Entisessä sivistysvaltiossa Ruotsissa on pelastushenkilökunnalla eri ongelmat kuin Suomessa!

  • Viestiketjun aloittaja Varokaa ruotsinmallia
  • Ensimmäinen viesti
Varokaa ruotsinmallia
”Tyypillisiä ongelmia maahanmuuttajavaltaisilla alueilla on asukkaiden vihamielinen suhtautuminen länsimaista kulttuuria kohtaan ja kotoutumishalukkuuden puute. Merkittävä osa Ruotsissa kasvaneesta maahanmuuttajataustaisesta nuorisosta, eli niin kutsutusta toisesta ja kolmannesta polvesta, on kääntänyt selkänsä Ruotsin yhteiskuntajärjestykselle ja arvoille.

Muslimivaltaisten lähiöiden yleisinä tunnusmerkkeinä voidaan pitää muun muassa kroonista työttömyyttä ja sosiaalitukiriippuvuutta, kasvavaa rikollisuutta ja levottomuutta, lisääntyvää islamilaista radikalismia sekä omien lakien soveltamisen etenemistä.

Ruotsin kantaväestöä on muuttanut ja muuttaa yhä enenevässä määrin pois monikulttuurisista ongelmalähiöistä, mikäli resurssit sen vain mahdollistavat
. Alueilta pois muuttaneen kantaväestön tilalle on puolestaan muuttanut lisää maahanmuuttajataustaista väestöä. Seurauksena on ollut segregaatiokehityksen kiihtyminen ja etnisen luokkayhteiskunnan vahvistuminen.”


Suomessa autoilijoilla on liian kiire ja tulee vaaratilanteita tienvarsien onnettomuuksissa.

Ruotsissa kyse on väkivallasta pelastajia kohtaan.
 
#unelmapojut
vierailija
Persut ovat tuoneet perustelemisen politiikkaan, mikä on tärkeä asia. Feministit/Naiset/vasemmisto pyrkivät tekemään politiikkaa ilman mitään perusteluja, julistamalla. Julistaminen ei kuitenkaan korvaa perustelemista.

Mies voi synnyttää, abortti on naisen oikeus määrätä omasta kehostaan, kehopositiivinen ei ole sairas läski, ydinvoima on ei estä maapallon lämpenemistä ja maahanmuutto on hyvä. Asiat kannattaa perustella, koska silloin voidaan tehdä oikeita ratkaisuja. Maailma ei kestä naisten epäloogisuutta enää yhtään, vaan maailma menee sekaisin tästä naisten aiheuttamasta paskasta.

Äänestäjät ovat tulleet järkiinsä ja onneksi uusin gallup taas lupaa persuille suurta voittoa.
 
  • Rakkaus
Reactions: Latimeria
Niin, kyse on 2.ja 3. polven mamujen sopeutumattomuudesta. Tuo on ehkä se tärkein tieto.

Se tarkoittaa sitä, että vaikka kuinka ruusunpunaiset lasit olisi Ohisaloilla ja kumppaneilla, niin meidän toiveemme eivät muuta heidän kulttuuriaan.
He eivät halua muuttua, vaikka me tekisimme kaikkemme ja ajattelisimme, että hoivaamisemme parantaisi kulttuurisen ajattelunsa.
Poikkeuksia on tietysti, mutta iso suuntaus on heillä huono.

Ja tämä ei ole ihonvärirasismia ja vihaa heitä kohtaan, vaan surullinen toteamus.

(Tehokkainta olisi jos kääntyisivät elävään kristinuskoon, se auttaa vaikka suomalaiseenkin sarjamurhaajaan, mutta siitä en enempää rupea paasaamaan.)
 
Niin, kyse on 2.ja 3. polven mamujen sopeutumattomuudesta. Tuo on ehkä se tärkein tieto....
Jjepps, viha paapovaa taikaseinäistä sivistysvaltiota, ja ruokkivaa kättä kohtaan vaan kasvaa potenssiin x sukupolvesta toiseeno_O:cry:

”Tyypillisiä ongelmia maahanmuuttajavaltaisilla alueilla on asukkaiden vihamielinen suhtautuminen länsimaista kulttuuria kohtaan ja kotoutumishalukkuuden puute. Merkittävä osa Ruotsissa kasvaneesta maahanmuuttajataustaisesta nuorisosta, eli niin kutsutusta toisesta ja kolmannesta polvesta, on kääntänyt selkänsä Ruotsin yhteiskuntajärjestykselle ja arvoille.”
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Jjepps, viha paapovaa taikaseinäistä sivistysvaltiota, ja ruokkivaa kättä kohtaan vaan kasvaa potenssiin x sukupolvesta toiseeno_O:cry:

”Tyypillisiä ongelmia maahanmuuttajavaltaisilla alueilla on asukkaiden vihamielinen suhtautuminen länsimaista kulttuuria kohtaan ja kotoutumishalukkuuden puute. Merkittävä osa Ruotsissa kasvaneesta maahanmuuttajataustaisesta nuorisosta, eli niin kutsutusta toisesta ja kolmannesta polvesta, on kääntänyt selkänsä Ruotsin yhteiskuntajärjestykselle ja arvoille.”
Jep. Tässäkin on nähtävä ero länsimaisten, ja mamutaustaisten nuorten välillä: länsimaissa rauhanomaisuus, vihapuheenvastaisuus jne. on uponnut länsimaiseen nuorisoon, mutta mamuyhteisöt eivät halua muuttua. Ma munuoret osaavat olla hyvin nenäkkäitä ja käyttävät uhkaavaa puhetta.

Siis sanon että fiksuja poikkeuksiakin on. Mutta niiden p*rseilijöiden määrä on niin suurta, että se pilaa hyvienkin mamujen vaikutukset.
 

Yhteistyössä