Mikä on henkistä väkivaltaa?

Millaista ilkeilyä olette riidellessä "valmis" kestämään partneriltanne? Voiko toista haukkua esim. luuseriksi, paskiaiseksi yms. vai onko se jo henkistä väkivaltaa? Minkälainen haukkuminen menee jo sietorajan yli?

 

Ei tuollainen ole minusta henkistä väkivaltaa vaan huonoa käytöstä. En kestäisi yhtään mutta onneksi on niin fiksu mies, ettei se käytä kenestäkään tuollaisia sanoja.

Henkinen väkivalta on jatkuvaa toisen huonosti kohtelua, alistamista, mitätöimistä, ei huomioon ottamista, vähättelyä.....

 

Yksi tuntemani mies sanoo vaimoaan vitun huoraksi pienemmässäkin ristiriitatilanteessa. Sitä kutsuisin jo henkiseksi väkivallaksi, koska se on todellista loukkaamista.

Paskiaisia ja luusereita ja jos mitäkin kusiaivojahan tässä ollaan yksi ja toinen, riidan tuoksinassa. Aina voi antaa sanan sanasta takaisin.

Mutta vitun huora en suostuisi olemaan. Meillä saisi mies kyllä kokea karvaan vastaiskun, jos yhdenkin kerran haukkuisi minua tuolla nimityksellä. Ero alkaisi jo häämöttää, ellei suu siistiytyisi.

 

Kyllä kaiken maailman nimittely (paskiaiseksi, huorittelu yms.) Yleissääntönä sanoisin että kaikki jotka menee hyvien käytössääntöjen ohi on toisen alistamista. Jos riidan aikana tekee mieli puuttua toisen ulkonäköön ja muihin seikkoihin joilla ei ole tekemistä itse riidan aiheen kanssa on sellaista käytöstä jota ei tarvitse sietää tai ei saisi toiselle tehdä. Eli se on asioiden esille tuomista loukkaamis tarkoituksessa. Niin kauan kun toinen puhuu siitä miltä hänestä tuntuu ja mikä on hänestä tuntunut pahalta, olen keskusteluyhteydessä. Jos keskusteluun alkaa tulla näitä; olet tyhmä, tai naamanväänteitä, pakottamista johonkin toinen viestittää että olet mitätön, minä oikeassa ja sinä väärässä. Mikään ilkeily tai kostotoimet ei kuulu terveeseen suhteeseen. Jos kyse on ensimmäisestä kerrasta kun toinen käyttäytyy huonosti on se kerrottava asiallisesti kuinka pahalta se tuntui ja ettei sellainen käytös kuulu parisuhteeseen. Pahin virhe on lähteä siihen mukaan. Suhteellista mikä on kenestäkin väkivaltaa, varsinkaan henkistä, mutta jos se saa sut pelkäämään riitoja ja alistumaan toisen tahtoon vaikka ei haluaisi koska se tuntuu väärältä. Jos kuulee joka riidan aikana että on paskiainen niin se mielestäni on vakavan puheen paikka. Meillä meni tähän valtataisteluun, loukattiin loppujen lopuksi molemmat toisiamme. Syyksi luulen keskustelutaidon puuttumista. Mies koki mun keskustelu yritykset piruiluna, ahdistavina ja loukkasi hyökkäämällä. Mutta sitten on tietysti näitä miehiä ja naisia jotka ei oikeasti tiedä kuinka käyttäytyä. Mun mies ei ole sellainen. Jos loukkaantuu jostain on se hyvä sanoa toiselle, kun riita on ohi. On hyvä jos kykenee tunnekuohussa ajattelemaan, että nyt menen liian pitkälle, enkä kykene riitelemään asiallisesti. Mutta aina ei asiat mene niin kuin ajattelee ja mun mielestä on niin yksilöllistä kuka kokee minkä henkisenä alistamisena, riippuu herkkyydestä. Itse olen melko herkkä ja mietin toisen sanomisia pitkään ja mua on helppo loukata, kun taas mies on paljon paksunahkaisempi. Kylläkin herkempi kuin aluksi luulin.

 

Suhteellista mikä on kenestäkin väkivaltaa, varsinkaan henkistä, mutta jos se saa sut pelkäämään riitoja ja alistumaan toisen tahtoon vaikka ei haluaisi koska se tuntuu väärältä.



