PS:n nuorisojärjestö pyytää opiskelijoilta kokemuksia opetuksen puolueellisuudesta

vierailija
Eli jos naisella ei ole kuukautisia, hän ei ole nainen?

Sun pitäis ihan oikeasti lukea joskus jotain tiedejuttuja, jos tahdot oikeasti puhua geneettisellä tasolla. Voit tietenkin jättää tuollaisen perustelun mieleesi ja ajatuksiisi, kaipa se on ihan jees. Jotain kertoo sekin, että toit tämän aiheen tähän keskusteluun, joten se tuntuu vaivaavan mieltä. Astu ihan rohkeasti ulos sieltä laatikosta!

Sinun mielestäsi siis sukupuolta ei voi muuttaa, naisista ei tule koskaan miehiä, jne. Ja sitten onkin kiva lähteä laukalle. Voiko ihmisestä tehdä päivänkakkaran, jos hän kokee olevansa päivänkakkara?
Muista, että ensin tulee jonkinkinlainen suunta, johon siirrytään, ja tekniikka, mahdollisuus tulee jälkeenpäin. On paljon helpompaa olla nudisti, vaikka se onkin poikkeavaa, se on paljon hyväksyttävämpää. Jos kissaksi kokevia ihmisiä tulee oikein paljon, niin voi olla, että tulevaisuudessa tämän asian voi muuttaa ja ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä.

Miksi tällaisesta asiasta, onko joku muu nainen tai mies tai kissa tai päivänkakkara, pitää nostaa niin kauhea häly, viha ja agressio? Mulle on aidosti ja oikeasti ihan sama, mitä ihminen haluaa tai ei halua olla, mutta minusta se, että siihen tällaisella kiimalla puututaan, on sairasta.
'Oli kerran sellainen tyyppi, joka sanoi ihmisille, että mitäpä jos ei niin kauheesti tapeltaiskaan ja se laitettiin paaluun roikkumaan'
Ja kyllä tosissaankin! Se, mitä me olemme, on meidän sopimuskysymys. Se, että ollaan "ihmisiä, miehiä, naisia, varpaallisia" yms, kaikki on sovittua ja kaikki hyväksyminen tai eihyväksyminen on sosiaalista.
Meillä on jokin mittari määritellä asioita, kuten vaikka genetiikka, mutta se voisi olla jotain muutakin! Noi asiat on ihan sosiaalisesti sopimuksella päätettäviä, että mitkä mittarit valitaan.

OUT OF THE BOX!
 
Eli jos naisella ei ole kuukautisia, hän ei ole nainen?
Tulkintasi on tietysti helppo, mutta ymmärrät varmasti, että se mitä sanoin kuukautisista liittyi Tampereen yliopiston tapahtumiin. On biologisesti naisia ja biologisesti miehiä ja sitten on marginaalinen ryhmä ihmisiä, joiden sukupuoli ei ole biologisesti niin yksiselitteinen. Kuukautiset eivät ole naiseuden mittari, mutta fakta on se, että biologisesti mieheksi syntyneellä ei tule koskaan olemaan kuukautisia eikä mieheksi muuntautuvalla naisella ole enää kuukautisia homrmonihoidon aloittamisen jälkeen.
Vaikutat sen verran järkevälle, että tiedän sinun ymmärtäneen mitä sanoin. Ei jaksaisi tätä turhaa skeidan jauhamista ja pikku näppäilyä. Se helpottaa keskustelua.

Sun pitäis ihan oikeasti lukea joskus jotain tiedejuttuja, jos tahdot oikeasti puhua geneettisellä tasolla. Voit tietenkin jättää tuollaisen perustelun mieleesi ja ajatuksiisi, kaipa se on ihan jees. Jotain kertoo sekin, että toit tämän aiheen tähän keskusteluun, joten se tuntuu vaivaavan mieltä. Astu ihan rohkeasti ulos sieltä laatikosta!
Ei kyse ole siitä, ettenkö sallisi ihmisille vapautta toteuttaa itseään. Se on minusta täysin suotavaa ja kunnoitettavaa. Se, että nainen ei voi geneettisesti muuttua mieheksi on vain yksi tosiasia, jota mikään laatikosta ulosastuminen ei muuta. Me olemme geeniemme ja ympäristön summa. Et voi hävittää toista meitä muokkaavaa asiaa vain siksi, että se palvelee sinun ajatusmaalimaasi.

