Olenko itsekäs jos lähden vuodeksi ulkomaille?

  • Viestiketjun aloittaja suhdepulma
  • Ensimmäinen viesti
suhdepulma
Tämä on tavallaan ihan järjetön ajatus. Mutta olen siis 10 vuotta kestäneessä suhteessa, on koira ja omistusasunto. Haaveilen opinnoista ulkomailla, olen jo vuosia haaveillut. Tavallaan tiedän ajatukseni järjettömäksi, kun pohdin, onko minulla lupa toteuttaa haaveeni ja lähteä miehen luota vuodeksi pois. Koiraakin tulisi ikävä, mutta se nyt vasta olisi naurettava syy olla lähtemättä.

Minulla ei ole mitään syytä epäillä miksi suhteemme ei kestäisi. Mutta silti pelkään olevani itsekäs ja mietin itseni sairaaksi, voinko hakea ja mo mies ajattelee, onko se hänelle ok jne...

Olen koko elämäni elänyt muiden mieliksi enkä tehnyt mitään isoja päätöksiä itsenäisin perustein. Vaihto-opiskelu saa minut jo ajatuksena innostumaan ja sydämen tykyttämään, kunnes tulee taas tuo pelko miehen hyväksynnästä. Hän ei siis aiettani ole sanallakaan vastustanut.

kellään kokemuksia samanlaisesta tilanteesta? Mitä tekisin?
 
tuosta..
Tämä on tavallaan ihan järjetön ajatus. Mutta olen siis 10 vuotta kestäneessä suhteessa, on koira ja omistusasunto. Haaveilen opinnoista ulkomailla, olen jo vuosia haaveillut. Tavallaan tiedän ajatukseni järjettömäksi, kun pohdin, onko minulla lupa toteuttaa haaveeni ja lähteä miehen luota vuodeksi pois. Koiraakin tulisi ikävä, mutta se nyt vasta olisi naurettava syy olla lähtemättä.

Minulla ei ole mitään syytä epäillä miksi suhteemme ei kestäisi. Mutta silti pelkään olevani itsekäs ja mietin itseni sairaaksi, voinko hakea ja mo mies ajattelee, onko se hänelle ok jne...

Olen koko elämäni elänyt muiden mieliksi enkä tehnyt mitään isoja päätöksiä itsenäisin perustein. Vaihto-opiskelu saa minut jo ajatuksena innostumaan ja sydämen tykyttämään, kunnes tulee taas tuo pelko miehen hyväksynnästä. Hän ei siis aiettani ole sanallakaan vastustanut.

kellään kokemuksia samanlaisesta tilanteesta? Mitä tekisin?

tekstistäsi tuli heti mieleen että, koira ja omistusasunto on sulle tärkeimmät ja miehesi tulee niiden jälkeen..vai oletko niitä "en tiiä"pähkäilijöitä?
 
Viimeksi muokattu:
aloittaja
tekstistäsi tuli heti mieleen että, koira ja omistusasunto on sulle tärkeimmät ja miehesi tulee niiden jälkeen..vai oletko niitä "en tiiä"pähkäilijöitä?
Omistusasunto on minulle aika yks hailee, listasin sen enemmän kuvaamaan sitä että suhteemme on vakiintunut. Niin kuin tavallinen klisee siitä että "menee hyvin" jos on kultainennoutaja ja oma asunto. Ei ollut tarkoitus kuvata noitten tärkeysjärjestystä :D

Rakastan miestäni ja hän minua. Jos se olisi yks hailee, lähtisin varmaan vaihtoon heti sen enempää miettimättä. Nyt tilanne on ennemminkin se että olen jo kerran seurustelun takia perunut vaihtopaikan, vaikka haave on ollut vuosia ja omalla alallani hyötyisin ulkomailla oleskelusta tosi paljon. Uskon itse että kestäisin erossa oloa, mutta kun toinen jää Suomeen (hän ei halua ulkomaille) niin siinä tulee itsekäs olo, että saanko laittaa omat tarpeeni tässä asiassa edelle.
 
Viimeksi muokattu:
voi voi
On ihan se ja sama mitä me ulkopuoliset asiaan sanotaan!

eiköhän sinun pitäisi ennemminkin keskustella asiasta miehesi kanssa ja kuunnella mitä mieltä hän on ja vasta sen jälkeen tehdä itse omassa pikku päässäsi se päätös, lähdetkö vai etkö!
 
