Raatorehellinen ikääntymisen merkit kasvoissa ja ehkä kropassakin-ketju

vierailija
En käytä anti age yms. tuotteita. Enkä lisäravinteita. Naamaan laitan sekaihon tuotteita.
Eli jotain perusvoidettako? Lisäravinteet? Lähinnä tulee mieleen joku apulanta nurmikolle, anteeksi. En siis tiedä noista asioista mitään. Itse en käytä muuta kuin vettä ja tarpeen vaatiessa perusvoidetta mikä nyt on muuttunut aurinkorasvaan sk30. Enkä siis ottamalla ota aurinkoa vaan päivetyn tosi hyvin jo työmatkoillani ja muutoin ulkoillessa.
Jostain luin, että silmänympärysvoidetta pitää aloittaa käyttämään jo parikymppisenä, jos meinaa saada siitä hyötyä. En siis aloitakaan, kun olen pahasti myöhässä.
 
vierailija
C-vitamiinia, joka on kollageenin esiaste. Kollageenin tuotanto vähenee iän myötä, josta seuraa ihon veltostuminen. Päivävoide, jossa on suojakerroin ja rasvaisempi yövoide. Eipä muuta. Sitten ne perusterveelliset elintavat: en tupakoi, kala-kasvispainotteinen ruokavalio, vettä, en ota aurinkoa.
Riittääkö jos syö vähintään sen puoli kiloa kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä päivässä? Siis c-vitamiinin osalta? Ruokavalion kautta yritän pitää myös ihostani huolta eli karsin huonoja rasvoja pois sen minkä vain kykenen. Ja vettä myös juon paljon. Tupakka ei myöskään kulu. Myönnän olevani hyvin skeptinen purkkivoiteiden suhteen. Lähinnä tulee mieleen puhdas humpuukirahastus, että saako sille putelille kuitenkaan vastinetta? Oma silmä varmaan tottunut oman pärstän katsomiseen, niin näkisikö mitään muutostakaan..ellei jo sitten joku ikänäkö jo puutu peliin.
 
Deleted member 149094
Mielenkiinnosta kysyn, että mitä kaikkea te läträätte naamaanne ja näemmä sisäisestikin muka estääksenne ikääntymisen?
Kuorinta, kosteusvoide, joskus ihania kasvonaamioita.. Ulkoisesti..
Rentouttavaa teetä, viiniä ja kalanmaksaöljyä.. Sisäisesti..

Mut en kyl oikeestaan yritä estää ikääntymistä, ihan vaan enemmänkin pitää huolta ulkonäöstä. Samasta syystä käyn kampaajallakin.
 
Riittääkö jos syö vähintään sen puoli kiloa kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä päivässä? Siis c-vitamiinin osalta? Ruokavalion kautta yritän pitää myös ihostani huolta eli karsin huonoja rasvoja pois sen minkä vain kykenen. Ja vettä myös juon paljon. Tupakka ei myöskään kulu. Myönnän olevani hyvin skeptinen purkkivoiteiden suhteen. Lähinnä tulee mieleen puhdas humpuukirahastus, että saako sille putelille kuitenkaan vastinetta? Oma silmä varmaan tottunut oman pärstän katsomiseen, niin näkisikö mitään muutostakaan..ellei jo sitten joku ikänäkö jo puutu peliin.
Riippuu kai kasviksista? Ja iän myötä kollageenin tuotanto vähenee, joten välttämättä ei enää saa puolesta kilosta kasviksia tarvittavaa määrää C-vitamiinia kollageenituotantoon. Päivävoiteessa mun mielestä olennaisinta on, että siinä on suojakerroin ja yövoiteessa, että se on rasvainen / hoitava, mitä sanaa nyt halutaan käyttää. Olen toistaiseksi säästynyt ikänäöltä, että en voi siihen vedota :geek:
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
Riittääkö jos syö vähintään sen puoli kiloa kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä päivässä? Siis c-vitamiinin osalta? Ruokavalion kautta yritän pitää myös ihostani huolta eli karsin huonoja rasvoja pois sen minkä vain kykenen. Ja vettä myös juon paljon. Tupakka ei myöskään kulu. Myönnän olevani hyvin skeptinen purkkivoiteiden suhteen. Lähinnä tulee mieleen puhdas humpuukirahastus, että saako sille putelille kuitenkaan vastinetta? Oma silmä varmaan tottunut oman pärstän katsomiseen, niin näkisikö mitään muutostakaan..ellei jo sitten joku ikänäkö jo puutu peliin.