Sinun mielestäsi siis sukupuolta ei voi muuttaa, naisista ei tule koskaan miehiä, jne. Ja sitten onkin kiva lähteä laukalle. Voiko ihmisestä tehdä päivänkakkaran, jos hän kokee olevansa päivänkakkara?
Muista, että ensin tulee jonkinkinlainen suunta, johon siirrytään, ja tekniikka, mahdollisuus tulee jälkeenpäin. On paljon helpompaa olla nudisti, vaikka se onkin poikkeavaa, se on paljon hyväksyttävämpää. Jos kissaksi kokevia ihmisiä tulee oikein paljon, niin voi olla, että tulevaisuudessa tämän asian voi muuttaa ja ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä.
Kysyin myös iästä ja sen kokemisesta. En tiedä jätitkö tarkoituksella vastaamatta.
Minusta iällä on kuitenkin vähemmän väliä kuin sukupuolella, joten miksi me emme voisi myös valita ikäämme?

Miksi tällaisesta asiasta, onko joku muu nainen tai mies tai kissa tai päivänkakkara, pitää nostaa niin kauhea häly, viha ja agressio? Mulle on aidosti ja oikeasti ihan sama, mitä ihminen haluaa tai ei halua olla, mutta minusta se, että siihen tällaisella kiimalla puututaan, on sairasta.
'Oli kerran sellainen tyyppi, joka sanoi ihmisille, että mitäpä jos ei niin kauheesti tapeltaiskaan ja se laitettiin paaluun roikkumaan'
En minä ole vihainen. Ikävää, jos kuvittelet näin. Olen kiinnostunut siitä, miksei voi kokea olevansa vaikka vanha tammi, jos kaikkea muutakin voidaan toteuttaa sen perusteella mitä kokee olevansa? Miksi rajoitutaan vain sukupuolen omavalintaisuuteen?
Ongelma tässä on minusta se, että jos halutaan lähteä sille tielle, että ihminen saa määrätä sukupuolensa, niin miksi se rajoittuu vain tähän? Miksei saa määrittää myös ikäänsä tai lajiaan?

Suuresti minua kiinnostaa myös se, että ne miehet, jotka käyttävät hormonihoitoja tullakseen vähän vahvemmiksi, isommiksi ja miehekkäämmiksi, on yleisesti ottaen tuomittavaa. Mutta jos nainen haluaa hormonihoidoilla tulla mieheksi, homma onkin ihan ok?
En ymmärrä?
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
vierailija
Tulkintasi on tietysti helppo, mutta ymmärrät varmasti, että se mitä sanoin kuukautisista liittyi Tampereen yliopiston tapahtumiin. On biologisesti naisia ja biologisesti miehiä ja sitten on marginaalinen ryhmä ihmisiä, joiden sukupuoli ei ole biologisesti niin yksiselitteinen. Kuukautiset eivät ole naiseuden mittari, mutta fakta on se, että biologisesti mieheksi syntyneellä ei tule koskaan olemaan kuukautisia eikä mieheksi muuntautuvalla naisella ole enää kuukautisia homrmonihoidon aloittamisen jälkeen.
Vaikutat sen verran järkevälle, että tiedän sinun ymmärtäneen mitä sanoin. Ei jaksaisi tätä turhaa skeidan jauhamista ja pikku näppäilyä. Se helpottaa keskustelua.

Ei kyse ole siitä, ettenkö sallisi ihmisille vapautta toteuttaa itseään. Se on minusta täysin suotavaa ja kunnoitettavaa. Se, että nainen ei voi geneettisesti muuttua mieheksi on vain yksi tosiasia, jota mikään laatikosta ulosastuminen ei muuta. Me olemme geeniemme ja ympäristön summa. Et voi hävittää toista meitä muokkaavaa asiaa vain siksi, että se palvelee sinun ajatusmaalimaasi.

Kysyin myös iästä ja sen kokemisesta. En tiedä jätitkö tarkoituksella vastaamatta.
Minusta iällä on kuitenkin vähemmän väliä kuin sukupuolella, joten miksi me emme voisi myös valita ikäämme?

