Kuntavaaleja on siirretty aikaisemminkin, viimeksi Sipilän, Orpon ja Soinin porvarihallitus 2016->2017 puoli vuotta. Ei nillitetty

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kuntavaaleja on siirretty aikaisemminkin, viimeksi Sipilän, Orpon ja Soinin porvarihallitus 2016->2017 puoli vuotta. Ei nillitetty
Joten persujen öyhötys asiasta turhaa toteaa myös Iltasanomien erikoistoimittaja Seppo Varjus. Lukekaapa varsinkin persut Varjuksen kirjoittama juttu hittaasti AJATUKSEN kanssa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007847319.html

Edellisiä vaaleja siirrettiin puoli vuotta

Edelliset kuntavaalit pidettiin vuonna 2017, sitä edelliset vuonna 2012. Sormistaan hyvät laskutaitoiset huomaavat, että tässä on välissä viisi vuotta, ei neljä kuten pitäisi.

Syynä tähän on se, että kuntalakia muutettiin niin, että vaaleja siirrettiin puolella vuodella. Aiemmin ne oli pidetty lokakuussa, josta ne siirrettiin seuraavan vuoden huhtikuulle. Siis vuodesta 2016 vuoteen 2017.

Tähän esitettiin erilaisia hyviä perusteita, mutta tärkein taisi olla se, että kevään lämmössä on mukavampi kampanjoida kuin lokakuun loskassa. Siinä on tietysti se terveydellinen syy, että ehdokkaat saavat syksyn rännässä helposti flunssan.

Maailmanlaajuinen pandemia on hiukan toisen luokan terveyssyy.

Tosin vuoden 2017 vaalien siirtämistä vielä eteenpäin lokakuulle puuhattiin. Ajatuksena oli, että Sipilän hallituksen suunnittelemat maakuntavaalit olisi yhdistetty niihin.

No niitä ei tullut koskaan ja kuntavaalit pidettiin keväällä 2017. Muutama puoluetoimitsijaa lukuun ottamatta tästä tuskin jäi muistijälkeä kenellekään.

Myös keväällä 2021 ihmisillä saattaa olla hankalan arkensa kanssa muutakin ajateltavaa.
https://demokraatti.fi/heinaluoma-kuittaa-halla-aholle-kuntavaalit-siirrettiin-vuonna-2017-lokakuusta-huhtikuuhun-ilman-maan-muuttumista-kehitysmaaksi/
 
vierailija
No niinpä. Lisäksi Halla-aho vertaa Suomea kehitysmaihin, kun vaaleja siirretään.

"Vaalien siirtäminen kriisioloissa on normaalia kehitysmaassa, mutta sivistysmaat ovat pitäneet vaalit aina ajallaan."

Onko hän tosiaan noin tietämätön, mitä muissa maissa, myös muissa kuin kehitysmaissa, on tehty nyt vaalien suhteen pandemian aikana? Vai jättääkö totuuden kertomatta?
 
Muunneltu totuus..
 
Mitä muissa maissa on tehty vaalien suhteen pandemian aikana?
 
vierailija
Ootas kun kaivan sulle sen listan.
Tässä, aika moni Euroopan maakin joukossa, mutta sitten on myös niitä, jotka pitivät vaalit suunnitellusti.

vierailija
IS:

"POLITIIKKA
Kommentti: Erikoinen ero – vaalien siirrossa rajummat tautiennusteet kuin valmiuslaissa
THL:n laskelmat koronan päivätartunnoista vaalimuistiossa ovat synkemmät kuin samana päivänä valmiuslain muistiossa esitetty käyrä, kirjoittaa uutispäällikkö Riika Kuuskoski.

THL pelästytti oikeusministerin perjantaina arviollaan kuntavaalipäivän tartuntaluvuista.
Riika Kuuskoski

14:36

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pelästytti oikeusministerin perjantaina arviollaan kuntavaalipäivän tartuntaluvuista, ja viikonloppuna koko Suomen lukujen levittyä.

Riippuen siitä, tartuttaisiko kukin koronan saanut keskimäärin 1,15, 1,25 vai 1,35 ihmistä, olisi 19. huhtikuuta päivätartuntamäärä 2 638 tai 5 588 tai jopa 11 170 tapausta – ja vaalien piti olla juuri edellispäivänä.

Hirveät luvut. Ei ihme, että puoluesihteerit nostivat kädet pystyyn lähes yhtenä miehenä ja taipuivat vaalien siirtoon kesäkuulle.

THL:n Opetusministeriön pyynnöstä laatiman lausunnon allekirjoittajat Mika Salminen ja Markku Tervahauta kiirehtivät itsekin vähättelemään esittämiään lukuja.

