ei kai nyt voi olla normaalia toimintaa

Meillä on 30v yhteistä taivalta. Puheenaiheet on loppuneet ja osin mielipiteet asioista, varsinkin poliittisista, niin kaukana toisistaan ettei kannata niistä keskustella, koska se aiheuttaa riidan. Hän ei halua lähteä kanssani mihinkään, ei edes kävelylle. Ainoastaan reissuille johon mennään jollain porukalla. Hän ei jaksa tehdä kotitöitä koska töissä on niin rankkaa (olemme molemmat päivätöissä) ja minä hoidan kotityöt, lapset harrastuksineen ja kauppakäynnit. Hän ei koskaan lasten ollessa pieniä, suostunut hoitamaan heitä jos minulla oli jokin meno, jouduin aina ottamaan lapset mukaan tai viemään hoitoon esim. mummolle. Syynä oli että hänen vapaa-aikansa menee pilalle.
Jos kieltäydyn seksistä, olen pihtari, ja seuraavat päivät ovat jäätäviä. Usein suostun pitääkseni "rauhaa" yllä. En saa itse siitä toiminnasta mitään, sillä se on hyvin nopea toimitus, hänen hyväkseen. Olen sanonut mistä pitäisin mutta hän vain sanoo pyh, ettei kyllä aio mitään silittelyjä tekemään.
Hän on ulospäin ja sosiaalisesti mukava ja sukulaiset ja ystävät pitävät häntä erittäin miellyttävänä.
Tämä on hyvin ahdistava tilanne. Mietin usein etten varsinaisesti tarvitse häntä mihinkään, ainoastaan lapset tarvitsevat isäänsä, sen verran kun hän heidän kanssaan suostuu aikaansa viettämään.
Enkä jaksaisi mitään eroa alkaa vääntämään, se olisi varmasti hyvin riitaisaa. Yksi elämä oli elettävänä ja näin taisin itse sen sitten viettää.

 

Olet joutunut ottamaan vastuullesi sekä miehen että äidin että vaimon roolin. Jos olette jo 30 vuotta olleet avioliitossa , niin eikö teillä ole isot lapset? Vai kuinla? Olet todennäköisesti kiltti ja tunnollinen aviomies. Moni olisi onnellinen sellaisesta.
Mitä tulee seksiin, vaikuttaa aika suoritus keskeiseltä touhulta, ei hyväilyjä eikä hellyyttä, jota sinä tunnut kaipaavan. Osaatteko riidelllä näistä asioista, vai pelkäätkö riidan aiheuttamaa " jäätävää tunnelmaa"? En osaa neuvoa, sinun pitåisi keksiä joitain uusia, luovia ratkaisuja. Ainakin sanomaaan suorat sanat, vaikka tulis "lunta tupaan" .

 

Olet joutunut ottamaan vastuullesi sekä miehen että äidin että vaimon roolin. Jos olette jo 30 vuotta olleet avioliitossa , niin eikö teillä ole isot lapset? Vai kuinla? Olet todennäköisesti kiltti ja tunnollinen aviomies. Moni olisi onnellinen sellaisesta.
Mitä tulee seksiin, vaikuttaa aika suoritus keskeiseltä touhulta, ei hyväilyjä eikä hellyyttä, jota sinä tunnut kaipaavan. Osaatteko riidelllä näistä asioista, vai pelkäätkö riidan aiheuttamaa " jäätävää tunnelmaa"? En osaa neuvoa, sinun pitåisi keksiä joitain uusia, luovia ratkaisuja. Ainakin sanomaaan suorat sanat, vaikka tulis "lunta tupaan" .

Olen kylläkin se vaimo, en mies
Lapset ovat teini-ikäisiä ja asuvat vielä kotona. Tapasimme jo alle parikymppisinä ja yhteistä taivalta on se 30v, koko aikaa ei aviossa olla oltu.
Riidat ovat jäätäviä ja piikikkäitä, eikä niitä koskaan jälkikäteen puida. Koska ne ovat "ollutta ja mennyttä".
Uudet luovat ratkaisut ovat olleet viimeaikoina välttely, puhumattomuus ja omien harrastusten lisäys. Ojasta allikkoon ja kulissit kuntoon, sillä mennään.

