Virossa ollaan täysin kypsiä Sanna Marinin hallituksen sekoiluun

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Demarit ovat saaneet Alkolta THL:ltä selvityksen siitä miten matkustusrajoitukset ovat vaikuttaneet alkoholinmyynnistä saatuihin veroihin (eli "alkoholihaittoihin") ja Sanna on jo ehtinyt mielessään jakaa rahat eteenpäin. Ei nyt voi vielä rajoja avata eikä varsinkaan matkailukaudella koska sitten "alkoholin aiheuttamat haitat lisääntyisivät".
 
Aika vähän tuolla on tekemistä koronan kanssa, mutta vasemmiston verokiiman kanssa sitäkin enemmän. Eikä kyse ole pelkästä alkoholiverosta, vaikka sekin lienee merkittävä. Siinä oli joku kikkakolmonen, että virolaiset työmiehet joutuvat nyt maksamaan enemmän veroja Suomeen.
 
vierailija
Aika vähän tuolla on tekemistä koronan kanssa, mutta vasemmiston verokiiman kanssa sitäkin enemmän. Eikä kyse ole pelkästä alkoholiverosta, vaikka sekin lienee merkittävä. Siinä oli joku kikkakolmonen, että virolaiset työmiehet joutuvat nyt maksamaan enemmän veroja Suomeen.
Niin joo, kun asuu liian pitkään maassa eli viettää liian vähän aikaa ulkomailla, verotusvaltio muuttuu. Lyhyttä keikkaa tekevillä virolaisilla voivat tuloverot mennä Viroon, mutta Suomessa asuvilla ne menevät Suomeen. Sama juttu kuin näiden ralli-, formula- ja alppihiihtotähtien kanssa.
 
Kesäaikaan ei luulisi olevan ongelma järjestää turvallisia meri- tai lentomatkoja.
Lisätään vuoroja ja matkustetaan väljästi. Ihmiset haluavat nauttia kesästä ja ovat jo tympääntyneet koronarajoituksiin.
Suomen ei tarvitsi olla mallimaa yhtään missään asiassa.
Kuka sanoi että pitää olla mallimaa? On kyse suomalaisten terveydestä.

Monet ihmiset eivät noudata ohjeita. Varsinkaan virolaiset. :cautious:

Olen minäkin tympääntynyt mutta silti noudatan ohjeita.
 
vierailija
Suomi saa päättää omista asioistaan eikä tarvitse Viron antaa määrätä asioistaan. Viron on syytä olla hiljaa sillä Viron itsenäistymisen jälkeen suomalaiset ovat vieneet Viroon kymmeniä miljardeja euroja rahaa kun ovat siellä käynert joko pidempään tai lyhyempään. Viro tahtoo saada suomalaisten veronmaksajien rahat. Jos kerran on Virossa käynyt niin sen jälkeen ei enää kuuna päivänä tahdo Viroon matkustaa.
 

Yhteistyössä