”Nämä luvut ovat vain matemaattinen laskuharjoitus eivätkä varma ennuste ja pieni osa kokonaisuutta. Ei niitä pidä lukea kuin piru Raamattua”, sanoi Salminen IS:lle.

Selvää oli, että ainakaan tänään alkaneiden sulkutoimien vaikutusta ei ”laskuharjoituksessa” ollut mitenkään huomioitu.

OPETUSMINISTERIÖLLE laadittu lausunto on kirjattu perjantaille 5. maaliskuuta, ja tuolle päivälle kirjattiin myös valtioneuvoston muistio valmiuslaista. Siinä epidemian kehitys esitettiin THL:n ennusteisiin verrattuna selvästi maltillisemmaksi, vaikka skenaariot on siinäkin laskettu R-arvoille 1,15, 1,25 ja 1,35.

Käyrämuodossa esitetyssä ennusteessa ennakoidaan epidemiaa vain 30 päivän päähän, ja tuolloin tartuntoja olisi valmiuslakitaustan mukaan noin 1 200, noin 1 500 tai pahimman vaihtoehdon mukaan noin 1 700.

Oikeusministeriölle toimitetun vaalilaskelman mukaan tuolloin olisi tapauksia jo vähintäänkin noin 1 500, 2 300 tai 3 400, jos katsotaan lukuja päivältä 30.3. Huhtikuun 4:ntenä ne olisivat pienimmän arvion mukaan jo 1 735 ja ylimmän 4 540.

Selitys hurjaan, jopa lähes 3 000 päivätapauksen eroon on lähtöpiste: valmiuslakimuistiossa lähtöluvuksi on otettu 632, joka on tartuntamäärien keskiarvo 1.–4.3. Vaalilausunnossa taas on lähdetty ”tämän hetken päivittäisestä tapausmäärästä n. 750/vuorokausi”.

SE ERO tuottaa eksponentiaaliseen malliin aika suuren eron, johtaen vaalipäivän dramaattiseen kauhuskenaarioon 11 000 tapaukseen.

750 päivätapaukseen ei viime viikollakaan ylletty: 2. maaliskuuta tapauksia oli 740, mutta määrä oli laskenut jo 3.3. ja oli 714. Torstaina 4.3. kirjattiin uusia tapauksia 609 ja perjantaina 5.3. 518.

Kriisitietoisuuden lisääminen voi olla hyvä tavoite, mutta vaaleista puhuttaessa kannattaisi luvut valita huolella."
 
Ootas kun kaivan sulle sen listan.
Kiva.
Samassa olisi hyvä tietää, miten ajoissa vaaleja on siirretty. Suomessa siirto jätettiin viimetippaan, mikä on aika ikävää monelle.

Tilanne on nimittäin vähän sellainen, kun juoksukisassa siirrettäisiin maaliviivaa juuri ennen kuin ensimmäinen on ylittämässä sen. Se antaa peräpäätä pitäville lisää aikaa petrata ja ensimmäiselle tilanne on todennäisimmin haitallinen.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Kiva.
Samassa olisi hyvä tietää, miten ajoissa vaaleja on siirretty. Suomessa siirto jätettiin , n mikä on aika ikävää monelle.

Tilanne on nimittäin vähän sellainen, kun juoksukisassa siirrettäisiin maaliviivaa juuri ennen kuin ensimmäinen on ylittämässä sen. Se antaa peräpäätä pitäville lisää aikaa petrata ja ensimmäiselle tilanne on todennäisimmin haitallinen.
No mun mielestä ainakin tämä on hyvä asia. En todellakaan menisi mielelläni nyt paikkaan, jossa on paljon ihmisiä pienehkössä tilassa, kuten vaaleissa on tapana.
 
vierailija
Paniikkireaktio? Kyse on terveen järjen käytöstä.
10000 pöivittäisellä tapauksella ei ole mitään tekemistä terveen järjen kanssa. Se on tarkoitushakuisesti kehitetty valheellinen arvio. Täysin epätieteellinen lukema, josta sen tekijät itsekin ovat sanoutuneet irti heti sen jälkeen kun vaalit saatiin sen tekosyyn nojalla siirrettyä. Tervettä järkeä olisi ollut esim. arvio 200-1000 päivittäistä tapausta, mutta sillä ei olisi saanut vaalien siirtoa perusteltua ja niinpä päätettiin olla käyttämättä järkeä ja sen sijaan myydä paniikkireaktio kansalle.
 
Nythän ollaan tuolla tasolla. Ja sen takia ryhdyttiin sulkutoimiin.
Jos ei olisi pelkoa tapausten määrän kasvusta niin miksi sulut?
 
Yhteistyössä