vierailija
Kaipailisin näkökantoja oman parisuhteen tilaan. Mä en ymmärräkkään miten oonkin tässä asiassa niin pihalla.
Meillä siis yhdessä asumista reilu 7vuotta takana, ennen tätäkin oltiin yhdessä pitkään.
En edes tiedä mistä aloittaa, mutta yritän selittää lyhyesti.
Mies on ollut aika menevä aina, ja se on ollut mulle ihan ok. Toki välillä oon sanonut, et ois kiva olla yhdessä, ja pari kertaa mies on jäänyt kotiin, mut musta on tuntunut et se on "ihan maassa" kun ei päässytkään lähtemään. Vuosien varrella on ollut myös ylilyöntejä, et ryyppy reissu on venynyt seuraavaan päivään jne. Mä oon sanonut, et nää tälläset "tappaa mun sisältä jotain" en oo osanut osanut itsekkään tulkita sitä, tuntuu et mun rakkaus jotenkin hiipuu, kun pettyy. (en tiedä onko osuutta sillä, et isäni on alkoholisti) Viimeisin on, et mies lähti arki iltana parille, se oli mulle ok. Mut hän tulikin aamuyöllä ihan juovuksissa kotiin. Se tuntu niin pahalta ja tuntuu etten tunne enään oikein mitään. En ollut vihainen, mut mun empaattiset ja rakkaudelliset ajatukset sitä kohtaan hävis jonnekkin. en ymmärrä miten on mahdollista? On ollut paljon muutakin, et viimeaikoina oon alkanut kaipaamaan tukea perhearjen pyöritykseen, lapsen nukuttamiseen jne (meillä 3 lasta, uusioperhe). tästä on keskusteltu Paljon ja meni pitkään niin, etten jaksanut asiasta vatvoa vaan tein itse enemmän. nyt sovittiin et mies nukuttaa ja herää lasten kans 1 krt viikossa. Tässäkään ei homman ydin, vaan musta vaan tuntuu et tääkään ei mee " niinkuin pitäis". mies sanoi, et tee lukujärjestys niin hän tekee kyllä kaiken mitä pyydetään, mut en mä nyt sellastakaan halua. mun pitäis varmaan mennä terapiaan tms. Mut saisko jotain ajatuksia.
Oon niin hukassa nyt.
Meillä siis yhdessä asumista reilu 7vuotta takana, ennen tätäkin oltiin yhdessä pitkään.
En edes tiedä mistä aloittaa, mutta yritän selittää lyhyesti.
Mies on ollut aika menevä aina, ja se on ollut mulle ihan ok. Toki välillä oon sanonut, et ois kiva olla yhdessä, ja pari kertaa mies on jäänyt kotiin, mut musta on tuntunut et se on "ihan maassa" kun ei päässytkään lähtemään. Vuosien varrella on ollut myös ylilyöntejä, et ryyppy reissu on venynyt seuraavaan päivään jne. Mä oon sanonut, et nää tälläset "tappaa mun sisältä jotain" en oo osanut osanut itsekkään tulkita sitä, tuntuu et mun rakkaus jotenkin hiipuu, kun pettyy. (en tiedä onko osuutta sillä, et isäni on alkoholisti) Viimeisin on, et mies lähti arki iltana parille, se oli mulle ok. Mut hän tulikin aamuyöllä ihan juovuksissa kotiin. Se tuntu niin pahalta ja tuntuu etten tunne enään oikein mitään. En ollut vihainen, mut mun empaattiset ja rakkaudelliset ajatukset sitä kohtaan hävis jonnekkin. en ymmärrä miten on mahdollista? On ollut paljon muutakin, et viimeaikoina oon alkanut kaipaamaan tukea perhearjen pyöritykseen, lapsen nukuttamiseen jne (meillä 3 lasta, uusioperhe). tästä on keskusteltu Paljon ja meni pitkään niin, etten jaksanut asiasta vatvoa vaan tein itse enemmän. nyt sovittiin et mies nukuttaa ja herää lasten kans 1 krt viikossa. Tässäkään ei homman ydin, vaan musta vaan tuntuu et tääkään ei mee " niinkuin pitäis". mies sanoi, et tee lukujärjestys niin hän tekee kyllä kaiken mitä pyydetään, mut en mä nyt sellastakaan halua. mun pitäis varmaan mennä terapiaan tms. Mut saisko jotain ajatuksia.
Oon niin hukassa nyt.