Pompula
Sitä mäkin ihmettelen. EIkö tosiaan pitäisi keskustella miehen kanssa eikä kysellä mitä muut mahdollisesti ajattelee. Meneehän ihmiset töihinkin ulkomaille ja perhe jää himaan. Ja jos piskiä tulee ikävä, ota mukaan.
 
niin, jaa
No kyllä minun mielestäni on vähän itsekästä lähteä.
Veljeni vaimo lähti aikanaan vuodeksi ulkomaille töihin ja niinhän siinä kävi että sen vuoden aikana hän oli suhteessa toiseen mieheen. Vaikka he jatkoivat liittoaan vielä hänen palattuaan takaisin niin eihän se sama enää ollut.
Varaudu ainakin siihen että jompikumpi on uskoton, et mielestäni ainakaan voi vaatia että miehesi on koko vuoden sinulle uskollinen...
 
Miten niin?
Miten niin ei voi vaatia, että mies on uskollinen? Yhtä lailla sitä voi vaatia kuten vaatii itseltäänkin. Voi jessus näitä tyyppejä, joilla aivot on tipahtaneet jalkojen väliin...
Jos kaksi ihmistä on toisiinsa sitoutuneita ja toisiaan rakastavat, tottakai sitä ollaan uskollisia vaikka erossa ollaankin. Kummallekin osapuolelle löytyy tapoja hoitaa seksinnälkänsä ilman uskottomuutta; pornofilmit, omat kädet, lelut jne. Kakaramaiselta kuulostaa "jos sää lähdet, nii sit mää ainakin..."

Me olemme useaan otteeseen eläneet kahden maan elämää eri pituisia aikoja. Itse en ole ollut uskoton enkä oikein usko toisenkaan olleen. Ainakaan en siitä tiedä, joten mitä sitten, jos näin olisikin? Mitä ei tiedä, se ei loukkaa. Ikipäivänä en viitsisi alkaa epäilemään ja kuvittelemaan erilaisia skenaarioita, itselleni siinä vain vahinkoa aiheuttaisin. Jos suhde on tarkoitettu kestämään, se kestää. Ellei näin ole, se olisi hajonnut joka tapauksessa ennen pitkää.

Keskustele vakavasti miehesi kanssa ja ota hänen mielipiteensä huomioon. Käykää läpi kaikki, mitä vuosi toisi tullessaan.
Ja pääsee kai sieltä ulkomailta kotonakin käymään ja mies ulkomailla! Lentokoneet lentävät joka paikkaan ja nykyään lentoliput ovat puoli-ilmaisia, kunhan ei businessluokassa lennä.
 
niinpä
Ehkä se kertoo enemmän suhteesta ja sinusta, kuin miehestäsi. Kysymyksessä on sinun itsellesi tekemä ja sorvaama tarjous, jota hyväksytät meillä muilla. Minusta sinun pitää miettiä enemmän suhdettasi mieheen ja sitten sitä, että kuinka paljon olet valmis tekemään päätöksiä suhteessa omista lähtökohdistasi. tottakai voi lähteä ja päättää niin, mutta ota huomioon, että parisuhteessa et ole yksin ja päätöksesi eivät ole niin yksinkertaisia. tai voithan sinä päättää, että miehesi on koirasi yksinhuoltaja, kun sinä lähdet vuodeksi ulkomaille, mutta voihan miehesikin lähteä 500 km päähän opiskelemaan ja sinä jäät kotiin koiran kanssa.
 
aloittaja
Se on totta, että eipä minun muilla tarvitse päätöstäni hyväksyttää, mikä se sitten olikin. Toisaalta mitä muuta suuri osa tälläkään foorumilla keskustelujen aloittaneista tekee, paitsi kysyy neuvoja? Ennen kaikkea haluan kuulla samassa tilanteessa olevilta, miten he ovat pärjänneet ja eläneet noiden omassa päässä syyttelevien itsekkyysajatusten kanssa.

Todellisuus olisi siis: 9 kuukautta ulkomailla, välissä olisin joulun Suomessa, ja mies tulisi kuukaudeksi käymään. Näin suunnittelimme, jos päätän hakea. Olemme olleet 14-vuotiaista asti yhdessä ja olleet sen kymmenisen vuotta kuin paita ja peppu. Mietin jopa siltä kantilta, että voisi tehdä jopa hyvää kohdata välillä erossaolo. Ei sillä, että pakenisin suhdetta, koska juuri ikävöinnin pelon takia olen tähän mennessä jättänyt menemättä ulkomaille.

