Vaalien siirto - loppuanalyysi

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tässähän kävi juuri niin kuin etukäteen arveltiin. Kuntavaalit siirrettiin koska keväällä näytti siltä, että Keskusta ja SDP olivat matkalla katastrofaaliseen vaalitulokseen. Kumpikin oli selvästi jäljessä ehdokashankintaa Perussuomalaisten porskuttaessa aikataulusta edellä.

Perussuomalaiset olivat viemässä ääniä ennen kaikkea Keskustalta. Suomalaisten veronmaksajien rahojen siirtäminen Etelä-Euroopan maiden hyväksi oli päivänpolitiikan keskiössä ja persut ainoana vastustivat sitä. Keskustan kenttä ei perinteisesti ole kaikkein myötämielisintä liittovaltiokehityksen suhteen eivätkä puolueen selittelyt siitä miten rahan dumppaamisella saatiin ostettua avustuksia maaseudulle uponneet kovinkaan hyvin. Asema vihervasemmiston apupuolueena oli kostautumassa. Pelkona oli, että romahdus kuntavaaleissa pakottaisi Keskustan nostamaan profiiliaan, mikä johtaisi lopulta hallituksen hajoamiseen.

Ilmeinen ratkaisu ongelmaan oli vaalien siirtäminen. Vaalituloksen kannalta ehdokasmäärillä on ratkaiseva merkitys. Keskusta ja SDP tarvitsivat lisää aikaa ehdokaslistojen täyttämiseen. Tämän takia täysin epäloogisesti myös listalleottoaikoja jatkettiin, vaikka vaalien siirron tekosyynä käytettiin koronaa, joka ei liity listoihin mitenkään, vaan ainostaan fyysiseen vaaliin. Siirtämisen bonusvaikutuksena tiedettiin, että lomakaudella äänestysaktiivisuus jää alhaiseksi, mikä näkyy ennen kaikkea Perussuomalaisten huonona tuloksena.

Mutta vaaleja ei tietenkään voi demokratiassa siirtää ihan miten vaan. Tarvittiin tekosyy, joka löytyi näppärästi koronasta. Hallitus tilasi THL:ltä tutkimuksen, joka esitti täysin älyttömän "ennusteen" siitä miten tartuntamäärät tulevat kehittymään. Alusta alkaen oli selvää, ettei 11 000 päivittäisen tartunnan rajaa tulla koskaan saavuttamaan, mutta sillä ei sinänsä ole väliä koska kyseessä oli tekosyy. Se hyväksittiin mukisematta koska kukaan muu kuin Perussuomalaiset ei halunnut hallituksen hajoavan.

Siirtopäätöksen jälkeen alkoi massiivinen operaatio Keskustan listojen täyttämiseksi ja siinä onnistuttiin hyvin. Keskusta sai lopulta kerättyä isoimman listan ja lisäaika käytettiin kentän aktivoimiseksi tupailloissa. Jos nyt ei tehdä kaikkea torjuntavoiton eteen, puolueen tari alkaa olla lopussa, oli viesti. Operaatio onnistui niin hyvin, että Annika Saarikko kehui puolueen loppukiriä YLE:n vaalivalvojaisissa ja kertoi sen olevan hyvän tuloksen takana.

Se mikä tässä on tärkeää huomata ja muistaa on, että vaalien siirto oli tarkkaan harkittu poliittinen operaatio. Se ei ollut eikä ole mikään salaisuus. Sen tarkoitus ja tuleva lopputulos oli aika hyvin tiedossa jo maaliskuussa. Politiikassa on usein näitä asioita, joissa on virallinen totuus ja sitten on se mitä oikeasti tapahtui. Usein ne menevät vähän ristiin ja limittäin niin, että periaatteessa virallinen totuuskin voisi olla totta. On helppo sanoa silmät suurina, että kyllä me ihan oikeasti uskottiin, että 11 000 uutta päivittäistapausta tulee ja totta kai vaalit piti siirtää. Milläpä tuon todistat koskaan vääräksi. Se, että kaikki muut tiesivät, että tuo luku on järjetön eikä perustu mihinkään ei asiaa muuksi muuta.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama ja Echo
Deleted member 149094
Eikös persut saaneet ehdokkaita ihan hirveän paljon enemmän juuri tuon siirron ansiosta. Eli ei mennyt ihan putkeen taas tämä valehtelu....
Itseasiassahan tuli ihan tuplavalehtelu, koska persut suuresta ehdokasmäärästä huolimatta jäi neljänneksi.
Eli tossa ei ole vissiin mitään, mikä pitäis paikkaansa. Mutta tätä saadaan siis kuulla maakuntavaaleihin asti..?
 
Deleted member 149094

Ja persuille vielä kelpas ehdokkaaksi kuka vain!
 