Tämän tunteen tiedän jo liiankin hyvin. En haluaisi aloittaa mitään keskusteluja mieltäni painavista suhde (taikka muistakaan) asioista koska mieheni on heti hyökkäyslinjalla ja suuttuu. Nyt tiedän että hän tällä tavoin pelottelemalla pystyy estämään kaikki meidän keskustelut. Eilen tosin pääsin mieltä askarruttaneeseen keskusteluun kun olin itse tarpeeksi tiukkana.

Voi kuinka monet kerrat olen ollut vitun huora (hänen mukaansa ihan oikeesti) saanut kuulla TURPA KII tosi inhottavalla äänellä sanottuna ja kaikkee siltä väliltä. Ihmeellisintä tässä on se että mies saattaa vähän tämän jälkeen kysyä esim. että miks olen huonolla tuulella. Minunhan pitäis olla heti taas iloinen kun hänkin on. Jos en ole tällaisen jälkeen hyvällä tuulella hän monesti suuttuu uudestaan.

Mieheni mielestä hänellä on aina täysi oikeus suuttua minulle sillä olenhan sen ansainnut. Hän voi suuttua ihan sellaisestakin jos hän tekee kotona jotain remonttia tai vastaavaa eikä kaikki onnistu kuten pitäisi. Se on sitten aina jollain tavoin minun vikani ja saan siittä kuulla.

Nyt olen siinä pisteessä että en enää tiedä kuinka kauan tätä jaksan. Aina kuitenkin jotenkinjaksan mennä eteenpäin koska kun hän on hyvällä tuulella hän on kiltti, laittaa ruokaa leikkii lasten kanssa jne. Mietin kuitenkin kuinka kauan enää jaksan sillä elämäni tuntuu koko ajan epävarmalta. Koskaan en tiedä koska hän taas räjähtää jostain.

Olen nyt 35v ja ajattelen monesti että tätäkö loppu elämäni sitten on. Kirjoitin myös tälle samalle palstalle mieheni harrastuksista nimellä APUA joten lukekaa myös se jos ette jo ole lukeneet. Niin ja en ole ainoa jolle hän huutaa. Lapset saavat myös osansa tästä. Huudanhan itsekkin lapsille jos on syytä mutta hänen syitä en tajua. Tosin joskun olen lapsille liian ilkeä koska itsellä on niin paha mieli ja olen hermona mieheni vuoksi. Sitten on taas paha mieli koska en haluaisi olla tällainen ihminen. Asiat ovat menneet siihen että en oikein enää jaksa iloita mistään asioista. En edes niistä hyvistä päivistä koska ikinä en tiedä mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Koska taas saan kuulla jotain ilkeää.

 

Minä taas olen sellainen, että en siedä naisen suuttumista minulle. Yritän siis seurustella, mutta miksi aina kohdalleni sattuu nainen, joka suuttuu silmittömästi pienestäkin epäsovusta tai asiasta huomauttamisesta. En voi jatkaa suhdetta, koska en kestä näitä kohtauksia. Naisia itseääkin jälkeenpäin harmittaa raivoamisensa ja he eivät pidä sitä minään, mutta minä en sellaista elämää halua. Onko olemassa naista, jolla on hermot.

 

Äityli!!

Hae pikaisesti apua perheneuvolasta, jos et halua miestä mukaan mene yksin, jos miehesi ei lähde mene yksin. Kerro kaikesta henkisestä olosta ja siitä miltä tuntuu siellä. Ehkä sitten mies tulee jossain vaiheessa mukaan, kun ymmärtää kuinka huono olo sulla on. Jos et itsellesi hakemaan apua mieti niitä lapsiasi ja millaisen kuvan ne saa parisuhteesta ja millaista on elää ja katsoa kuinka pahoin voiva äiti on. Jos parisuhde ei ole kunnossa on hyvä vanhemmuuskin mahdotonta ja lapsen olo on turvaton.

Kärsit selvästi henkisestä väkivallasta koska koet noin, perheneuvolassa opit tunnistamaan ne merkit ja voit opettaa lapsillesikin oikeaa käytöstä ja riidan hallinta keinoja. Mieti myös kuinka lapsiesi käy jos miehesi voittaa ja sulta loppuu lopullisesti voimat. Tuskin hyvin? Voimia ja rohkeutta. Opettele taistelemaan oman hyvinvoinnin puolesta ja lapsiesi, älä enää tyydy uhriksi. Sun loppuelämä ei ole ikävää, jos päätät parantaa elämääsi järkevästi. Jos pelkäät ettei mies halua pelastaa liittoa vaan nujertaa sut, miehesi käytös pahenee huomattavasti ja saat pelätä enemmän niin hakeudu turvakotiin lasten kanssa!

 

Minä taas olen sellainen, että en siedä naisen suuttumista minulle. Yritän siis seurustella, mutta miksi aina kohdalleni sattuu nainen, joka suuttuu silmittömästi pienestäkin epäsovusta tai asiasta huomauttamisesta. En voi jatkaa suhdetta, koska en kestä näitä kohtauksia. Naisia itseääkin jälkeenpäin harmittaa raivoamisensa ja he eivät pidä sitä minään, mutta minä en sellaista elämää halua. Onko olemassa naista, jolla on hermot.

Onhan niitä tasaisia naisia, jatka etsimistä. Tietysti kannattaa miettiä sitäkin miksi on niin vaikea kestää suuttunutta naista. Tekeekö nainen todella asiasta härkäsen vai sinä? Kuitenkin mielipaha ja suuttumus on tunteita jotka kuuluu parisuhteeseen. Aina ei ole kivaa ja riitojakin on. Kestätkö minkäänlaista kritiikkiä?

 

En oikeastaan ole ajatellut sitä mahdollisuutta että menisin itse perheneuvolaan. Kai sitä vaan on vuosien saatossa tottunut / turtunut tilanteeseen. Olen kyllä oppinut näyttämään vahvuuteni mutta silloin kun mieheni näkee että olen vahvempi kun hän niin silloin muuttuu ääni ja alkaa säälin hakeminen. Ollaan kilttejä ja sitten minulla ei ole sydäntä sanoa mitä mielessäni on. Niin eletään taas viikko/pari ihan mukavasti, paitsi että sisältäni olen ihan rikki. Taidan tosiaan mennä sinne perheneuvolaan mutta todellakin yksin että voin kertoa kaiken mitä mieltäni painaa ihan rauhassa.

 

Wera:

Kyllä minä aika hyvin kestän kritiikkiä. Mutta kun saa useamman kerran puhelimen korvaan ja normaalista asiasta vedetään herne nenään, niin ei jaksa. Yhteistä näille suuttumisille on että hän ei kestä kritiikkiä asiasta. Itse tiedän mitä merkitsee helppo suuttuminen, mutta ei haluaisi uskoa, että ongelma olisi niin syvällä.

Voiko olla niin, että nainen nuorena ja kauniina voi räjähdellä ja oikutella ja aina löytyy mies, joka on valmis jatkamaan. Mutta, kun nainen räjähtelee nelikymppisenä sinkkuna aikuiselle miehelle, niin homma ei enää pelaakaan. Pitääkö keski-ikäisten ajatella jo käyttäytymistään, kun se taitaa olla varmin keino onnistua ihmissuhteissa? Ja millaisen koulun pitää käydä, että sen ymmärtää?

 

Mies:

Hyviä kysymyksiä. Parasta krittikkiä on se jolla saa hyvää aikaan. Joka kohdistuu tekemiseen ei luonteeseen tai ulkonäöllisiin seikkoihin. Jos mies huomauttaa nenästäni suutun, mutta jos arvostelee esimeskiksi että aina makaronia keitän perunaa välillä. Jos nainen ei kestä kritiikkiä ja eikä omaa hyvää itsetuntoa se kestämiseen niin se on kurjaa. Me naiset vaan ollaan siitä hassuja että me haluamme vielä todella vanhoinakin olla oman kullan palvonnan ja rakkauden paistossa. Se tosi rakkaus ja kaikista kaunein nainen. Leikkimielisesti voisi sanoa että mies haluaa että rakastetaan mahaa ja munaa, nainen taas aivojaan ja henkisyyttään. Se ehkä juuri tekee naisesta haavoittuvan ja vaarallisen. Kuulostat todella hienolta mieheltä joka tietää mitä haluaa, joten totean että jatka etsimistä. Henkisesti kypsiä naisia on, luurin korvaan lyöminen ei sitä ole. Jos nainen loukkaantuu sanomisestasi, riittää että hän kertoo mikä loukkasi. Sitten tiedät että olet löytänyt kumppanin joka todella kykenee keskustelemaan. Kaikkea hyvää etsinnälle!