Onhan se totta, että turha minun on muilta kysyä, olenko itsekäs. Siihen vaikuttaa niin moni asia. Olen keskustellut ja varmistellut mieheltäni jopa hänen kyllästymiseensä asti, olisiko päätökseni ok. Olen siis puhunut tästä hänelle enemmän tai vähemmän vuosia ja hän toistelee, että hän uskoisi sen onnistuvan. Yhden kerran jätin jo menemättä juuri sen takia, että ajattelin sen olevan liian raskasta suhteellemme.

Hän tukee minua, koska tietää, että alallani kansainvälisyydestä on tosi paljon hyötyä. Työtilanne on Suomessa heikko, joten voisihan sen halutessaan kääntää niinkin päin, että vahvistamalla omaa asemaani työmarkkinoilla edistän myös meidän yhteisen tulevaisuutemme etua. Tämä nyt toisaalta on enemmän sitä, että selitän asiaa omaksi edukseni, mutta on siinäkin pointtinsa.

En haluaisi ajatella noin, että "vaadin" uskollisuutta. Itseltäni vaadin täydellistä uskollisuutta, mutta enhän minä toista, aikuista ihmistä voi sitoa mihinkään. Ja toisaalta, jos suhde ei kestäisi, oliko sen tarkoituskaan kestää?

Vaikeita päätöksiä joka tapauksessa, ei siitä pääse mihinkään.
 
Marjaleena
itse olen ollut ulkomailla töissä monta vuotta eri puolilla maailmaa ja näiltä reissuilta olen löytänyt mieheni. Seurusteluaikamme kesti yli 5 vuotta ennenkuin muutimme yhteen asumaan. Erossa oltiin välillä kuukausia, ettemme nähneet Senkin jälkeen olemme olleet jopa 3 kk yhtämittaisia jaksoja eei puolilla maailmaa.

Seuraavaksi lähdemme, tällä kertaa yhdessä, joulun tienoilla viideksi vuodeksi pois Suomesta.
Nyt pidän vuosilomia, pakkaan henkilökohtaisia tavaroita varastohotelliin, myyn myytävissä olevat huonekalut ja pistän hävitykseen loput. Talo on jo myyty pois.

Itse en ole koskaan ollut riippuvainen miehestä eikä hän minusta. Emme ole koskaan olleet kuin paita ja peffa ja hyvä niin, koska kumpikin meistä on erittäin itsenäinen ihminen.
Toimi ja toimii meillä, mutta se ei tarkoita sitä, että se toimisi myös sinun tapauksessasi.

Ehkä tuollaisessa parisuhteessa kuin teillä, sille kotiinjäävälle voi helposti tulla uusi suhde päälle.
Lähtijällä on kaikki uutta eikä hän välttämättä ehdi etsiä uusia kumppaneita kun kaikki se muu mitä eteen tulee riittää.

Kotiinjäävälle voi syntyä ns. tyhjän pesän syndrooma. Ei olekaan enää ketään jakamassa arkipäivää, ei ole kyhjöttämässä vieressä sohvalla joka ilta, eikä ole sängyssä nukkumassa joka yö niin kuin ennen.
Mitä miehesi ottaa sinun tilallesi, riittääkö hänelle koira, aloittaako hän uuden harrastuksen vai saako hän lohtua joltakin, jo nyt häntä lähellä olevalta naiselta, kukapa sen voisi tietää etukäteen?
 
Totta joo
Niin tossa on pointtia. Jos on 14-vuotiaasta asti ollut yhdessä, koko ajan seurustellut, niin se voi ollakin noin kiinteässä suhteessa hankalampi paikka. Reissutyötä ja ulkomaankomennuksilla olevat on tottuneet eroihin, mutta teille se voi olla kriisin paikka.
 
aloittaja
itse olen ollut ulkomailla töissä monta vuotta eri puolilla maailmaa ja näiltä reissuilta olen löytänyt mieheni. Seurusteluaikamme kesti yli 5 vuotta ennenkuin muutimme yhteen asumaan. Erossa oltiin välillä kuukausia, ettemme nähneet Senkin jälkeen olemme olleet jopa 3 kk yhtämittaisia jaksoja eei puolilla maailmaa.