C-vitamiiniin noi varmasti riittävät.

Kai ainoa, mitä kannattaa napata purkista (siis jos on sekasyöjä) on kollageeni, jos ryppyjä pelkää. Voide taas... voiden kun voide, pääasia, ettei iho tunnu kuivalta.
 
vierailija
Riippuu kai kasviksista? Ja iän myötä kollageenin tuotanto vähenee, joten välttämättä ei enää saa puolesta kilosta kasviksia tarvittavaa määrää C-vitamiinia kollageenituotantoon. Päivävoiteessa mun mielestä olennaisinta on, että siinä on suojakerroin ja yövoiteessa, että se on rasvainen / hoitava, mitä sanaa nyt halutaan käyttää. Olen toistaiseksi säästynyt ikänäöltä, että en voi siihen vedota
Itse haluaisin itselleni selitellä, että tuo syömäni viherosuus riittäisi. Jos tarkempaa tietoa pitäisi saada, niin kait sillekin olisi jotkut verikokeet olemassa? Mulle on jo perusvoiteen/aurinkorasvan käyttäminen työlästä, en siis käytä päivittäin vaan tarvittaessa ja muistaessa. Miten te muut siis muistatte vetää rasvat naamaan? Illalla itse olen jo aivan uupunut, joten hampaiden pesu on se, minkä jaksan ja teen huolella suihkussakäynnin lisäksi. Voisin veikata, että jäisi ne putelit ja purkit hyllyihin koristeeksi.
 
Yksityisellä saa otettua vitamiinitasot, jos asia mietityttää. Hampaidenpesun yhteydessä itse rasvaan.
 
Eli jotain perusvoidettako? Lisäravinteet? Lähinnä tulee mieleen joku apulanta nurmikolle, anteeksi. En siis tiedä noista asioista mitään. Itse en käytä muuta kuin vettä ja tarpeen vaatiessa perusvoidetta mikä nyt on muuttunut aurinkorasvaan sk30. Enkä siis ottamalla ota aurinkoa vaan päivetyn tosi hyvin jo työmatkoillani ja muutoin ulkoillessa.
Jostain luin, että silmänympärysvoidetta pitää aloittaa käyttämään jo parikymppisenä, jos meinaa saada siitä hyötyä. En siis aloitakaan, kun olen pahasti myöhässä.
Käytän näitä:
Vichy sekaihon puhdistusaine, kasvovesi ja kasvovoide.

En käytä ikääntymisen merkkejä vastaan olevaa kosmetiikkaa.

En käytä esim. tätä ravintolisää.

APTEQ KOLLAGEENI
Tuotekuvaus:
Ihon hyvinvointiin kehitetty monipuolinen ravintolisä, joka sisältää kalakollageenia, C-vitamiinia, kuparia ja biotiinia. Pitää ihon nuorena, lisää kosteutta ja kimmoisuutta.
 
Viimeksi muokattu:
Itse haluaisin itselleni selitellä, että tuo syömäni viherosuus riittäisi. Jos tarkempaa tietoa pitäisi saada, niin kait sillekin olisi jotkut verikokeet olemassa? Mulle on jo perusvoiteen/aurinkorasvan käyttäminen työlästä, en siis käytä päivittäin vaan tarvittaessa ja muistaessa. Miten te muut siis muistatte vetää rasvat naamaan? Illalla itse olen jo aivan uupunut, joten hampaiden pesu on se, minkä jaksan ja teen huolella suihkussakäynnin lisäksi. Voisin veikata, että jäisi ne putelit ja purkit hyllyihin koristeeksi.