Joskus sitä vaan miettii miten olisi mukavaa kun olisi normaali parisuhde, niin että odottais toisen näkemistä, vois työpäivän jälkeen purkaa päivän asioita, käydä yhdessä lenkillä tai edes ylipäätään oleskella samassa huoneessa.
Meidän perherakenne on jotenkin sellainen että on minä ja lapset ja sitten on hän erikseen. Hän ei halua(?), jaksa(?), tai viitsi(?) osallistua yhteisiin menoihin.

Joitain kertoja kun on asiaa nostettu pöydälle, hän ryhtyy marttyyriksi ja hokee että tietysti kaikki on hänen syytään kun hän on se kaiken pahan alku ja juuri ja siitä päöstään vain luettelemaan minun vikojani, ja niitähän sitten on.. Hän ei suostu ottamaan mitään kritiikkiä tai edes pyyntöä vastaan, jos vaikka kysyn voisiko hän vaikka imuroida silläaikaa kun käyn kaupassa, niin saan jäätävän kuittauksen että vaihdatko sitten itse autoon talvirenkaat? Ja imurointi jää. Hän huomauttelee meille kaikille jos meillä jää jollain tavarat lojumaan, mutta jos hänen sukkansa ovat keittiön pöydällä (!) niin niiden pitää antaa olla siinä, huomauttaessa hänelle siitä saa vain lisäkuittauksen kuinka jätin kahvikupin aamulla eteiseen. Melko sietämätöntä. En muutenkaan ymmärrä hänen tapaansa etsiä aina syyllinen, tarvitaan päitä vadille. Ei voida etsiä ratkaisuja vaan etsitään syyllinen ja jos tai kun se löydetään niin sitten sitä syyllistä kuulustellaan ja arvostellaan tehtyä asiaa. Hän tykkää myös haukkua sukulaisia, ystäviä ja naapureita, arvostella heidän valintojaan ja tekemisiään. En halua että lapset oppivat moista ja yritän aina nopeasti vaihtaa puheenaihetta.

Nämä asiat aina erikseen ovat käytännössä pieniä, mutta niistä tulee isoja kun summaa ne yhteen. Enhän itsekään ole mikään esimerkkiäiti, mutta kuka nyt olisi. Tämä avautuminen täällä on vain syystä että en voi ystävilleni tästä puhua, kun heidän mielestään miehessäni ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa, koska hän on ihan erilainen sosiaalisissa tilanteissa. Usein mietinkin siis että toimitaanko muidenkin perheissä näin, eli kuvittelenko vain ongelman. Enkä etsi välttämättä mitään ratkaisujakaan, vertaistuki saattaisi olla parasta.

 

Miksi ihmeessä jäät tuollaiseen suhteeseen? Isot lapset ovat huono tekosyy. Tuntuu elämän tuhlaukselta.

 

No vaikeelta kuulostaa, etkä varmaan ole ainoa Suomessa, jolla on juntti mies.
Voisit mennä vaikka terapiaan keskustelemaan ja puhumaan. Mies ei varmaan lähde minnekään terapiaan, voit menmä yksin, tuli sitten vaikka kuinka pitkä mykkäkoulu tahansa.
Lähde lomalle ladten kanssa, jätä se mies kotìin viikoksi.
Oletko kokeillut jonkun astian rikkomista? Se on tehokas , olen kokeillut. Sen voi suunnitella etukäteen, katsot vaan kaapista jonkun lautasen tai kupin, joka jo muutenkin joutaisi roskiin. Varast sen käden ulottuville, niin että sopivan tilaisuuden tullen voit nakata sen lattialle säpäleiksi. Muutama voimasana päälle, usko pois, kyllä menee ilkeäkin mies sanattomaksi.