En minä ole vihainen. Ikävää, jos kuvittelet näin. Olen kiinnostunut siitä, miksei voi kokea olevansa vaikka vanha tammi, jos kaikkea muutakin voidaan toteuttaa sen perusteella mitä kokee olevansa? Miksi rajoitutaan vain sukupuolen omavalintaisuuteen?
Ongelma tässä on minusta se, että jos halutaan lähteä sille tielle, että ihminen saa määrätä sukupuolensa, niin miksi se rajoittuu vain tähän? Miksei saa määrittää myös ikäänsä tai lajiaan?

Suuresti minua kiinnostaa myös se, että ne miehet, jotka käyttävät hormonihoitoja tullakseen vähän vahvemmiksi, isommiksi ja miehekkäämmiksi, on yleisesti ottaen tuomittavaa. Mutta jos nainen haluaa hormonihoidoilla tulla mieheksi, homma onkin ihan ok?
En ymmärrä?
Pääsit henkilökohtaisuuksiin nopeampaa, kuin ikinä! Vai että jauhan skeidaa ja sitä rataa. Mutta toi oli asiallinen vastaus sun kommenttiin naisten kuukautisista.. Ja muuten vastasinkin siihen, että mitä mieltä olen. Miksi et lukisi toisten vastauksia. Ehkä haluat kuitenkin vain tuputtaa omia mielipiteitäsi.

..mittarimittari...

En tajunnut, että tuo ikä tässä nyt on se kynnyskysymys, SORI. Mut siis sama vastaus pätee. Ehkä alat hokea sitten jostain lakijutuista, voiko 20nen ilmottautua eläkeläiseksi tms. mutta noi on sitten lakimääritteisiä asioita, joille yhteiskunta on rakennettu. Niitä muuten voi muuttaa MYÖS, koska yhteiskunnat on rakentuneet kollektiiviselle, sosiaaliselle käsitykselle maailmasta. =sama vastaus kuin aiemmin.
Mähän just sanoin, et voi olla päivänkakkara. Sä siis argumentoit nyt, et kun mä en sanonut, et vois olla vanha tammi.... niinkun voi!

En tiedä tuosta tuomittavuudesta? Uusi ajatus mulle. Ei minusta ne kehonrakentajat tm. ole olleet tuomittuja jollain tapaa?
 
Rauhotu nyt. Keskustelusta tulee todella todella vaikeaa, kun alat psykoilla.

En yritä tuputtaa mielipiteitäni sinulle. Yritin ensisijaisesti ymmärtää miten sinä ajattelet.

Minusta yhteiskunta on rakentunut huomattavasti perustavammin sukupuolen mukaan kuin minkään muun.

Lienet kuitenkin yhtämieltä siitä, että vaikka minä identifioidun vanhaksi tammeksi, minä en geneettiseti ole vanha tammi? Eikä minusta koskaan tule vanhaa tammea? Olen ihminen, joka haluaa olla tammi?
 
Rauhoitu jo. Ei yksinkertaisesti voi keskustella, jos kuvittelet minun olevan hermostunut ja alkavan psykoilla.
Toin vain uuden kuvakulman asiaan. Ei se tarkoita, että olisin.... mitään.
Kai ymmärrät, että varmaan ainakin 80% siitä, mitä kuvittelet minun olevan, on itseasiassa omassa päässäsi ja luulojasi.

Olet oikeassa, että yksi asia, johon yhteiskunta on rakentunut, on sukupuoli. Mutta!! Tarvitseeko sen olla niin?

.....mittari, mittari... ja teknologia. Ehkä me voidaan tulevaisuudessa muuttaa sut jopa geneettisesti vanhaksi tammeksi, jos se genetiikka on yhteinen päätös sille, että mitä kukin on. Ennen, kun genetiikkaa on keksitty, mittari oli sukupuolielimet. Niitä muuteltiin ensin, nyt ollaan jo hormonitoiminnassa. Ja oikeestaan voitaisiin kyllä muuttaa jo se genetiikkakin, jos arvattaisiin, että mitä se tuleva "ihminen, mies tai nainen, varpaallinen, kädellinen" haluaa, tuntee, kokee, olevansa.

