Toiveissa vauva 2021

Onnea kaikille plussanneille :love:

Itse olen yrittänyt pitää taukoa testailusta ja stressaamisesta viime kierron kemiallisen tuoman pettymyksen takia. Mutta eihän sitä himotestaajana osaa pysyä erossa testeistä :D Olen tehnyt pregchekillä testejä alkaen dpo 13, ja saanut tuloksiin haalean viivan. Tänään on dpo 15 ja pitäisi alkaa Flon mukaan menkat. Testi antaa taas haamuviivaa, viiva on tummunut joka testikerralla. Viime kierrossa kävi aivan samoin, ja vuoto alkoi kaksi päivää myöhässä runsaana ja kesti kuusi päivää. En osaa yhtään vielä iloita näistäkään viivoista, pelottaa vain mahdollinen kemiallinen :( Osaisipa testailla vasta sitten, kun kuukautiset ovat muutaman päivän myöhässä. Toisaalta jos vuoto alkaakin, niin ainakin tietää, että jotain yrittää tapahtua. Kuva tämän aamuisesta testistä.
https://aijaa.com/OHxLDN
 
Huh!

Kaksi vuotta yritystä takana ja taisin juuri saada ihkaensimmäisen haamuviivan raskaustestiin ikinä! Se siis on mahdollista! Voin luoda jotain toivoa muillekin ikuisuuden yrittäneille.

https://aijaa.com/jbZuhq

Vähän on edelleen epätodellinen ja epäilevä olo. Menkoista laskettuna olisi jo viikot 6+1, mutta menkat on epäsäännölliset ja veikkaan jo oireidenkin perusteella, että ovulaatio oli myöhään ja oikeat viikot on 4+ jotain. Maanantaina (kp 33) testi oli vielä täysin blanko. Eli kaikille jotka heittää testit pettyneenä nurkkaan dpo9, ei ole todellakaan mahdotonta saada plussaa paria päivää myöhemmin.

Itseä kyllä pelottaa toki onko hormoni noussut liian hitaasti, ja onko kyseessä kohdunulkoinen tms.

En ehkä uskalla vielä siirtyä plussanneisiin vaan odottelen muutaman päivän, teen testin uudelleen ja katon onko vahvistunut.
 
5 päivää menkkoihin, kohta pitäisi alkaa tiputtelut. Tänään tein ovistestin, viiva on vähän vahvistunut eilisestä ja on nyt ihan selvästi nähtävissä. Tähän ne yleensä jääkin loppukierrosta :) eli ylihuomenna uutta testiä

Tekeekö täällä muuten moni lantionpohjan treeniä? Oon yrittänyt tehä useita kertoja viikossa ja nyt tänään taas havahduin että oon tehny samaa aika pitkään. Nostin vähän panoksia ja huomenna on varmaan menkkakivut sen takia :D
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
V A U V A 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella! Ilmoitathan punaisella myös päivityksesi, jotka haluat listaan.
Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa : )

★★★★★★★★★★★★★★★★★

14.1.2021 Torstai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★


Zanma,ya 10/16, 1.lapsi
Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
+ haaveistatotta, ya 11/18, 3 lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
+ Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
+ Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
+ Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
Spekulaattori82, ya 4/20, 3. lapsi
Petronella09, ya 4/20, 5.lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
+ -Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
+ Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ Rust ya 5/20, 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
+ Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
+kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
+ AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
Coguine, ya 7/20, 2. lapsi
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
+ nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
+ Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
+ Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
+ 5xäiti, ya 08/20, 6. lapsi
+ Inkivilla, ya 09/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
+Liljannuppu, ya 9/20, 2. lapsi
Suhveli, ya 9/20, 4. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
+ Lillium, 9/20, 3. lapsi
+ Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
+ Talvilintu, ya 10/20, 2. lapsi
Mansikka_maanantai, ya 10/20, 1. lapsi
SandraB, ya 10/20, 2. lapsi
+ Kimallus, ya 10/20
Toivojatintti, ya 10/20, 2. lapsi
+ Loree, ya 11/20, 1.lapsi
Satsuma_, ya 11/20. 2 lapsi
Rosmarin, ya 11/20
Daisy01, ya 11/20
Lavander_,ya 12/20
Nuunuu-84, ya 12/20
+ Huuma 40+,ya 12/20
Samppa40,ya 12/20, 3.lapsi (miehen 1. lapsi )
Sdff, ya 1/21, 2.lapsi
Liilja, ya 1/21, 3.lapsi
★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ Kiertopäivä ★

