon asian voi kertoa

 

[vierailija]

Itse kysyin äidiltäni ollessani teini-ikäinen, että onko olemassa miehiä, jotka eivät petä, ja kysyin, onko isä joskus pettänyt äitiä. Äiti sanoi, että ei ainakaan hänen tietääkseen. Ja hymyili tyytyväisen, että no kyllä kunnollisiakin miehiä sitten tosiaan on olemassa jos kerran oma isänikin on sellainen!... Jonkin aikaa myöhemmin sain kuulla serkultani, että enkö tosiaan tiennyt isäni salasuhteesta toiseen naiseen, kun olin ollut noin 10 vuotias. Siinä mureni kertaheitolla luottamus molempiin vanhempiin, kun tajusin heidän valehdelleen minulle päin naamaa. Tajusin, että tilanteet, joissa olin lapsena elänyt, jossa isä oli sanonut yhtä ja äiti toista, oli kaikki ollut pelkkää kusetusta. Olisin mielummin kuullut totuuden, sillä kyllä sen sitten aikuisena viimeistään tajuaa miten itsekkäitä ihmiset ovat. Putoaa korkealta jos vanhemmat ovat pehmittäneet kaiken. Edelleen katkera vanhempien valehtelusta, sillä olen saanut arvostelua myös anopiltani "että kuulun sellaiseen pettäjäperheeseen, eikä omena kauas puusta putoa". Koko kylä tiesi, minä ja siskoni emme. Miten nöyryyttävää.

Elämää maaseudun auvoissa... Voi Taivas!

 

[vierailija]

Ei lasten tarvitse tietää asiasta. On vain sen petetyn puoliskon itsekästä ja kostonhimoista käytöstä alkaa kääntää lapsia toista vanhempaansa vastaan.