Seuraavaksi lähdemme, tällä kertaa yhdessä, joulun tienoilla viideksi vuodeksi pois Suomesta.
Nyt pidän vuosilomia, pakkaan henkilökohtaisia tavaroita varastohotelliin, myyn myytävissä olevat huonekalut ja pistän hävitykseen loput. Talo on jo myyty pois.

Itse en ole koskaan ollut riippuvainen miehestä eikä hän minusta. Emme ole koskaan olleet kuin paita ja peffa ja hyvä niin, koska kumpikin meistä on erittäin itsenäinen ihminen.
Toimi ja toimii meillä, mutta se ei tarkoita sitä, että se toimisi myös sinun tapauksessasi.

Ehkä tuollaisessa parisuhteessa kuin teillä, sille kotiinjäävälle voi helposti tulla uusi suhde päälle.
Lähtijällä on kaikki uutta eikä hän välttämättä ehdi etsiä uusia kumppaneita kun kaikki se muu mitä eteen tulee riittää.

Kotiinjäävälle voi syntyä ns. tyhjän pesän syndrooma. Ei olekaan enää ketään jakamassa arkipäivää, ei ole kyhjöttämässä vieressä sohvalla joka ilta, eikä ole sängyssä nukkumassa joka yö niin kuin ennen.
Mitä miehesi ottaa sinun tilallesi, riittääkö hänelle koira, aloittaako hän uuden harrastuksen vai saako hän lohtua joltakin, jo nyt häntä lähellä olevalta naiselta, kukapa sen voisi tietää etukäteen?
Niin muuten, se unohtui sanoa, että IHAN täysin paita ja peppu emme ole olleet siinä mielessä, että olen ollut kaksi puolen vuoden jaksoa töissä eri paikkakunnalla. Olen kylläkin lähes joka viikonloppu käynyt mieheni luona, joten sikäli ei ole edes tuntunut erossa ololta, kun välissä on vain junamatka.

Mutta kuitenkin, molemmilla on ollut tahoillaan omat työt ja olemme eläneet kotiarkea erillämme. Mieheni harrastaa aktiivisesti, käy töissä ja hänellä on paljon kavereita. Ja vaikutus on ollut se, että olemme lähentyneet. On ollut niin ihana aina palata takaisin ja jopa piristävää, kun molemmat haluavat päästä kertomaan toisilleen, mitä uutta erossaolon aikana on tapahtunut.

Eli tavallaan siis erillään oloa on tullut harjoiteltua, mutta eihän se silti sama ole kuin parhaimmillaan tuhansien kilometrien välimatka.
 
Viimeksi muokattu:
Lähde
Sinuna lähtisin. Olet nyt 24, eikä teillä ole lapsia. Mieskin vakuuttaa, että voit lähteä. Ulkomailla opiskelu on tosi hieno kokemus, ja jälkeenpäin ajateltuna vuosi on lyhyt aika. Eikä se oikeasti ole vuosi, vaan 12 viikon pätkä syys-joulukuussa, sitten olet joulun kotona, ja uudestaan poissa tammi-toukokuun. Jos mies kaiken lisäksi tulee käymään kuukaudeksi, erossaoloajan voi laskea viikoissa. Skype on myös keksitty. Kannattaa lähteä nyt! Jos et lähde, siihen ei myöhemmin ole yhtä helposti mahdollisuutta, ja sitten kadut ettet koskaan lähtenyt.
 
Marjaleena
kun kerran mielesi tekee eikä miehesi ota lähtöäsi itseensä ja jos pääset kouluun, jos löydät asunnon, jos sinulla on riittävästi rahaa elämiseen ulkomailla jne.. eli jos perusasiat ovat kunnossa, niin mene ihmeessä.

Ei sitä pysty etukäteen arvailemaan miten parisuhteellenne käy.
Hyvin tai huonosti, kumpikin vaihtoehto on mahdollinen.
 
aloittaja
tuo näyttää siltä, että suhteenne on finaalissa. Pitkäaikainen oleskelu ulkomailla ei kerro kiintymyksestä.
Tämä kuulostaa korvaani aika rajulta arviolta.. Elämässä on vaakakuppi, jossa painavat parisuhde, mutta myös muut asiat. Työ ja toimeentulo ja omien unelmien toteuttaminen ovat yksiä niistä. Tarkoittaako väliaikainen vaakakupin kallistaminen eri asentoon automaattisesti kiintymyksen puutetta? Olin lähdössä vaihtoon jo ennen kuin tapasimme, en minä silloin tiennyt vielä rakkaudesta ja unelma ulkomaista oli silti jo olemassa.

töissä olin toisella paikkakunnalla koska opintojen takia oli pakko enkä saanut kotikaupungistani töitä. Hain ja olisin halunnut mutta en saanut.