Mä läästään illalla saunan/suihkun jälkeen jonkun voiteen ja aamulla kesäaikaan aurinkovoiteen. Sensortin rutiini toi kyllä on, että talbella on orpo olo ku ei tarvitsekaan suojakerrointa :D
 
vierailija
C-vitamiiniin noi varmasti riittävät.

Kai ainoa, mitä kannattaa napata purkista (siis jos on sekasyöjä) on kollageeni, jos ryppyjä pelkää. Voide taas... voiden kun voide, pääasia, ettei iho tunnu kuivalta.
Ikääntymisen merkit ryppyinen ei pelota, päinvastoin mun mielestä kuuluvat asiaan. Hehkeän parikymppisen päivät ovat takana ja musta olis enintäänkin outoa näyttää nyt vieläkin parikymppiseltä. Tai siis miksi huijata itseään? Mutta tämä on vain minun ajatelmaani, jokainen saa tehdä ja toimia miten itselleen parhaaksi kokee.
Kauhean skeptikko kyllä olen noille purkkitavaroille, mitä metritolkulla hehtaarikaupoista löytää. Perusvoidekin on käytössä vain, kun vesi kuivattaa kasvot liian tiukan tuntuisiksi.
 
En usko, että kukaan haluaa näyttää viisikymppisenä parikymppiselle. Luulen, että kukin haluaa näyttää mahdollisimman freesille ja vireälle viisikymppiselle. En näe, että se olisi millään tavalla itsensä huijaamista. Ihon kunnon parantaminen on täysin samaa sarjaa meikkaamisen kanssa.

Itse kärsin erityisn kuivasta sekä atooppisesta ihosta ja voin sanoa, kokemuksen syvällä rintaäänellä, että kun löytää oikeat hoidot ja purkit omalle iholleen sieltä tuhansien vaihtoehtojen joukosta, muuttuu elämä huomattavasti paremmaksi. Onnekkaita ovat ne, jotka selviävät perusvoiteella ja saippuapesulla. Ei silti kannata olettaa, että se toimii kaikilla.
 
Huomasin tässä yhden ikääntymisen merkin kropassa.

Emännänkyhmyn (niskakyhmy) lisäksi ylävartalo alkaa korostua lantioon nähden niillä, joilla hartiat+lantio on olleet yhtä leveät, eli keski-ikäiset naiset alkaa näyttää uimareilta.
Eli kun takapuolesta lähtee fyllinki, niin yläselkä on jäätävän roteva. :cautious:

Ja tää ei päde sitten sellaisiin joilla aina on lantio ollu leveämpi kuin hartiat.
 
Paasto ja luuydinsoppa! (näsiksille: luonnollisesti eri aikaan) :D

Jos kykenee niin syö mahd. puhtaasti! Ei valkoista sokeria, jauhoja, pastaa jne. tai etenkään näitä samaan aikaan: (sticky protein kirittää vanhemman ulkonäön lisäksi myös aivosairauksiin)

Esim. Dr. Eric Bergillä on hyviä videoita YT:ssa aiheeseen liittyen - kannattaa katsoa.

Paaston lisäksi liikunta tuottaa kasvuhormoonia. Kasvuhormoonilla on nuorentava vaikutus.

En usko, että mikään ulkoisesti käytetty oikeasti auttaa, ne on mielestäni vain markkinatalouden hömpötyksiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Paasto ja luuydinsoppa! (näsiksille: luonnollisesti eri aikaan)

Jos kykenee niin syö mahd. puhtaasti! Ei valkoista sokeria, jauhoja, pastaa jne. tai etenkään näitä samaan aikaan: (sticky protein - kirittää vanhemman ulkonäön lisäksi myös aivosairauksiin)

Esim. Dr. Eric Bergillä on hyviä videoita YT:ssa aiheeseen liittyen - kannattaa katsoa.

Paaston lisäksi liikunta tuottaa kasvuhormoonia. Kasvuhormoonilla on nuorentava vaikutus.

En usko, että mikään ulkoisesti käytetty oikeasti auttaa, ne on mielestäni vain markkinatalouden hömpötyksiä.
Tuo on kait hyvä elimistölle mutta nuorekas voi olla ilman tuota.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä