Olin silloin ja olen edelleen sikäläisen pienehkön hirviseurueen jonkinlainen riistan hoitaja.
Kävin silloin tavanomaisella riistakäynnillä seuran hirvimailla. Nuolukivien vientihän se oli
tavallisin toimenpide , lisäksi tarkastin riistakamerat . Autoni olin jättänyt hirvikämpän
pihamaalle. Tunnen alueen sen verran hyvin etten mitään navigaattoria tarvitse siellä liik-
kuessani. Repussani oli enää yksi nuolukivi jäljellä kun kävelin jo kämpän suuntaan.
Näin kaukaa jonkun tulevan minua kohti . Melko pianhan minä tunsinkin vastaantulijan,
tuttu nainen ruokakaupan kassalta. Hänellä oli molemmissa käsissä täydet ämpärit sieniä.
Nainen ilahtui kovasti minut tavattuaan. Tajusin heti hänen olevan vähän eksyksissä.
Kertoi hänellä jssakin olevan polkupyöränkin. Selitteli minulle ylimalkaan missä hänen
pyöränsä ehkä saattaisi olla . Sanoin että ei hätää , pyöräsi löytyy ihan varmasti . Lähdet
nyt vaan minun mukaan , tästä ei ole minun autolle pitkä matka . Ällistys oli melkoinen
kun hän näki kämpän . Sanoin että minulla on autossa eväitä sekä kämpän avaimet . joten
mennään kämppään. Ei hän sitäkään esitystä vastustanut . Sanoin jo sinne mennessä että
kenelläkään muilla ei ole avainta kämppään. Söimme eväitä ja joimme kahvit . Huomasin
millainen raukeus hänelle tuli . Halasin siinä häntä kunnolla pitkään. Hän huokasi syvään,
haluan sinua nyt heti , eihän tänne ketään tule. No usko jo , ei takuulla tule . Siellä me nai-
tiin ihanasti kämpän peti oli sopivan pehmeä . Eikä tämä jäänyt ainoaksi sienireissuksi.
Kaupan kassalla hän vain vienosti hymyili . Viikon kuluttua otimme uusiksi , kiitin mie-
lessäni että on se vaan hyvä kun voi lähetellä kännykällä tekstiviestejä. Hän on nimittääin
varattu kuten minäkin.