Persut olisivat olleet erittäin vahvoilla ilman vaalien siirtoa.
Kai lisäehdokkaita aina saa siirron takia, mutta sama lisäporukan haaliminen se oli muillakin puolueilla.
 
vierailija
Eikös persut saaneet ehdokkaita ihan hirveän paljon enemmän juuri tuon siirron ansiosta.
Ei. Perussuomalaiset saivat jatkoajalla saman verran ehdokkaita kuin SDP ja Keskusta. Mutta ero on siinä, että Perussuomalaiset teki ennätyksensä ehdokashankinnassa ja oli selvästi aikataulua edellä keväällä ennen vaalien siirtoa. SDP ja Keskusta olivat aikataulua jäljessä ja ilman lisäaikaa ne olisivat saaneet kasaan historiallisen huonot listat.
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu ja Echo
vierailija

Ja persuille vielä kelpas ehdokkaaksi kuka vain!
Haha ja nyt ollu kumman hiljasta tälläkin palstalla ei kymmeniä marinin haukkumis ketjuja ja persu trollausta. Ihan hyvä jostain luin että persui ois päälle 500 saanu tuomion ja jos ehdokkaita oli5k tekee se 10 pros rikollista eli aika korkee luku.
 
vierailija
Ei. Perussuomalaiset saivat jatkoajalla saman verran ehdokkaita kuin SDP ja Keskusta. Mutta ero on siinä, että Perussuomalaiset teki ennätyksensä ehdokashankinnassa ja oli selvästi aikataulua edellä keväällä ennen vaalien siirtoa. SDP ja Keskusta olivat aikataulua jäljessä ja ilman lisäaikaa ne olisivat saaneet kasaan historiallisen huonot listat.
Määrä ei korvannut laatua....
 
Deleted member 149094
Persut olisivat olleet erittäin vahvoilla ilman vaalien siirtoa.
Kai lisäehdokkaita aina saa siirron takia, mutta sama lisäporukan haaliminen se oli muillakin puolueilla.
Niinsiis lue ne perustelut siitä viestistä, johon vastasin. Väite oli, että lisäehdokkailla saa enemmän ääniä, mut ei sit saanutkaan.
Et toi väitehän on ihan tuulesta temmattu, mut varmaan jää elämään.
Mut sen sijaan, et etsitään vikoja muista, ja rakennetaan jotain hallitussalaliittoteoriaa, vois olla järkevää mennä itteensä ja etsiä niitä oikeita syitä? Et jos vika ei oliskaan hallituksessa, naisissa ja tuulen suunnassa...
 
Deleted member 149094
Ei. Perussuomalaiset saivat jatkoajalla saman verran ehdokkaita kuin SDP ja Keskusta. Mutta ero on siinä, että Perussuomalaiset teki ennätyksensä ehdokashankinnassa ja oli selvästi aikataulua edellä keväällä ennen vaalien siirtoa. SDP ja Keskusta olivat aikataulua jäljessä ja ilman lisäaikaa ne olisivat saaneet kasaan historiallisen huonot listat.
Mut sittenhän niitten olis pitäny pärjätä, kuten muutkin, tolla sun logiikalla.
 
Niinsiis lue ne perustelut siitä viestistä, johon vastasin. Väite oli, että lisäehdokkailla saa enemmän ääniä, mut ei sit saanutkaan.
Et toi väitehän on ihan tuulesta temmattu, mut varmaan jää elämään.
Mut sen sijaan, et etsitään vikoja muista, ja rakennetaan jotain hallitussalaliittoteoriaa, vois olla järkevää mennä itteensä ja etsiä niitä oikeita syitä? Et jos vika ei oliskaan hallituksessa, naisissa ja tuulen suunnassa...
Koronahan ei olisi vaaleja estänyt...
 
vierailija

Ja persuille vielä kelpas ehdokkaaksi kuka vain!
Ethän sinäkään kelvannut persuille.
 
vierailija
Niinsiis lue ne perustelut siitä viestistä, johon vastasin. Väite oli, että lisäehdokkailla saa enemmän ääniä, mut ei sit saanutkaan.
Miten niin ei saanut? Perussuomalaiset teki kaikkien aikojen parhaan tuloksensa kunnallisvaaleissa kun sai kaikkien aikojen laajimman ehdokaslistan. Keskusta onnistui torjuntavoitossaan kun sillä oli koko vaalien eniten ehdokkaita. SDP:n tulos tippui vain hiukan kun sillä oli normimäärä ehdokkaita.
 
vierailija
Mut sittenhän niitten olis pitäny pärjätä, kuten muutkin, tolla sun logiikalla.
Kenen? Perussuomalaiset pärjäsivät paremmin kuin koskaan. Mutta jos äänestysaktiivisuus olisi ollut suurempi, eli keväällä, puolue olisi pärjännyt vielä paremmin. Ja vastaavasti keväällä Keskusta ja SDP olisivat pärjänneet huonommin koska varsinkin Keskustan paniikkikiertua olisi jäänyt vajaaksi.
 
Et taida osata suhteuttaa asioita. No, ei se mitään. Lisää selityksiä! Oikeen kootusti. Vai pitäiskö niistä oikeen tehdä kooste..
 
Deleted member 149094
No kerropa mitä ja miten pitäisi suhteuttaa.
No just noita, mitä ootte ihan itte luetelleet. Sanotte, et persut hävis (mikä teidän mielestä oli tietenkin nyt huikee tulos) koska vaalisiirto, ehdokasmäärä yms. Mut kun se ei mee niin, koska muillakin vaalisiirto, ehdokasmäörä jne. Että lue sieltä teidän ekasta vuodatuksesta. Kyllä se vielä avautuu, vaikka toisia on niin kiva syytellä.
 
Ei kun kerro nyt vaan omin sanoin. Aina sama juttu sun kanssasi. Ulosanti uskomattoman heikkoa kun heittäydyt sille päälle. Saat kuitenkin nyt seistä sanojesi takana ja kertoa mitä tarkoitat.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Yhteistyössä