Mutta taidetaan olla samaa mieltä siitä, että kaikki nämä asiat ovat oikeastaan sosiaalista määritelmää siitä, mitä me ollaan ja mitä meidän pitäisi olla. Jos asuisit pienessä kylässä ja oltaisiin vaikka 700-luvulla, ja kertoisit, että olet tammi, ja muut hyväksyisivät sen, asia olisi ok. He toisivat sulle vettä juurille ja jotain.. tulevaisuudessa sun geenit voitaisiin ehkä muuttaa niin, että susta tulee tammi näkyvästi.
 
Jos malmista tehdään rautalevy, on se rautalevy, eikä malmi.
Jos naisesta tehdään mies, se on mies.

Voin vain kuvitella, kuinka persuja ahdistaa, jos miehestä tehdään uudelleen nainen! He miettii pää punaisena, että mikä ihme se nyt sitten on!!!

Voi ressukat teitä.
Täydellisen väärin! Paitsi rautaesimerkki ;)

Tätä persua ”ahdistaa” tuollainen tietämättömyys biologiasta...
Naisella on edelleen naisen XX-kromosomit, vaikka ommeltaisiin penis (keneltä, kuolleeltako?) pimpin paikkeille ja poistetaan tissien rasvakudos. Hän ei pysty tuottamaan spermaa, ja lisääntymään miehenä!
 
Rauhoitu jo. Ei yksinkertaisesti voi keskustella, jos kuvittelet minun olevan hermostunut ja alkavan psykoilla.
Toin vain uuden kuvakulman asiaan. Ei se tarkoita, että olisin.... mitään.
Kai ymmärrät, että varmaan ainakin 80% siitä, mitä kuvittelet minun olevan, on itseasiassa omassa päässäsi ja luulojasi.

Olet oikeassa, että yksi asia, johon yhteiskunta on rakentunut, on sukupuoli. Mutta!! Tarvitseeko sen olla niin?

.....mittari, mittari... ja teknologia. Ehkä me voidaan tulevaisuudessa muuttaa sut jopa geneettisesti vanhaksi tammeksi, jos se genetiikka on yhteinen päätös sille, että mitä kukin on. Ennen, kun genetiikkaa on keksitty, mittari oli sukupuolielimet. Niitä muuteltiin ensin, nyt ollaan jo hormonitoiminnassa. Ja oikeestaan voitaisiin kyllä muuttaa jo se genetiikkakin, jos arvattaisiin, että mitä se tuleva "ihminen, mies tai nainen, varpaallinen, kädellinen" haluaa, tuntee, kokee, olevansa.

Mutta taidetaan olla samaa mieltä siitä, että kaikki nämä asiat ovat oikeastaan sosiaalista määritelmää siitä, mitä me ollaan ja mitä meidän pitäisi olla. Jos asuisit pienessä kylässä ja oltaisiin vaikka 700-luvulla, ja kertoisit, että olet tammi, ja muut hyväksyisivät sen, asia olisi ok. He toisivat sulle vettä juurille ja jotain.. tulevaisuudessa sun geenit voitaisiin ehkä muuttaa niin, että susta tulee tammi näkyvästi.
Nimenomaan siitä olemme erimieltä, että ihmisen perimmäistä olemusta ei voida määrittää pelkästään sosiaalisesta näkökulmasta. Me olemme geeniemme summa.

Yhtälailla kuin epäsuorasti myönsit, ettet pitäisi minua vanhana tammena vaikka kuinka itse itseni sellaiseksi identifioisin, myönsit myös, että geneettisesti en olisi tammi. Joka tarkoittanee sitä, että itseasiassa myöskään et koe, että nainen voisi olla mies. Hän voi vain kuvitella olevansa mies ja sinä voit kohdella häntä miehenä.

Jos 700- luvulla olisin kertonut olevani vanha tammi, minuun ei varmasti olisi suhtauduttu hyväksyvästi. Ihmisillä on erinäisiä mielenterveyden poikkeamia, jolloin he identifioivat itsensä ties miksi. Ikävä kyllä, sukupuoli ei ole mielen päätettävissä oleva ominaisuus. Se on yhtä vähän mielen päätettävissä oleva ominaisuus kuin silmien väri tai ihon väri. Vaikka kuinka niitä värjäät, olet silti se mitä olet.
 