JUURI SIKSI en ole lähtenyt että olemme niin läheisiä ja se tekee kipeää!! Ja tähän kipuun ei todellakaan auta kuulla sellaista että suhteemme on nyt tuhoon tuomittu, kun haluisin kovasti toteuttaa yhden suurimmista unelmistani!
 
Viimeksi muokattu:
Elämä nyt
Olet miehesi kanssa keskustellut asian valmiiksi. Teillä ei ole lapsia.

Mitä ihmettä sinä pelkäät? Yrität etsiä jostain tekosyytä, että et lähtisi. Muutaman vuoden kuluttua teillä on pari lasta ja monta vuotta pitää ajatella heitäkin. Lähtö ei silloin ole helppoa ja sinä katkeroidut. Nyt on sinun aikasi hankkia ulkomaankokemusta.

Näin hyvää tilaisuutta sinulle ei ehkä tule enää ikinä.
 
Marjaleena
kannattaisiko kuitenkin ihan ensiksi hakea sinne ulkomaiseen kouluun, näkisit onko sinulla mahdollisuuksia päästä sisään. Vai onko se sellainen koulu johon pääsee maksamalla kuka vaan?

Jos näin on, niin sitten eihän siinä mitään, lähdet ulkomaille ja vedät homman kunnialla kotiin tai tulet takaisin kesken kaiken, jos et viihdy/pärjää tai jos tulee muita mutkia matkaan.
 
Niin naismaista
Täytyy todeta, että niin naismaista. Ja tässä tilanteessa tuo naismainen on aavistuksen halventava, vaikka itsekin olen nainen.
Yksikään mies ei sinun asemassasi enää epäröisi, vaan lähtisi.

Jos teidän suhteenne tuohon kaatuu, niin se kaatuisi joka tapauksessa.
 
näinköhän
no ainakin minun mieheni mietti pitkään meneekö ulkomaille opiskelemaan.
Totesi ettei lähde.

Perustelut
a) tutkinnon tuoma pätevyys ei olisi ollut samanarvoinen kuin Suomessa suoritetun tutkinnon.
2 vuotta ulkomailla joo, mutta sen lisäksi olisi pitänyt opiskella vielä 1 vuosi lisää täällä kuitenkin.
Saman tutkinnon pystyi viemään läpi Suomessa pikkasen yli 2:ssa vuodessa.

b) kalliit asumiskustannukset verrattuna Suomeen. Rahaa olisi kulunut lähes 4 krt enemmän kuin täällä opiskellessa + siihen päälle minun elämiseni, eli meidän yhteisen asunnon kulut, eli reilut 5 kertainen hinta verrattuna siihen, että asuimme yhdessä opiskelun aikana.

c) etäisyys ystäviin ja läheisiin, esim. minuun olisi ollut liki 1600 km. Lennot sinälläänhalopja, mutta siirtyminen lentokentältä opiskelukaupunkiin vei vielä liki 6h junalla, eli välimatkat olivat pitkät.

On ollut tyytyväinen kun ei mennyt ja minäkin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen.
 
vaaksiainen
Minulle tuli sellainen tunne, että ei tässä suhteesta ole kyse vaan siitä että et muuten uskalla lähteä. Pelkäätkö, ettet pärjää yksin ulkomailla, kun olette olleet noin pitkään tiiviisti yhdessä?

Kuten "Lähde" kommentoi, ethän sinä edes olisi kovin montaa viikkoa kerrallaan miehestä erossa -eikä hän sinusta. Seksimielessä tuo ei siis missään nimessä olisi ongelma. Nykyaikana tuollainen on niin tavallista, että en mitenkään pysty uskomaan että oikeasti olisit suhteesta huolissasi vaan jotain muuta nyt pelkäät.

HALUATKO oikeasti lähteä vai oletko vain järkeillyt, että se näyttäisi hyvältä cv:ssä?