 

No vaikeelta kuulostaa, etkä varmaan ole ainoa Suomessa, jolla on juntti mies.
Voisit mennä vaikka terapiaan keskustelemaan ja puhumaan. Mies ei varmaan lähde minnekään terapiaan, voit menmä yksin, tuli sitten vaikka kuinka pitkä mykkäkoulu tahansa.
Lähde lomalle ladten kanssa, jätä se mies kotìin viikoksi.
Oletko kokeillut jonkun astian rikkomista? Se on tehokas , olen kokeillut. Sen voi suunnitella etukäteen, katsot vaan kaapista jonkun lautasen tai kupin, joka jo muutenkin joutaisi roskiin. Varast sen käden ulottuville, niin että sopivan tilaisuuden tullen voit nakata sen lattialle säpäleiksi. Muutama voimasana päälle, usko pois, kyllä menee ilkeäkin mies sanattomaksi.

Kompataan!!! Kokeilin tuota keinoa aikanaan junttiin ukkoon ja kyllä se hänet äimäksi sai. Oli kiltisti ja avulias vähän aikaa, kunnes sitten tykkäsi, että synnit on saatu anteeksi ja kyllä se akka taas tekee kaiken kuten ennenkin. -Juu, mielikuvitusta kannattaa käyttää, jottei tempuilta teho lopu. Multa loppui kuitenkin kärsivällisyys ja läksin omaan osoitteeseen nuorisoni kanssa.

 

Meillä on 30v yhteistä taivalta. Puheenaiheet on loppuneet ja osin mielipiteet asioista, varsinkin poliittisista, niin kaukana toisistaan ettei kannata niistä keskustella, koska se aiheuttaa riidan. Hän ei halua lähteä kanssani mihinkään, ei edes kävelylle. Ainoastaan reissuille johon mennään jollain porukalla. Hän ei jaksa tehdä kotitöitä koska töissä on niin rankkaa (olemme molemmat päivätöissä) ja minä hoidan kotityöt, lapset harrastuksineen ja kauppakäynnit. Hän ei koskaan lasten ollessa pieniä, suostunut hoitamaan heitä jos minulla oli jokin meno, jouduin aina ottamaan lapset mukaan tai viemään hoitoon esim. mummolle. Syynä oli että hänen vapaa-aikansa menee pilalle.
Jos kieltäydyn seksistä, olen pihtari, ja seuraavat päivät ovat jäätäviä. Usein suostun pitääkseni "rauhaa" yllä. En saa itse siitä toiminnasta mitään, sillä se on hyvin nopea toimitus, hänen hyväkseen. Olen sanonut mistä pitäisin mutta hän vain sanoo pyh, ettei kyllä aio mitään silittelyjä tekemään.
Hän on ulospäin ja sosiaalisesti mukava ja sukulaiset ja ystävät pitävät häntä erittäin miellyttävänä.
Tämä on hyvin ahdistava tilanne. Mietin usein etten varsinaisesti tarvitse häntä mihinkään, ainoastaan lapset tarvitsevat isäänsä, sen verran kun hän heidän kanssaan suostuu aikaansa viettämään.
Enkä jaksaisi mitään eroa alkaa vääntämään, se olisi varmasti hyvin riitaisaa. Yksi elämä oli elettävänä ja näin taisin itse sen sitten viettää.

Kylläpä tämä tarina kuulostaa tutulta, melkein kuin omani. Lasten ja yrityksen takia tässä on tullut roikuttua, vaikka suurimmasi osaksi suhde on surkea. No seksiä ei onneksi kuitenkaan tarvitse harrastaa kun ei vastapuolella ole vehkeet toimineet miesmuistiin, helpotus sekin. On viinan käyttöä ja katteettomia lupauksia rajaton määrä. Luvataan maat ja taivaat, vain että asian saa siirrettyä eteen päin ja sitten voi vapaasti unohtaa koko jutun. Niin, erosta tulisi varmasti tosi hankala ja yrityksen takia lapsetkin joutuisivat kärsimään. Viimeisin niitti olikin kun syntyi riita äitini perinnöstä, minä kun en siitä nyt ilmeisesti itselleni mitään saakkaan, vaan mies on jo suunnitellut mihin senkin käyttää. Tässä kohtaa keitti yli ja nyt välit ovat suorastaan jäätävät. Sinnittele tässä nyt sitten hautaan asti, enpä tiedä miten onnistuu. Mutta silloin ainakin pääsen äijästä eroon, samaan hautaan kun minua ei haudata, siitä on mustaa valkoisella