...Mutta taidetaan olla samaa mieltä siitä, että kaikki nämä asiat ovat oikeastaan sosiaalista määritelmää siitä, mitä me ollaan ja mitä meidän pitäisi olla. Jos asuisit pienessä kylässä ja oltaisiin vaikka 700-luvulla, ja kertoisit, että olet tammi, ja muut hyväksyisivät sen, asia olisi ok. He toisivat sulle vettä juurille ja jotain.. tulevaisuudessa sun geenit voitaisiin ehkä muuttaa niin, että susta tulee tammi näkyvästi.
No höpöhöpö, nisäkkäästä ei millään tietenkään voi tehdä kasvia, eikä edes saman eläinlajin vastakkaista sukupuolta!
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
....Jos 700- luvulla olisin kertonut olevani vanha tammi, minuun ei varmasti olisi suhtauduttu hyväksyvästi. Ihmisillä on erinäisiä mielenterveyden poikkeamia, jolloin he identifioivat itsensä ties miksi. Ikävä kyllä, sukupuoli ei ole mielen päätettävissä oleva ominaisuus. Se on yhtä vähän mielen päätettävissä oleva ominaisuus kuin silmien väri tai ihon väri. Vaikka kuinka niitä värjäät, olet silti se mitä olet.
Silloin ehkä sinusta oltaisiin ”tammena” yritetty tehdä vene, ja kun se ei onnistuisi, niin tehtäisiin klapeja ja poltettaisiin roviolla :oops::cry:
 
vierailija
Täydellisen väärin! Paitsi rautaesimerkki

Tätä persua ”ahdistaa” tuollainen tietämättömyys biologiasta...
Naisella on edelleen naisen XX-kromosomit, vaikka ommeltaisiin penis (keneltä, kuolleeltako?) pimpin paikkeille ja poistetaan tissien rasvakudos. Hän ei pysty tuottamaan spermaa, ja lisääntymään miehenä!
Tipuin melkein tuolilta, kun nauroin :D .....Olihan tämä trolli?

Juuuuu.... kuolleelta ja silleen. Niitä kikkeileitä voi varmaan kohta kasvattaa laboratoriossa. Saa jokainen mieleisensä ja kokoisensa ja mallisensa, ehkä niitä voi vaihdella miehillekkin sitten! :D
En jaksa alkaa kaikkea selittelemään sulle, jota selittelin Aivansamalle, joten kurkkaa sieltä vastaukset jatkokysymyksiin.

..Kysymys. Jos mies ei voi tuottaa spermaa, eikö hän ole mies? haukotus.....
 
vierailija
Nimenomaan siitä olemme erimieltä, että ihmisen perimmäistä olemusta ei voida määrittää pelkästään sosiaalisesta näkökulmasta. Me olemme geeniemme summa.

Yhtälailla kuin epäsuorasti myönsit, ettet pitäisi minua vanhana tammena vaikka kuinka itse itseni sellaiseksi identifioisin, myönsit myös, että geneettisesti en olisi tammi. Joka tarkoittanee sitä, että itseasiassa myöskään et koe, että nainen voisi olla mies. Hän voi vain kuvitella olevansa mies ja sinä voit kohdella häntä miehenä.

Jos 700- luvulla olisin kertonut olevani vanha tammi, minuun ei varmasti olisi suhtauduttu hyväksyvästi. Ihmisillä on erinäisiä mielenterveyden poikkeamia, jolloin he identifioivat itsensä ties miksi. Ikävä kyllä, sukupuoli ei ole mielen päätettävissä oleva ominaisuus. Se on yhtä vähän mielen päätettävissä oleva ominaisuus kuin silmien väri tai ihon väri. Vaikka kuinka niitä värjäät, olet silti se mitä olet.
Me olemme geeniemme summma ainoastaan, koska olemme päättäneet, että geenit määrittelevät meidät summaksi.