Mysteerio.........................kp 59/30
Suhveli..............................kp 57/27
Meemuli.........................kp 31/30-34
Mansikka3.....................kp 26/29
Satsuma_....................kp 24/28-32
Mamtobe...........................kp 24/28
Rimaleli...............................kp 24/34
Petronella09..............kp 23/25-28
Daisy01...............................kp 23/32
SandraB............................kp 23/26
Nuorena äidiksi...........kp 22/36
Nipsuneiti83.................kp 21/25-33
Chili_.................................kp 17/28-29
Iinanen...........................kp 15/23-24
Coguine.......................kp 15/27
Kirjoh89.........................kp 14/28
Sinisilmät......................kp 13/30
Iinesankka ..............kp 12/28-31
Wanti...........................kp 11/35-48
Toivojatintti.............kp 9/31
Persikka123.............kp 5/33
Nuunuu-84...............kp 5/30
Liilja.............................kp 5/28-33
Toive23.....................kp 4/27
Lavander_..........kp2 /25










★★★★★★★★★★★★★★★★★

★Piinailijat★

Mamtobe........................dpo 12
Mansikka3................dpo 12
Petronella09................dpo 11
Meemuli...........................dpo 10
Satsuma.........................dpo 10
SandraB.......................dpo 9
Rimaleli.........................dpo 9
Rosmarin......................dpo 7
Iinanen...........................dpo 5
Chili..................................dpo 2
Coguine.......................dpo 0










★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
V A U V A 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella! Ilmoitathan punaisella myös päivityksesi, jotka haluat listaan.
Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa : )

★★★★★★★★★★★★★★★★★

14.1.2021 Torstai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★


Zanma,ya 10/16, 1.lapsi
Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
+ haaveistatotta, ya 11/18, 3 lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
+ Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
+ Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
+ Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
Spekulaattori82, ya 4/20, 3. lapsi
Petronella09, ya 4/20, 5.lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
+ -Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
+ Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ Rust ya 5/20, 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
+ Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
+kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
+ AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
Coguine, ya 7/20, 2. lapsi
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
+ nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
+ Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
+ Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
+ 5xäiti, ya 08/20, 6. lapsi
+ Inkivilla, ya 09/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
+Liljannuppu, ya 9/20, 2. lapsi
Suhveli, ya 9/20, 4. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
+ Lillium, 9/20, 3. lapsi
+ Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
+ Talvilintu, ya 10/20, 2. lapsi
Mansikka_maanantai, ya 10/20, 1. lapsi
SandraB, ya 10/20, 2. lapsi
+ Kimallus, ya 10/20
Toivojatintti, ya 10/20, 2. lapsi
+ Loree, ya 11/20, 1.lapsi
Satsuma_, ya 11/20. 2 lapsi
Rosmarin, ya 11/20
Daisy01, ya 11/20
Lavander_,ya 12/20
Nuunuu-84, ya 12/20
+ Huuma 40+,ya 12/20
Samppa40,ya 12/20, 3.lapsi (miehen 1. lapsi )
Sdff, ya 1/21, 2.lapsi
Liilja, ya 1/21, 3.lapsi
★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ Kiertopäivä ★

Mysteerio.........................kp 59/30
Suhveli..............................kp 57/27
Meemuli.........................kp 31/30-34
Mansikka3.....................kp 26/29
Satsuma_....................kp 24/28-32
Mamtobe...........................kp 24/28
Rimaleli...............................kp 24/34
Petronella09..............kp 23/25-28
Daisy01...............................kp 23/32
SandraB............................kp 23/26
Nuorena äidiksi...........kp 22/36
Nipsuneiti83.................kp 21/25-33
Chili_.................................kp 17/28-29
Iinanen...........................kp 15/23-24
Coguine.......................kp 15/27
Kirjoh89.........................kp 14/28
Sinisilmät......................kp 13/30
Iinesankka ..............kp 12/28-31
Wanti...........................kp 11/35-48
Toivojatintti.............kp 9/31
Persikka123.............kp 5/33
Nuunuu-84...............kp 5/30
Liilja.............................kp 5/28-33
Toive23.....................kp 4/27
Lavander_..........kp2 /25