 

Henkinen väkivalta on sitä kun kumppanini hermostuu ja sättii minua. Kun minä sätin häntä, niin silloin minä vain puran tunteitani. Ja jos minulta kielletään oikeus purkaa tunteitani, niin se on taas henkistä väkivaltaa minua kohtaan.

 

Oman kokemuksen mukaan pahimmilta ovat tuntuneet "turpa kiinni", "ole sinä nalkuttaja vaan hiljaa" ja sitten kaikki painu- ja haista- alkuiset heitot. Jos on meneillään iso riita, jossa molemmat antavat samalla mitalla, tilanne on ehkä vähän eri. Mutta kun tuollaista saa päin naamaa pyytäessään tai ehdottaessaan suht nätisti jotain, niin silloin alkaa minulla keittää.

Aikani yritin vaan sietää, joskus kohteliaasti huomauttaen, etten tykkää kun noin sanotaan. Mutta vastaus oli taas samaa luokkaa. Yhden kerran minulla keitti kiinni. Sanoin miehelle, että nyt olet mennyt sellaisen rajan yli, että saat pakata kamasi ja itse painua sinne v*ttuun, koska mun elämäni on paljon helpompaa ilman tuollaista ääliötä. Sen jälkeen ei ole kuin pari kertaa haistattanut, jolloin olen vaan rauhallisesti kysynyt, että enkö sanonut viime kerralla tarpeeksi selvästi, ettei tuolla tavalla mulle tulla puhumaan? Toimii!

 

"Manta"

Juuri noin. Jokaisen pitää puolustaa itseään. Ei minunkaan silmille hypitä, siitä minä pidän huolen.

 

Oletko epäterveessä suhteessa? Tee testi ja ota selvää.

1.Pelkäätkö puhua ajatuksistasi, ilmaista tunteitasi tai pyytää
kumppaniltasi jotain mitä tarvitset?
2.Sanooko kumppanisi sinua tyhmäksi, hulluksi tai puutteelliseksi?
3.Pilaileeko kumppanisi ideoidesi ja mielipiteittesi kustannuksella?
4.Onko kumppanisi määräilevä ja/tai yrittää kontrolloida jokaista
yksityiskohtaa suhteessanne?
5.Onko kumppanisi äärimmäisen vaativa ja mustasukkainen?
6.Tunnetko usein syyllisyyttä ja joudut miettimään valintojasi ystäviesi,
sosiaalisten aktiviteettiesi, työsi jne. suhteen koska kumppanisi
arvostelee niitä negatiivissävytteisesti?
7.Pelkäätkö kumppanisi temperamenttia, tuntuuko sinusta että joudut
olemaan varpaillasi koko ajan, ja/tai joudut alituiseen tarkkailemaan
mitä sanot tai teet ettei hän suuttuisi?
8.Selitteletkö asioita puolisosi puolesta ja puolusteletko hänen
toimintaansa muille?
9.Tunnetko olevasi “vapaampi” yksin kuin kumppanisi seurassa?
10.Rikkooko tai heitteleekö kumppanisi tavaroita ollessaan vihainen?
11.Yrittääkö kumppanisi kontrolloida minne menet ja mitä teet?
12.Painostaako kumppanisi sinua mukaan sellaisiin seksuaalisiin juttuihin,
jotka koet epämiellyttäviksi ja jos kieltäydyt, hän mitätöi/halveksii
sinua?
13.Uhkaako kumppanisi tappaa itsensä tai vahingoittaa itseään jos olet eri
mieltä asioista hänen kanssaan, yrität lopettaa suhteen tai teet jotain
mitä hän ei hyväksy?
14.Yrittääkö kumppanisi syyllistää sinua siitä että sinulla on oma elämä
(eli ystäviä, harrastuksia jne.) suhteenne ulkopuolella?
15.Kritisoiko kumppanisi ystäviäsi, perhettäsi jne. ja vaatii sinua
lopettamaan heidän tapaamisensa ?
16.Tuntuuko sinusta siltä että olet muuttunut, vieraantunut omasta
itsestäsi tai sinusta on tullut joku muu jotta voisit olla kumppanisi
kanssa?
17.Ovatko ystäväsi tai perheesi ilmaissut huolestuneisuutensa suhteestasi
ja/tai hyvin voinnistasi?
18.Tietääkö kumppanisi kuinka saa olosi tuntumaan pahalta (ts. mitä
nappeja painella) ja käyttää sitä usein pahoittaakseen mielesi?
19.Oletko kadottanut yhteyden omiin ystäviisi ja seurustelet vain
kumppanisi ystävien kanssa?
20.Yrittääkö kumppanisi hallita sinua vihastumalla tai syyllistämällä, tai
moittii sinua ellet tee juuri niin kuin hän haluaa ?
21.Onko kumppanisi koskaan lyönyt, läimäyttänyt, iskenyt nyrkillä, töninyt,
tarttunut sinuun kiinni tai ravistellut sinua?
22.Onko kumppanisi koskaan uhannut: satuttaa sinua, viedä sinulle
tärkeitä tavaroita pois, tai jättää sinut?
23.Onko kumppanisi koskaan nimitellyt sinua, vähätellyt sinua, loukannut
sinua ja/tai nolannut sinut toisten edessä?
24.Onko sinulla sellainen tunne että keskustelunne ei johda mihinkään?
25.Vietätkö pitkiä aikoja miettien mitä olet sanonut tai miten sanomisesi
on tulkittu?