Jos taas pelkäät suhteen puolesta, melkein sanoisin että sinun PITÄÄ lähteä. Hyvä suhde kyllä kestää noin vähäisen erossaolon. Käyhän sitä ihmiset rauhanturvaajinakin, perheenisätkin jne. Sitäpaitsi mistä tahansa ulkomaasta pääsee alle kahden vuorokauden takaisin Suomeen jos kova hätä tulee.

Minusta suorastaan tuntuu huolestuttavalta, kun kirjoitat että erossa olo tekisi kipeää. Jos on ollut kymmenen vuotta yhdessä pitäisi pystyä olemaan jo oma itsenäinen yksilönsä, ei vain pariskunnan osa. Varsinkin kun olette noin kovin nuorina menneet yhteen tällainen "pakkoero" luultavasti vain auttaisi teitä näkemään keitä te olette ilman toisianne. Voi olla, että se joka sinä aikuisena olet ei haluakaan olla sen miehen kanssa joka oli tosi ihq 14-vuotiaana. Sitäkö sinä pelkäät?

Toisin sanoen, jos suhde on oikeasti aikuisten suhde ei teillä ole mitään ongelmaa. Jos olette jämähtäneet teinirakkauteen tämä on loistava tilaisuus huomata se.

Ja edelleen, onko tällä koko pelolla mitään tekemistä suhteen kanssa? Vai pelkäätkö, ettet pärjää yksin, kun et ole koskaan ollut oikeasti omillasi?
 
tuota minäkin
ajattelen, että pakko sen murrosiän on jossakin vaiheessa tultava, se voi tulla 15 v tai 35 v, mutta tulee varmasti. Siis nyt on halu kokea jotakin itsenäisesti ja ehkä olla hetki erossa. Se voi olla se syy , joka pelottaa, mutta myös ajaa ulkomaille.
 
toiseen
AP:lle mietittävää: päästäisitkö miehesi, jos hän lähtisi Aasiaan opiskelemaan?
Joka puolella pyörii viehkeitä tyttäriä salaperäisesti hymyillen.

Nimittäin aika moni työkomennukselle lähtenyt mies löytää sieltä kumppanin...
 
Pillereitä
Niin, mun kaverin ukko lähti duuniin vuodeksi ulkomaille ja kaveri oli kolmen pienen lapsen kanssa kotona. Ne on vieläkin yhdessä, kaksikymmentä vuotta naimisissa. Ehkä ihmiset on nykyään jotenkin kompleksikkaampia meinaan, ehkä media tekee naisista hermoherkkiä, jotain saamarin ihmissuhteita pitää vatvoa ja tutkia ja joka hemmetin päätöstä pitää miettiä ja samalla sitä perseen kokoa. Ennen vaan elettiin sitä helvetin elämää.
 
aloittaja
Alkuperäinen kirjoittaja tuota minäkin;11721158:
ajattelen, että pakko sen murrosiän on jossakin vaiheessa tultava, se voi tulla 15 v tai 35 v, mutta tulee varmasti. Siis nyt on halu kokea jotakin itsenäisesti ja ehkä olla hetki erossa. Se voi olla se syy , joka pelottaa, mutta myös ajaa ulkomaille.
Tämä viesti oli aivan hirvittävän osuva.

Tässä taustalla on meinaan paljon muutakin kuin meidän parisuhteemme. Isoveljeni oli ongelmateini, käytti huumeita jne, ja sen seurauksena minua yliholhottiin. En uskaltanut tehdä mitään vanhempiani vastaan, koska minun annettiin ymmärtää, että minun pitää vuorostani olla kiltti enkä saa aiheuttaa vanhemmilleni yhtään harmia. Kompensoin siis veljeni käytöstä eikä minulla oikeastaan ollut minkäänlaista murrosikää. Sen saan tuta nyt aikuisena.

Ehkä tämä tosiaan on jotain murrosiän tapaista. En ole koskaan joutunut olemaan erityisen itsenäinen, asumaan pidempiä aikoja yksin, yms. Ehkä olette oikeassa, enkä pelkääkään lopulta suhteen takia. Pelkään, pärjäänkö yksin. Ja siksi alkaa koko ajan vahvistua se ajatus, että ehkä minun pitää sitä suuremmalla syyllä hakea ulkomaille ja katsoa mitä tapahtuu.
 

Yhteistyössä