★★★★★★★★★★★★★★★★★

★Piinailijat★

Mamtobe........................dpo 12
Mansikka3................dpo 12
Petronella09................dpo 11
Meemuli...........................dpo 10
Satsuma.........................dpo 10
SandraB.......................dpo 9
Rimaleli.........................dpo 9
Rosmarin......................dpo 7
Iinanen...........................dpo 5
Chili..................................dpo 2
Coguine.......................dpo 0










★★★★★★★★★★★★★★★★★★
Päivitin tänäänkin listan :) Saa joku muukin välillä jos haluaa:D
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Huh!

Kaksi vuotta yritystä takana ja taisin juuri saada ihkaensimmäisen haamuviivan raskaustestiin ikinä! Se siis on mahdollista! Voin luoda jotain toivoa muillekin ikuisuuden yrittäneille.

https://aijaa.com/jbZuhq

Vähän on edelleen epätodellinen ja epäilevä olo. Menkoista laskettuna olisi jo viikot 6+1, mutta menkat on epäsäännölliset ja veikkaan jo oireidenkin perusteella, että ovulaatio oli myöhään ja oikeat viikot on 4+ jotain. Maanantaina (kp 33) testi oli vielä täysin blanko. Eli kaikille jotka heittää testit pettyneenä nurkkaan dpo9, ei ole todellakaan mahdotonta saada plussaa paria päivää myöhemmin.

Itseä kyllä pelottaa toki onko hormoni noussut liian hitaasti, ja onko kyseessä kohdunulkoinen tms.

En ehkä uskalla vielä siirtyä plussanneisiin vaan odottelen muutaman päivän, teen testin uudelleen ja katon onko vahvistunut.
Paljon onnea ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Futurmama
vierailija
Hei! Olisiko kenelläkään linkata kuvia ovulaatiotikuista, siis tehdystä sarjasta ja siitä miten viiva kehittyy jos on plussannut kierron aikana. Muistan jossain joskus tällaisia nähneeni, mutta nyt en tietystikään löydä. Kiitos jo etukäteen!
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
vieraililalle ja miksei muillekin, fertility friendin nettisivuilta löytyy ihan järjetön määrä testejä, testisarjoja ja muuta. Muistaakseni sinne täytyy kirjautua, että pääsee galleriaan käsiksi. Sieltä oon katellu ovulaatiotestejä ja r-testejä joskus esikoisen yritysaikaan.

muokkaus. Sieltä saa siis valita testit, testisarjan ja onko johtanut raskauteen vai ei. Taitaa olla myös kiertopäivä, ikä ja monta muutakin valintavaihtoehtoa.
 
Täällä kp 35, eikä menkkoja vieläkään näy. Nyt ovat myöhässä 4-6 päivää. Raskaustesti edelleen negatiivinen, alavatsaa ja selkää on särkenyt/jomotellut/vihlonut jo 6 päivää oikealta puolelta. Todella ärsyttävää Tässä on jo muutaman päivän aikana ehtinyt googletella kaikkia kauhuskenaarioita, mistä voisi olla kyse.
Voi harmi @Lili_86 Pahoittelut! Mutta muista, että kiertojen epäsäännöllisyys on ihan normaalia, varsinkin hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen (jos muistan oikein, sulla on alle 6 kk siitä, anteeksi jo etukäteen jos muistan väärin), mutta ymmärrän niin, että epäsäännöllisyys on ärsyttävää. Ennen yritystä muistan itse, että ei haitannut, koska menkat alkoi, enkä kiinnittänyt mitään huomiota kierron vaiheisiin, mutta nyt vahtaan kaikkea :ROFLMAO: Paljon tsemppiä sulle!
 
  • Tykkää
Reactions: Lili_86 ja rosmarin
Listan saa päivitettyä niin että ottaa edellisen päivän listan ja painaa Vastaa painiketta, sitten vaan korjaa uuden päivämäärän ja kiertopäivät eteenpäin :) Sitten listaa pystyy muokkaamaan se kuka on sinä päivänä sen lähettänyt:) Toivottavasti osasin selvästi selittää:)
Kiitti ohjeista @petronella09 ja aktiivisesta päivittelystä:) Mäkin voin yrittää aina silloin tällöin päivittää listaa!
 