Jos vastasit ”Kyllä” kolmeen tai sitä useampaan kysymykseen, on suhteessasi vaarallisia merkkejä vääränlaisesta käytöksestä. Apua on tarjolla. SINÄ ANSAITSET OLLA ONNELLINEN SEKÄ KUNNIOITTAVAA KÄYTÖSTÄ JA ARVONANTOA KUMPPANILTASI !

MUISTA – ET OLE YKSIN. Valitettavasti 25 – 50 % kaikista nuorten aikuisten parisuhteista sisältää jonkin muotoista väärinkäytöstä. Usein näissä tuhoisissa suhteissa vääränlainen suhteen dynamiikka tulee esille vasta hitaasti ajan myötä etkä huomaakaan ennekuin olet syvästi sitoutunut suhteeseen, että sinua kontrolloidaan ja manipuloidaan. Olet ehkä hämmentynyt ja peloissasikin siitä mitä suhteessa tapahtuu, mutta sinun tulee kohdata tosiasiat sillä todennäköisesti tämä vääränlainen käytös sinua kohtaan pahenee ajan myötä. Etsi apua itsellesi, seiso omilla jaloillasi.
Kuinka autat itseäsi:
- Sinun täytyy ymmärtää väärinkäytöksen vakavuus ja priorisoida oma toipumisesi etusijalle elämässäsi
- Puhu luotettaville ystävillesi, perheen jäsenille tai ammattiauttajalle jotka tukevat sinua kun irrottaudut suhteesta ja saavutat uudelleen entisen itsekunnioituksesi joka oli sinulta väliaikaisesti varastettu

 

Mistä tämä testi on peräisin? Pystyin vastaamaan 'kyllä' lähes joka kohtaan. taidan olla siis todella epäterveessä suhteessa. =(

 

Minäkin sain enemmän kyllä kuin ei vastauksia

 

Mielenkiintoinen testi. Opettavainenkin, jos katsoo peiliin Omassa suhteessani melkein kaikki ei-vastauksia mutta muistutti kuitenkin myös toisesta suhteesta, jossa melkein kaikki vastaukset olisivat kyllä-vastauksia.

 

Uskomatonta, mutta voisit kirjoittaa suoraan minun elämästäni. Olemme jopa saman ikäisiä. Meillä vain ei ole lapsia mieheni kanssa.