En. Voisin siis pitää sinua tammena, jos koko kyläyhteisö voisi. Tämä ei ole nyt yksilön (minun) mielipiteeni siitä, oletko tammi vai et. Älä ylitulkitse sanojani mielesi mukaan!
Niinpä! Mutta miksi? Eikö meidän yhteiskunta voisi hyväksyä "hullut"? Huom. Ennen esim naisten seksuaalisuus on ollut sairaus. Eipä ole enää. Yhteiskunta ja sopimukset muuttuu! Pääsetkö jo kärryille?
Ja kuten sanoin, me voidaan jo päättää silmien väri. Miksi väripiilolinssit on mielestäsi ok, mutta geneettinen muunnos ei?
Niiniiin! OLEN MITÄ OLEN, mutta kysymys onkin, MITÄ MINÄ OLEN? Olenko genetiikan summa, kuten sanoit, vai olenko jotain muuta tai muutakin? Et voi väittää, että genetiikka määrittelisi ihmisen 100prosenttisesti, vaan myös ympäristö, kasvatus, ruokavalio, kelit, yms vaikuttaa. Eli mikä on genetiikan osuus siinä, mitä olen. Eli mitä minä olen?
 
Tipuin melkein tuolilta, kun nauroin .....Olihan tämä trolli?

Juuuuu.... kuolleelta ja silleen. Niitä kikkeileitä voi varmaan kohta kasvattaa laboratoriossa. Saa jokainen mieleisensä ja kokoisensa ja mallisensa, ehkä niitä voi vaihdella miehillekkin sitten!
En jaksa alkaa kaikkea selittelemään sulle, jota selittelin Aivansamalle, joten kurkkaa sieltä vastaukset jatkokysymyksiin.

..Kysymys. Jos mies ei voi tuottaa spermaa, eikö hän ole mies? haukotus.....
No ei biologia ole mitään trollausta :geek:

Otetaanhan kuolleelta sisäelimiä, niin mistä muualta sitten toimiva penis muka? Paras vaihtoehto tietysti olisi naiseksi haluavalta mieheltä. Siinä pitää olla paisuvainen ja kaikki, ei labrassa sellaisia kasvateta ihan heti....

Ja vastaus kysymykseesi, tottakai hän on mies jolla on vaan valitettava toimintahäiriö, ei voi lisääntyä :(
 
Me olemme geeniemme summma ainoastaan, koska olemme päättäneet, että geenit määrittelevät meidät summaksi.

En. Voisin siis pitää sinua tammena, jos koko kyläyhteisö voisi. Tämä ei ole nyt yksilön (minun) mielipiteeni siitä, oletko tammi vai et. Älä ylitulkitse sanojani mielesi mukaan!
Niinpä! Mutta miksi? Eikö meidän yhteiskunta voisi hyväksyä "hullut"? Huom. Ennen esim naisten seksuaalisuus on ollut sairaus. Eipä ole enää. Yhteiskunta ja sopimukset muuttuu! Pääsetkö jo kärryille?
Ja kuten sanoin, me voidaan jo päättää silmien väri. Miksi väripiilolinssit on mielestäsi ok, mutta geneettinen muunnos ei?
Niiniiin! OLEN MITÄ OLEN, mutta kysymys onkin, MITÄ MINÄ OLEN? Olenko genetiikan summa, kuten sanoit, vai olenko jotain muuta tai muutakin? Et voi väittää, että genetiikka määrittelisi ihmisen 100prosenttisesti, vaan myös ympäristö, kasvatus, ruokavalio, kelit, yms vaikuttaa. Eli mikä on genetiikan osuus siinä, mitä olen. Eli mitä minä olen?
No jos minä tähän sen verran, että olet fysiikaalisesti sataprosenttisesti genetiikan summa. DNA periytyy isältäsi ja äidiltäsi, noin puolet kummaltakin, se määrittelee silmiesi värin, kokosi, hiustesi värin ja vaikkapa kiharuuden, tietyt sairaudet jne...
 
Ei, kun yritä päästä kärryille. Olemme miehiä ja naisia, koska meillä on kikkelit ja pimpit, mutta ihan yhtä hyvin voisimme määritellä sukupuolen silmienvärin perusteella. .....ja sitten lueskele niitä aiempia viestejä.
 
Yhteistyössä