Huoh. Nyt sitten sattui sekin mitä oon tässä pelolla odotellut. Työpaikka on tähän saakka ollut se paikka, jossa ei oo tarvinnut miettiä raskautta, omaa pitkää yritystä ja keskenmenoja. No nyt kollegani sitten ilmoitti olevansa raskaana. Iloinen ja ihana asia, mutta vollottaessa menee kyllä nyt tämä ilta. Tuntuu niin typerältä ja itsekkäältä itkeä tämän takia. En vaan tiedä mitä tehdä, meillä siis yritystä yli 2v ja 2 keskenmenoa, viimeisimmästä on nyt 7 kuukautta. Yksi tulokseton inssi takana ja niitä pääsisimme jatkamaan, mutta en vaan jaksa uskoa niiden tehoon, kun meissä ei ole löydettyä vikaa ja kaksi luomusti alkanutta raskautta takana. Pääkoppa ollut kovilla. :( Ja pelkään miten voin kestää vielä mahdollisen kolmannen keskenmenon.

No tulipa siitä nyt varsinainen vuodatus. Ehkä joku samaistuu.
 
14 päivää ilman herkkuja, suklaata tekisi kovasti mieli,aion silti jatkaa lakkoa.Suklaa on se mitä olen syönyt kun menkat surettaa tai halunnut herkutella muuten vaan.Nyt yritän pysyä lujana :)vaikka kaupoissa on kaikkia uusia suklaita :)

Olen kohta kokeillut kaiken greippimehusta herkkulakkoon,syön monivitamiinia,lisä rautaa,liikun joka päivä, nukun mielestäni hyvin.Tämä on niin toivotonta..

Toistan itseäni mutta odotan huomista terkan puhelua tosi paljon, täytyy saada myös lähetteet rauta-arvojen mittaukseen, onko ferritiini yhtään noussut..
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Piipuni ja KirJoh89
Mulla on ihan jäätävät oviskivut ollut koko päivän. Alavatsa kramppeja. Ja paineen tunne oikealla puolella. Olin koulutuksessa ja se pidettiin jumppa salissa. Välillä piti maata mahallaan niin ei tullut mitään sattui niin paljon. Onkohan nää siitä terolutista johtuvia? Jos nyt irtoaa joku monsteri munasolu
 
Saako teille lisätä plussat listaan @Mansikka3 , @huumis ja @Futurmama ?

Mikä tilanne @Mysteerio ja @suhveli ?
Mulle ei vielä plussaa listaan, jotenkin on niin suuri pelko vielä keskenmenosta viime kierron takia, niin haluan odotella rauhassa, että pääsen vähän pidemmälle ja viiva on kunnolla vahva, vaikka oli jo vahvistunut eilisestäkin :)

Tän aamuinen dbo12
 
Huoh. Nyt sitten sattui sekin mitä oon tässä pelolla odotellut. Työpaikka on tähän saakka ollut se paikka, jossa ei oo tarvinnut miettiä raskautta, omaa pitkää yritystä ja keskenmenoja. No nyt kollegani sitten ilmoitti olevansa raskaana. Iloinen ja ihana asia, mutta vollottaessa menee kyllä nyt tämä ilta. Tuntuu niin typerältä ja itsekkäältä itkeä tämän takia. En vaan tiedä mitä tehdä, meillä siis yritystä yli 2v ja 2 keskenmenoa, viimeisimmästä on nyt 7 kuukautta. Yksi tulokseton inssi takana ja niitä pääsisimme jatkamaan, mutta en vaan jaksa uskoa niiden tehoon, kun meissä ei ole löydettyä vikaa ja kaksi luomusti alkanutta raskautta takana. Pääkoppa ollut kovilla. Ja pelkään miten voin kestää vielä mahdollisen kolmannen keskenmenon.

No tulipa siitä nyt varsinainen vuodatus. Ehkä joku samaistuu.
Ymmärrän tunteen hyvin. Mua Ahdistaa olla samassa vuorossa olevan kanssa. Hän on raskaana ja vatsa kivasti pyöreä. Niin haikea olo kun ei itse ole. Jos ei ois kesällä mennyt kesken niin oisin nyt 6 kk raskaana
 

Yhteistyössä