Itse olen myös katkeamispisteessä, syön mieheltäni salaa rauhoittavia lääkkeitä, että pysyisin edes jotenkin kasassa. Olen koukussa ja lujasti noihin lääkkeisiin, en pysty lopettamaan niiden käyttämistä, mutta toisaalta en kestä tätä meidän elämääkään ilman lääkkeillä hankittua välinpitämättömyyttä.

Mieheni ei taida edes tajuta, että raivoaminen, riehuminen ja kännissä idioottihuoraksi nimittely sattuu. Miksi ihmeessä on niin vaikeaa lähteä?

 

"Pohdittavaa" kirjoitti erinomaisen luettelon siitä, mikä on henkistä väkivaltaa. Tyhjentävää! Eipä tähän tarvitse muuta vastata.

ps. Tyhmäksi haukkuminen ei ole minunkaan mielestäni henkistä väkivaltaa vaan tyhmyyttä tai faktaa siitä, että itse kukin on välillä tyhmä. Mutta siinä se raja haukkumasanoilla onkin!

 

Äitylille!

Vaikeaa on lähteä, koska rakastaa ja on niin kiinni toisessa. Silti pitäisi vaan osata pakata kamat ja häipyä. Et voi enää päivääkään odottaa miehesi käytöstapojen muuttumista. Niiden on muututtava nyt tai sitten sinun on lähdettävä!

Voimia!

 

joo, edellisen kanssa oisin pystynyt vastaamaan kyllä melkein joka kohtaan! Onneks muutin pois ja jätin sen.

 

Suhteellista mikä on kenestäkin väkivaltaa, varsinkaan henkistä, mutta jos se saa sut pelkäämään riitoja ja alistumaan toisen tahtoon vaikka ei haluaisi koska se tuntuu väärältä.



Tämän tunteen tiedän jo liiankin hyvin. En haluaisi aloittaa mitään keskusteluja mieltäni painavista suhde (taikka muistakaan) asioista koska mieheni on heti hyökkäyslinjalla ja suuttuu. Nyt tiedän että hän tällä tavoin pelottelemalla pystyy estämään kaikki meidän keskustelut. Eilen tosin pääsin mieltä askarruttaneeseen keskusteluun kun olin itse tarpeeksi tiukkana.

Voi kuinka monet kerrat olen ollut vitun huora (hänen mukaansa ihan oikeesti) saanut kuulla TURPA KII tosi inhottavalla äänellä sanottuna ja kaikkee siltä väliltä. Ihmeellisintä tässä on se että mies saattaa vähän tämän jälkeen kysyä esim. että miks olen huonolla tuulella. Minunhan pitäis olla heti taas iloinen kun hänkin on. Jos en ole tällaisen jälkeen hyvällä tuulella hän monesti suuttuu uudestaan.

Mieheni mielestä hänellä on aina täysi oikeus suuttua minulle sillä olenhan sen ansainnut. Hän voi suuttua ihan sellaisestakin jos hän tekee kotona jotain remonttia tai vastaavaa eikä kaikki onnistu kuten pitäisi. Se on sitten aina jollain tavoin minun vikani ja saan siittä kuulla.

Nyt olen siinä pisteessä että en enää tiedä kuinka kauan tätä jaksan. Aina kuitenkin jotenkinjaksan mennä eteenpäin koska kun hän on hyvällä tuulella hän on kiltti, laittaa ruokaa leikkii lasten kanssa jne. Mietin kuitenkin kuinka kauan enää jaksan sillä elämäni tuntuu koko ajan epävarmalta. Koskaan en tiedä koska hän taas räjähtää jostain.

Olen nyt 35v ja ajattelen monesti että tätäkö loppu elämäni sitten on. Kirjoitin myös tälle samalle palstalle mieheni harrastuksista nimellä APUA joten lukekaa myös se jos ette jo ole lukeneet. Niin ja en ole ainoa jolle hän huutaa. Lapset saavat myös osansa tästä. Huudanhan itsekkin lapsille jos on syytä mutta hänen syitä en tajua. Tosin joskun olen lapsille liian ilkeä koska itsellä on niin paha mieli ja olen hermona mieheni vuoksi. Sitten on taas paha mieli koska en haluaisi olla tällainen ihminen. Asiat ovat menneet siihen että en oikein enää jaksa iloita mistään asioista. En edes niistä hyvistä päivistä koska ikinä en tiedä mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Koska taas saan kuulla jotain ilkeää.

Hei.
Minulla on samankaltaista, varsinkin lasten suhteen. En saisi huutaa lapsille enkä halua ja koen että en huutaisi läheskään niin usein ellen stressaisi koko ajan siitä olenko tehnyt kaiken oikein vai tuleeko taas jotain sanomista jostain mitä olen tehnyt, sanonut tai jättänyt tekemättä.
Meinasin jo erota, vuosi sitten, hän oli kuitenkin katuva yms. Katumusta kesti n. 2kk sen jälkeen kaikki olikin minun syytäni ja koska olin hakenut apua sossussta sekä sukulaisistani ja kertonut heille "valheita" hänestä , se olinkin minä joka oli aiheuttanut hänelle henkistä väkivaltaa. Lupasin kuitenkin aloittaa alusta, lopettaa valehtelut esim. siitä että että olinko käynyt ostamassa suklaata kaupasta (minähän en saa mennä ostamaan suklaata, sipsejä yms. kaupasta ilman hänen lupaa, koska kulutan kuulmea kaikki rahamme siihen, vaikka jos totta puhutaan niin suurin osa rahoistamme on mennyt hänen lp levyihin yms. Minun olisi niistäkin pitänyt sanoa hänelle että älä kokoajan osta...mutta jotenkin hän saa minut ylipuhuttua siihen, että hän voi ostaa ne). Yleensäkin jos yritän pitää jonkin oman mielipiteeni, hän pystyy puhumaan minut ympäri...koin tämän pakottamiseksi, koen yhä. Nytkin olen salaa kirjoittamasssa tätä jotta hän ei saisi selville....en pysty ottamaan näitä asioita puheeksi hänen kanssaan, sillä hän vetää siihen eroaikeeni mukaan ja alkaa muistuttamaan kuinka hirveää oli kun aioin hänestä erota ja miten se edelleen häntä masentaa. Minun ei kuuluisi valittaa, vaan hyväksyä kaikki mitä hän sanoo ja tehdä mitä hän haluaa. Esim. hän tykkää alistua seksin aikana tai ainakin väittää niin, hän haluaa tulla sidotuksi ja haukutuksi...jos hän sitten haluaa kokeilla jotain uutta kanssani ja kun kerron että se sattuu tai en pidä siitä niin hän alkaa ottamaan asiaan mukaan sen että ei hänkään valita kun häneen sattuu vaan on hiljaa (enkä ole sellaista häneltä pyytänyt, en minä halua häntä satuttaa vaan yritän täyttää hänen toiveensa siitä alistuksesta) ja ottaa vastaan mitä annetaan, juuri vähän aikaa hän otti puheeksi että häntäkin sattuu kun piiskaan häntä ja sanoin että teen sen vain siksi koska hän pyysi, minä en pyytänyt tulla satutetuksi, mutta silti hän pahoittimielensä ja alkoi "mököttää" kun en pystynyt siihen mitä hän halusi tehdä. Nykyään hän välillä sanoo, että hänelläkin käy mielessä eroaminen ja jos me siihen päädytään niin hän varmistaa ettei kumpikaan meistä saa lapsia vaan heidät laitetaan sijaiskotiin. Tällainen pelottaa minua.

 

Kuuntelen huorittelua joka päivä. Se ei enään tunnu niin pahalta kun kuulee joka päivä että on huora,paska,tyhmä,psykoosissa,narsisti,sekopää,lutka,kylmä ja etäinen.
Kyllähän se joka sekuntti ahdistaa, mutta minkäs teet jos toista rakastat ja oot niin heikko ettet pysty lähtemään.
Pahempaa on se kun joutuu vielä pelkäämään kokoajan että mies käy päälle.En näe ulospääsyä tästä tilanteesta.En onnellista loppua saati edes hengiin jäämistä.

 

Hei.
Minulla on samankaltaista, varsinkin lasten suhteen. En saisi huutaa lapsille enkä halua ja koen että en huutaisi läheskään niin usein ellen stressaisi koko ajan siitä olenko tehnyt kaiken oikein vai tuleeko taas jotain sanomista jostain mitä olen tehnyt, sanonut tai jättänyt tekemättä.
Meinasin jo erota, vuosi sitten, hän oli kuitenkin katuva yms. Katumusta kesti n. 2kk sen jälkeen kaikki olikin minun syytäni ja koska olin hakenut apua sossussta sekä sukulaisistani ja kertonut heille "valheita" hänestä , se olinkin minä joka oli aiheuttanut hänelle henkistä väkivaltaa. Lupasin kuitenkin aloittaa alusta, lopettaa valehtelut esim. siitä että että olinko käynyt ostamassa suklaata kaupasta (minähän en saa mennä ostamaan suklaata, sipsejä yms. kaupasta ilman hänen lupaa, koska kulutan kuulmea kaikki rahamme siihen, vaikka jos totta puhutaan niin suurin osa rahoistamme on mennyt hänen lp levyihin yms. Minun olisi niistäkin pitänyt sanoa hänelle että älä kokoajan osta...mutta jotenkin hän saa minut ylipuhuttua siihen, että hän voi ostaa ne). Yleensäkin jos yritän pitää jonkin oman mielipiteeni, hän pystyy puhumaan minut ympäri...koin tämän pakottamiseksi, koen yhä. Nytkin olen salaa kirjoittamasssa tätä jotta hän ei saisi selville....en pysty ottamaan näitä asioita puheeksi hänen kanssaan, sillä hän vetää siihen eroaikeeni mukaan ja alkaa muistuttamaan kuinka hirveää oli kun aioin hänestä erota ja miten se edelleen häntä masentaa. Minun ei kuuluisi valittaa, vaan hyväksyä kaikki mitä hän sanoo ja tehdä mitä hän haluaa. Esim. hän tykkää alistua seksin aikana tai ainakin väittää niin, hän haluaa tulla sidotuksi ja haukutuksi...jos hän sitten haluaa kokeilla jotain uutta kanssani ja kun kerron että se sattuu tai en pidä siitä niin hän alkaa ottamaan asiaan mukaan sen että ei hänkään valita kun häneen sattuu vaan on hiljaa (enkä ole sellaista häneltä pyytänyt, en minä halua häntä satuttaa vaan yritän täyttää hänen toiveensa siitä alistuksesta) ja ottaa vastaan mitä annetaan, juuri vähän aikaa hän otti puheeksi että häntäkin sattuu kun piiskaan häntä ja sanoin että teen sen vain siksi koska hän pyysi, minä en pyytänyt tulla satutetuksi, mutta silti hän pahoittimielensä ja alkoi "mököttää" kun en pystynyt siihen mitä hän halusi tehdä. Nykyään hän välillä sanoo, että hänelläkin käy mielessä eroaminen ja jos me siihen päädytään niin hän varmistaa ettei kumpikaan meistä saa lapsia vaan heidät laitetaan sijaiskotiin. Tällainen pelottaa minua.

Kyllä on sairasmielinen liitto!! Mies lienee psykopaatti tai jotain muuta kamalaa, ei hän ainakaan ole psyykeltään normaali ihminen, vaan vaaraksi kaikilla tavoin.

Sinut on peloteltu ja alistetrtu niin, etä kuvittelet jopa tuollaista rakkaudeksi. Mies alistaa sinut perverssiin seksiinkin - mikäs siinä, jos MOLEMMAT sitä haluaisivat, mutta niinhän ei ole.

Mene turvakotiin lasten kanssa ja kerro siellä kaikki. He ovat tottuneet näkemään ja kuulemaan parisuteitten pahimmat puolet ja osaavat auttaa sinua saamaan turvaa, apua ja hoitoa, suojelemaan itseäsi ja lapsia vielä pahemmilta vahingoilta, kuin mitä nyt jo on ehtinyt tulla. Lapset saavat kotoa mallin niin täydellisen sairaaseen suhteeseen ja vanhemmuuteen, kuin olla voi.

Noin pahasti sairasmielinen ihminen on taitava manipuloimaan sinut uskomaan vaikka kuinka älyttömiin asioihin, koska hän on vienyt sinulta tietoisesti kaiken itsetunnon rippeitä myöten. Sen palauttamisesta alkaa toipumisesi , myös lasten toipuminen.